Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus

Opetussuunnitelman perusteet

Arviointi ja siihen perustuva palaute on monipuolista, konkreettista ja oppimisen taitoja kehittävää. Arviointi nivotaan kiinteäksi osaksi oppimisprosessia. Arviointi perustuu monipuoliseen dokumentointiin siitä, miten oppilaiden laajenevat kielelliset taidot ja tekstien tuottaminen sekä tulkinta kehittyvät ja mitkä ovat heidän tietonsa kielestä, kirjallisuudesta ja muusta kulttuurista.

Oppilaita ohjataan arvioimaan omaa ja muiden työskentelyä, ilmaisua ja tuotoksia. Oppimista tukevan, monipuolisen ja erittelevän arvioinnin ja palautteen avulla oppilaita autetaan tulemaan tietoiseksi omista taidoistaan, tiedoistaan ja työskentelyprosesseistaan ja he saavat välineitä niiden kehittämiseen. Oppimisen edistymisen kannalta keskeisiä ovat äidinkielen ja kirjallisuuden oppimäärien eri tavoitealueiden perustaidot ja niihin johtavat työskentelyprosessit ja oppimisstrategiat.

Äidinkielen ja kirjallisuuden oppimäärän sanallista arviota tai arvosanaa antaessaan opettaja arvioi oppilaiden osaamista suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa vuosiluokittain 3–6 kohdennettuihin tavoitteisiin. Lukuvuosiarviointi 6. luokalla perustuu paikallisessa opetussuunnitelmassa kyseiselle vuosiluokalle kohdennettuihin oppiaineen opetuksen tavoitteisiin.

Määritellessään osaamisen tasoa 6. vuosiluokan lukuvuositodistusta varten opettaja käyttää äidinkielen ja kirjallisuuden valtakunnallisia arviointikriteereitä. Oppilas on saavuttanut äidinkielen ja kirjallisuuden oppimäärän tavoitteet arvosanan 5, 7, 8 tai 9 mukaisesti, kun oppilaan osaaminen vastaa pääosin kyseisen arvosanan kriteereissä kuvattua osaamisen tasoa. Arvosanojen 4, 6 ja 10 mukaisen osaamisen kokonaisarviointi muodostetaan äidinkielen ja kirjallisuuden oppimäärän tavoitteiden pohjalta ja suhteessa edellä mainittuihin lukuvuosiarvioinnin kriteereihin. Paremman osaamisen tason saavuttaminen jonkin tavoitteen osalta voi kompensoida hylätyn tai heikomman suoriutumisen jonkin muun tavoitteen osalta. Työskentelyn arviointi sisältyy äidinkielen ja kirjallisuuden lukuvuosiarviointiin ja siitä muodostettavaan arvosanaan. Kriteerikuvauksissa alempien arvosanojen osaamisen kuvaukset sisältyvät ylemmän arvosanan kuvauksiin.

Tavoitteet

Tavoite Arvioinnin kohde Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi
Vuorovaikutustilanteissa toimiminen
T3 ohjata oppilasta ilmaisemaan itseään monipuolisesti sanallisia ja ei-sanallisia ilmaisukeinoja käyttäen sekä käyttämään luovuuttaan ja ottamaan huomioon myös muut osallistujat
Paikallinen tarkennus
Oppilas ilmaisee itseään monipuolisesti käyttäen sanallisia ja ei-sanallisia ilmaisun keinoja. Oppilas käyttää ilmaisussa luovuuttaan ja ottaa huomioon puhekumppaninsa.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii ilmaisemaan itseään monipuolisesti sanallisia ja ei-sanallisia ilmaisukeinoja käyttäen, käyttämään luovuuttaan ja ottamaan huomioon myös muut osallistujat.
Ilmaisu vuorovaikutustilanteissa

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas ilmaisee itseään tarkoituksenmukaisesti erilaisia sanallisia ilmaisukeinoja käyttäen. Oppilas pitää valmistellun ja sisällöltään monipuolisen puhe-esityksen.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas käyttää erilaisia sanallisia ilmaisun keinoja ja ottaa huomioon puhekumppaninsa. Oppilas pitää valmistellun puhe-esityksen itselleen läheisestä aiheesta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osallistuu keskusteluun itselleen läheisistä aiheista. Oppilas ilmaisee itseään ymmärrettävästi.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas ilmaisee itseään sanallisesti erilaisissa arkitilanteissa. Oppilas täydentää suullista ilmaisuaan kehollisesti.

