Käsityö

Opetussuunnitelman perusteet

Oppimisen ja osaamisen arviointi käsityössä on luonteeltaan ohjaavaa ja kannustavaa, oppilaiden yksilöllisen edistymisen huomioivaa sekä koko käsityöprosessia koskevaa. Käsityöprosessin eri vaiheiden dokumentointi toimii arvioinnin välineenä. Oppimisen ja osaamisen arvioinnissa havainnoidaan käsityöprosessia kokonaisuudessaan, käsityöhön soveltuvien materiaalien kokeilemista, testaamista, eri materiaalien työstämisen tapoja, taitoja, työskentelyn sujuvuutta ja tuotosten laatua sekä muissa oppiaineissa opitun soveltamista.  

Palautteen antamisessa korostetaan myönteisesti oppilaan kehittymistä ja kannustetaan osaamisen laajentamiseen ja syventämiseen. Keskeisten sisältöalueiden oppimisen rinnalla arvioidaan monipuolisesti laaja-alaisen käsityötaidon ja -tiedon kehittymistä. Arviointikeskustelussa ja muussa palautteessa käydään yhdessä läpi oppilaan vahvuuksia ja kehittämiskohteita ja ohjataan kehittämään suoritusta. Oppilaille tarjotaan erilaisia tapoja tehdä itse- ja vertaisarviointia. Oppilaan tai ryhmän työskentelyä ja tuotosta voidaan esitellä ja tarkastella, jolloin oppilaat oppivat asioiden selkeää ja jäsenneltyä esittämistä, toisten työskentelyn arvostamista ja rakentavaa palautteen antoa. 

Käsityön sanallista arviota tai arvosanaa antaessaan opettaja arvioi oppilaiden osaamista suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa vuosiluokittain 3–6 kohdennettuihin oppiaineen tavoitteisiin. Lukuvuosiarviointi 6. luokalla perustuu paikallisessa opetussuunnitelmassa kyseiselle vuosiluokalle kohdennettuihin oppiaineen opetuksen tavoitteisiin. 

Määritellessään osaamisen tasoa 6. vuosiluokan lukuvuositodistusta varten opettaja käyttää käsityön valtakunnallisia arviointikriteereitä. Oppilas on saavuttanut perusteissa asetetut vuosiluokkien 3–6 käsityön opetuksen tavoitteet arvosanan 5, 7, 8 tai 9 mukaisesti, kun oppilaan osaaminen vastaa pääosin kyseisen arvosanan kriteereissä kuvattua osaamisen tasoa. Arvosanojen 4, 6 ja 10 mukaisen osaamisen kokonaisarviointi muodostetaan vuosiluokille 3–6 asetettujen käsityön opetuksen tavoitteiden pohjalta ja suhteessa edellä mainittuihin lukuvuosiarvioinnin kriteereihin. Paremman osaamisen tason saavuttaminen jonkin tavoitteen osalta voi kompensoida hylätyn tai heikomman suoriutumisen jonkin muun tavoitteen osalta. Oppilaan työskentelyn arviointi sisältyy vuosiluokilla 3–6 käsityön lukuvuosiarviointiin ja siitä muodostettavaan sanalliseen arvioon tai arvosanaan. Käsityön 6. vuosiluokan lukuvuosiarvioinnin kriteerikuvauksissa alempien arvosanojen osaamisen kuvaukset sisältyvät ylemmän arvosanan kuvauksiin.  


Paikallinen opetussuunnitelma

Käsityön arvioinnin tulee olla kannustavaa ja ohjaavaa. Palautetta tulee antaa monipuolisesti koko käsityöprosessin ajan oppilaan edistymisestä sekä osaamisesta. Tavoitteena on ohjata oppilaan laaja-alaisen käsityötaidon kehittymistä.

Arvioinnin perusteiden tulee olla oppilaan tiedossa jo töitä suunniteltaessa.

Arvioinnissa kiinnitetään huomiota kokonaisen käsityöprosessin arvioimiseen. Prosessin vaiheita dokumentoidaan kirjallisesti ja kuvallisesti, myös sähköisiä välineitä hyödyntäen. Prosessin aikana arvioinnissa hyödynnetään itsearviointia sekä vertaisarviointia.

