Evankelisluterilainen uskonto

Opetussuunnitelman perusteet

Uskonnon opetuksessa oppimisen arviointi on ohjaavaa ja kannustavaa. Palautteella pyritään rohkaisemaan oppilasta perehtymään ja tutkimaan uskontojen keskeisiä lähteitä ja piirteitä sekä tekemään asioista omia tulkintoja. Arvioinnissa otetaan huomioon monimuotoiset kirjallisen ja suullisen tuottamisen tavat sekä muun tekemisen ja ilmaisumuotojen kautta osoitettu osaaminen. Tärkeää on niiden kautta osoitettu taito ilmaista itseään ja ajatuksiaan. Yksityiskohtaisen muistamisen sijaan arvioinnissa kiinnitetään erityisesti huomiota tiedon soveltamiseen sekä ajattelun kehittymiseen.  

Uskonnon sanallista arviota tai arvosanaa antaessaan opettaja arvioi oppilaan osaamista suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa vuosiluokittain 3–6 kohdennettuihin tavoitteisiin. Lukuvuosiarviointi 6. luokalla perustuu paikallisessa opetussuunnitelmassa kyseiselle vuosiluokalle kohdennettuihin oppiaineen opetuksen tavoitteisiin. 

Määritellessään osaamisen tasoa 6. vuosiluokan lukuvuositodistusta varten opettaja käyttää uskonnon valtakunnallisia arviointikriteereitä. Oppilas on saavuttanut uskonnon tavoitteet arvosanan 5, 7, 8 tai 9 mukaisesti, kun oppilaan osaaminen vastaa pääosin kyseisen arvosanan kriteereissä kuvattua osaamisen tasoa. Arvosanojen 4, 6 ja 10 mukaisen osaamisen kokonaisarviointi muodostetaan uskonnon tavoitteiden pohjalta ja suhteessa edellä mainittuihin lukuvuosiarvioinnin kriteereihin. Paremman osaamisen tason saavuttaminen jonkin tavoitteen osalta voi kompensoida hylätyn tai heikomman suoriutumisen jonkin muun tavoitteen osalta. Työskentelyn arviointi sisältyy uskonnon lukuvuosiarviointiin ja siitä muodostettavaan arvosanaan. Kriteerikuvauksissa alempien arvosanojen osaamisen kuvaukset sisältyvät ylemmän arvosanan kuvauksiin. 

Tavoitteet

Tavoite Arvioinnin kohde Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi
T5 opastaa oppilasta perehtymään Suomen ja Euroopan uskonnollisiin ja katsomuksellisiin juuriin ja nykytilaan
Paikallinen tarkennus
Oppilasta tutustutetaan Suomen ja Euroopan uskonnollisiin vaiheisiin, erityisesti katoliseen keskiaikaan ja uskonpuhdistukseen sekä sen seurauksiin. Oppilas tutustuu Martti Lutherin ja Mikael Agricolan toiminnan seurauksiin Euroopassa ja Suomessa. Arvionnon kohde ja kriteerit: Uskontoa ja kulttuuria koskeva tieto Oppilas tuntee Lutherin uskonpuhdistuksen tärkeimmät sisällöt ja kertoo Mikael Agricolan toiminnasta ja sen seurauksista Suomessa.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas perehtyy Suomen ja Euroopan uskonnollisiin ja katsomuksellisiin juuriin ja nykytilaan.
Uskontoa ja kulttuuria koskeva tieto

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa kertoa esimerkkejä uskontojen ja katsomusten vaikutuksesta kulttuuriin ja yhteiskuntiin Suomessa ja Euroopassa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas tunnistaa uskontojen ja katsomusten vaikutuksia kulttuurissa ja yhteiskunnissa Suomessa ja Euroopassa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa kertoa esimerkkejä Suomen ja Euroopan uskonnollisista ja katsomuksellisista juurista tai nykytilasta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa annetuista esimerkeistä Suomen ja Euroopan uskonnollisiin ja katsomuksellisiin juuriin tai nykytilaan liittyviä piirteitä.

T6 ohjata oppilas tutustumaan juutalaisuuteen, kristinuskoon ja islamiin ja niiden vaikutukseen ja historiaan Euroopassa
Paikallinen tarkennus
Oppilas tutustutetaan alustavasti juutalaisuuteen ja islamiin. Oppilasta ohjata vertailemaan juutalaisuutta, kristinuskoa ja islamia. Arvioinnin kohde ja kriteerit: Uskontoa ja kulttuuria koskeva tieto Oppilas tuntee kristinuskon, islamin ja juutalaisuuden päävaiheet Euroopassa ja niiden merkityksen Euroopalle.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas tutustuu juutalaisuuteen, kristinuskoon ja islamiin sekä niiden vaikutukseen ja historiaan Euroopassa.
Uskontoa ja kulttuuria koskeva tieto

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa kertoa juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin vaikutuksesta tai historiasta Euroopassa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa vertailla juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin pääpiirteitä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa kertoa juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin pääpiirteistä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa annetuista esimerkeistä juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin pääpiirteitä.