Tekstien tulkitseminen
T6 ohjata oppilasta päättelevään tekstien tulkintaan sekä laajentamaan sana- ja käsitevarantoaan
Paikallinen tarkennus
Oppilaan sana- ja käsitevarasto on kohtuullisen kokoinen. Hän osaa tulkita sellaisiakin tekstejä, joiden ymmärtäminen vaatii päättelyä.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii tekemään päättelevää tekstien tulkintaa sekä laajentamaan sana- ja käsitevarantoaan.
Sana- ja käsitevarannon laajentuminen, päättelevä tekstien tulkinta

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilaan sana- ja käsitevaranto mahdollistaa itsenäisen ja oivaltavan tekstien tulkinnan.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas hallitsee riittävän sana- ja käsitevarannon voidakseen tehdä päätelmiä lukemastaan.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas hahmottaa tekstin kokonaisuuden. Oppilas hyödyntää tekstejä sana- ja käsitevarantonsa laajentamisessa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas hahmottaa tekstin irrallisesti toisiinsa liittymättöminä osina. Oppilaan sana- ja käsitevaranto on vähäinen.

Tekstien tuottaminen
T9 ohjata oppilasta tarkastelemaan ja arvioimaan omia tekstejään sekä kehittämään taitoa antaa ja vastaanottaa palautetta
Paikallinen tarkennus
Oppilas arvioi omia tekstejään. Hän osaa antaa rakentavaa palautetta toisten teksteistä. Oppilas osaa vastaanottaa omia tekstejään koskevaa palautetta.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii tarkastelemaan ja arvioimaan omia tekstejään sekä kehittämään taitoa antaa ja vastaanottaa palautetta.
Tekstien arviointi sekä palautteen antaminen ja vastaanottaminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas arvioi ja muokkaa tekstejään palautteen perusteella. Oppilas ottaa vastaan ja antaa rakentavaa palautetta muille.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas arvioi tekstejään palautteen perusteella. Oppilas antaa palautetta muille.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas tarkastelee ohjatusti tekstejään palautteen perusteella. Oppilas antaa vähäistä palautetta muille.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas ottaa vastaan palautetta teksteistään.

Kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen
T10 ohjata oppilasta vahvistamaan kielitietoisuuttaan ja havainnoimaan kielenkäytön tilanteista vaihtelua, eri kielten piirteitä ja puhutun ja kirjoitetun suomen säännönmukaisuuksia
Paikallinen tarkennus
Oppilas tunnistaa sekä puheessa että kirjoituksessa oman ympäristönsä murteen, erilaisten puhujien käyttämän puhekielen ja kirjakielen erot ja yhdenmukaisuudet. Hän havainnoi, miten kielenkäyttö vaihtelee eri tilanteissa.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii vahvistamaan kielitietoisuuttaan ja havainnoimaan kielenkäytön tilanteista vaihtelua, eri kielten piirteitä sekä puhutun ja kirjoitetun suomen säännönmukaisuuksia.
Kielten ja kielenkäytön piirteiden havainnointi ja vertailu

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas ymmärtää kielen rakenteita ja säännönmukaisuuksia sekä niiden käyttöä. Oppilas ymmärtää kielellisten valintojen vaikutuksen vuorovaikutuksessa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas tunnistaa kielen rakenteita ja säännönmukaisuuksia sekä tapoja luoda merkityksiä. Oppilas kuvailee kielen tilanteista vaihtelua.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas tunnistaa kirjoitetun ja puhutun kielen eroja. Oppilas hahmottaa joitakin keskeisiä kielen rakenteita ja säännönmukaisuuksia.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa, että kirjoitettu ja puhuttu kieli ovat erilaisia.