Arvioinnissa kiinniteään huomiota erilaisten, monimateriaalisten tekniikoiden hyödyntämiseen, työskentelyn sujuvuuteen, taidon kehittymiseen, tuotosten laatuun sekä omaan luovaan ideointiin.

3-4 luokilla käsityön tavoitteiden saavuttamista arvioidaan lukuvuositodistuksessa sanallisesti.

5-6 luokilla käsityöstä annetaan lukuvuositodistuksessa arvosana.

Lukuvuosiarvioinnin laativat oppilaalle käsityötä opettaneet opettajat yhdessä.

Tavoitteet

Tavoite Arvioinnin kohde Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi
T1 vahvistaa oppilaan kiinnostusta käsin tekemiseen sekä innostaa keksivään, kokeilevaan ja paikallisuutta hyödyntävään käsityöhön
Paikallinen tarkennus
Oppilas ideoi itsenäisesti oman työnsä tai tuotteensa. Hän soveltaa erilaisia tekniikoita ja materiaaleja tarkoituksenmukaisesti. Oppilas huomioi suunnittelussaan paikallisuutta. Hän löytää omia vahvuuksiaan käsityöntekijänä.
T2 ohjata oppilasta hahmottamaan ja hallitsemaan kokonainen käsityöprosessi ja sen dokumentointi
Paikallinen tarkennus
Oppilas osaa toteuttaa itsenäisesti kokonaisen käsityöprosessin ja tekee dokumentointia prosessin eri vaiheista.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas toteuttaa kokonaisen käsityöprosessin, johon sisältyy oman työn suunnittelu, valmistus ja työskentelynaikainen arviointi. Hän dokumentoi prosessia.
Oman työn suunnittelu, valmistus, arviointi ja prosessin dokumentointi

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas toteuttaa kokonaisen käsityöprosessin itsenäisesti ja dokumentoi käsityöprosessin vaiheet. Oppilas pohtii omaa työskentelyään.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas toteuttaa kokonaisen käsityöprosessin ja dokumentoi sen eri vaiheita.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas toteuttaa käsityöprosessin keskeiset osat opettajan ohjaamana. Oppilas dokumentoi joitakin käsityöprosessin vaiheita.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa käsityöprosessin osat. Oppilas toteuttaa jonkin käsityöprosessin osan opettajan konkreettisesti ohjaamana ja dokumentoi sen.

T3 opastaa oppilasta suunnittelemaan ja valmistamaan yksin tai yhdessä käsityötuote tai -teos luottaen omiin esteettisiin ja teknisiin ratkaisuihin
Paikallinen tarkennus
Oppilas osaa valmistaa omaan suunnitelmaansa perustuvan tuotteen tai teoksen, jossa on huomioitu esteettisyys ja toimivuus. Tuote voidaan suunnitella ja valmistaa myös yhteistyössä yhdessä muiden kanssa.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas suunnittelee ja valmistaa yksin tai ryhmässä käsityötuotteen tai teoksen, jossa toteutuu perustellut, esteettiset ja tekniset ratkaisut.
Tuotteen valmistaminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas valmistaa omaan tai yhteiseen suunnitelmaan perustuvan tuotteen tai teoksen, jossa on huomioitu esteettisyys ja toimivuus. Oppilas arvioi ja perustelee tuotteen esteettisiä tai toiminnallisia ratkaisuja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas valmistaa omaan tai yhteiseen suunnitelmaan perustuvan tuotteen tai teoksen, jossa on huomioitu esteettisyys ja toimivuus.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas valmistaa omaan tai yhteiseen suunnitelmaan perustuvan tuotteen tai teoksen opettajan ohjaamana.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas suunnittelee tai valmistaa tuotetta tai teosta opettajan konkreettisesti ohjaamana.

