Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus

Opetussuunnitelman perusteet

Arviointi ja siihen perustuva palaute on monipuolista, konkreettista ja oppimisen taitoja kehittävää. Arviointi nivotaan kiinteäksi osaksi oppimisprosessia. Arviointi perustuu monipuoliseen dokumentointiin siitä, miten oppilaiden laajenevat kielelliset taidot ja tekstien tuottaminen sekä tulkinta kehittyvät ja mitkä ovat heidän tietonsa kielestä, kirjallisuudesta ja muusta kulttuurista.

Oppilaita ohjataan arvioimaan omaa ja muiden työskentelyä, ilmaisua ja tuotoksia. Oppimista tukevan, monipuolisen ja erittelevän arvioinnin ja palautteen avulla oppilaita autetaan tulemaan tietoiseksi omista taidoistaan, tiedoistaan ja työskentelyprosesseistaan ja he saavat välineitä niiden kehittämiseen. Oppimisen edistymisen kannalta keskeisiä ovat äidinkielen ja kirjallisuuden oppimäärien eri tavoitealueiden perustaidot ja niihin johtavat työskentelyprosessit ja oppimisstrategiat.

Äidinkielen ja kirjallisuuden oppimäärän sanallista arviota tai arvosanaa antaessaan opettaja arvioi oppilaiden osaamista suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa vuosiluokittain 3–6 kohdennettuihin tavoitteisiin. Lukuvuosiarviointi 6. luokalla perustuu paikallisessa opetussuunnitelmassa kyseiselle vuosiluokalle kohdennettuihin oppiaineen opetuksen tavoitteisiin.

Määritellessään osaamisen tasoa 6. vuosiluokan lukuvuositodistusta varten opettaja käyttää äidinkielen ja kirjallisuuden valtakunnallisia arviointikriteereitä. Oppilas on saavuttanut äidinkielen ja kirjallisuuden oppimäärän tavoitteet arvosanan 5, 7, 8 tai 9 mukaisesti, kun oppilaan osaaminen vastaa pääosin kyseisen arvosanan kriteereissä kuvattua osaamisen tasoa. Arvosanojen 4, 6 ja 10 mukaisen osaamisen kokonaisarviointi muodostetaan äidinkielen ja kirjallisuuden oppimäärän tavoitteiden pohjalta ja suhteessa edellä mainittuihin lukuvuosiarvioinnin kriteereihin. Paremman osaamisen tason saavuttaminen jonkin tavoitteen osalta voi kompensoida hylätyn tai heikomman suoriutumisen jonkin muun tavoitteen osalta. Työskentelyn arviointi sisältyy äidinkielen ja kirjallisuuden lukuvuosiarviointiin ja siitä muodostettavaan arvosanaan. Kriteerikuvauksissa alempien arvosanojen osaamisen kuvaukset sisältyvät ylemmän arvosanan kuvauksiin.

Tavoitteet

Tavoite Arvioinnin kohde Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi
Vuorovaikutustilanteissa toimiminen
T1 ohjata oppilasta vahvistamaan ilmaisuvarantoaan ja taitoaan ilmaista mielipiteensä ja toimia rakentavasti koulun ja muun arjen vuorovaikutustilanteissa
Paikallinen tarkennus
Oppilas ilmaisee rohkeasti oman mielipiteensä ja osallistuu rakentavasti arjen vuorovaikutustilanteisiin.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii vahvistamaan ilmaisuvarantoaan ja taitoaan ilmaista mielipiteensä ja toimia rakentavasti koulun ja muun arjen vuorovaikutustilanteissa.
Vuorovaikutustaidot ja ilmaisuvaranto

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osallistuu aloitteellisesti erilaisiin vuorovaikutustilanteisiin, ilmaisee ajatuksiaan ja perustelee mielipiteitään.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osallistuu erilaisiin vuorovaikutustilanteisiin. Oppilas ilmaisee omia ajatuksiaan ja mielipiteitään.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas ilmaisee mielipiteitään vastaamalla kysymyksiin.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osallistuu vuorovaikutustilanteisiin yleensä kuuntelemalla.