T11 innostaa oppilasta tutustumaan monipuolisesti kirjallisuuteen ja kulttuuriin ja kannustaa lukemaan lapsille ja nuorille suunnattua kirjallisuutta sekä rohkaista lukuelämysten jakamiseen ja kirjaston aktiiviseen käyttöön
Paikallinen tarkennus
Oppilas lukee nuortenkirjallisuutta ja keskustelee lukemastaan toisten kanssa. Hän käyttää aktiivisesti kirjaston palveluja. Oppilas tuntee myös muita kulttuurin osa-alueita.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii tutustumaan monipuolisesti kirjallisuuteen ja kulttuuriin ja oppii lukemaan lapsille ja nuorille suunnattua kirjallisuutta sekä rohkaistuu lukuelämysten jakamiseen ja kirjaston aktiiviseen käyttöön.
Kirjallisuuden ja kulttuurin tuntemus

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas lukee monipuolisesti lasten- ja nuortenkirjoja. Oppilas tarkastelee lukemaansa eri näkökulmista.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas lukee lasten- ja nuortenkirjoja. Oppilas keskustelee ja kirjoittaa lukukokemuksestaan ja kokemuksistaan lasten- ja nuortenkulttuurista.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas lukee lasten- ja nuortenkirjoja. Oppilas osallistuu luetun käsittelyyn keskustelemalla.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas lukee lyhyitä tekstejä. Oppilas osallistuu luetun käsittelyyn kuuntelemalla.

T12 ohjata oppilasta havainnoimaan koulun ja muun ympäristön kulttuurista monimuotoisuutta sekä tukea oppilaan monikielistä ja -kulttuurista identiteettiä ja rohkaista hyödyntämään ja kehittämään omaa kielirepertuaaria
Paikallinen tarkennus
Oppilas havainnoi oman ympäristönsä monikielisyyttä ja monikulttuurisuutta. Hänellä on oma kieli- ja kulttuuri-identiteetti.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii havainnoimaan koulun ja muun ympäristön kulttuurista monimuotoisuutta, saa tukea monikielisen ja -kulttuurisen identiteettinsä kehittymiseen sekä oppii hyödyntämään ja kehittämään omaa kielirepertuaaria.
Kielellisen ja kulttuurisen monimuotoisuuden havainnointi ja oman monikielisen identiteetin ja kielirepertuaarin vahvistaminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas kuvailee monikielisyyden sekä kulttuurisen monimuotoisuuden merkitystä. Oppilas vertailee eri kielten ja kulttuuristen piirteiden yhtäläisyyksiä ja eroja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas kuvailee omaa ja lähiympäristönsä monikielisyyttä sekä kulttuurista monimuotoisuutta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas nimeää joitakin piirteitä lähiympäristönsä monikielisyydestä ja kulttuurisesta moninaisuudesta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas nimeää joitakin piirteitä omasta monikielisyydestään ja kulttuurisesta moninaisuudesta.

Kielen käyttö kaiken oppimisen tukena
T13 innostaa oppilasta vahvistamaan myönteistä käsitystä itsestään kielenkäyttäjänä ja kielenoppijana sekä asettamaan oppimistavoitteita
Paikallinen tarkennus
Oppilaalla on myönteinen käsitys itsestään suomen kielen käyttäjänä ja oppijana. Hän osaa ohjatusti asettaa itselleen oppimistavoitteita.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii vahvistamaan myönteistä käsitystä itsestään kielenkäyttäjänä ja kielenoppijana sekä asettamaan oppimistavoitteita.
Oppimistavoitteiden asettaminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas asettaa itselleen haasteellisia oppimistavoitteita ja edistää yhteistä oppimista.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas tunnistaa vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan kielenoppijana ja kielen käyttäjänä sekä asettaa itselleen oppimistavoitteita.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa ohjatusti asettaa itselleen oppimistavoitteita.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tekee havaintoja kielenoppimisestaan ja omista oppimisen tavoistaan.

T15 kannustaa oppilasta kehittämään tietojaan ja kielellisiä keinojaan itseohjautuvaan työskentelyyn, tiedonhakuun ja tiedon jäsentämiseen itsenäisesti ja ryhmässä
Paikallinen tarkennus
Oppilas työskentelee itsenäisesti ja ryhmässä. Hän hakee tietoja ja osaa jäsentää niitä.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii kehittämään tietojaan ja kielellisiä keinojaan itseohjautuvaan työskentelyyn, tiedonhakuun ja tiedon jäsentämiseen itsenäisesti ja ryhmässä.
Tekstin rakentaminen ja tiedonhaku

