Käsityö

Opetussuunnitelman perusteet

Käsityön oppimisen ja osaamisen arviointi on oppilaita ohjaavaa ja kannustavaa. Oppilaat saavat monipuolista palautetta edistymisestään ja osaamisestaan. Formatiivisella arvioinnilla tuetaan laaja-alaisen käsityötaidon kehittymistä. Oppilaille annetaan erilaisia mahdollisuuksia osoittaa edistymistään ja kannustetaan omien vahvuuksien ylläpitämiseen sekä kehittymässä olevien taitojensa hallitsemiseen. Oppilaita ohjataan arvioimaan omaa oppimistaan ja heille tarjotaan erilaisia tapoja tehdä itsearviointia ja saada vertaispalautetta. Itsearviointitaitoja ja vertaispalautteen antamisen ja vastaanottamisen taitoja kehitetään osana formatiivista arviointia. Summatiivinen arviointi perustuu kokonaiseen käsityön prosessiin, sen tavoitteisiin ja kriteereihin. Eri vaiheiden dokumentointi toimii arvioinnin välineenä.

Päättöarviointi sijoittuu siihen lukuvuoteen, jona käsityön opiskelu päättyy kaikille yhteisenä oppiaineena vuosiluokilla 7, 8 tai 9 paikallisessa opetussuunnitelmassa päätetyn ja kuvatun tuntijaon mukaisesti. Päättöarviointi kuvaa sitä, kuinka hyvin ja missä määrin oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut käsityön oppimäärän tavoitteet. Päättöarvosanan muodostamisessa otetaan huomioon kaikki perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa määritellyt käsityön oppimäärän tavoitteet ja niihin liittyvät päättöarvioinnin kriteerit riippumatta siitä, mille vuosiluokalle 7, 8 tai 9 yksittäinen tavoite on asetettu paikallisessa opetussuunnitelmassa. Päättöarvosana on käsityön oppimäärän tavoitteiden ja kriteerien perusteella muodostettu kokonaisarviointi. Oppilas on saavuttanut oppimäärän tavoitteet arvosanan 5, 7, 8 tai 9 mukaisesti, kun oppilaan osaaminen vastaa pääosin kyseisen arvosanan kriteereissä kuvattua osaamisen tasoa. Arvosanojen 4, 6 ja 10 mukaisen osaamisen kokonaisarviointi muodostetaan käsityön oppimäärän tavoitteiden pohjalta ja suhteessa edellä mainittuihin päättöarvioinnin kriteereihin. Paremman osaamisen tason saavuttaminen jonkin tavoitteen osalta voi kompensoida hylätyn tai heikomman suoriutumisen jonkin muun tavoitteen osalta. Työskentelyn arviointi sisältyy käsityön oppimäärän päättöarviointiin ja siitä muodostettavaan päättöarvosanaan.

Kriteerikuvauksissa käsityön alempien arvosanojen osaamisen kuvaukset sisältyvät ylemmän arvosanan kuvauksiin.


Paikallinen opetussuunnitelma

Arviointi

Oppiaineen arviointi on kuvattu valtakunnallisissa opetussuunnitelman perusteissa ja yleisesti arvioinnista on kirjoitettu Valterin opetussuunnitelman luvussa 6.

Valteri-koulussa käsityön arvioinnissa oleellista on arvioinnin oppimista edistävä rooli. Oppiaineena käsityö antaa mahdollisuuden kasvattaa oppilaita oman työn arvostamiseen sekä positiivisen palautteen vastaanottamiseen ja antamiseen kohottaen samalla itsetuntoa.

Arvioinnin kohteena on kokonainen käsityöprosessi: työn suunnittelu, tekeminen ja valmiin työn huomioiminen. Työskentelyyn valitaan menetelmiä, joilla oppilas saa esittää parhaan mahdollisen osaamisensa. Arvioinnissa käytetään monipuolisia menetelmiä.