Tekstien tulkitseminen
T4 ohjata oppilasta sujuvoittamaan lukutaitoaan ja käyttämään tietoaan tekstilajeista tekstien erittelemisessä ja tiedon luotettavuuden arvioinnissa itsenäisesti ja ryhmässä
Paikallinen tarkennus
Oppilaan lukee sujuvasti erilaisia tekstejä. Hän tunnistaa kertomuksen, tietotekstin ja arvioivan tekstin. Oppilas osaa arvioida lukemansa tekstin luotettavuutta.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii sujuvoittamaan lukemistaan ja käyttämään tietoaan tekstilajeista tekstien erittelemisessä ja tiedon luotettavuuden arvioinnissa itsenäisesti ja ryhmässä.
Lukutaidon sujuvuus ja tekstilajitaidot tekstin tulkinnassa

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas lukee monipuolisesti erilajisia tekstejä. Oppilas erittelee tekstejä niiden sisällön, rakenteen ja kielellisten piirteiden perusteella sekä arvioi tekstin luotettavuutta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas lukee sujuvasti erilajisia tekstejä. Oppilas käyttää tietoa tekstilajipiirteistä tekstien tulkinnassa ja luotettavuuden arvioinnissa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas lukee tekstejä pääosin sujuvasti. Oppilas tunnistaa kertomuksen, tietotekstin ja arvioivan tekstin. Oppilas harjoittelee käyttämään tietoa tekstilajipiirteistä tekstien tulkinnassa ja luotettavuuden arvioinnissa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas harjoittelee lukemisen sujuvoittamista. Oppilas tunnistaa keskeisimpiä tekstilajeja.

Tekstien tuottaminen
T7 innostaa oppilasta edistämään käsinkirjoittamisen ja näppäintaitojen sujuvoitumista ja tuottamaan arjessa ja koulussa tarvittavia monimuotoisia tekstejä yksin ja ryhmässä
Paikallinen tarkennus
Oppilas kirjoittaa suomea sujuvasti käsin ja hänellä on myös näppäintaitoja. Oppilaan käsinkirjoitus on selkeää ja luettavaa. Oppilas osaa kirjoittaa erilaisia arjessa ja koulussa tarvittavaia tekstejä yksin ja ryhmässä.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii edistämään käsin kirjoittamisen ja näppäintaitojen sujuvoitumista ja tuottamaan arjessa ja koulussa tarvittavia monimuotoisia tekstejä yksin ja ryhmässä.
Tekstilajitaidot tekstin tuottamisessa, käsin kirjoittaminen ja näppäintaidot

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas kirjoittaa itsenäisesti yhtenäisiä kertovia, kuvaavia ja kantaa ottavia tekstejä. Oppilas kirjoittaa tekstejä käsin tai näppäimistöllä sujuvasti.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas kirjoittaa yhtenäisiä kertovia, kuvaavia ja kantaa ottavia tekstejä. Oppilaan käsin tai näppäimistöllä kirjoittamisen taidot ovat riittävät tekstien tuottamiseen.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas kirjoittaa tekstilajiltaan tunnistettavia kertovia, kuvaavia ja kantaa ottavia tekstejä. Oppilaan käsin tai näppäimistöllä kirjoittamisen taidot voivat hidastaa tekstien tuottamista.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas kirjoittaa rakenteeltaan, kieleltään ja sisällöltään suppeita ja yksinkertaisia tekstejä. Oppilaan käsin tai näppäimistöllä kirjoittamisen taitojen vähäisyys voi hidastaa tekstien tuottamista.

Kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen
T11 innostaa oppilasta tutustumaan monipuolisesti kirjallisuuteen ja kulttuuriin ja kannustaa lukemaan lapsille ja nuorille suunnattua kirjallisuutta sekä rohkaista lukuelämysten jakamiseen ja kirjaston aktiiviseen käyttöön
Paikallinen tarkennus
Oppilas lukee lasten- ja nuortenkirjallisuutta ja osaa keskustella lukemastaan. Oppilas osaa käyttää kirjaston palveluja.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii tutustumaan monipuolisesti kirjallisuuteen ja kulttuuriin ja oppii lukemaan lapsille ja nuorille suunnattua kirjallisuutta sekä rohkaistuu lukuelämysten jakamiseen ja kirjaston aktiiviseen käyttöön.
Kirjallisuuden ja kulttuurin tuntemus

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas lukee monipuolisesti lasten- ja nuortenkirjoja. Oppilas tarkastelee lukemaansa eri näkökulmista.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas lukee lasten- ja nuortenkirjoja. Oppilas keskustelee ja kirjoittaa lukukokemuksestaan ja kokemuksistaan lasten- ja nuortenkulttuurista.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas lukee lasten- ja nuortenkirjoja. Oppilas osallistuu luetun käsittelyyn keskustelemalla.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas lukee lyhyitä tekstejä. Oppilas osallistuu luetun käsittelyyn kuuntelemalla.