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas tuottaa hankkimansa lähdetiedon pohjalta jäsennellyn suullisen tai kirjallisen tekstin itsenäisesti. Oppilas valitsee ohjatusti tilanteeseen ja aiheeseen sopivan tavan hankkia tietoa. Oppilas edistää tavoitteellisesti yhteistä työskentelyä. Oppilas arvioi lähteiden luotettavuutta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas käyttää lähdetietoa kopioimatta sitä suoraan. Oppilas edistää yhteistä työskentelyä. Oppilas tekee havaintoja lähteiden luotettavuudesta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas etsii tietoa tutuista tai annetuista lähteistä, mutta käsittelee tietoa toistaen. Oppilas osallistuu yhteiseen työskentelyyn. Oppilas tietää luotettavia lähteitä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas etsii yksittäisiä tietoja annetuista lähteistä. Oppilas osallistuu yhteiseen työskentelyyn kuuntelemalla. Oppilas tietää, että kaikki tieto ei ole luotettavaa.

Sisällöt

S1 Vuorovaikutustilanteissa toimiminen

Opetussuunnitelman perusteet

Harjoitellaan kertomista, mielipiteen ilmaisua ja kuvailua yhteisöllisesti erilaisten aihepiirien ja tekstien pohjalta. Ohjataan kokonaisilmaisuun ja hyödynnetään draamatyöskentelyä. Tutkitaan ja käytetään kieltä osana toimintaa (tilannesidonnaiset fraasit ja ilmaukset, ajan ilmaiseminen kerronnassa, modaalisuus, vertaaminen kuvailussa sekä epäsuora esitys ja toisen puheeseen viittaaminen). Harjoitellaan ääntämistä, kuuntelutaitoja ja kuullusta oppimisen taitoja. Osallistutaan oman luokan sekä kouluyhteisön vuorovaikutus- ja kulttuuritoimintaan, niiden suunnitteluun ja niiden toteuttamiseen.

Paikallinen opetussuunnitelma

Opetuksen sisällöt:

- Käytetään kohteliasta kieltä kaikissa kielenkäyttötilanteissa.

- Ilmaistaan oma mielipide rakentavasti, rohkeasti ja selkeästi.

- Kerrotaan ja kuvaillaan erilaisia asioita.

- Pyritään osallistumaan koulun vuorovaikutus- ja kulttuuritoimintaan, sen suunnitteluun ja toteuttamiseen.

- Rohkaistaan kokonaisilmaisuun ja esiintymiseen.

- Työskennellään itsenäisesti ja erilaisissa ryhmissä.

Arvioinnin kohteet:

- Miten oppilas hallitsee tilanteenmukaisen kielenkäytön.

- Miten oppilas ilmaisee mielipiteensä.

- Miten oppilas osaa kertoa ja kuvailla.

S2 Tekstien tulkitseminen

Opetussuunnitelman perusteet

Harjoitellaan kaunokirjallisuuden ja erilaisten tieto- ja mediatekstien sujuvaa lukemista sekä käyttämään tilanteeseen ja tavoitteeseen sopivia lukustrategioita. Edistetään tekstilajien piirteiden sekä kirjallisuuden peruskäsitteiden tuntemusta. Opitaan tunnistamaan kertovien, kuvaavien, ohjaavien ja yksinkertaisten kantaa ottavien tekstien kielellisiä ja tekstuaalisia piirteitä. Harjoitellaan mielipiteen ja arvottavien ilmausten erottamista teksteissä sekä selvittämään tiedon lähteen ja arvioimaan tiedon luotettavuutta. Harjoitellaan hahmottamaan virkkeen osien suhteita (lause, lausekkeen pääsanan ja määritteen suhde, lauseenvastike) tekstin ymmärtämisen tukena. Luokitellaan sanoja merkityksen ja muodon perusteella (sanaluokat). Pohditaan, millaisia merkityksiä eri sijamuodot sisältävät ja opitaan verbien taipuminen persoona- ja aikamuodoissa. Harjoitellaan selittämään, vertailemaan ja pohtimaan sanojen, niiden synonyymien, kielikuvien, sanontojen ja käsitteiden merkityksiä ja niiden hierarkioita. Harjaannutetaan havaitsemaan, miten persoonaa ja aikaa ilmaistaan tekstissä. Laajennetaan sana- ja käsitevarantoa.