T8 ohjata oppilas perehtymään opiskeltavan uskonnon eettisiin opetuksiin sekä eri uskontoja yhdistäviin eettisiin periaatteisiin
Paikallinen tarkennus
Oppilas tutustutetaan katekismuksen ja kymmenen käskyn merkitykseen luterilaisessa perinteessä. Oppilas tutustuu kristillisen etiikan perusteisiin, Oppilasta rohkaistaan pohtimaan kaikille uskonnoille yhteisiä eettisiä periaatteita. Arvioinnin kohde ja kriteerit: Etiikkaa koskeva tieto Oppilas tuntee kristillisen etiikan pääperiaatteet ja varsinkin luterilaisuuden painotukset (Martti Lutherin käskyjen selitykset).
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas perehtyy opiskeltavan uskonnon eettisiin opetuksiin sekä eri uskontoja yhdistäviin eettisiin periaatteisiin.
Etiikkaa koskeva tieto

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa pohtia uskontojen erilaisten eettisten periaatteiden soveltamista arjessa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa kuvailla opiskeltavan uskonnon keskeisiä eettisiä opetuksia ja kertoa jostakin uskontoja yhdistävästä eettisestä periaatteesta sekä antaa esimerkkejä niiden soveltamisesta arjen tilanteisiin.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa antaa esimerkkejä opiskeltavan uskonnon eettisistä opetuksista tai uskontoja yhdistävistä eettisistä periaatteista.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa tai osaa nimetä yksittäisen esimerkin opiskeltavan uskonnon eettisistä opetuksista.

T9 ohjata oppilasta ymmärtämään ihmisoikeuksiin ja erityisesti YK:n Lapsen oikeuksien sopimukseen sisältyviä arvoja yksilön ja yhteisön näkökulmasta
Paikallinen tarkennus
Oppilasta ohjataan pohtimaan ihmisoikeuksen toteutumista eri puolilla maailmaa ja varsinkin lasten elämässä. Arvioinnin kohde ja kriteerit: Ihmisoikeusetiikka Oppilas pohtii eettisiä ongelmia ihmisoikeuksien ja erityisesti YK:n lapsen oikeuksien valossa.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas ymmärtää ihmisoikeuksiin ja erityisesti YK:n Lapsen oikeuksien sopimukseen sisältyviä arvoja yksilön ja yhteisön näkökulmasta.
Ihmisoikeusetiikka

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa pohtia lapsen oikeuksiin ja muihin ihmisoikeuksiin liittyviä kysymyksiä yksilön ja yhteisön näkökulmista.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa kertoa lapsen oikeuksien ja muiden ihmisoikeuksien vaikutuksesta omaan elämänpiiriinsä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa kertoa esimerkkejä lapsen oikeuksista tai muista ihmisoikeuksista.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa annetuista esimerkeistä ihmisoikeuksia tai Lapsen oikeuksien sopimuksesta nousevia lapsen oikeuksia.

T10 ohjata oppilasta arvioimaan tekemiään valintoja ja pohtimaan toiminnan taustalla vaikuttavia arvoja eettisten periaatteiden ja kestävän tulevaisuuden näkökulmasta
Paikallinen tarkennus
Oppilasta ohjataan arvioimaan omia eettisisä valintoja eri elämänaloilla. Lisäksi oppilasta autetaan ymmärtämään ja pohtimaan erilaisten valintojen seurauksia itselle, lähimmäisille, ymäristölle ja myös mahdollisesti globaalisti. Arvioinnin kohde ja kriteerit: Eettinen pohdinta Oppilas arvioi omia eettisiä valintojaan.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas harjaantuu arvioimaan tekemiään valintoja ja pohtimaan toiminnan taustalla vaikuttavia arvoja eettisten periaatteiden ja kestävän tulevaisuuden näkökulmasta.
Eettinen pohdinta

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa pohtia omia valintojaan ja eettisiä valintatilanteita arvojen, erilaisten eettisten periaatteiden ja kestävän tulevaisuuden näkökulmista.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa kertoa opiskeltavan uskonnon ja uskontojen yhteisistä eettisistä periaatteista ja antaa esimerkkejä niiden soveltamisesta. Oppilas osaa kertoa arjen esimerkkejä kestävän tulevaisuuden rakentamisesta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas tunnistaa eettisiä periaatteita. Oppilas osaa kertoa esimerkkejä eettisistä valintatilanteista ja antaa niihin ratkaisuvaihtoehtoja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa annetuista esimerkeistä joitain toiminnan taustalla vaikuttavia arvoja tai eettisiä valintatilanteita.