Kielen käyttö kaiken oppimisen tukena
T13 innostaa oppilasta vahvistamaan myönteistä käsitystä itsestään kielenkäyttäjänä ja kielenoppijana sekä asettamaan oppimistavoitteita
Paikallinen tarkennus
Oppilaalla on myönteinen käsitys itsestään suomen kielen käyttäjänä ja oppijana. Hän osaa ohjatusti asettaa itselleen oppimistavoitteita.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii vahvistamaan myönteistä käsitystä itsestään kielenkäyttäjänä ja kielenoppijana sekä asettamaan oppimistavoitteita.
Oppimistavoitteiden asettaminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas asettaa itselleen haasteellisia oppimistavoitteita ja edistää yhteistä oppimista.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas tunnistaa vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan kielenoppijana ja kielen käyttäjänä sekä asettaa itselleen oppimistavoitteita.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa ohjatusti asettaa itselleen oppimistavoitteita.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tekee havaintoja kielenoppimisestaan ja omista oppimisen tavoistaan.

Sisällöt

S1 Vuorovaikutustilanteissa toimiminen

Opetussuunnitelman perusteet

Harjoitellaan kertomista, mielipiteen ilmaisua ja kuvailua yhteisöllisesti erilaisten aihepiirien ja tekstien pohjalta. Ohjataan kokonaisilmaisuun ja hyödynnetään draamatyöskentelyä. Tutkitaan ja käytetään kieltä osana toimintaa (tilannesidonnaiset fraasit ja ilmaukset, ajan ilmaiseminen kerronnassa, modaalisuus, vertaaminen kuvailussa sekä epäsuora esitys ja toisen puheeseen viittaaminen). Harjoitellaan ääntämistä, kuuntelutaitoja ja kuullusta oppimisen taitoja. Osallistutaan oman luokan sekä kouluyhteisön vuorovaikutus- ja kulttuuritoimintaan, niiden suunnitteluun ja niiden toteuttamiseen.

Paikallinen opetussuunnitelma

Opetuksen sisällöt:

- Harjoitellaan edelleen kohteliasta kielenkäyttöä.

- Harjoitellaan edelleen mielipiteen ilmaisua.

- Harjoitellaan kuvailua yksin ja ryhmässä erilaisten aihepiirien ja tekstien pohjalta.

- Opetellaan vertaamista kuvailussa.

- Kiinnitetään huomiota ajan ilmaisemiseen kerronnassa.

- Vahvistetaan edelleen ääntämistä, kuuntelutaitoja ja kuullusta oppimisen taitoja.

- Vahvistetaan kokonaisilmaisua esim. draamatyöskentelyä hyödyntäen.

- Vahvistetaan vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja.

Arvioinnin kohteet:

- Käyttääkö oppilas kohteliasta kieltä.

- Ilmaiseeko oppilas mielipiteensä ja miten hän tekee sen.

- Osaako oppilas kuvailla ja verrata.

- Hallitseeko oppilas erilaisten aikamuotojen käyttämisen suullisessa vuorovaikutuksessa.

- Miten hyvin oppilas ääntää suomen kielen sanoja. Onko hän edistynyt kolmannen luokan tasosta.

- Kuunteleeko oppilas puhuttua kieltä keskittyneesti ja ymmärtääkö hän kuulemansa.

- Millaista on oppilaan kokonaisilmaisu.

- Miten oppilas työskentelee itsenäisesti ja ryhmän jäsenenä.

