T1 ohjata oppilasta havaitsemaan uskonnon ja kulttuurin vuorovaikutus sekä tunnistamaan uskontoon liittyvä monimuotoisuus
Paikallinen tarkennus
Laaja-alainen osaaminenL1 Ajattelu ja oppimaan oppiminenL1Oppilas harjoittelee tiedon tuottamista, muokkaamista ja jakamista. Oppilas tekee omia havaintoja ja arvioi niitä. Oppilas tarkastelee omia ajattelutapojaan uuden tiedon pohjalta. Oppilas oppii havaitsemaan vuorovaikutussuhteita ja niiden keskinäisiä yhteyksiä sekä kokonaisuuksia.SisällötS1Ortodoksisen kirkon synty ja kehitysKirkon leviäminen ja lähetystyöKristinuskon tulo Suomeen idästä ja lännestä
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas ymmärtää uskonnon ja kulttuurin monipuolista vuorovaikutusta ja uskontoon liittyvää monimuotoisuutta.
|
Uskontojen monimuotoisuuden sekä kulttuuristen ja yhteiskunnallisten vaikutusten hahmottaminen
|
Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa antaa monipuolisia esimerkkejä opiskeltavan uskonnon sisäisestä monimuotoisuudesta.
Oppilas osaa kuvailla uskonnon ja kulttuurin vuorovaikutusta monipuolisesti.
Oppilas tunnistaa ja osaa nimetä uskontoihin liittyviä asioita eri kulttuureissa ja yhteiskunnissa.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa antaa esimerkkejä opiskeltavaan uskontoon liittyvästä monimuotoisuudesta.
Oppilas osoittaa ymmärtävänsä, että uskonto ja kulttuuri ovat vuorovaikutuksessa keskenään.
Oppilas tunnistaa uskontoihin liittyviä asioita eri kulttuureissa ja yhteiskunnissa.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas tunnistaa ympäristöstä erilaisia uskontoon liittyviä asioita.
Oppilas osaa yhdistää uskontoon liittyviä käsitteitä ja ilmiöitä toisiinsa.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa ohjatusti ympäristöstä erilaisia uskontoon liittyviä asioita, kuten rakennuksia ja symboleja.
|
T2 ohjata oppilasta syventämään tietojaan opiskeltavasta uskonnosta ja sen vaikutuksista
Paikallinen tarkennus
Laaja-alainen osaaminenL2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisuL2Oppilaan vuorovaikutustaitojen ja ilmaisun kehittäminen. Oppilas oppii tunnistamaan ympäristön kulttuurisia merkityksiä. Oppilas arvostaa omaa kulttuuriperintöään ja ymmärtää kulttuurisen moninaisuuden rikkautena.SisällötS1Luostarilaitos ja sen merkitys ortodoksisen kirkon opin kehittäjänä ja säilyttäjänäBysantti, kirkon hallinnon muotoutuminenOrtodoksinen kirkko Suomessa ja HelsingissäOsallistuminen ortodoksiseen jumalanpalvelukseen kerran lukuvuoden aikanaOrtodoksisuus eri puolilla maailmaaOrientaaliset eli esikalkedonialaiset ortodoksiset kirkotLuterilainen kirkko, katolinen kirkko ja muut keskeiset kristilliset kirkot
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas syventää tietojaan opiskeltavasta uskonnosta ja sen vaikutuksista sekä harjaantuu hankkimaan lisätietoa niistä.
|
Opiskeltavaa uskontoa koskevan tiedon hallitseminen
|
Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa analysoida opiskeltavan uskonnon perusopetuksia sekä tärkeimpien lähteiden sisältöä ja tulkintoja.
Oppilas osaa kuvailla opiskeltavan uskonnon syntyä, kehitystä, levinneisyyttä ja vaikutuksia eri puolilla maailmaa.
Oppilas osaa hankkia lisätietoa opiskeltavasta uskonnosta ja arvioida tiedon lähteiden luotettavuutta.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa kertoa opiskeltavan uskonnon perusopetuksista ja tärkeimpien lähteiden sisällöstä.
Oppilas osaa kuvailla opiskeltavan uskonnon syntyä, levinneisyyttä ja vaikutuksia eri puolilla maailmaa.
