Liikunta

Opetussuunnitelman perusteet

Oppilaiden kasvamista liikuntaan ja liikunnan avulla tuetaan monipuolisella, kannustavalla ja ohjaavalla palautteella ja arvioinnilla. Ne tukevat oppilaiden myönteistä käsitystä itsestä liikkujana. Arviointi perustuu monipuoliseen näyttöön oppilaan oppimisesta ja työskentelystä.  

Palautteessa ja arvioinnissa otetaan huomioon oppilaiden yksilölliset vahvuudet ja kehittymistarpeet ja tuetaan niitä. Liikunnan opetuksessa ja arvioinnissa tulee ottaa huomioon oppilaan terveydentila ja erityistarpeet. Arviointi toteutetaan oppilaan toimintaa ja työskentelyä havainnoimalla. Liikunnan arviointi perustuu fyysisen, sosiaalisen ja psyykkisen toimintakyvyn tavoitteisiin. Arvioinnin kohteina ovat oppiminen (tavoitteet 2–6) ja työskentely (tavoitteet 1 ja 7–10), joten fyysisten kunto-ominaisuuksien tasoa ei käytetä arvioinnin perusteena. Move!-mittausten tuloksia ei käytetä oppilaan arvioinnin perusteina. Oppilaita ohjataan itsearviointiin. 

Liikunnan sanallista arviota tai arvosanaa antaessaan opettaja arvioi oppilaiden osaamista suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa vuosiluokittain 3–6 kohdennettuihin tavoitteisiin. Lukuvuosiarviointi 6. luokalla perustuu paikallisessa opetussuunnitelmassa kyseiselle vuosiluokalle kohdennettuihin oppiaineen opetuksen tavoitteisiin.  

Määritellessään osaamisen tasoa 6. vuosiluokan lukuvuositodistusta varten opettaja käyttää liikunnan valtakunnallisia arviointikriteereitä. Oppilas on saavuttanut liikunnan tavoitteet arvosanan 5, 7, 8 tai 9 mukaisesti, kun oppilaan osaaminen vastaa pääosin kyseisen arvosanan kriteereissä kuvattua osaamisen tasoa. Arvosanojen 4, 6 ja 10 mukaisen osaamisen kokonaisarviointi muodostetaan liikunnan tavoitteiden pohjalta ja suhteessa edellä mainittuihin lukuvuosiarvioinnin kriteereihin. Paremman osaamisen tason saavuttaminen jonkin tavoitteen osalta voi kompensoida hylätyn tai heikomman suoriutumisen jonkin muun tavoitteen osalta. Työskentelyn arviointi sisältyy liikunnan lukuvuosiarviointiin ja siitä muodostettavaan arvosanaan.  


Paikallinen opetussuunnitelma

Arvioinnin kriteerit:

Vuosiluokka 3:

T1 Oppilas osallistuu aktiivisesti sekä kokeilee ja harjoittelee monipuolisesti eri liikuntamuotoja.

T6 Oppilas liikkuu vedessä eri syvyyksissä erilaisin tavoin. Oppilas ymmärtää pelastautumistaitojen tärkeyden.

T7 Oppilas ottaa huomioon turvallisuustekijät noudattamalla sääntöjä ja toimimalla turvallisesti ja asiallisesti liikuntatunneilla.

T8 Oppilas toimii erilaisissa liikuntatilanteissa yhteisesti sovituilla tavoilla auttaen muita ja ottaen vastuuta omasta ja ryhmänsä toiminnasta.

Vuosiluokka 4:

T2 Oppilas tekee erilaisissa liikuntatilanteissa tarkoituksenmukaisia ratkaisuja sekä havainnoi itseään ja ympäristöään aistiensa avulla.

T3 Oppilas kehittää motorisia taitojaan ja liikkuu vaihtelevissa ympäristöissä.

T6 Oppilas kehittää perusuimataitoaan sekä liikkuu vedessä turvallisuusohjeita noudattaen. Oppilas liikkuu vedessä eri syvyyksissä erilaisin tavoin. Oppilas kehittää pelastautumistaitojaan.

T7 Oppilas huomioi vaaratilanteet sekä noudattaa sääntöjä oman ja muiden turvallisuuden takaamiseksi.

T9 Oppilas ottaa toiset huomioon, kannustaa kanssatovereitaan sekä pyrkii toimimaan reilun pelin sääntöjen mukaisesti.

Vuosiluokka 5:

T1 Oppilas osallistuu aktiivisesti kokeillen ja harjoitellen erilaisia liikuntatehtäviä. Pääpaino arvioinnissa on oppilaan omalla aktiivisuudella.

T4 Oppilas käsittelee erilaisia liikuntavälineitä ja vahvistaa välinehallinta- ja perusliikuntataitojaan.

T6 Oppilas on perusuimataitoinen ja hallitsee erilaisia uimatekniikoita. Oppilas osaa pelastautua vedestä.

T7 Oppilas huomioi vaaratilanteita sekä noudattaa sääntöjä oman ja muiden turvallisuuden takaamiseksi.