T11 luoda oppilaalle mahdollisuuksia keskustella eettisistä kysymyksistä, ilmaista rakentavasti ajatuksiaan ja tunteitaan sekä harjoitella perustelemaan omia näkemyksiään
Paikallinen tarkennus
Oppilas harjoittelee käyttämään asiallista kieltä eettisessä argumentoinnissa ja perustelemaan mielipiteensä. Oppilas osaa soveltaa 10 käskyä eettisissä kannanotoissa. Arvioinnin kohde ja kriteerit: Ajattelun ja vuorovaikutuksen taidot Oppilas ilmaisee eettisiä perusteluja asiallisesti ja toisia kunnioittaen.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas harjoittelee keskustelemaan eettisistä kysymyksistä sekä kehittää ajattelu- ja dialogitaitojaan.
Ajattelun ja vuorovaikutuksen taidot

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa keskustella vastavuoroisesti sekä pohtia ja rakentaa omia näkemyksiään vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas huomioi muut keskusteluun osallistujat ja osaa perustella omia näkemyksiään.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas ottaa osaa yhteiseen keskusteluun ja ilmaisee itseään rakentavasti.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa kuunnella muita ja ilmaista jollain tavoin ajatuksiaan.

T12 auttaa ja tukea oppilasta muodostamaan ja vahvistamaan myönteistä maailmankatsomusta, itsetuntoa ja luottamusta elämään
Paikallinen tarkennus
Oppilas saa oppitunneilta materiaalia maailmankatsomuksen muodostumiseen, itsetunnon syvenemiseen ja luottamukseen elämään. Oppilas haluaa suhtautua eettisesti lähimmäisiä ja yhteiskuntaa kohtaan. Ei vaikuta arvosanan muodostumiseen.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas saa valmiuksia muodostaa ja vahvistaa myönteistä maailmankatsomustaan, itsetuntoaan ja luottamusta elämäänsä.

Sisällöt

S1 Suhde omaan uskontoon

Opetussuunnitelman perusteet

Opetuksessa tarkastellaan kristinuskon keskeisiä käsitteitä, symboleita ja oppia. Sisältöjen valinnassa huomioidaan kristinuskon moninaisuus ja erityisesti protestanttisuus osana kristinuskoa. Opetuksessa tutustutaan Martin Lutherin ja Mikael Agricolan merkitykseen uskonnon uudistajina. Perehdytään luterilaisuuden oppiin, sakramentteihin, rukouksiin, jumalanpalvelukseen ja seurakunnan toimintaan. Opetuksessa tarkastellaan Raamattua kirjana, sen erilaisia tyylilajeja sekä uskonnollisen kielen erityispiirteitä ja vertauskuvallisuutta. Opetuksessa perehdytään Jeesuksen elämään, opetuksiin ja merkitykseen kristinuskossa. Pohditaan Paavalin ja varhaisen kristillisyyden merkitystä kristinuskon kehittymiselle maailmanuskonnoksi. Tutustutaan Raamatun keskeisten kertomusten vuorovaikutukseen taiteen, tieteen ja kulttuurin kanssa sekä tarkastellaan kristinuskon näkymistä populaarikulttuurissa. Opetuksessa syvennetään tietoja kirkkovuodesta, elämänkaaren kristillisistä rituaaleista sekä niihin liittyvästä moninaisesta tapakulttuurista. Tutustutaan syvällisemmin kirkkoon uskonnollisena rakennuksena, kirkkoarkkitehtuuriin ja siihen liittyvään symboliikkaan. Opetuksessa otetaan huomioon virret ja muu hengellinen musiikki.

S2 Uskontojen maailma

Opetussuunnitelman perusteet

Opetuksessa tarkastellaan, mitä merkitsee pyhyys uskonnoissa, oma ja toisen pyhä. Tutustutaan alustavasti juutalaisuutta, kristinuskoa ja islamia yhdistäviin profeettoihin, pyhiin paikkoihin ja kertomuksiin sekä Jeesuksen asemaan näissä uskonnoissa. Tärkeinä tarkastelun kohteina ovat koulun lähialueilla vaikuttavat uskonnolliset yhteisöt. Opetuksessa tutkitaan Suomen ja Euroopan uskonnollista ja katsomuksellista nykytilaa ja sen taustaa sekä uskonnottomuutta. Alustavasti tutustutaan ekumeniaan ja uskontodialogiin sekä tarkastellaan uskontoja mediasta ja populaarikulttuurista otetuilla ajankohtaisilla esimerkeillä.

S3 Hyvä elämä

Opetussuunnitelman perusteet

Opetuksessa tarkastellaan kristinuskon tärkeimpiä eettisiä ohjeita: Kultaista sääntöä, rakkauden kaksoiskäskyä ja kymmentä käskyä. Pohditaan Kultaisen säännön etiikkaa kristinuskossa ja eri uskonnoissa. Opetuksessa käsitellään keskeisiä elämänkysymyksiä, tunteita ja arvoja Vanhasta ja Uudesta Testamentista valittujen kertomusten avulla. Tärkeitä sisältöjä ovat ihmisoikeusetiikka, YK:n Lapsen oikeuksien sopimus sekä ihmisarvo, elämän kunnioittaminen ja luonnon vaaliminen. Pohditaan oppilaan omia valintoja ja hänen toimintansa taustalla vaikuttavia arvoja sekä globaalia vastuuta. Tärkeitä näkökulmia ovat elämäntaidot, itsetuntemus, tunnetaidot ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Opetukseen valittujen sisältöjen tulee antaa oppilaalle välineitä eettiseen keskusteluun ja omien näkemysten perustelemiseen sekä uskonnoista käytävään keskusteluun.

ePerusteet