Oppilas osaa hankkia lisätietoa opiskeltavasta uskonnosta ja kiinnittää huomiota tiedon lähteiden luotettavuuteen.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa antaa esimerkkejä opiskeltavan uskonnon opetuksista.
Oppilas osaa kertoa opiskeltavan uskonnon synnystä, lähteistä, vaikutuksista ja levinneisyydestä.
Oppilas osaa hankkia annettujen ohjeiden mukaan lisätietoa opiskeltavasta uskonnosta.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa antaa esimerkin opiskeltavan uskonnon opetuksista sekä esimerkin sen tärkeimmistä lähteistä.
Oppilas osaa kertoa opiskeltavan uskonnon synnystä.
|
T3 ohjata oppilasta perehtymään uskontoihin ja katsomuksiin eri puolilla maailmaa sekä uskonnottomuuteen
Paikallinen tarkennus
SisällötUskonnollisuus ja uskonnottomuus inhimillisen elämän piirteenäSuuret maailmanuskonnotLuonnonuskonnotKristillinen kirkko osana maailmanuskontojaEri maailmanuskonnot Suomessa ja HelsingissäVierailu ortodoksisessa jumalanpalveluksessa kerran lukuvuoden aikanaLaaja-alaisen osaamisen alueetL2 Kulttuurinen monimuotoisuus myönteisenä asianaL3 Keskinäisen huolenpidon tärkeysL6 Oma vastuu yhteiskunnan jäsenenä, yhteistyötaidot ja vuorovaikutustaidot
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas ymmärtää, mitä ovat maailmanuskonnot, uskonnottomuus ja katsomukset ja miten ne eroavat toisistaan. Hän harjaantuu hankkimaan lisätietoa niistä.
|
Maailmanuskontojen ja erilaisten katsomusten tunteminen
|
Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa analysoida eri maailmanuskontojen pääpiirteitä.
Oppilas osaa kuvailla uskonnoissa ja uskonnottomuudessa vallitsevaa moninaisuutta.
Oppilas osaa hankkia lisätietoa uskonnoista ja katsomuksista ja kiinnittää huomiota tiedon lähteiden luotettavuuteen.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa kuvailla eri maailmanuskontojen pääpiirteitä ja vertailla niitä.
Oppilas osaa käyttää käsitteitä uskonto, uskonnottomuus ja katsomus mielekkäissä yhteyksissä.
Oppilas osaa hankkia lisätietoa uskonnoista ja katsomuksista.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa nimetä maailmanuskontoja ja kertoa niiden keskeisistä piirteistä.
Oppilas osaa kuvailla uskonnon ja uskonnottomuuden eroja.
Oppilas osaa hankkia annettujen ohjeiden mukaan lisätietoa uskonnoista ja katsomuksista.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa nimetä kaksi uskontoa ja tunnistaa ohjatusti niiden keskeisiä piirteitä.
Oppilas tunnistaa ohjatusti uskonnon ja uskonnottomuuden eroja.
|
T4 ohjata oppilasta tuntemaan eri uskontojen ja katsomusten tapoja ja symboleita sekä tunnistamaan uskonnollisia aiheita mediassa, maailmanpolitiikassa, taiteessa ja populaarikulttuurissa
Paikallinen tarkennus
SisällötSuurten maailmanuskontojen tavat, riitit, taide ja symboliikka sekä niiden suhde ortodoksisuuteenMaailmanuskontojen ajankohtainen näkyvyyys eri medioissaSuurten maailmanuskontojen pyhät paikatLaaja-alaisen osaamisen alueetL2 Ympäristön kulttuuristen rakenteiden tunnistaminen, kulttuurien ja katsomusten vaikutus yhteiskunnassa ja arjessa, kunnioitus ja luottamus muita ihmisryhmiä kohtaanL4 Laaja tekstikäsitys, uskonnon kieli ja esitystapa, erilaisten tekstien käyttäminen, tuottaminen ja tulkinta.L6 Yhteistyötaidot ja vuorovaikutustaidot
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas tunnistaa ja ymmärtää eri uskontojen ja katsomusten tapoja sekä kehittää valmiuksiaan tunnistaa uskonnollisia symboleita ja aiheita mediassa, maailmanpolitiikassa, taiteessa ja populaarikulttuurissa.
|
Uskonnon ja kulttuurin lukutaito
|
Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa analysoida eri uskontojen tapoja ja osaa antaa esimerkkejä uskonnottomasta tapakulttuurista.