T9 Oppilas noudattaa reilun pelin periaatteita ja toimii osana ryhmää ja kannustaa muita.

T10 Oppilas työskentelee itsenäisesti ja vastuullisesti haastaen itseään ja iloiten omasta edistymisestään.

Vuosiluokka 6:

T3 Oppilas liikkuu vaihtelevissa opetusympäristöissä.

T5 Oppilas arvioi fyysisiä ominaisuuksiaan ja harjoittaa niitä.

T6 Oppilas on perusuimataitoinen ja osaa erilaisia uimatekniikoita sekä osaa pelastautua vedestä.

T8 Oppilas toimii eri liikuntatilanteissa yhteisesti sovituilla tavoilla auttaen muita ja ottaen vastuuta omasta ja ryhmänsä toiminnasta.

T10 Oppilas työskentelee itsenäisesti ja vastuullisesti haastaen itseään ja iloiten omasta edistymisestään.


Tavoitteet

Tavoite Arvioinnin kohde Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi
Fyysinen toimintakyky
T3 ohjata oppilasta sekä vahvistamaan tasapaino- ja liikkumistaitojaan että soveltamaan niitä monipuolisesti erilaisissa oppimisympäristöissä, eri vuodenaikoina sekä eri tilanteissa.
Paikallinen tarkennus
Kannustetaan oppilaita kehittämään ja vahvistamaan mototorisia perusliikuntaitoja erilaisissa oppimisympäristöissä, eri vuodenaikoina ja vaihtelevissa tilanteissa. Arvioinnin kohde ja kriteerit: Motoristen perustaitojen (tasapaino- ja liikkumistaidot) käyttäminen eri liikuntamuodoissa Oppilas liikkuu vaihtelevissa opetusympäristöissä.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas kehittää tasapaino- ja liikkumistaitojaan erilaisissa oppimisympäristöissä.
Motoristen perustaitojen (tasapaino- ja liikkumistaidot) käyttäminen eri liikuntamuodoissa

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas käyttää, yhdistää ja soveltaa tasapaino- ja liikkumistaitoja monipuolisissa oppimisympäristöissä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa tasapainoilla ja liikkua erilaisissa oppimisympäristöissä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa käyttää ja yhdistää tasapaino- ja liikkumistaitoja useimmissa oppimisympäristöissä ja opetetuissa liikuntamuodoissa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa käyttää ja yhdistää tasapaino- ja liikkumistaitoja joissakin oppimisympäristöissä ja opetetuissa liikuntamuodoissa.

T5 kannustaa ja ohjata oppilasta arvioimaan, ylläpitämään ja kehittämään fyysisiä ominaisuuksiaan: nopeutta, liikkuvuutta, kestävyyttä ja voimaa.
Paikallinen tarkennus
Ohjataan oppilasta arvioimaan fyysisiä ominaisuuksiaan sekä kannustetaan kehittämään niitä monipuolisesti eri lajeja ja oppimisympäristöjä hyödyntäen. Arvioinnin kohde ja kriteerit: Fyysisten ominaisuuksien harjoittaminen Oppilas arvioi fyysisiä ominaisuuksiaan ja harjoittaa niitä.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii arvioimaan ja kehittämään fyysisiä kunto-ominaisuuksiaan.
Fyysisten ominaisuuksien arviointi, ylläpito ja kehittäminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa arvioida fyysisiä ominaisuuksiaan, asettaa omia tavoitteita sekä kehittää fyysisiä kunto-ominaisuuksiaan.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa arvioida fyysisiä ominaisuuksiaan ja harjoittaa nopeutta, liikkuvuutta, kestävyyttä ja voimaa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa kertoa, millä tavalla fyysisiä kunto-ominaisuuksia voi mitata ja osaa harjoittaa joitain fyysisiä ominaisuuksiaan.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa harjoittaa fyysisiä kunto-ominaisuuksiaan opettajan ohjaamana.

T6 opettaa uimataito, jotta oppilas pystyy liikkumaan vedessä ja pelastautumaan vedestä
Paikallinen tarkennus
Kannustetaan oppilaita uimaan useilla eri tekniikoilla sekä sukeltamaan. Oppilas kehittää pelastautumistaitojaan. Arvioinnin kohde ja kriteerit: Uima- ja pelastautumistaidot Oppilas on perusuimataitoinen ja osaa erilaisia uimatekniikoita sekä osaa pelastautua vedestä.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas pystyy liikkumaan vedessä ja pelastautumaan vedestä.
Uima- ja pelastautumistaidot

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa uida 100 m kahta uintitapaa käyttäen sekä pelastautua vedestä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas on perusuimataitoinen (osaa uida 50 metriä kahta uintitapaa käyttäen ja sukeltaa 5 metriä pinnan alla).

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa uida 50 m ja hypätä uintisyvyiseen veteen.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa uida 10 m.

