Historia

Opetussuunnitelman perusteet

Historian opetuksessa oppimisen arviointi on oppilasta ohjaavaa ja kannustavaa. Palautteella pyritään rohkaisemaan oppilasta tutkimaan erilaisia historiallisia lähteitä ja tekemään niistä omia tulkintojaan. Arvioinnissa otetaan huomioon monimuotoiset kirjalliset ja suullisen tuottamisen tavat sekä muun tekemisen ja ilmaisumuotojen kautta osoitettu osaaminen. Sisältöjen muistamisen sijasta arvioinnissa kiinnitetään erityisesti huomiota tiedon soveltamiseen ja historiallisen ajattelun kehittymiseen. 

Historian sanallista arviota tai arvosanaa antaessaan opettaja arvioi oppilaan osaamista suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa vuosiluokittain 3–6 kohdennettuihin tavoitteisiin. Lukuvuosiarviointi 6. luokalla perustuu paikallisessa opetussuunnitelmassa kyseiselle vuosiluokalle kohdennettuihin oppiaineen opetuksen tavoitteisiin. 

Määritellessään osaamisen tasoa 6. vuosiluokan lukuvuositodistusta varten opettaja käyttää historian valtakunnallisia arviointikriteereitä. Oppilas on saavuttanut historian tavoitteet arvosanan 5, 7, 8 tai 9 mukaisesti, kun oppilaan osaaminen vastaa pääosin kyseisen arvosanan kriteereissä kuvattua osaamisen tasoa. Arvosanojen 4, 6 ja 10 mukaisen osaamisen kokonaisarviointi muodostetaan historian tavoitteiden pohjalta ja suhteessa edellä mainittuihin lukuvuosiarvioinnin kriteereihin. Paremman osaamisen tason saavuttaminen jonkin tavoitteen osalta voi kompensoida hylätyn tai heikomman suoriutumisen jonkin muun tavoitteen osalta. Työskentelyn arviointi sisältyy historian lukuvuosiarviointiin ja siitä muodostettavaan arvosanaan.  

Opintojen edistymisen kannalta keskeistä on tutkimisen, toimimisen ja menneisyyteen eläytymisen ohella ankkuroituminen kulttuuriympäristöön, aikaperspektiivin hahmottaminen sekä ihmisen toimijuuden ja historian merkityksen oivaltaminen ihmiskunnan ja oman elämän kannalta nyt ja tulevaisuudessa.   


Paikallinen opetussuunnitelma

Arvioinnin kriteerit :

Vuosiluokka 5:

T2 Oppilas tunnistaa ja nimeää erilaisia historian lähteitä (kirjallisia, suullisia, kuvallisia ja esine- ja arkeologisia löytöjä) sekä pystyy arvioimaan niiden luotettavuutta.

T3 Oppilas ymmärtää, että on erilaisia tulkintoja historiallisista tapahtumista.

T4 Oppilas kertoo esihistoriallisen ja historiallisen ajan eroista.

T5 Oppilas esittää erilaisia taustamotiiveja ihmisten toiminnalle eri kulttuureissa ja eri aikakausina.

T7 Oppilas osaa kertoa muutoksista esimerkiksi omassa perheessä ja ympäristössä sekä pystyy suhtautumaan kunnioittavasti toisten oppilaiden sukujen historiaan.

T8 Oppilas kertoo tapahtuneista muutoksista ja niiden näkyvyydestä nykyajassa.

T10 Oppilas kertoo ja nimeää esimerkkejä siitä, miten uudet löydöt ovat muuttaneet historiallisia teorioita.

Vuosiluokka 6:

T3 Oppilas ymmärtää, että samoja historiallisia lähteitä voidaan tulkita eri tavoin.

T4 Oppilas kertoo keskiajan, renessanssin ja uuden ajan muutoksista ja syistä jakaa historia eri aikakausiin.

T5 Oppilas mainitsee motiiveja ihmisten toiminnalle suurten muutosten aikakausina.

T6 Oppilas kertoo Euroopan ja Ruotsi-Suomen historian suurten muutosten syistä ja seurauksista.

T8 Oppilas jäsentää jatkuvuuksia ihmisen käsityksestä maailmasta.

T9 Oppilas nimeää erilaisia syitä historiallisille muutoksille laajassa mittakaavassa ja arjen historiassa.

T10 Oppilas keskustelee historian tulkinnan muutoksista ja syistä niihin.

T11 Oppilas perustelee eri toimijoiden ratkaisuja historiassa. Oppilas hahmottaa, miksi ihmiset ovat toimineet eri aikoina tietyllä tavalla, ja mainitsee tästä esimerkkejä.