Oppilas tunnistaa ja osaa antaa esimerkkejä uskonnollisista symboleista ja aiheista mediassa, maailmanpolitiikassa, taiteessa sekä populaarikulttuurissa.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa kuvailla ja nimetä eri uskontojen tapoja ja osaa antaa esimerkin uskonnottomasta tapakulttuurista.
Oppilas tunnistaa ja osaa antaa esimerkin uskonnollisista symboleista ja aiheista mediassa, maailmanpolitiikassa, taiteessa sekä populaarikulttuurissa.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa kertoa vähintään kolmen uskonnon keskeisistä tavoista.
Oppilas tunnistaa annetusta materiaalista uskonnollisia symboleita ja aiheita mediassa, taiteessa ja populaarikulttuurissa.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa annetuista esimerkeistä uskontoon liittyviä tapoja.
|
T5 ohjata oppilasta havaitsemaan ja arvioimaan erilaisia argumentaation tapoja sekä uskonnon ja tieteen kielen välisiä eroja
Paikallinen tarkennus
Laaja-alainen osaaminenL1 Ajattelu ja oppimaan oppiminenL1Oppilas tekee havaintoja, hakee tietoa sekä arvioi, muokkaa, tuottaa ja jakaa sitä. Oppilas pohtii asioita eri näkökulmista. Oppilas vertailee ja yhdistää eri näkökulmia.L2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisuL2Oppilas tunnistaa kulttuurisia merkityksiä. Oppilaan oma kulttuuri-identiteetti rakentuu. Oppilas oppii kunnioittavan asenteen muita kansoja ja ihmisryhmiä kohtaan.L4 MonilukutaitoL4Oppilas ymmärtää monimuotoisen kulttuurisen viestinnän eri muotoja ja rakentaa omaa identiteettiään. Oppilas tulkitsee erilaisia tekstejä.L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminenL5Oppilas käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa tiedonhallinnassa sekä tutkivassa ja luovassa työskentelyssä. Oppilas harjoittelee vuorovaikutusta ja verkostoitumista.L7 Osallistuminen‚ vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminenL7Oppilas arvioi median vaikutuksia ja median käytön tarjoamia mahdollisuuksia. Oppilas harjoittelee oman näkemyksensä ilmaisemista rakentavasti.SisällötEri puolilla maailmaa olevien ortodoksisten kirkkojen perinteet ja niiden eroavaisuus
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii tunnistamaan ja arvioimaan erilaisia argumentaation tapoja sekä uskonnon ja tieteen kielen välisiä eroja. Hän kehittää valmiuksiaan kuunnella toisten näkemyksiä ja perustella omia näkemyksiään.
|
Uskonnollisen ja tieteellisen kielen erottaminen sekä ajattelun ja vuorovaikutuksen taidot
|
Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa analysoida uskonnollisten ja tieteellisten perustelujen sekä uskonnon ja tieteen kielen eroja.
Oppilas osaa kuunnella toisten näkemyksiä ja perustella johdonmukaisesti omia näkemyksiään.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas tunnistaa erilaisia argumentaation tapoja sekä uskonnon ja tieteen kielen välisiä eroja.
Oppilas osaa kuunnella toisten näkemyksiä ja esittää perusteluja omille näkemyksilleen.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas tunnistaa tieteelliselle ja uskonnolliselle kielelle ominaisia piirteitä.