T4 ohjata oppilasta tunnistamaan käsitteistöä sekä tuntemaan monia erilaisia materiaaleja ja työstämään niitä tarkoituksenmukaisesti
Paikallinen tarkennus
Oppilas osaa valita, yhdistää ja käyttää tarkoituksenmukaisesti eri materiaaleja ja valmistustekniikoita. Hän tuntee ja osaa käyttää käsityön käsitteistöä ja symboleita.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas käyttää käsityön käsitteistöä ja tuntee erilaisia käsityön materiaaleja. Hän työstää tarkoituksenmukaisesti erilaisia materiaaleja ja valitsee niihin sopivia valmistusmenetelmiä.
Käsityössä käytettävien materiaalien ja valmistusmenetelmien valinta, yhdistäminen ja työstäminen.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas käyttää käsityön käsitteistöä monipuolisesti. Oppilas valitsee, yhdistää ja käyttää taitavasti eri materiaaleja ja valmistusmenetelmiä soveltaen niitä tarkoituksenmukaisesti.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas tuntee ja osaa käyttää käsityön käsitteistöä. Oppilas valitsee, yhdistää ja käyttää eri materiaaleja ja valmistusmenetelmiä tarkoituksenmukaisesti.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas tunnistaa ja nimeää käsityön käsitteistöä ja käyttää käsityön työvälineitä, materiaaleja ja valmistusmenetelmiä opettajan ohjaamana.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa joitakin käsityön työvälineitä, materiaaleja ja valmistusmenetelmiä opettajan konkreettisesti ohjaamana.

T5 kannustaa oppilasta toimimaan pitkäjänteisesti ja vastuuntuntoisesti, huolehtimaan turvallisesta työskentelystä sekä valitsemaan ja käyttämään työhön sopivaa välineistöä
Paikallinen tarkennus
Oppilas ottaa vastuuta omasta työstään ja toimii tavoitteellisesti ja pitkäjänteisesti. Hän osaa kuvata yksinkertaisten ja arkipäivään liittyvien laitteiden toimintaperiaatteita. Oppilas osaa käyttää asianmukaisia työvälineitä, koneita ja laitteita oikein, turvallisesti ja tarkoituksenmukaisesti.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas toimii pitkäjänteisesti ja vastuuntuntoisesti ja työskentelee työturvallisuusohjeita noudattaen. Hän valitsee ja käyttää työhön sopivaa välineistöä.
Työskentelytaidot.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas työskentelee vastuuntuntoisesti, pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti. Oppilas huomioi työturvallisuuden omassa ja toisten kanssa työskentelyssä. Oppilas tietää käsityössä käytettävien työvälineiden ja laitteiden toimintaperiaatteita ja osaa valita niistä tarkoituksenmukaisimmat.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas ottaa vastuuta omasta työskentelystään sekä toimii pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti. Oppilas tietää käsityössä käytettävien työvälineiden ja laitteiden toimintaperiaatteita ja osaa käyttää niitä turvallisesti ja tarkoituksenmukaisesti.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas työskentelee pitkäjänteisesti, vastuullisesti ja turvallisesti opettajan ohjaamana. Oppilas harjoittelee tavoitteellista työskentelyä. Oppilas tietää käsityössä käytettävien työvälineiden ja laitteiden toimintaperiaatteita ja osaa käyttää niitä opettajan ohjaamana.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas harjoittelee pitkäjänteistä ja turvallista työskentelyä opettajan konkreettisesti ohjaamana. Oppilas valitsee ja käyttää työvälineitä opettajan konkreettisesti ohjaamana.

T6 opastaa oppilasta käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa käsityön suunnittelussa, valmistamisessa ja käsityöprosessin dokumentoinnissa
Paikallinen tarkennus
Oppilas osaa käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa ohjatusti käsityön suunnittelussa, valmistuksessa ja käsityöprosessin dokumentoinnissa.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa käsityön suunnittelussa, valmistamisessa ja käsityöprosessin dokumentoinnissa.
Tieto- ja viestintäteknologian käyttäminen omassa työskentelyssä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas käyttää itsenäisesti oman käsityöprosessinsa eri vaiheisiin ja niiden dokumentointiin sopivia tieto- ja viestintäteknologian välineitä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa ohjeistuksen mukaisesti käsityön suunnittelussa, valmistamisessa ja käsityöprosessin dokumentoinnissa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa opettajan ohjaamana käsityön suunnittelussa, valmistuksessa ja käsityöprosessin dokumentoinnissa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa jonkin käsityöprosessin vaiheen aikana opettajan konkreettisesti ohjaamana.