Tavoitteet

Tavoite Arvioinnin kohde Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi
Tiedon hankkiminen menneisyydestä
T3 ohjata oppilasta havaitsemaan historiatiedon tulkinnallisuuden
Paikallinen tarkennus
Oppilasta ohjataan näkemään, että historiasta on erilaisia näkemyksiä, painotuksia ja tulkintoja. Arvioinnin kohde ja kriteerit: Historiatiedon tulkinnallisuuden havaitseminen Oppilas ymmärtää, että samoja historiallisia lähteitä voidaan tulkita eri tavoin.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas havaitsee historiatiedon tulkinnallisuuden.
Historiatiedon tulkinnallisuuden havaitseminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas antaa esimerkkejä samaan tapahtumaan tai ilmiöön liittyvistä erilaisista tulkinnoista.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas tunnistaa, että samasta tapahtumasta tai ilmiöstä voi olla erilaisia tulkintoja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas antaa esimerkkejä historian faktoista ja tulkinnoista.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas antaa esimerkkejä historian faktoista.

Historian ilmiöiden ymmärtäminen
T4 auttaa oppilasta ymmärtämään erilaisia tapoja jakaa historia aikakausiin sekä käyttämään niihin liittyviä historiallisia käsitteitä
Paikallinen tarkennus
Oppilasta ohjataan hahmottamaan keskiajan, renessanssin ja uuden ajan aikakausia. Arvioinnin kohde ja kriteerit: Kronologian ymmärrys Oppilas kertoo keskiajan, renessanssin ja uuden ajan muutoksista ja syistä jakaa historia eri aikakausiin.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas ymmärtää tapoja jakaa historia aikakausiin ja niihin liittyviä käsitteitä.
Kronologian ymmärrys

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas kuvailee asioita, joiden perusteella tehdään historiallisia aikakausijakoja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas käyttää keskeisiä historiaan liittyviä ajan jäsentämismuotoja sekä antaa esimerkkejä eri aikakausien yhteiskunnille ominaisista piirteistä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas nimeää keskeisiä historiaan liittyviä ajan jäsentämismuotoja ja sijoittaa eri aikakausien tapahtumia aikajärjestykseen.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa keskeisiä historiaan liittyviä ajan jäsentämismuotoja (vanha aika, keskiaika, uusi aika; esihistoria, historia; eaa, jaa).

T5 ohjata oppilasta ymmärtämään ihmisen toiminnan motiiveja
Paikallinen tarkennus
Oppilasta ohjataan näkemään, että erilaiset motiviit ovat saaneet aikaan muutoksia historiassa, esim. uudet keksinnöt, löytöretket, renessanssin ja Ruotsin suurvallan muodostuminen ja sen hajoaminen. Arvioinnin kohde ja kriteerit: Historiallinen empatia Oppilas mainitsee motiiveja ihmisten toiminnalle suurten muutosten aikakausina.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas ymmärtää ihmisen toiminnan motiiveja erilaisissa historiallisissa tilanteissa.
Historiallinen empatia

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas asettautuu menneen ajan ihmisen asemaan ja tarkastelee, miten hänen yhteiskunnallinen asemansa vaikuttaa hänen toimintaansa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas asettautuu menneen ajan ihmisen asemaan ja nimeää tämän toiminnan motiiveja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas antaa esimerkkejä menneisyyden ihmisten toiminnan motiiveista.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa, että ihmisillä on ollut erilaisia motiiveja toiminnalleen.

T6 johdattaa oppilasta hahmottamaan erilaisia syitä ja seurauksia historian tapahtumille ja ilmiöille
Paikallinen tarkennus
Oppilasta johdatetaan pohtimaan, miksi maailman historian suuret muutokset ovat tapahtuneet ja mitä seurauksia niillä on ollut. Arvioinnin kohde ja kriteerit: Syy- ja seuraussuhteiden hahmottaminen Oppilas kertoo Euroopan ja Ruotsi-Suomen historian suurten muutosten syistä ja seurauksista.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas tunnistaa historiallisille tapahtumille ja ilmiöille syitä ja seurauksia.
Syy- ja seuraussuhteiden hahmottaminen historiassa

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas tunnistaa erilaisia syitä (suoria ja epäsuoria) ja seurauksia (lyhyt- ja pitkäkestoisia) menneisyydessä tapahtuneille asioille.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas tunnistaa syitä ja seurauksia menneisyydessä tapahtuneille asioille.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas tunnistaa yksittäisen syyn ja siitä johtuvan seurauksen menneisyydessä tapahtuneille asioille.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa yksittäisen syyn tai seurauksen menneisyydessä tapahtuneelle asialle.

T8 harjaannuttaa oppilasta hahmottamaan jatkuvuuksia historiassa
Paikallinen tarkennus
Oppilasta johdatetaan havaitsemaan Euroopan ja Suomen historian päävaiheet sekä autetaan oivaltamaan, milloin muut maanosat saivat sijaa eurooppalaisten maailmankuvassa. Arvioinnin kohde ja kriteerit: Jatkuvuuden tunnistaminen Oppilas jäsentää jatkuvuuksia ihmisen käsityksestä maailmasta.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas hahmottaa jatkuvuuksia historiassa.
Jatkuvuuden tunnistaminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas kertoo syitä, miksi jokin asia ei ole muuttunut eri aikoina.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas kuvailee asioiden jatkuvuutta menneisyydessä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas nimeää asioita, joissa näkyy jatkuvuutta aikakaudesta toiseen.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa jonkin menneisyyden asian näkymisen tässä päivässä.