S2 Tekstien tulkitseminen

Opetussuunnitelman perusteet

Harjoitellaan kaunokirjallisuuden ja erilaisten tieto- ja mediatekstien sujuvaa lukemista sekä käyttämään tilanteeseen ja tavoitteeseen sopivia lukustrategioita. Edistetään tekstilajien piirteiden sekä kirjallisuuden peruskäsitteiden tuntemusta. Opitaan tunnistamaan kertovien, kuvaavien, ohjaavien ja yksinkertaisten kantaa ottavien tekstien kielellisiä ja tekstuaalisia piirteitä. Harjoitellaan mielipiteen ja arvottavien ilmausten erottamista teksteissä sekä selvittämään tiedon lähteen ja arvioimaan tiedon luotettavuutta. Harjoitellaan hahmottamaan virkkeen osien suhteita (lause, lausekkeen pääsanan ja määritteen suhde, lauseenvastike) tekstin ymmärtämisen tukena. Luokitellaan sanoja merkityksen ja muodon perusteella (sanaluokat). Pohditaan, millaisia merkityksiä eri sijamuodot sisältävät ja opitaan verbien taipuminen persoona- ja aikamuodoissa. Harjoitellaan selittämään, vertailemaan ja pohtimaan sanojen, niiden synonyymien, kielikuvien, sanontojen ja käsitteiden merkityksiä ja niiden hierarkioita. Harjaannutetaan havaitsemaan, miten persoonaa ja aikaa ilmaistaan tekstissä. Laajennetaan sana- ja käsitevarantoa.

Paikallinen opetussuunnitelma

Opetuksen sisällöt:

- Vahvistetaan lukutaitoa kaunokirjallisuuden ja erilaisten tieto- ja mediatekstien avulla.

- Harjoitellaan tiedon luotettavuuden ja tiedon lähteen arviointia.

- Harjoitellaan tunnistamaan virkkeen osien suhteita.

- Opetellaan sanaluokkia.

- Tutustutaan eri sijamuotoihin.

- Opetellaan tavallisimpien verbien taipumista persoona- ja aikamuodoissa. Tunnistetaan näitä muotoja tekstistä.

- Opetellaan sanojen synonyymejä ja selitetään kielikuvia ja sanontoja.

- Laajennetaan edelleen sana- ja käsitevarantoa.

Arvioinnin kohteet:

- Millainen on oppilaan lukutaito.

- Miten hyvin oppilas osaa arvioida tiedon ja lähteen luotettavuutta.

- Miten oppilas tunnistaa ja osaa nimetä opetellut sanaluokat.

- Miten oppilas osaa taivuttaa tavallisimpia verbejä persoona- ja aikamuodoissa.

S3 Tekstien tuottaminen

Opetussuunnitelman perusteet

Harjoitellaan sujuvaa kirjoittamista, tekstien tuottamisen ja käsittelyn perustoimintoja ja yleiskielen normeja itsenäisesti ja ryhmässä. Tuotetaan ikäkaudelle sopivia kertovia, kuvaavia, ohjaavia ja yksinkertaisia kantaa ottavia tekstilajeja ja niissä käytettävää sanastoa ja fraseologiaa sekä kieliopillisia rakenteita. Tutustutaan kirjoittamisprosessin vaiheisiin ja muokataan tekstejä palautteen perusteella.

Paikallinen opetussuunnitelma

Opetuksen sisällöt:

- Harjoitellaan sujuvaa kirjoittamista.

- Kirjoitetaan erilaisia tekstejä ja rohkaistaan mielikuvituksen käyttöön ja oman mielipiteen ja ajatusten ilmaisemiseen kirjoittamalla.

- Pyritään mahdollisimman oikeakieliseen tekstiin.

- Opetellaan arvioimaan omaa tekstiä ja antamaan palautetta toisen teksteistä sekä vastaanottamaan palautetta. Muokataan tekstejä palautteen perusteella.

Arvioinnin kohteet:

- Miten oppilas osaa tuottaa omaa tekstiä, käyttääkö hän mielikuvitusta, osaako hän ilmaista omia mielipiteitään ja ajatuksiaan kirjoittamalla.

- Kuinka oikeakielistä oppilaan kirjoittama teksti on.

- Miten oppilas osaa arvioida omaa tekstiään ja antaa palautetta toisen teksteistä. Miten oppilas ottaa palautteen vastaan.