Laaja-alainen osaaminen vuosiluokalla 7

Ajattelu ja oppimisen taidot (L1)

Osaanko aloittaa työni ja ylläpitää työskentelyä?

Mietinkö seuraavaa työvaihetta itse?

Osaanko pyytää apua?

Kuinka kuuntelen ohjeita?

Osaanko miettiä oikean työvälineen tehtävään työhön?

Osaanko suunnitella omaa työtäni ja esittää suunnitelmani kuvallisesti ja/tai kirjallisesti?

Osaanko asettaa itselleni realistisia tavoitteita (ajanhallinta, oma taitotaso)?

Osaanko arvioida omaa ja luokkatovereiden onnistumista?

Osaanko ottaa oppia luokkatovereilta ja jakaa osaamistani heidän kanssaan?

Osaanko ottaa palautetta vastaan?

Osaanko soveltaa muissa oppiaineissa oppimiani tietoja ja taitoja käsityötunneilla?

Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2)

Tunnistanko käsitöitä ympäristössäni?

Missä ammateissa käsityö on pääosassa?

Mitä arvoa käsitöillä on vapaa-aikana?

Miten kerron omista havainnoistani?

Miten arvostan itseäni ja muita?

Osaanko arvostaa omaa ja muiden työtä?

Autanko luokkakaveria, jos osaan?

Miten tulen toimeen muiden kanssa?

Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot (L3

)Kuinka huolehdin omista ja koulun tavaroista?

Osaanko käyttää käsityövälineitä oikein ja turvallisesti?

Ymmärränkö käsityön arvon suhteessa arjen teknologia ymmärtämiseen, henkiseen hyvinvointiin, itsensä ilmaisemiseen?

Osaanko suunnitella töitäni ottaen huomioon ajankäytön ja oman taitotasoni?

Muistanko yhdessä sovitut säännöt käsityöluokassa ja -tunneilla?

Huomaanko käsityötuntien vaaratilanteet?

Osaanko toimia vahingon sattuessa?

Muistanko suojainten käytön?

Monilukutaito (L4)

Tunnistanko käsityön materiaalit ymmärtäen niiden käyttötarkoituksia?

Osaanko seurata työohjetta?

Osaanko esittää omia ideoitani ja suunnitelmiani piirtämällä tai muulla tavoin?

Osaanko dokumentoida omia töitäni ja suunnitelmiani?

Osaanko tulkita teknisiä piirustuksia, sekä käsityön merkkejä, symboleja ja käsitteitä?

Osaanko pohtia, mitä käsityöt ja tuotteet viestivät käyttäjästään?

Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen (L5

Mitä sovelluksia ja ohjelmia käytän käsitöissä?

Osaanko etsiä ideoita suunnitteluni tueksi?

Osaanko hyödyntää teknologiaa suunnittelussa ja dokumentoinnissa?

Osaanko esitellä käsityöprosessejani tieto- ja viestintäteknologian keinoin?

Käytänkö tieto- ja viestintäteknologiaa vastuullisesti ja turvallisesti?

Työelämätaidot ja yrittäjyys (L6)

Jaksanko työskennellä pitkäjänteisesti?

Kannanko vastuuni työn etenemisestä?

Pyrinkö itsenäiseen työskentelyyn suunnitelmiani seuraten vai tarvitsenko koko ajan aikuisen apua?

Tunnistanko omia vahvuuksiani?

Osaanko hyödyntää omia vahvuuksiani?

Osaanko pohtia jatko-opintoja omien vahvuuksieni kautta?

Tulenko käsityöluokkaan hyvällä asenteella?

Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen (L7)

Osaanko toimia ryhmässä ja parin kanssa?

Osaanko suunnitella työtäni itse?

Osaanko kertoa oman mielipiteeni?

Osaanko kannustaa luokkatoveria?

Osaanko toimia yhdessä sovittujen sääntöjen mukaan?

Osaanko kierrättää ja uusiokäyttää käsitöissä käytettyjä materiaaleja?