Historiallisen tiedon käyttäminen
T9 ohjata oppilasta esittämämään muutoksille syitä
Paikallinen tarkennus
Oppilas ohjataan hahmottamaan, miten esim. taloudelliset ja poliittiset syyt aikaansaivat muutoksia historiassa. Arvioinnin kohde ja kriteerit: Syy- ja seuraussuhteen kuvaileminen Oppilas nimeää erilaisia syitä historiallisille muutoksille laajassa mittakaavassa ja arjen historiassa.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas osaa esittää muutokselle syitä.
Syy- ja seuraussuhteen kuvaileminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas vertailee erilaisten syiden vaikutuksia muutokseen.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas kuvailee suorien ja epäsuorien syiden vaikutuksia muutokseen.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas antaa esimerkkejä muutokseen johtaneista syistä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osoittaa jonkin syyn muutokseen.

T10 ohjata oppilasta selittämään, miten tulkinnat saattavat muuttua uusien lähteiden tai tarkastelutapojen myötä
Paikallinen tarkennus
Oppilasta johdatetaan ymmärtämään, että uudet lähteet tai katsontakannat saattavat muuttaa tulkintoja menneisydestä ja sen vaikutuksesta nykypäivään. Arvioinnin kohde ja kriteerit: Tulkintojen selittäminen Oppilas kertoo historian tulkinnan muutoksista ja syistä niihin.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas osaa selittää, miten tulkinnat menneisyydestä saattavat muuttua uusien lähteiden tai tarkastelutapojen myötä.
Tulkintojen selittäminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas vertailee samasta historian tapahtumasta tai ilmiöstä tehtyjä tulkintoja ja kertoo, miten lähteiden valinta vaikuttaa tulkintaan.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas selittää esimerkkien avulla, miten uudet lähteet ja tarkastelutavat saattavat muuttaa historian tulkintoja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas selittää yhden esimerkin avulla, miten uudet lähteet saattavat muuttaa historian tapahtuman tai ilmiön tulkintaa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas kertoo esimerkin tilanteesta, josta on erilaisia tulkintoja.

T11 ohjata oppilasta selittämään ihmisen toimintaa
Paikallinen tarkennus
Oppilasta johdatetaan ymmärtämään, että historiallisissa tapahtumissa on monia kerroksia ja eri lähtökohdista toimivia ihmisiä. Oppilaita autetaan ymmärtämään tapahtumia eri ihmisten lähtökohdista. Arvioinnin kohde ja kriteerit: Ihmisen toiminnan selittäminen Oppilas perustelee eri toimijoiden ratkaisuja historiassa. Oppilas hahmottaa, miksi ihmiset ovat toimineet eri aikoina tietyllä tavalla, ja mainitsee tästä esimerkkejä.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas selittää ihmisen toiminnan tarkoitusperiä.
Ihmisen toiminnan selittäminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas analysoi ihmisten toiminnan motiiveja ja esittää kuvauksen siitä, miten yhteiskunnallinen asema vaikuttaa ihmisten toimintaan.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas esittää kuvauksen käsiteltävästä asiasta siten, että hän selittää tapahtuman tai ilmiön yksittäisen toimijan kannalta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas kuvailee mahdollisia syitä menneisyyden ihmisen toiminnalle.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osoittaa, miten jokin ihmisen toiminnan motiivi näkyy tämän toiminnassa.

Sisällöt

S1 Esihistoriallinen aika ja sivilisaation synty

Opetussuunnitelman perusteet

Perehdytään ihmisen elämiseen pienissä populaatioissa ja metsästyskulttuuriin sekä maanviljelykulttuurin murrokseen ja sivilisaation syntyyn.

S2 Vanha aika ja antiikin perintö

Opetussuunnitelman perusteet

Paneudutaan demokratian orastukseen Kreikassa ja roomalaiseen yhteiskuntaan. Aikakautta tarkastellaan lisäksi Pohjolan asuttamisen näkökulmasta.

S3 Keskiaika

Opetussuunnitelman perusteet

Perehdytään keskiaikaiseen maailmankuvaan sekä idän ja lännen kulttuurisiin yhtäläisyyksiin ja eroavaisuuksiin ja niiden vaikutuksiin eri ihmisryhmille. Käsitellään Suomen siirtyminen historialliseen aikaan ja Ruotsin yhteyteen.

S4 Uuden ajan murrosvaihe

Opetussuunnitelman perusteet

Tutustutaan tieteessä, taiteessa ja ihmisten uskomuksissa tapahtuneisiin muutoksiin.

S5 Suomi osana Ruotsia

Opetussuunnitelman perusteet

Tarkastellaan kehitystä Suomessa 1600–1700-luvuilla

ePerusteet