T7 ohjata oppilasta arvioimaan, arvostamaan ja tarkastelemaan vuorovaikutteisesti omaa ja muiden kokonaisen käsityön prosessia
Paikallinen tarkennus
Oppilas osallistuu rakentavasti oman ja toisten työn ja työskentelyn arviointiin ja vertaispalautteen antamiseen käsityöprosessin eri vaiheissa.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas arvostaa omaa ja muiden työtä sekä tarkastelee omaa käsityöprosessiaan ja tarvittaessa muuttaa työskentelyään. Hän antaa vertaispalautetta käsityöprosessista.
Oman työn ja käsityöprosessin tarkastelu, vertaispalautteen antaminen.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas tarkastelee realistisesti omaa työtään ja käsityöprosessiaan. Oppilas antaa aktiivisesti rakentavaa vertaispalautetta käsityöprosessista.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osallistuu rakentavasti oman työn ja käsityöprosessin tarkasteluun. Oppilas osallistuu tarkoituksenmukaisesti vertaispalautteen antamiseen.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osallistuu oman työn ja käsityöprosessin tarkasteluun sekä vertaispalautteen antamiseen opettajan ohjaamana.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas harjoittelee oman työn ja käsityöprosessin tarkastelua sekä vertaispalautteen antamista opettajan konkreettisesti ohjaamana.

T8 herättää oppilas arvioimaan kulutus- ja tuotantotapoja kriittisesti
Paikallinen tarkennus
Oppilas tutustuu erilaisiin kulutus- ja tuotantotapoihin, sekä ymmärtää, miten kulutus- ja tuotantotavat vaikuttavat tuotteen elinkaareeen. Hän ymmärtää omien valintojensa merkityksen kestävän elintavan harjoittamisessa.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas tarkastelee kulutus- ja tuotantotapoja monipuolisesti. Hän valmistaa tuotteitaan materiaalitaloudellisesti.
Kulutus- ja tuotantotapojen pohdinta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas tarkastelee monipuolisesti kulutus- ja tuotantotapojen vaikutusta tuotteen elinkaareen. Oppilas valmistaa tuotteitaan materiaalitaloudellisesti ja perustelee valintojaan.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa kertoa, miten kulutus- ja tuotantotavat vaikuttavat tuotteen elinkaareen. Oppilas valmistaa tuotteitaan materiaalitaloudellisesti.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas pohtii kulutus- ja tuotantotapoja opettajan ohjaamana. Oppilas valitsee ja käyttää materiaaleja taloudellisesti opettajan ohjaamana.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas valitsee ja käyttää materiaaleja taloudellisesti opettajan konkreettisesti ohjaamana.

Sisällöt

S1 Ideointi

Opetussuunnitelman perusteet

Suunnittelussa perehdytään erilaisiin lähtökohtiin ja hyödynnetään omia moniaistisia kokemuksia ja elämyksiä sekä havainnoidaan ja analysoidaan esineitä, rakennettua ja luonnon ympäristöä uusien ideoiden kehittämiseksi. Käsityössä yhdistetään värejä, kuviota, erilaisia pintoja, tyylejä ja muotoja. Sovelletaan materiaalien lujuus- ja taipumisominaisuuksia. Tutkitaan rakenteiden syntymistä ja energian käyttöä.

Paikallinen opetussuunnitelma

Ideoinnin lähtökohtana toimii aihepiiri tai ilmiö. Oppilas ideoi oman tuotteensa itsenäisesti tai yhdessä ryhmän muiden oppilaiden kanssa käyttäen apuna omia havaintojaan, painettua ja sähköistä materiaalia, sosiaalista mediaa, näyttelyitä virtuaalisia museokäyntejä yms.

Huomiota kiinnitetään myös käsityöperinteeseen.

S2 Suunnittelu

Opetussuunnitelman perusteet

Laaditaan omalle tuotteelle tai teokselle ja työskentelylle suunnitelma ja kehitetään sitä tarvittaessa. Kokeillaan erilaisia materiaaleja ja työskentelytekniikoita ideoiden kehittämiseksi tuotteeksi tai teokseksi. Harjoitellaan suunnitelman dokumentointia sanallisesti ja/tai visuaalisesti sekä numeerisesti käyttäen esimerkiksi mittoja, määriä ja mittakaavoja.

Paikallinen opetussuunnitelma

Oppilas kehittää ideaansa eteenpäin miettien mm. soveltuvia materiaaleja ja tekniikoita. Oppilas suunnittelee oman työnsä järkevän etenemisjärjestyksen. Oppilas dokumentoi suunnitteluprosessiaan visuaalisesti, sanallisesti ja numeerisesti, mahdollisuuksien mukaan myös tietotekniikan avulla.

