Ortodoksinen uskonto

Opetussuunnitelman perusteet

Uskonnon opetuksessa oppimisen arviointi on ohjaavaa ja kannustavaa. Palautteella pyritään rohkaisemaan oppilasta perehtymään ja tutkimaan uskontojen keskeisiä lähteitä ja piirteitä sekä tekemään asioista omia tulkintoja. Arvioinnissa otetaan huomioon monimuotoiset kirjallisen ja suullisen tuottamisen tavat sekä muun tekemisen ja ilmaisumuotojen kautta osoitettu osaaminen. Tärkeää on niiden kautta osoitettu taito ilmaista itseään ja ajatuksiaan. Yksityiskohtaisen muistamisen sijaan arvioinnissa kiinnitetään erityisesti huomiota tiedon soveltamiseen sekä ajattelun kehittymiseen.  

Uskonnon sanallista arviota tai arvosanaa antaessaan opettaja arvioi oppilaan osaamista suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa vuosiluokittain 3–6 kohdennettuihin tavoitteisiin. Lukuvuosiarviointi 6. luokalla perustuu paikallisessa opetussuunnitelmassa kyseiselle vuosiluokalle kohdennettuihin oppiaineen opetuksen tavoitteisiin. 

Määritellessään osaamisen tasoa 6. vuosiluokan lukuvuositodistusta varten opettaja käyttää uskonnon valtakunnallisia arviointikriteereitä. Oppilas on saavuttanut uskonnon tavoitteet arvosanan 5, 7, 8 tai 9 mukaisesti, kun oppilaan osaaminen vastaa pääosin kyseisen arvosanan kriteereissä kuvattua osaamisen tasoa. Arvosanojen 4, 6 ja 10 mukaisen osaamisen kokonaisarviointi muodostetaan uskonnon tavoitteiden pohjalta ja suhteessa edellä mainittuihin lukuvuosiarvioinnin kriteereihin. Paremman osaamisen tason saavuttaminen jonkin tavoitteen osalta voi kompensoida hylätyn tai heikomman suoriutumisen jonkin muun tavoitteen osalta. Työskentelyn arviointi sisältyy uskonnon lukuvuosiarviointiin ja siitä muodostettavaan arvosanaan. Kriteerikuvauksissa alempien arvosanojen osaamisen kuvaukset sisältyvät ylemmän arvosanan kuvauksiin. 

Tavoitteet

Tavoite Arvioinnin kohde Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi
T1 ohjata oppilasta perehtymään opiskeltavan uskonnon pyhiin kirjoihin ja kertomuksiin sekä keskeisiin oppeihin
Paikallinen tarkennus
Oppilas perehtyy lisää Vanhan ja Uuden testamentin kirjoituksiin. Vanhasta testamentista esimerkiksi Saul, Israelin ensimmäinen kuningas, Daavid kuninkaana, kuningas Salomo ja sananlaskuja. Oppilas paneutuu myös profeettoihin. Uudesta testamentista oppilas kertaa opetuslapset, evankeliumit ja evankelista, apostolit ja marttyyrit. Oppilas harjoittelee Raamatun itsenäistä käyttöä.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas perehtyy opiskeltavan uskonnon pyhiin kirjoihin ja kertomuksiin sekä sen keskeisiin oppeihin.
Uskontoa koskevan tiedon hallitseminen, uskonnon monilukutaito

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa pohtia kertomusten sisältöjä ja tulkintaa. Oppilas osaa kuvailla keskeisimpien oppien merkityksiä opiskeltavan uskonnon kannalta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa kertoa opiskeltavan uskonnon pyhistä kirjoista sekä kuvailla kertomusten merkityksiä tai tapoja tulkita niitä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa kertoa opiskeltavasta uskonnosta jonkin sen keskeisen opin ja kertomuksen. Oppilas osaa kertoa ohjatusti jotain kertomuksen merkityksistä tai tavoista tulkita sitä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa nimetä opiskeltavan uskonnon pyhän kirjan tai keskeisen lähteen ja tunnistaa jonkin käsitellyistä kertomuksista tai opeista.

T4 ohjata oppilasta etsimään, arvioimaan ja käyttämään uskontoa koskevaa tietoa erilaisista lähteistä
Paikallinen tarkennus
Oppilas perehtyy Raamatun keskeisten kertomusten vuorovaikutukseen taiteen, tieteen ja kulttuurin kanssa sekä tarkastelee kristinuskon, erityisesti ortodoksisen uskonopin, ja muiden katsomusten näkymistä populaarikulttuurissa (sarjakuvat, elokuvat, laulujen sanat yms.). Oppilas hakee tietoja erilaisista lähteistä, muun muassa internetistä. Hän oppii tarkastelemaan eri lähteistä löytämäänsä tietoa kriittisesti.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas harjaantuu etsimään, arvioimaan ja käyttämään uskontoa koskevaa tietoa erilaisista lähteistä.
Oppimaan oppimisen taidot uskonnon opiskelussa

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa etsiä ja vertailla uskontoa koskevaa tietoa eri lähteistä sekä tehdä havaintoja lähteiden luotettavuudesta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa käyttää hakemaansa tietoa ja tunnistaa, että tietolähteiden luotettavuudessa on eroja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa etsiä uskontoa koskevaa tietoa useasta lähteestä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa ohjatusti etsiä uskontoa koskevaa tietoa annetuista lähteistä.