Tavoitteet

Tavoite Arvioinnin kohde Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi
T1 ohjata oppilasta suunnittelemaan työskentelyään sekä ideoimaan, tutkimaan ja kokeilemaan yritteliäästi
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii suunnittelemaan työskentelyään. Oppilas oppii toimimaan yritteliäästi ja luovasti ideoidessaan, tutkiessaan ja kokeillessaan erilaisia asioita.
Työskentely ja tuottaminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas suunnittelee itsenäisesti työskentelyään. Oppilas työskentelee yritteliäästi ja oma-aloitteisesti.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas suunnittelee työskentelyään ja osaa tehdä valintoja ja etsiä työhönsä omia ratkaisuja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas suunnittelee työtään annettujen ohjeiden mukaan. Oppilas pyrkii työskentelemään yritteliäästi.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas suunnittelee omaa työtään annetun ohjeen ja esimerkin pohjalta. Oppilas osaa tehdä tietyn työvaiheen konkreettisesti ohjattuna.

T2 ohjata oppilasta asettamaan käsityöhön omia oppimisen ja työskentelyn tavoitteita sekä toteuttamaan niiden perusteella kokonainen käsityöprosessi ja arvioimaan oppimistaan
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii asettamaan omia oppimisen ja työskentelyn tavoitteita. Oppilas oppii toteuttamaan kokonaisen käsityöprosessin. Oppilas oppii pohtimaan työskentelyään kokonaisessa käsityöprosessissa.
Kokonaisen käsityöprosessin toteuttaminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas asettaa itsenäisesti oppimisen ja työskentelyn tavoitteita. Oppilas etenee johdonmukaisesti ja pohtii käsityöprosessiaan analyyttisesti ja realistisesti.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa asettaa oppimiselle ja työskentelylle tavoitteita, työskentelee käsityöprosessin mukaisesti ja pohtii realistisesti käsityöprosessiaan.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas asettaa oppimisen ja työskentelyn tavoitteita ohjatusti. Oppilas etenee käsityöprosessissa vaihe vaiheelta ohjeiden mukaan. Oppilas pohtii käsityöprosessiaan annettujen vaihtoehtojen pohjalta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas asettaa opettajan avulla konkreettisen työskentelyyn liittyvän oppimisen tavoitteen. Oppilas työskentelee vaihe kerrallaan ja pohtii käsityöprosessiaan ohjatusti.

T3 opastaa oppilasta tutustumaan ja käyttämään monipuolisesti erilaisia työvälineitä, materiaaleja ja tarkoituksenmukaisia työtapoja sekä kehittämään innovaatioita
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii käyttämään monipuolisesti erilaisia työvälineitä sekä oppii valitsemaan tarkoituksenmukaisia materiaaleja ja käsityön työtapoja. Oppilas on kekseliäs työskentelyssään.
Työvälineiden käyttö, valmistusmenetelmien ja käsityön työtapojen tarkoituksenmukainen käyttäminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas arvioi eri työvälineiden ja valmistusmenetelmien käyttö- kelpoisuutta käsityöprosessissa. Oppilas soveltaa materiaaleihin ja työtapoihin liittyvää osaamistaan kekseliäästi, kokeilevasti ja tarkoituksenmu- kaisesti.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa valita tarkoituksenmukaisia materiaaleja ja valmistusmenetelmiä sekä osaa käyttää niitä kekseliäästi valmistaessaan suunnittelemiaan tuotteita tai teoksia.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas ymmärtää erilaisten käsityön työtapojen ja materiaalien merkityksen käsityöprosessissa ja valitsee niistä ohjatusti työskentelyynsä soveltuvat. Oppilas käyttää erilaisia työvälineitä ja materiaaleja annettujen ohjeiden mukaisesti.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osallistuu molempien käsityön työtapojen opetukseen. Oppilas käyttää erilaisia työvälineitä ja materiaaleja tarvittaessa konkreettisesti ohjattuna.