Paikallinen opetussuunnitelma

Opetuksen sisällöt:

- Vahvistetaan lukutaitoa kaunokirjallisuuden ja erilaisten tieto- ja mediatekstien avulla ja opitaan erottamaan eri tekstilajien piirteitä.

- Erotetaan tekstistä mielipiteet ja arvottavat ilmaukset.

- Arvioidaan tiedon luotettavuutta ja tiedon lähdettä.

- Osataan tunnistaa virkkeen osien suhteita.

- Käytetään eri sijamuotoja ja verbien persoona- ja aikamuotoja omassa puheessa ja kirjoitetussa tekstissä.

- Opetellaan sanojen synonyymejä ja selitetään kielikuvia ja sanontoja.

- Laajennetaan edelleen sana- ja käsitevarantoa.

Arvioinnin kohteet:

- Millainen on oppilaan lukutaito ja miten monipuolisesti hän lukee erilaisia tekstejä.

- Miten hyvin oppilas osaa arvioida tiedon ja lähteen luotettavuutta.

- Miten oppilas käyttää eri sijamuotoja.

- Miten oppilas osaa käyttää verbejä persoona- ja aikamuodoissa puhuessaan ja kirjoittaessaan.

S3 Tekstien tuottaminen

Opetussuunnitelman perusteet

Harjoitellaan sujuvaa kirjoittamista, tekstien tuottamisen ja käsittelyn perustoimintoja ja yleiskielen normeja itsenäisesti ja ryhmässä. Tuotetaan ikäkaudelle sopivia kertovia, kuvaavia, ohjaavia ja yksinkertaisia kantaa ottavia tekstilajeja ja niissä käytettävää sanastoa ja fraseologiaa sekä kieliopillisia rakenteita. Tutustutaan kirjoittamisprosessin vaiheisiin ja muokataan tekstejä palautteen perusteella.

Paikallinen opetussuunnitelma

Opetuksen sisällöt:

- Autetaan oppilasta suunnittelemaan ja kirjoittamaan omia tekstejä yksin ja ryhmässä.

- Ohjataan oppilasta käyttämään kertomiselle, kuvaamiselle ja yksinkertaiselle kantaaottavalle tekstille tyypillistä kieltä.

- Pyritään mahdollisimman oikeakieliseen tekstiin.

- Opetellaan otsikimaan teksti ja jakamaan se kappaleisiin.

- Opetellaan arvioimaan omaa tekstiä ja antamaan palautetta toisen teksteistä sekä vastaanottamaan palautetta. Muokataan tekstejä palautteen perusteella.

Arvioinnin kohteet:

- Miten oppilas osaa suunnitella ja kirjoittaa omaa tekstiä yksin ja ryhmässä.

- Miten hyvin oppilas osaa käyttää erityyppisille teksteille ominaista kieltä.

- Kuinka oikeakielistä oppilaan kirjoittama teksti on.

- Osaako oppilas otsikoida kirjoituksensa ja jakaa sen kappaleisiin.

- Miten oppilas osaa arvioida omaa tekstiään ja antaa palautetta toisen teksteistä. Miten oppilas ottaa palautteen vastaan.

S4 Kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen

Opetussuunnitelman perusteet

Tutkitaan tilanteen ja aiheen mukaista kielen vaihtelua havainnoimalla koulun ja oppilaiden vapaa-ajan vuorovaikutustilanteita sekä moninaisia kuultuja ja luettuja tekstejä. Pohditaan sanojen, ilmausten ja tekstien ilmentämiä merkityksiä ja tapoja luokitella niitä. Tutustutaan puhutun ja kirjoitetun suomen piirteisiin. Opitaan päättelemään keskeisiä säännönmukaisuuksia (sanaluokat ja lausetyypit, nominien ja verbien taivutus, sanojen yhdistäminen ja johtaminen) ja tapoja luoda merkityksiä. Tutustutaan lapsille ja nuorille suunnattuun kauno- ja tietokirjallisuuteen, elokuviin ja mediateksteihin sekä kirjastoon niitä tarjoavana resurssina. Perehdytään lasten ja nuorten maailmaan liittyviin kansanperinteen lajeihin ja nykyperinteeseen.