T6 ohjata oppilas tutustumaan juutalaisuuteen, kristinuskoon ja islamiin ja niiden vaikutukseen ja historiaan Euroopassa
Paikallinen tarkennus
Opetuksessa tarkastellaan Paavalin ja varhaisen kristillisyyden merkitystä kristinuskon kehittymiselle maailmanuskonnoksi. Opetuksessa hyödynnetään Raamattua: Paavalin kirjeet, Apostolien teot (srk:n synty ja kehittyminen). Oppilas perehtyy juutalaisuuteen ja islamin uskoon sekä kristinuskoa, juutalaisuutta ja islamia yhdistäviin ja erottaviin piirteisiin.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas tutustuu juutalaisuuteen, kristinuskoon ja islamiin sekä niiden vaikutukseen ja historiaan Euroopassa.
Uskontoa ja kulttuuria koskeva tieto

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa kertoa juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin vaikutuksesta tai historiasta Euroopassa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa vertailla juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin pääpiirteitä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa kertoa juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin pääpiirteistä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa annetuista esimerkeistä juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin pääpiirteitä.

T10 ohjata oppilasta arvioimaan tekemiään valintoja ja pohtimaan toiminnan taustalla vaikuttavia arvoja eettisten periaatteiden ja kestävän tulevaisuuden näkökulmasta
Paikallinen tarkennus
Oppilas pohtii omia elämänkysymyksiään sekä yhdessä elämisen ja oikeudenmukaisuuden kysymyksiä. Aineina voi olla esimerkiksi ilo, suru, kateus, itsekkyys ja myönteinen minäkäsitys. Oppilas perehtyy Kymmeneen käskyyn aiempaa tarkemmin ja pohtii ja soveltaa siitä saatavia elämänohjeita omaan elämäänsä.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas harjaantuu arvioimaan tekemiään valintoja ja pohtimaan toiminnan taustalla vaikuttavia arvoja eettisten periaatteiden ja kestävän tulevaisuuden näkökulmasta.
Eettinen pohdinta

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa pohtia omia valintojaan ja eettisiä valintatilanteita arvojen, erilaisten eettisten periaatteiden ja kestävän tulevaisuuden näkökulmista.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa kertoa opiskeltavan uskonnon ja uskontojen yhteisistä eettisistä periaatteista ja antaa esimerkkejä niiden soveltamisesta. Oppilas osaa kertoa arjen esimerkkejä kestävän tulevaisuuden rakentamisesta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas tunnistaa eettisiä periaatteita. Oppilas osaa kertoa esimerkkejä eettisistä valintatilanteista ja antaa niihin ratkaisuvaihtoehtoja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa annetuista esimerkeistä joitain toiminnan taustalla vaikuttavia arvoja tai eettisiä valintatilanteita.

Sisällöt

S1 Suhde omaan uskontoon

Opetussuunnitelman perusteet

Opetuksessa paneudutaan ortodoksisen uskonopin lähteisiin ja peruskäsitteisiin. Keskeisiä sisältöjä ovat liturgisen elämän peruspiirteet, pyhät mysteeriot ja kirkolliset toimitukset arjessa ja juhlassa. Perehdytään Vanhan Testamentin kirjallisuuteen ortodoksisen opetuksen näkökulmasta sekä Jeesuksen elämävaiheisiin ja opetukseen evankeliumeissa sekä kirkkovuoden tapahtumissa. Opetuksessa tarkastellaan kirkon syntyä sekä Paavalin ja muiden apostolien toimintaa. Tutkitaan Suomen ortodoksisen kirkon tunnuspiirteitä, kirkkoa uskonnollisena rakennuksena, kirkkoarkkitehtuuria ja siihen liittyvää symboliikkaa. Opetuksessa otetaan huomioon kirkkomusiikki, kirkkotaide sekä ortodoksisuuden vaikutus ja näkyminen medioissa kotimaassa ja maailmalla.

Paikallinen opetussuunnitelma

Opettaja perehdyttää oppilasta lisää Vanhan ja Uuden testamentin kirjoituksiin. Vanhasta testamentista käsitellään esimerkiksi Saul, Israelin ensimmäinen kuningas, Daavid kuninkaana, kuningas Salomo ja sananlaskuja. Oppilas paneutuu myös profeettoihin.