Oppilas osaa kuunnella toisten näkemyksiä ja esittää omia näkemyksiään.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas erottaa selkeästi uskonnollisen ja selkeästi tieteellisen väitteen toisistaan.
|
T6 ohjata oppilasta perehtymään eettisen ajattelun keskeisiin käsitteisiin, ihmisoikeuksiin sekä opiskeltavan uskonnon ja muiden uskontojen ja katsomusten eettisiin periaatteisiin
Paikallinen tarkennus
SisällötSuurten maailmanuskontojen keskeinen eettinen opetus ja sen suhde ortodoksisuuteenEkumeniaUskontojen välinen dialogiLaaja-alaisen osaamisen alueetL2 Ihmisoikeudet ja mikä ei ole ihmisoikeuksien kannalta hyväksyttävää, kulttuurien ja katsomusten vaikutus yhteiskunnassa, asioiden tarkasteleminen eri näkökulmistaL7 Kielitaidon ja vuorovaikutustaitojen merkitys, yhteistyötaidot, yhteiskunnallisten rakenteiden tuntemus
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii soveltamaan eettisen ajattelun keskeisiä käsitteitä. Hän tietää keskeiset ihmisoikeudet sekä opiskeltavan uskonnon ja muiden uskontojen ja katsomusten eettisiä periaatteita.
|
Etiikkaa ja ihmisoikeuksia koskevan tiedon hallitseminen
|
Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa käyttää etiikan keskeisiä käsitteitä, pohtia eettisiä kysymyksiä ja arvioida ihmisoikeuksien toteutumista käytännössä.
Oppilas osaa analysoida opiskeltavan uskonnon eettisiä periaatteita ja vertailla niitä muiden uskontojen ja katsomusten keskeisiin eettisiin periaatteisiin.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa käyttää etiikan keskeisiä käsitteitä ja erottaa eettiset kysymykset muista kysymyksistä.
Oppilas osaa pohtia eettisiä kysymyksiä ja ihmisoikeuksien toteutumista käytännössä.
Oppilas osaa kuvailla opiskeltavan uskonnon sekä jonkun muun uskonnon tai katsomuksen eettisiä periaatteita.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas tunnistaa annetuista esimerkkitilanteista eettisen ulottuvuuden ja osaa pohtia ohjatusti eettisiä kysymyksiä.
Oppilas osaa antaa esimerkkejä ihmisoikeuksista ja niiden merkityksestä.
Oppilas osaa kertoa opiskeltavan uskonnon eettisistä periaatteista.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa antaa esimerkin jostakin ihmisoikeudesta.
Oppilas osaa antaa esimerkin opiskeltavan uskonnon eettisistä periaatteista.
|
T7 auttaa oppilasta pohtimaan uskontojen ja katsomusten maailmanlaajuista merkitystä ihmisten valintojen perusteina ja ohjaajina
Paikallinen tarkennus
SisällötEri maailmanuskontojen vaikutus oman elämän ohjaajana (media, maallistuminen, hengellinen etsintä)Laaja-alaisen osaamisen alueetL5 Tieto- ja viestintäteknologia tiedonhallinnassaL6 Suhtautuminen uusiin mahdollisuuksiin avoimesti ja toimiminen muutostilanteissa joustavasti
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas kehittää valmiuksiaan pohtia uskontojen ja katsomusten maailmanlaajuista merkitystä ihmisten valintojen perusteina ja ohjaajina.
|
Uskontojen ja katsomusten merkityksen hahmottaminen yksilöiden elämässä ja globaalisti
|
Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa pohtia uskontojen ja katsomusten merkitystä ihmisten valintojen perusteina ja ohjaajina sekä antaa tästä esimerkkejä eri puolilta maailmaa.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa kuvailla uskontojen ja katsomusten merkitystä ihmisten valintojen perusteina ja ohjaajina.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa antaa esimerkkejä uskontojen ja katsomusten vaikutuksesta ihmisten valintoihin ja toimintaan.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa annetuista esimerkeistä uskonnollisia ja katsomuksellisia näkökohtia, jotka vaikuttavat ihmisten valintoihin.
|
T10 rohkaista oppilaita kohtaamaan erilaisia ihmisiä nyt ja tulevaisuudessa jatko-opinnoissa, työelämässä ja vapaa-ajalla
Paikallinen tarkennus
SisällötYhteiskunnallinen sopu, rauha ja toisten kunnioittaminenLaaja-alaisen osaamisen alueetL6 Asianmukainen käyttäytyminen, yhteistyötaidot, vuorovaikutustaidot, oma vastuu yhteiskunnan jäsenenä
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas kehittää valmiuksiaan rakentavaan vuorovaikutukseen erilaisten ihmisten kanssa nyt ja tulevaisuudessa jatko-opinnoissa, työelämässä ja vapaa-ajalla.
|
|
|