Ortodoksinen uskonto

Opetussuunnitelman perusteet

Uskonnon opetuksessa oppimisen arviointi on ohjaavaa ja kannustavaa. Palautteella pyritään rohkaisemaan oppilasta perehtymään ja tutkimaan uskontojen keskeisiä lähteitä ja piirteitä sekä tekemään asioista omia tulkintoja. Arvioinnissa otetaan huomioon monimuotoiset kirjallisen ja suullisen tuottamisen tavat sekä muun tekemisen ja ilmaisumuotojen kautta osoitettu osaaminen. Tärkeää on niiden kautta osoitettu taito ilmaista itseään ja ajatuksiaan. Yksityiskohtaisen muistamisen sijaan arvioinnissa kiinnitetään erityisesti huomiota tiedon soveltamiseen sekä ajattelun kehittymiseen.  

Uskonnon sanallista arviota tai arvosanaa antaessaan opettaja arvioi oppilaan osaamista suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa vuosiluokittain 3–6 kohdennettuihin tavoitteisiin. Lukuvuosiarviointi 6. luokalla perustuu paikallisessa opetussuunnitelmassa kyseiselle vuosiluokalle kohdennettuihin oppiaineen opetuksen tavoitteisiin. 

Määritellessään osaamisen tasoa 6. vuosiluokan lukuvuositodistusta varten opettaja käyttää uskonnon valtakunnallisia arviointikriteereitä. Oppilas on saavuttanut uskonnon tavoitteet arvosanan 5, 7, 8 tai 9 mukaisesti, kun oppilaan osaaminen vastaa pääosin kyseisen arvosanan kriteereissä kuvattua osaamisen tasoa. Arvosanojen 4, 6 ja 10 mukaisen osaamisen kokonaisarviointi muodostetaan uskonnon tavoitteiden pohjalta ja suhteessa edellä mainittuihin lukuvuosiarvioinnin kriteereihin. Paremman osaamisen tason saavuttaminen jonkin tavoitteen osalta voi kompensoida hylätyn tai heikomman suoriutumisen jonkin muun tavoitteen osalta. Työskentelyn arviointi sisältyy uskonnon lukuvuosiarviointiin ja siitä muodostettavaan arvosanaan. Kriteerikuvauksissa alempien arvosanojen osaamisen kuvaukset sisältyvät ylemmän arvosanan kuvauksiin. 

Tavoitteet

Tavoite Arvioinnin kohde Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi
T1 ohjata oppilasta perehtymään opiskeltavan uskonnon pyhiin kirjoihin ja kertomuksiin sekä keskeisiin oppeihin
Paikallinen tarkennus
Opetuksessa paneudutaan ortodoksisen uskonnon lähteisiin ja peruskäsitteisiin. Keskeisiä sisältöjä ovat kirkolliset toimitukset arjessa ja juhlassa. Perehdytään Vanhan testamentin kirjallisuuteen ortodoksisen opetuksen näkökulmasta, esimerkiksi Raamatun alkukertomuksia (maailman luominen, syntiinlankeemus, Kain ja Aabel), Israelin kansan esi-isät ja matka luvattuun maahan. Käsitellään pyhiä ihmisiä, erityisesti Sergei ja Herman Valamolainen ja Johannes Teologi. Oppilas harjoittelee Raamatun käyttöä ja perehtyy Raamatun osiin kuten luku ja jae. Oppilas tutustuu Vanhaan testamenttiin kertomusten avulla.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas perehtyy opiskeltavan uskonnon pyhiin kirjoihin ja kertomuksiin sekä sen keskeisiin oppeihin.
Uskontoa koskevan tiedon hallitseminen, uskonnon monilukutaito

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa pohtia kertomusten sisältöjä ja tulkintaa. Oppilas osaa kuvailla keskeisimpien oppien merkityksiä opiskeltavan uskonnon kannalta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa kertoa opiskeltavan uskonnon pyhistä kirjoista sekä kuvailla kertomusten merkityksiä tai tapoja tulkita niitä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa kertoa opiskeltavasta uskonnosta jonkin sen keskeisen opin ja kertomuksen. Oppilas osaa kertoa ohjatusti jotain kertomuksen merkityksistä tai tavoista tulkita sitä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa nimetä opiskeltavan uskonnon pyhän kirjan tai keskeisen lähteen ja tunnistaa jonkin käsitellyistä kertomuksista tai opeista.

