Musiikki

Opetussuunnitelman perusteet

Oppimisen arviointi musiikissa on oppilaita ohjaavaa ja rohkaisevaa. Oppilaalle annetaan palautetta ja mahdollisuuksia oman ja ryhmän toiminnan arviointiin siten, että se kannustaa yrittämiseen ja opittavien taitojen harjoittamiseen. Erityistä huomiota arvioinnissa kiinnitetään musiikillisten yhteistyötaitojen ja musisointitaitojen edistymiseen. Oppilaan oppimisen arviointi perustuu monipuoliseen näyttöön.

Oppimisprosessin kannalta keskeisiä arvioinnin ja palautteen antamisen kohteita musiikissa ovat

  • edistyminen musiikillisissa yhteistyötaidoissa, erityisesti toimiminen musiikillisen ryhmän jäsenenä
  • edistyminen musiikin peruskäsitteiden hahmottamisessa musiikillisen toiminnan kautta.

Tavoitteet

Tavoite
Osallisuus
T1 ohjata oppilasta toimimaan musiikillisen ryhmän jäsenenä oppilaan myönteistä minäkuvaa rakentaen
Musiikilliset tiedot ja taidot sekä luova tuottaminen
T2 ohjata oppilasta luontevaan äänenkäyttöön sekä laulamaan ja soittamaan ryhmän jäsenenä
T3 kannustaa oppilasta kokemaan ja hahmottamaan ääniympäristöä, ääntä, musiikkia ja musiikkikäsitteitä liikkuen ja kuunnellen
T4 antaa tilaa oppilaiden omille musiikillisille ideoille ja improvisoinnille sekä ohjaa heitä suunnittelemaan ja toteuttamaan pienimuotoisia sävellyksiä tai muita kokonaisuuksia käyttäen äänellisiä, liikunnallisia, kuvallisia, teknologisia tai muita ilmaisukeinoja
Kulttuurinen ymmärrys ja monilukutaito
T5 innostaa oppilasta tutustumaan musiikilliseen kulttuuriperintöönsä leikkien, laulaen ja liikkuen sekä nauttimaan musiikin esteettisestä, kulttuurisesta ja historiallisesta monimuotoisuudesta
T6 auttaa oppilasta ymmärtämään musiikin merkintätapojen perusperiaatteita musisoinnin yhteydessä
Hyvinvointi ja turvallisuus musiikissa
T7 ohjata oppilasta toimimaan vastuullisesti musisoinnissa
Oppimaan oppiminen musiikissa
T8 tarjota oppilaille kokemuksia tavoitteiden asettamisen ja yhteisen harjoittelun merkityksestä musiikin oppimisessa

Sisällöt

S1 Miten musiikissa toimitaan

Opetussuunnitelman perusteet

Musisoinnissa kiinnitetään huomiota ryhmän jäsenenä toimimiseen ja myönteisen yhteishengen luomiseen. Keskeisenä sisältönä ovat ilmaisuun ja keksimiseen rohkaiseminen, luontevan hengityksen, äänenkäytön ja laulamisen harjoittaminen sekä käytössä olevien soittimien ja laitteiden tarkoituksenmukainen käsittely.

Paikallinen opetussuunnitelma

Työtavoissa korostuu leikinomaisuus. Pyritään laulamaan mahdollisimman paljon.

Kiinnitetään huomiota luonnolliseen äänenkäyttöön sekä siihen, että laulut ovat oppilaan äänialaan sopivia.

Soitetaan oppilaiden tason mukaisia keho- ja rytmisoitintehtäviä.

Hyödynnetään keho- ja rytmisoittimia musiikillisessa keksinnässä, kuten äänimaisemien tekemisessä.

Oppilasta ohjataan aktiiviseen musiikinkuunteluun mm. liikkein ja kehorytmein.

S2 Mistä musiikki muodostuu

Opetussuunnitelman perusteet

Opetuksessa keskitytään peruskäsitteiden taso, kesto, voima ja väri hahmottamiseen. Osaamisen kehittyessä käsitteistöä laajennetaan musiikkikäsitteisiin rytmi, melodia, dynamiikka, sointiväri, harmonia ja muoto.

Paikallinen opetussuunnitelma

Tutustutaan seuraaviin musiikin peruskäsitteisiin: korkea – matala, hiljainen – voimakas, nopea – hidas, soolo – tutti, jonomainen – parillinen, iloinen – surullinen, kaksijakoinen – kolmijakoinen, tavallisimmat aika-arvot.

Tehdään perussykettä vahvistavia rytmiharjoituksia.

Tutustutaan erilaisten soittimien ääniin.

S3 Musiikki omassa elämässä, yhteisössä ja yhteiskunnassa

Opetussuunnitelman perusteet

Musiikillisten tietojen ja taitojen lisäksi opetuksessa käsitellään oppilaiden kokemuksia ja havaintoja niin musiikista kuin arjen eri ääniympäristöistä. Pohditaan myös musiikin merkitystä omissa yhteisöissä.

Paikallinen opetussuunnitelma

Kiinnitetään huomioita lauluasentoon istuessa ja seistessä.

Havainnoidaan arjen ääniympäristöjä.

Keskustellaan kuunnellusta musiikista.

S4 Musiikin opetuksen ohjelmisto

Opetussuunnitelman perusteet

Musiikin opetuksessa käytetään lauluja, leikkejä, loruja, liikuntaa, soitto- ja kuuntelutehtäviä sekä luodaan tilaisuuksia luovaan toimintaan, jotka aihepiireiltään ja musiikillisilta ominaisuuksiltaan soveltuvat ikäkauteen ja koulun toimintakulttuuriin. Ohjelmiston suunnittelussa kiinnitetään huomiota myös oppilaiden omiin kulttuureihin ja kulttuuriperinnön vaalimiseen. Ohjelmistoon sisällytetään monipuolisesti erilaista musiikkia mukaan lukien lastenmusiikki sekä mahdolliset oppilaiden omat sävellykset ja musiikkikappaleet.

Paikallinen opetussuunnitelma

Pyritään valitsemaan monipuolista lauluohjelmistoa. Lauluohjelmistoa valittaessa kiinnitetään huomiota ikäkauteen, paikallisuuteen ja vuoden kiertoon sekä huomioidaan ajankohtaiset tapahtumat, kuten merkkivuodet. Lauluston ja kuunteluohjelmiston valinnassa otetaan huomioon myös eheyttäminen muihin oppiaineisiin.

Opetellaan (ulkoa) esimerkiksi Maamme-laulu ja Suvivirsi.

Oppilaita osallistetaan ohjelmiston suunnittelussa.

ePerusteet