T4 ohjata oppilasta käyttämään sujuvasti käsityön käsitteitä, merkkejä ja symboleja sekä vahvistamaan visuaalista, materiaalista ja teknologista ilmaisuaan
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii käyttämään sujuvasti käsityön käsitteitä, merkkejä ja symboleita. Oppilas oppii ilmaisemaan itseään visuaalisesti erilaisia materiaaleja ja esitysteknologiaa hyödyntäen.
Visuaalinen, materiaalinen ja esitysteknologinen ilmaisu

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas käyttää tarkoituksenmukaisesti käsityön käsitteitä, merkkejä ja symboleita. Oppilas ilmaisee ideansa monipuolisesti ja luovasti erilaisia materiaaleja ja esitysteknologiaa hyödyntäen.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas käyttää käsityön keskeisiä käsitteitä ja osaa esittää ideansa selkeästi esitysteknologiaa hyödyntäen.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas käyttää käsityön käsitteitä, merkkejä ja symboleita ohjeen mukaan. Oppilas ilmaisee havaintojaan ja ajatuksiaan kuvallisesti ja jotain muuta tapaa käyttämällä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa erilaisia käsityön käsitteitä, merkkejä ja symboleita. Oppilas ilmaisee konkreettisesti ohjattuna kuvallisesti joitain havaintojaan ja ajatuksiaan.

T5 ohjata oppilasta havainnoimaan, ennakoimaan ja reagoimaan työtilanteisiin liittyviin riskitekijöihin ja toimimaan turvallisesti käsityöprosessissa
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii havainnoimaan, arvioimaan ja ennakoimaan erilaisia riskitilanteita ja reagoi tarvittaessa niihin. Oppilas oppii toimimaan turvallisesti käsityöprosessissa.
Turvallinen työskentely

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas arvioi ja ennakoi työskentelyn vaaroja ja riskejä osana käsityöprosessia. Oppilas työskentelee turvallisesti ja toimillaan edistää oppimisympäristön turvallisuutta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa arvioida työskentelyn vaaroja ja riskejä sekä toimii turvallisesti käsityöprosessissa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas tunnistaa käsityöprosessin keskeisiä työturvallisuuteen liittyviä riskitekijöitä ja noudattaa annettuja työturvallisuusohjeita.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas noudattaa käsityöprosessissa annettuja työturvallisuusohjeita konkreettisesti ohjattuna.

T6 ohjata oppilasta käyttämään tieto- ja viestintäteknologian mahdollisuuksia käsityön suunnittelussa, valmistuksessa ja dokumentoinnissa, sekä yhteisöllisen tiedon tuottamisessa ja jakamisessa
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii käyttämään tieto- ja viestintäteknologian mahdollisuuksia käsityön suunnittelussa, valmistuksessa ja dokumentoinnissa. Oppilas oppii yhteisöllistä tiedon tuottamista ja jakamista.
Tieto- ja viestintätekniset taidot sekä yhteisöllinen työskentely

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa monipuolisesti käsityöprosessin eri vaiheissa sekä yhteisöllisen tiedon tuottamisessa ja jakamisessa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa käyttää käsityöprosessin suunnittelussa, valmistamisessa ja dokumentoinnissa sekä yhteisöllisen tiedon tuottamisessa tieto- ja viestintäteknologiaa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa käyttää annetun ohjeen mukaan tieto- ja viestintäteknologiaa käsityön suunnittelussa, valmistuksessa ja dokumentoinnissa yksin tai yhdessä toisten kanssa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas käyttää konkreettisesti ohjattuna tieto- ja viestintäteknologiaa omassa tai yhteisessä käsityöprosessissa.