T2 ohjata oppilas tutustumaan opiskeltavan uskonnon rituaaleihin ja tapoihin sekä pyhiin paikkoihin ja rakennuksiin
Paikallinen tarkennus
Opetuksessa tarkastellaan mitä ovat pyhyys, juhlat ja erilaiset tavat ja niiden arvostaminen omassa kulttuurissa. Kerrataan alkuopetuksessa olleet kirkkovuoden juhlat ja sakramentit. Lisättään mukaan uusia juhlia ja sakramentteja. Pyhäpäivä - arkipäivä. Tutustutaan omaan kirkkoon ja käydään läpi kirkkorakennus, sen osat, ikonostaasi ja ikoni kuvana sekä pyhänä esineenä. Perehdytään alustavasti jumalanpalveluksen toimittajiin ja liturgiaan. Alkuopetuksessa olleet kirkkoveisut ja rukoukset kerrataan ja opetellaan uusia.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas tutustuu opiskeltavan uskonnon rituaaleihin ja tapoihin sekä pyhiin paikkoihin ja rakennuksiin.
Uskontoa koskevan tiedon hallitseminen, uskonnon monilukutaito

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa kertoa opiskeltavan uskonnon keskeisten rituaalien ja tapojen sekä pyhien paikkojen ja rakennusten merkityssisällöistä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa kertoa opiskeltavan uskonnon keskeisistä rituaaleista ja tavoista sekä kuvailla uskonnon pyhiä paikkoja tai rakennuksia.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa nimetä opiskeltavasta uskonnosta rituaaleja tai tapoja sekä pyhän paikan tai rakennuksen.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa opiskeltavaan uskontoon liittyvän rituaalin tai tavan sekä pyhän paikan tai rakennuksen.

T9 ohjata oppilasta ymmärtämään ihmisoikeuksiin ja erityisesti YK:n Lapsen oikeuksien sopimukseen sisältyviä arvoja yksilön ja yhteisön näkökulmasta
Paikallinen tarkennus
Opetuksessa tarkastellaan, mitä merkitsee pyhyys uskonnoissa, oma ja toisen pyhä. Oppilas tutustuu oman koulun sisältä löytyviin katsomuksiin. Oppilas tutustuu alustavasti YK:n Lapsen oikeuksien sopimukseen. Toisen kunnioittamista käsitellään esim. median ja netin käytön kautta.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas ymmärtää ihmisoikeuksiin ja erityisesti YK:n Lapsen oikeuksien sopimukseen sisältyviä arvoja yksilön ja yhteisön näkökulmasta.
Ihmisoikeusetiikka

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa pohtia lapsen oikeuksiin ja muihin ihmisoikeuksiin liittyviä kysymyksiä yksilön ja yhteisön näkökulmista.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa kertoa lapsen oikeuksien ja muiden ihmisoikeuksien vaikutuksesta omaan elämänpiiriinsä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa kertoa esimerkkejä lapsen oikeuksista tai muista ihmisoikeuksista.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa annetuista esimerkeistä ihmisoikeuksia tai Lapsen oikeuksien sopimuksesta nousevia lapsen oikeuksia.