Paikallinen opetussuunnitelma

Opetuksen sisällöt:

- Vahvistetaan oppilaan huomioita kielenkäytön erilaisuudesta eri tilanteissa koulussa, vapaa-ajalla ja mediassa.

- Havainnoidaan ja vertaillaan eri kielten erilaisia rakenteita (esim. suomi, englanti ja oppilaan oma äidinkieli).

- Tunnistetaan suomen kielen säännönmukaisuuksia (sanaluokat ja lausetyypit, nominien ja verbien taivutus, sanojen yhdistäminen ja johtaminen).

- Opetellaan erottamaan puhekieli ja kirjakieli toisistaan ja käyttämään niitä tilanteenmukaisesti.

- Tuetaan lukuharrastuksen kehittymistä ja innostetaan lukemaan erilaisia kirjoja ja keskustelemaan niistä.

- Opetellaan valitsemaan itseä kiinnostavia ja omaan kielitaidon tasoon sopivia kirjoja kirjastosta.

- Osallistutaan mahdollisuuksien mukaan koulun lukudiplomitoimintaan.

- Tutustutaan lasten ja nuorten elokuviin ja mediateksteihin.

- Perehdytään lasten ja nuorten maailmaan liittyvään kansanperinteeseen ja nykyperinteeseen.

Arvioinnin kohteet:

- Miten oppilas tunnistaa suomen kielen rakenteen säännönmukaisuuksia.

- Miten tilanteenmukaisesti oppilas osaa käyttää kirjakieltä ja puhekieltä.

- Miten oppilaan lukuharrastus on kehittynyt.

S5 Kielen käyttö kaiken oppimisen tukena

Opetussuunnitelman perusteet

Opitaan jäsentämään lukemisen, kirjoittamisen, kuuntelun ja puhumisen prosesseja pienempiin osiin ja harjoitellaan näitä osataitoja sekä erilaisia kirjoitus- ja kuuntelutekniikoita. Harjoitellaan eri oppiaineiden tärkeiden käsitteiden ja ilmausten tunnistamista ja niiden omaan käyttöön ottamista. Hyödynnetään tieto- ja viestintäteknologiaa apuna eri tiedonalojen tiedonhankinnassa, oppimisessa ja oman oppimisen arvioinnissa suhteessa tavoitteisiin. Oppilasta ohjataan toimimaan eettisesti tekijänoikeuksia ja yksityisyyttä kunnioittaen. Vahvistetaan oppilaan taitoa käyttää omaa äidinkieltään ja muita osaamiaan kieliä kaiken oppimisen tukena.

Paikallinen opetussuunnitelma

Opetuksen sisällöt:

- Vahvistetaan oppilaan minäkäsitystä kielenkäyttäjänä.

- Asetetaan oppimistavoitteita ja arvioidaan niiden toteutumista.

- Tutustutaan erilaisiin lukemisen, kirjoittamisen, kuuntelun ja puhumisen oppimisstrategioihin ja löydetään oma oppimistyyli.

- Avataan eri oppiaineiden sanastoa ja tärkeitä käsitteitä.

- Harjoitellaan itsenäistä tiedonhakua TVY:tä käyttäen.

- Ohjataan oppilasta toimimaan tekijänoikeuksia kunnioittaen.

- Mahdollisuuksien mukaan tuetaan ja vahvistetaan oppilaan oman äidinkielen käyttöä oppimisen tukena.

- Kannustetaan oppilasta itsenäiseen työskentelyyn, tiedonhakuun ja tiedon jäsentämiseen.

- Kannustetaan oppilasta toimimaan ryhmässä.

Arvioinnin kohteet:

- Miten oppilas osaa asettaa itselleen oppimistavoitteita ja arvioida niiden toteutumista.

- Miten oppilas on löytänyt oman oppimistyylinsä.

- Miten oppilas ymmärtää ja osaa tuottaa eri oppiaineiden sanastoa.

- Millaiset ovat oppilaan tiedonhakutaidot, onko hän lähdekriittinen.

- Miten oppilas ymmärtää tekijänoikeudet ja osaa toimia niitä kunnioittaen.

- Millaiset työskentelytaidot oppilaalla on, pystyykö hän työskentelemään itsenäisesti ja ryhmässä.

ePerusteet