T7 ohjata oppilasta tuntemaan käsityön, kädentaitojen ja teknologisen kehityksen merkitys omassa elämässään, yhteiskunnassa, yrittäjyydessä ja muussa työelämässä
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii tuntemaan käsityön, kädentaitojen ja teknologisen kehityksen merkityksen omassa elämässään, yhteiskunnassa, yrittäjyydessä ja muussa työelämässä.
Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa tarkastella eri näkökulmista käsityön, kädentaitojen ja teknologisen kehityksen merkitystä omassa elämässään, yhteiskunnassa, yrittäjyydessä sekä muussa työelämässä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa pohtia käsityön ja kädentaitojen merkitystä omassa elämässään ja yhteiskunnassa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa esimerkkien avulla kuvailla käsityön merkityksen arjessa, yhteiskunnassa ja työelämässä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osallistuu opettajan ohjaamana käsityön ja kädentaitojen merkityksen pohdintaan.

T8 ohjata oppilaita taloudelliseen ajatteluun ja kehittämään käsityöprosessiin liittyviä valintoja, jotka edistävät kestävää elämäntapaa
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii ajattelemaan taloudellisesti. Oppilas oppii tekemään käsityöprosessiin liittyviä valintoja, jotka edistävät kestävää elämäntapaa.
Perusteltujen valintojen tekeminen ja kestävän elämäntavan huomioiminen käsityöprosessissa

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas tekee taloudellisia valintoja ja ymmärtää laadukkaan työn merkityksen. Oppilas osaa arvioida ja perustella käsityöprosessiin ja kestävään elämäntapaan liittyviä valintoja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa tehdä taloudellisia valintoja työskentelyssään. Oppilas osaa arvioida käsityöprosessissa tehtävien valintojen ja kestävän elämäntavan välistä yhteyttä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa osittain itsenäisesti tehdä taloudellisia valintoja työskentelyssään. Oppilas ymmärtää käsityöprosessissa tehtävien valintojen ja kestävän elämäntavan välistä yhteyttä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa käyttää käsityömateriaaleja taloudellisesti opettajan ohjaamana.

Sisällöt

S1 Innovointi

Opetussuunnitelman perusteet

Ratkaistaan erilaisia tuotesuunnittelutehtäviä luovasti ja kekseliäästi käyttäen käsityön käsitteistöä, merkkejä ja symboleja. Toteutetaan suunnitelmat itseilmaisua vahvistaen. Tehdään käsityöprosessin itse- ja vertaisarviointia prosessin edetessä.

Paikallinen opetussuunnitelma

7. luokka

Ratkaistaan erilaisia tuotesuunnittelutehtäviä luovasti ja kekseliäästi käyttäen käsityön käsitteistöä, merkkejä ja symboleja. Toteutetaan suunnitelmat itseilmaisua vahvistaen. Tehdään käsityöprosessin itse- ja vertaisarviointia prosessin edetessä.

S2 Muotoilu

Opetussuunnitelman perusteet

Perehdytään asumisen, liikkumisen ja pukeutumisen yhteiskunnalliseen, kulttuuriseen ja teknologiseen kehitykseen sekä hyödynnetään paikallisuutta ja eri kulttuurien perinteitä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta suunnittelussa, muotoilussa ja toteutuksessa.

Paikallinen opetussuunnitelma

7. luokka

Perehdytään asumisen, liikkumisen ja pukeutumisen yhteiskunnalliseen, kulttuuriseen ja teknologiseen kehitykseen sekä hyödynnetään paikallisuutta ja eri kulttuurien perinteitä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta suunnittelussa, muotoilussa ja toteutuksessa.

S3 Kokeilu

Opetussuunnitelman perusteet

Harjoitellaan erilaisia tapoja muokata, yhdistää ja käsitellä materiaaleja sekä käytetään luovasti ja rohkeasti erilaisia perinteisiä ja uusia materiaaleja ja valmistustekniikoita. Käytetään sulautettuja järjestelmiä käsityöhön eli sovelletaan ohjelmointia suunnitelmiin ja valmistettaviin tuotteisiin.