T10 ohjata oppilasta arvioimaan tekemiään valintoja ja pohtimaan toiminnan taustalla vaikuttavia arvoja eettisten periaatteiden ja kestävän tulevaisuuden näkökulmasta
Paikallinen tarkennus
Oppilas pohtii omia valintojaan ja toimintansa taustalla vaikuttavia arvoja. Tärkeitä näkökulmia ovat elämäntaidot, itsetuntemus, tunnetaidot ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Tärkeä sisältö on elämän kunnioittaminen, jota oppilas pohtii omiin kokemuksiin ja elämäntilanteeseen liittyvien kysymysten avulla. Oppilas tutustuu omiin juuriinsa, perheensä ja suvun arvoihin ja perinteisiin. Opetuksessa otetaan huomioon toisen ihmisen arvostaminen, huolenpito ympäristöstä ja luonnosta sekä elämän kunnioittaminen ja kestävä tulevaisuus. Oppilas pohtii keskeisiä elämänkysymyksiä Vanhasta Testamentista valittujen kertomusten avulla. Oppilas tutustuu kymmeneen käskyyn. Oppilas saa välineitä eettiseen keskusteluun ja omien näkemysten perustelemiseen. Keskustelujen pohjana käytetään esimerkiksi Vanhan Testamentin Luomiskertomusta ja Uuden testamentin Jeesus ja lapset -, Jeesus ja samarialainen nainen - kertomuksia. Oppilaan kanssa pohditaan ihmisen arvoa erityisesti luomisen näkökulmasta sekä oikeaa ja väärää.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas harjaantuu arvioimaan tekemiään valintoja ja pohtimaan toiminnan taustalla vaikuttavia arvoja eettisten periaatteiden ja kestävän tulevaisuuden näkökulmasta.
Eettinen pohdinta

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa pohtia omia valintojaan ja eettisiä valintatilanteita arvojen, erilaisten eettisten periaatteiden ja kestävän tulevaisuuden näkökulmista.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa kertoa opiskeltavan uskonnon ja uskontojen yhteisistä eettisistä periaatteista ja antaa esimerkkejä niiden soveltamisesta. Oppilas osaa kertoa arjen esimerkkejä kestävän tulevaisuuden rakentamisesta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas tunnistaa eettisiä periaatteita. Oppilas osaa kertoa esimerkkejä eettisistä valintatilanteista ja antaa niihin ratkaisuvaihtoehtoja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa annetuista esimerkeistä joitain toiminnan taustalla vaikuttavia arvoja tai eettisiä valintatilanteita.

Sisällöt

S1 Suhde omaan uskontoon

Opetussuunnitelman perusteet

Opetuksessa paneudutaan ortodoksisen uskonopin lähteisiin ja peruskäsitteisiin. Keskeisiä sisältöjä ovat liturgisen elämän peruspiirteet, pyhät mysteeriot ja kirkolliset toimitukset arjessa ja juhlassa. Perehdytään Vanhan Testamentin kirjallisuuteen ortodoksisen opetuksen näkökulmasta sekä Jeesuksen elämävaiheisiin ja opetukseen evankeliumeissa sekä kirkkovuoden tapahtumissa. Opetuksessa tarkastellaan kirkon syntyä sekä Paavalin ja muiden apostolien toimintaa. Tutkitaan Suomen ortodoksisen kirkon tunnuspiirteitä, kirkkoa uskonnollisena rakennuksena, kirkkoarkkitehtuuria ja siihen liittyvää symboliikkaa. Opetuksessa otetaan huomioon kirkkomusiikki, kirkkotaide sekä ortodoksisuuden vaikutus ja näkyminen medioissa kotimaassa ja maailmalla.

Paikallinen opetussuunnitelma

Opettaja ohjaa oppilasta perehtymään ortodoksisen uskonnon lähteisiin ja peruskäsitteisiin. Opettaja perehdyttää oppilasta Vanhan testamentin kirjallisuuteen ortodoksisen opetuksen näkökulmasta, esimerkiksi Raamatun alkukertomuksia (maailman luominen, syntiinlankeemus, Kain ja Aabel),

Israelin kansan esi-isät ja matka luvattuun maahan.

Oppilaan kanssa käsitellään pyhiä ihmisiä, esimerkiksi Sergei ja Herman

Valamolainen ja Johannes Teologi.

Oppilas harjoittelee Raamatun käyttöä ja tutustuu Vanhaan testamenttiin kertomusten avulla.

Opettaja ohjaa oppilasta tarkastelemaan mitä ovat pyhyys, juhlat ja erilaiset tavat ja niiden arvostaminen omassa kulttuurissa. Keskeisiä sisältöjä ovat kirkolliset toimitukset arjessa ja juhlassa. Oppilaan kanssa kerrataan alkuopetuksessa olleet kirkkovuoden juhlat ja sakramentit sekä lisätään mukaan uusia juhlia ja sakramentteja.

Pyhäpäivä arkipäivä.