S4 Kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen

Opetussuunnitelman perusteet

Tutkitaan tilanteen ja aiheen mukaista kielen vaihtelua havainnoimalla koulun ja oppilaiden vapaa-ajan vuorovaikutustilanteita sekä moninaisia kuultuja ja luettuja tekstejä. Pohditaan sanojen, ilmausten ja tekstien ilmentämiä merkityksiä ja tapoja luokitella niitä. Tutustutaan puhutun ja kirjoitetun suomen piirteisiin. Opitaan päättelemään keskeisiä säännönmukaisuuksia (sanaluokat ja lausetyypit, nominien ja verbien taivutus, sanojen yhdistäminen ja johtaminen) ja tapoja luoda merkityksiä. Tutustutaan lapsille ja nuorille suunnattuun kauno- ja tietokirjallisuuteen, elokuviin ja mediateksteihin sekä kirjastoon niitä tarjoavana resurssina. Perehdytään lasten ja nuorten maailmaan liittyviin kansanperinteen lajeihin ja nykyperinteeseen.

Paikallinen opetussuunnitelma

Opetuksen sisällöt:

- Vahvistetaan oppilaan huomioita kielenkäytön erilaisuudesta eri tilanteissa koulussa, vapaa-ajalla ja mediassa.

- Havainnoidaan ja vertaillaan eri kielten erilaisia rakenteita (esim. suomi, englanti ja oppilaan oma äidinkieli).

- Opetellaan erottamaan puhekieli ja kirjakieli toisistaan ja käyttämään niitä tilanteen mukaisesti.

- Tuetaan lukuharrastuksen kehittymistä ja innostetaan lukemaan erilaisia kirjoja ja keskustelemaan niistä.

- Opetellaan valitsemaan itseä kiinnostavia ja omaan kielitaidon tasoon sopivia kirjoja kirjastosta.

- Osallistutaan mahdollisuuksien mukaan koulun lukudiplomitoimintaan.

- Tutustutaan lasten ja nuorten elokuviin ja mediateksteihin.

Arvioinnin kohteet:

- Miten tilanteen mukaisesti oppilas käyttää kirjakieltä ja puhekieltä.

- Miten oppilas osaa valita itselleen sopivia kirjoja ja lukeeko hän niitä.

S5 Kielen käyttö kaiken oppimisen tukena

Opetussuunnitelman perusteet

Opitaan jäsentämään lukemisen, kirjoittamisen, kuuntelun ja puhumisen prosesseja pienempiin osiin ja harjoitellaan näitä osataitoja sekä erilaisia kirjoitus- ja kuuntelutekniikoita. Harjoitellaan eri oppiaineiden tärkeiden käsitteiden ja ilmausten tunnistamista ja niiden omaan käyttöön ottamista. Hyödynnetään tieto- ja viestintäteknologiaa apuna eri tiedonalojen tiedonhankinnassa, oppimisessa ja oman oppimisen arvioinnissa suhteessa tavoitteisiin. Oppilasta ohjataan toimimaan eettisesti tekijänoikeuksia ja yksityisyyttä kunnioittaen. Vahvistetaan oppilaan taitoa käyttää omaa äidinkieltään ja muita osaamiaan kieliä kaiken oppimisen tukena.

Paikallinen opetussuunnitelma

Opetuksen sisällöt:

- Vahvistetaan oppilaan minäkäsitystä kielenkäyttäjänä.

- Opetellaan asettamaan oppimistavoitteita.

- Tutustutaan erilaisiin lukemisen, kirjoittamisen, kuuntelun ja puhumisen oppimisstrategioihin ja aletaan löytämään omaa oppimistyyliä.

- Avataan eri oppiaineiden sanastoa ja tärkeitä käsitteitä.

- Harjoitellaan itsenäistä tiedonhakua TVT:tä käyttäen.

- Tutustutaan tekijänoikeuksiin.

- Mahdollisuuksien mukaan tuetaan ja vahvistetaan oppilaan oman äidinkielen käyttöä oppimisen tukena.

- Kannustetaan oppilasta itsenäiseen työskentelyyn, tiedonhakuun ja tiedon jäsentämiseen.

- Kannustetaan oppilasta toimimaan ryhmässä.

Arvioinnin kohteet:

- Miten oppilas osaa asettaa itselleen oppimistavoitteita.

- Millaiset työskentelytaidot oppilaalla on, pystyykö hän työskentelemään itsenäisesti ja ryhmässä.

- Miten oppilas ymmärtää eri oppiaineiden tekstejä.

- Millaiset ovat oppilaan tiedonhakutaidot, onko hän lähdekriittinen.

ePerusteet