Paikallinen opetussuunnitelma

7. luokka

Harjoitellaan erilaisia tapoja muokata, yhdistää ja käsitellä materiaaleja sekä käytetään luovasti ja rohkeasti erilaisia perinteisiä ja uusia materiaaleja ja valmistustekniikoita. Käytetään sulautettuja järjestelmiä käsityöhön eli sovelletaan ohjelmointia suunnitelmiin ja valmistettaviin tuotteisiin.

S4 Dokumentointi ja arviointi

Opetussuunnitelman perusteet

Tutustutaan eri menetelmien tarjoamiin mahdollisuuksiin tuotteiden suunnittelu- ja valmistusprosessissa. Analysoidaan tuotteiden muotoilua ja käytettävyyttä. Kokonainen käsityöprosessi dokumentoidaan hyödyntäen tieto- ja viestintäteknologiaa.

Paikallinen opetussuunnitelma

7. luokka

Tutustutaan eri menetelmien tarjoamiin mahdollisuuksiin tuotteiden suunnittelu- ja valmistusprosessissa. Analysoidaan tuotteiden muotoilua ja käytettävyyttä. Kokonainen käsityöprosessi dokumentoidaan hyödyntäen tieto- ja viestintäteknologiaa.

S5 Tekeminen

Opetussuunnitelman perusteet

Valmistetaan erilaisia laadukkaita ja toimivia, ekologisesti ja eettisesti kestäviä tuotteita tai teoksia. Käytetään käsityön tekemiseen tarvittavia työvälineitä, koneita ja laitteita monipuolisesti ja tarkoituksenmukaisesti.

Paikallinen opetussuunnitelma

7. luokka

Valmistetaan erilaisia laadukkaita ja toimivia, ekologisesti ja eettisesti kestäviä tuotteita tai teoksia. Käytetään käsityön tekemiseen tarvittavia työvälineitä, koneita ja laitteita monipuolisesti ja tarkoituksenmukaisesti.

S6 Työturvallisuus

Opetussuunnitelman perusteet

Perehdytään työturvallisuuteen ja kartoitetaan ja arvioidaan työn vaaroja sekä riskejä osana käsityöprosessia. Työskennellään turvallisesti.

Paikallinen opetussuunnitelma

7. luokka

Perehdytään työturvallisuuteen ja kartoitetaan ja arvioidaan työn vaaroja sekä riskejä osana käsityöprosessia. Työskennellään turvallisesti.

S7 Yrittäjämäinen oppiminen

Opetussuunnitelman perusteet

Tutustutaan yrittäjämäiseen oppimiseen, yrittäjyyteen ja järjestöyhteistyöhön havainnollisesti, virtuaalisesti, opintokäynneillä tai yritysvierailuilla. Huomioidaan käsityöosaamisen merkitys työelämälle. Hyödynnetään kulttuurilaitosten tarjontaa ideoinnin lähteenä.

Paikallinen opetussuunnitelma

7. luokka

Tutustutaan yrittäjämäiseen oppimiseen, yrittäjyyteen ja järjestöyhteistyöhön havainnollisesti, virtuaalisesti, opintokäynneillä tai yritysvierailuilla. Huomioidaan käsityöosaamisen merkitys työelämälle. Hyödynnetään kulttuurilaitosten tarjontaa ideoinnin lähteenä.

S8 Tiedostaminen ja osallistuminen

Opetussuunnitelman perusteet

Tutkitaan käsityön ja tuotteiden erilaisia merkityksiä yksilön, yhteiskunnan ja ympäristön näkökulmasta. Pohditaan käsityötä hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen edistäjänä arjessa. Harjoitellaan käsityöllä osallistumista, vaikuttamista ja viestimistä.

Paikallinen opetussuunnitelma

7. luokka

Tutkitaan käsityön ja tuotteiden erilaisia merkityksiä yksilön, yhteiskunnan ja ympäristön näkökulmasta. Pohditaan käsityötä hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen edistäjänä arjessa. Harjoitellaan käsityöllä osallistumista, vaikuttamista ja viestimistä.

ePerusteet