S3 Kokeilu

Opetussuunnitelman perusteet

Tutkitaan materiaalien ominaisuuksia sekä käsityön tekemisessä tarvittavien tavallisimpien koneiden ja laitteiden toimintaperiaatteita. Sovelletaan näin hankittua tietoa omassa työssä. Kokeillaan monipuolisesti erilaisia materiaaleja kuten erilaisia puulajeja, metalleja, muoveja, kuituja, lankoja, kankaita ja kierrätysmateriaaleja. Harjoitellaan ohjelmoimalla aikaan saatuja toimintoja, joista esimerkkinä robotiikka ja automaatio. Kokeilujen pohjalta tuotetta tai teosta kehitetään vielä eteenpäin.

Paikallinen opetussuunnitelma

Oppilas kokeilee monipuolisesti erilaisia kovia ja pehmeitä materiaaleja sekä koneita ja laitteita soveltaen saamiaan tietoja ja taitoja omaan työhönsä. Kaikkien kokeilujen ei tarvitse päätyä toteutuvaan työhön.

Oppilas kokeilee ohjelmointia esim. robotiikkaa.

S4 Tekeminen

Opetussuunnitelman perusteet

Valmistetaan erilaisia yksilöllisiä ja /tai yhteisöllisiä tuotteita ja teoksia, joiden toteuttamiseen käytetään monenlaisia käsityössä tarvittavia valmistustekniikoita, työvälineitä, koneita ja laitteita. Työskennellään itse tehdyn suunnitelman ohjaamana.

Paikallinen opetussuunnitelma

Oppilas valmistaa työn tai tuotteen yksilöllisen suunnitelmansa pohjalta tai osana yhteisöllistä työtä.

Oppilas hallitsee monipuolisesti käsityön tekniikoita sekä materiaaleja.

Oppilas toimii tavoitteellisesti ja ottaa vastuuta omasta työskentelystään.

Työstetään eri tekstiilimateriaaleja esim.ompelun, neulonnan/ virkkauksen ja kudonnan tekniikoin.

Työstetään puuta, metallia ja muovia sopivia välineitä ja menetelmiä käyttäen. Kehitytään jo tuttujen koneiden ja laitteiden käytössä.

Elektroniikkaan tutustutaan piirilevyn poraamisen ja komponenttien juottamisen avulla.

S5 Soveltaminen

Opetussuunnitelman perusteet

Työskennellessä opitaan käyttämään alan peruskäsitteistöä ja tutustutaan turvallisiin materiaaleihin ja työtapoihin. Perehdytään laadukkaan tuotteen ominaisuuksiin ja turvalliseen työskentelykulttuuriin.

Paikallinen opetussuunnitelma

Oppilas osaa soveltaa oppimiaan tekniikoita, materiaaleja sekä koneita ja laitteita omaan työhönsä. Oppilas tunnistaa käsityöhön liittyviä riskejä ja vaaroja sekä osaa ottaa ne huomioon omassa työskentelyssään.

Oppilas osaa valita työhönsä materiaaleja ja työtapoja siten, että lopputulos on mahdollisimman laadukas.

S6 Dokumentointi ja arviointi

Opetussuunnitelman perusteet

Tieto- ja viestintäteknologiaa käytetään osana ideointia, suunnittelua ja dokumentointia. Tehdään käsityöprosessin itse- ja vertaisarviointia prosessin edetessä. Opetellaan antamaan yksilö- ja ryhmäpalautetta.

Paikallinen opetussuunnitelma

Oppilas osaa hyödyntää tietotekniikkaa oman työnsä ideointi- ja suunnitteluvaiheessa sekä käsityöprosessin eri vaiheiden dokumentoinnissa.

Oppilas arvioi omaa työskentelyään pohtien suunnitelmansa ja työohjeensa toteutumista.

Oppilas osallistuu myös ryhmän muiden oppilaiden töiden arvioimiseen.

Oman työn suunnitelma työjärjestyksineen, kuva valmiista työstä sekä siihen liittyvä itsearviointi säilytetään esim. portfoliossa tai sähköisessä kansiossa.

ePerusteet