Sosiaalinen toimintakyky
T8 ohjata oppilasta työskentelemään kaikkien kanssa sekä säätelemään toimintaansa ja tunneilmaisuaan liikuntatilanteissa toiset huomioon ottaen.
Paikallinen tarkennus
Ohjataan oppilasta ottamaan muut huomioon erilaisissa ryhmätilanteissa. Arvioinnin kohde ja kriteerit: Vuorovaikutus- ja työskentelytaidot Oppilas toimii eri liikuntatilanteissa yhteisesti sovitulla tavalla auttaen muita ja ottaen vastuuta omasta ja ryhmänsä toiminnasta.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas työskentelee kaikkien kanssa ja pystyy säätelemään toimintaansa ja tunneilmaisuaan liikuntatilanteissa.
Tunne- ja vuorovaikutustaidot sekä työskentelytaidot

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas työskentelee kaikkien kanssa ja edistää ryhmän toimintaa ja oppimista.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa toimia eri liikuntatilanteissa yhteisesti sovitulla tavalla.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas työskentelee valikoimatta kaikkien kanssa sekä toimii useimmiten yhteisesti sovitulla tavalla.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas työskentelee valikoimiensa ihmisten kanssa sekä säätelee toimintaansa ja tunneilmaisuaan niin, että pystyy opettajan ohjaamana toimimaan liikuntatilanteissa muiden kanssa.

Psyykkinen toimintakyky
T10 kannustaa oppilasta ottamaan vastuuta omasta toiminnasta ja vahvistaa itsenäisen työskentelyn taitoja.
Paikallinen tarkennus
Oppilasta ohjataan edelleen haastamaan itseään liikuntasuorituksissaan ja iloitsemaan omasta edistymisestään. Näin vahvistetaan oppilaan myönteistä minäkäsitystä aktiivisena liikkujana. Arvioinnin kohde ja kriteerit: Työskentelytaidot Oppilas työskentellee itsenäisesti ja vastuullisesti haastaen itseään ja iloiten omasta edistymisestään.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas ottaa vastuuta omasta toiminnastaan ja osaa työskennellä itsenäisesti.
Itsenäisen työskentelyn taidot

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas työskentelee vastuullisesti ja itsenäisesti.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa yleensä työskennellä vastuullisesti ja itsenäisesti.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas ottaa vastuuta omasta toiminnastaan ja osaa työskennellä ajoittain itsenäisesti.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa ilmaista, miten voi ottaa vastuuta omasta toiminnasta, ja toimii yleensä opettajan ohjaamana.

Sisällöt

S1 Fyysinen toimintakyky

Opetussuunnitelman perusteet

Opetukseen sisältyy runsaasti fyysisesti aktiivista toimintaa. Opetukseen valitaan sellaisia oppilaiden kehitysvaiheeseen soveltuvia turvallisia tehtäviä, joissa harjaannutetaan havainto- ja ratkaisuntekotaitoja liikuntatilanteisiin sovellettuina (esim. luontoliikunta ja palloilut) sekä tehtäviä, joissa eri vuodenaikoina ja erilaisissa oppimisympäristöissä vahvistetaan tasapaino-, liikkumis- ja välineenkäsittelytaitoja monipuolisten liikuntamuotojen (kuten jää-, lumi-, luonto-, perus-, musiikki- ja tanssiliikunta sekä palloilut ja voimistelut) ja eri liikuntalajien avulla. Liikunnan opetukseen kuuluu uinnin, vesiliikunnan ja vesipelastuksen opetusta. Oppilaille opetetaan liikkumiseen ja liikunnan harrastamiseen liittyviä tarpeellisia tietoja.

Valitaan tehtäviä, joilla opitaan harjaannuttamaan nopeutta, liikkuvuutta, kestävyyttä ja voimaa. Opetuksessa käytetään monipuolisesti leikkejä, harjoitteita ja pelejä, jotka mahdollistavat osallisuuden, pätevyyden, itsenäisyyden sekä ilmaisun ja esteettisyyden kokemuksia.

Liikunnan opetukseen valitaan tehtäviä, joiden avulla tutustutaan myös oman toimintakyvyn arviointiin. Valtakunnallisen fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä Move!:n mittaukset tehdään niin, että ne tukevat 5. vuosiluokalla koulussa järjestettäviä laajoja terveystarkastuksia.

S2 Sosiaalinen toimintakyky

Opetussuunnitelman perusteet

Opetukseen valitaan myönteistä yhteisöllisyyttä lisääviä pari- ja ryhmätehtäviä, leikkejä, harjoituksia ja pelejä, joissa opitaan ottamaan toiset huomioon ja auttamaan muita sekä tehtäviä, joissa opitaan vastuun ottamista omasta toiminnasta, yhteisistä asioista ja säännöistä.

S3 Psyykkinen toimintakyky

Opetussuunnitelman perusteet

Opetuksessa käytetään tehtäviä, joissa opitaan pitkäjännitteisesti ponnistelemaan yksin ja yhdessä muiden kanssa tavoitteen saavuttamiseksi. Yhteisillä tehtävillä harjoitellaan vastuun ottamista. Iloa ja virkistystä tuottavilla liikuntatehtävillä autetaan myönteisten tunteiden kokemista, jotka vahvistavat pätevyyden kokemuksia ja myönteistä minäkäsitystä.

ePerusteet