Uudesta testamentista oppilas kertaa opetuslapset, evankeliumit ja evankelista, apostolit ja marttyyrit.

Opettaja kannustaa oppilasta Raamatun itsenäiseen käyttöön.

Oppilas perehtyy Raamatun vaikutukseen taiteen, tieteen ja kulttuurin kanssa sekä tarkastelee kristinuskon ja muiden katsomusten näkymistä populaarikulttuurissa (sarjakuvat, elokuvat, laulujen sanat yms.). Opettaja ohjaa oppilasta hakemaan tietoja erilaisista lähteistä, muun muassa internetistä ja tarkastelemaan sitä kriittisesti.

Oppilas tarkastelee Paavalin ja varhaisen kristillisyyden merkitystä kristinuskon kehittymiselle maailmanuskonnoksi. Opetuksessa hyödynnetään Raamattua: esimerkiksi Paavalin kirjeet, Apostolien teot (srk:n synty ja kehittyminen).

S2 Uskontojen maailma

Opetussuunnitelman perusteet

Opetuksessa tarkastellaan mitä ovat pyhyys, juhlat ja erilaiset tavat, niiden arvostaminen sekä omassa että eri uskontojen kulttuureissa. Pohditaan ortodoksisen kirkon olemusta katolisena ja apostolisena, globaalina yhteisönä. Tutustutaan keskeisiin Euroopassa vaikuttaviin uskontoihin ja eurooppalaiseen uskontokarttaan. Perehdytään islamin ja juutalaisuuden yhteisiin piirteisiin ortodoksisen kristillisyyden kanssa. Tutkitaan koulun lähialueiden uskonnollisia yhteisöjä ja uskonnottomuutta elämänkatsomuksen muotona. Tutustutaan alustavasti ekumeniaan ja uskontodialogiin sekä ihmisoikeuksien ja uskonnon suhteeseen.

Paikallinen opetussuunnitelma

Oppilaan kanssa perehdytään juutalaisuuteen ja islamin uskoon sekä kristinuskoa, juutalaisuutta ja islamia yhdistäviin ja erottaviin piirteisiin

S3 Hyvä elämä

Opetussuunnitelman perusteet

Keskeisinä sisältöinä opetuksessa ovat ortodoksisen kirkon opetus sekä Uuden Testamentin sanoma yksilön eettisten kysymysten ohjaajana ja tukijana omassa elämässä sekä vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Perehdytään Kymmeneen käskyyn ja pohditaan omia eettisiä valintoja ja niiden seurauksia sekä vaikutuksia itsetuntemuksen, elämäntaitojen ja myönteisen elämännäkemyksen muodostamiseen. Opetuksessa otetaan huomioon toisen ihmisen arvostaminen, huolenpito ympäristöstä ja luonnosta sekä elämän kunnioittaminen ja kestävä tulevaisuus. Pohditaan osallistuvaa globaalia vastuun kantamista kirkon ja yksilön elämässä. Tutustutaan alustavasti eri uskontojen eettisten opetusten yhteisiin piirteisiin sekä eurooppalaisen ihmisoikeuskäsityksen ja kristillisten arvojen yhteisiin piirteisiin ja syvennetään käsitystä YK:n Lapsenoikeuksien sopimuksen merkityksestä.

Paikallinen opetussuunnitelma

Opettaja kannustaa oppilasta pohtimaan omia elämänkysymyksiään sekä yhdessä elämisen ja oikeudenmukaisuuden kysymyksiä.

Aineina voi olla esimerkiksi ilo, suru, kateus, itsekkyys ja myönteinen minäkäsitys.

Oppilas perehtyy Kymmeneen käskyyn aiempaa tarkemmin ja pohtii ja soveltaa siitä saatavia elämänohjeita omaan elämäänsä.

Oppilaan kanssa pohditaan kultaisen säännön etiikkaa kristinuskossa ja eri uskonnoissa. Oppilaan kanssa tarkastellaan lähimmäisen rakkautta ja kristillistä rauhankasvatusta.

Oppilas perehtyy eri uskontojen yhteisiin eettisiin periaatteisiin. Opettaja kannustaa oppilasta tarkastelemaan omia valintojaan ja toimintansa taustalla vaikuttavia arvoja sekä globaalia vastuuta. Oppilas harjaannuttaa itsetuntemustaan ja elämäntaitojaan.

Tärkeitä sisältöjä ovat ihmisoikeusetiikka sekä ihmisarvo.

Oppilas pohtii omia elämänkysymyksiään, yhdessä elämisen ja oikeudenmukaisuuden kysymyksiä. Aineina voivat olla esimerkiksi ilo, suru, kateus, itsekkyys ja myönteinen minäkäsitys

ePerusteet