Oppilaan kanssa tutustutaan omaan kirkkoon ja hänen kanssaan käydään läpi kirkkorakennus, sen osat, ikonostaasi ja ikoni kuvana sekä pyhänä esineenä. Oppilas perehtyy alustavasti jumalanpalveluksen toimittajiin ja liturgiaan.

Oppilas kertaa alkuopetuksessa olleet kirkkoveisut ja rukoukset ja opettelee uusia.

S2 Uskontojen maailma

Opetussuunnitelman perusteet

Opetuksessa tarkastellaan mitä ovat pyhyys, juhlat ja erilaiset tavat, niiden arvostaminen sekä omassa että eri uskontojen kulttuureissa. Pohditaan ortodoksisen kirkon olemusta katolisena ja apostolisena, globaalina yhteisönä. Tutustutaan keskeisiin Euroopassa vaikuttaviin uskontoihin ja eurooppalaiseen uskontokarttaan. Perehdytään islamin ja juutalaisuuden yhteisiin piirteisiin ortodoksisen kristillisyyden kanssa. Tutkitaan koulun lähialueiden uskonnollisia yhteisöjä ja uskonnottomuutta elämänkatsomuksen muotona. Tutustutaan alustavasti ekumeniaan ja uskontodialogiin sekä ihmisoikeuksien ja uskonnon suhteeseen.

Paikallinen opetussuunnitelma

Opettaja ohjaa oppilasta tarkastelemaan, mitä merkitsee pyhyys uskonnoissa, oma ja toisen pyhä.

Oppilas tutustuu oman koulun sisältä löytyviin katsomuksiin. Toisen kunnioittamista käsitellään esimerkiksi median ja internetin avulla.

Opettaja perehdyttää alustavasti oppilasta YK:n Lapsen oikeuksien sopimukseen. Lapsen oikeuksien sopimusta käsitellään oppilaan maailmasta käsin, esimerkiksi oikeus koulunkäyntiin.

S3 Hyvä elämä

Opetussuunnitelman perusteet

Keskeisinä sisältöinä opetuksessa ovat ortodoksisen kirkon opetus sekä Uuden Testamentin sanoma yksilön eettisten kysymysten ohjaajana ja tukijana omassa elämässä sekä vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Perehdytään Kymmeneen käskyyn ja pohditaan omia eettisiä valintoja ja niiden seurauksia sekä vaikutuksia itsetuntemuksen, elämäntaitojen ja myönteisen elämännäkemyksen muodostamiseen. Opetuksessa otetaan huomioon toisen ihmisen arvostaminen, huolenpito ympäristöstä ja luonnosta sekä elämän kunnioittaminen ja kestävä tulevaisuus. Pohditaan osallistuvaa globaalia vastuun kantamista kirkon ja yksilön elämässä. Tutustutaan alustavasti eri uskontojen eettisten opetusten yhteisiin piirteisiin sekä eurooppalaisen ihmisoikeuskäsityksen ja kristillisten arvojen yhteisiin piirteisiin ja syvennetään käsitystä YK:n Lapsenoikeuksien sopimuksen merkityksestä.

Paikallinen opetussuunnitelma

Opettaja kannustaa oppilasta pohtimaan omia valintojaan ja toimintansa taustalla vaikuttavia arvoja.

Tärkeitä näkökulmia ovat elämäntaidot, itsetuntemus, tunnetaidot ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Tärkeä sisältö on elämän kunnioittaminen, jota oppilas pohtii omiin kokemuksiin ja elämäntilanteeseen liittyvien kysymysten avulla. Oppilas tutustuu omiin juuriinsa, perheensä ja suvun arvoihin ja perinteisiin.

Oppilas pohtii keskeisiä elämänkysymyksiä Vanhasta Testamentista valittujen kertomusten avulla. Hän saa välineitä eettiseen keskusteluun ja omien näkemysten perustelemiseen. Keskustelujen pohjana käytetään esimerkiksi Vanhan Testamentin Luomiskertomusta ja Uuden testamentin Jeesus ja lapset, Jeesus ja samarialainen nainen kertomuksia.

Oppilaan kanssa pohditaan ihmisen arvoa erityisesti luomisen näkökulmasta. Oppilas tutustuu kymmeneen käskyyn.

ePerusteet