Oppilaanohjaus

Opetussuunnitelman perusteet

Oppilaanohjauksesta ei anneta arvosanaa kuten muista oppiaineista. Oppilaanohjauksessa arviointi on formatiivista arviointia, joka perustuu oppilaiden itsearviointiin sekä vuorovaikutteiseen, ohjaavaan ja kannustavaan palautteeseen eri ohjaustoimien yhteydessä. Oppilaat pohtivat yhdessä opettajan kanssa ja oppivat arvioimaan valmiuksiaan, osaamistaan ja taitojaan, toimintakykyään, toimijuuttaan ja voimavarojaan, ohjaus- ja tuentarpeensa määrää ja laatua sekä ryhmätyö- ja vuorovaikutustaitojaan. Oppilaita ohjataan tunnistamaan arvojen, uskomusten ja itselleen merkittävien ihmisten vaikutusta valintoihin ja päätöksiin. He harjaantuvat arvioimaan tiedonhankinta- sekä tieto- ja viestintäteknologian taitojaan koulutus- ja työelämätiedon hankkimisessa. Oppilaita kannustetaan kiinnittämään huomiota myös taitoonsa tunnistaa eri tietolähteiden luotettavuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Oppilaita ohjataan tiedostamaan erilaisten itsearviointimenetelmien ja -välineiden taustat sekä tunnistamaan niiden käyttömahdollisuuksia omassa urasuunnittelussaan. Opettajan tuella oppilaat oppivat löytämään tuki- ja ohjauspalveluita tarjoavat tahot koulussa ja yhteiskunnassa sekä kehittävät taitoaan hakea tarvitsemiaan palveluita.


Paikallinen opetussuunnitelma

Oppilaanohjauksen arviointi on kuvattu valtakunnallisessa opetussuunnitelman perusteissa. Oppilaanohjauksesta ei anneta arvosanaa kuten muista oppiaineista. Oppilaanohjauksessa arviointi perustuu oppilaiden itsearviointiin sekä vuorovaikutteiseen, ohjaavaan ja kannustavaan palautteeseen eri ohjaustoimien yhteydessä. Lisäksi arviointia tapahtuu henkilökohtaisessa, pienryhmäohjauksessa ja luokkamuotoisessa ohjauksessa. Luokkamuotoisessa ja pienryhmäohjauksessa itsearviointi tapahtuu erilaisin yksilö- ja ryhmätehtävien avulla. Henkilökohtaisessa ohjauksessa arviointi tapahtuu oppilaanohjaajan ja oppilaan vuorovaikutuksessa. Oppilaan omien vahvuuksien, tuen tarpeiden, taitojen, kykyjen ja voimavarojen tunnistaminen ja tukeminen ohjauksen avulla yhteistyössä koulun opettajien, kodin ja mahdollisten muiden tahojen kanssa.

Tavoitteet

Tavoite
Tavoitteiden asettaminen
T5 ohjata oppilaita asettamaan sekä pitkän että lyhyen aikavälin tavoitteita, tekemään niitä koskevia suunnitelmia sekä arvioimaan niiden toteutumista
Paikallinen tarkennus
Syvennetään tietoa tavoitteiden ja suunnitelmien merkityksestä elinikäisessä urasuunnittelussa. Oppilas oppii asettamaan itselleen tavoitteita, laatimaan suunnitelmia ja arvioimaan omien tavoitteidensa toteutumista esimerkiksi arvosanatavoitteissaan ja jatko-opintotavoitteissaan.
Työelämään suuntautuva oppiminen
T7 ohjata oppilasta kehittämään taitoaan arvioida eri työtehtävissä tarvittavaa osaamista, vuorovaikutus- ja viestintätaitoja sekä itselleen sopivia ammattialoja ja vahvistamaan valmiuksia hakea tietoa vaadittavan osaamisen hankkimisesta perusopetuksen jälkeen
Paikallinen tarkennus
Oppilas opettelee keräämään ja hyödyntämään tietoa työelämästä, tieto- ja viestintätekniikan ja työelämäjaksojen avulla sekä lähiympäristön ja ympäröivän yhteiskunnan avulla.
Koulutus- ja työelämätiedon hyödyntäminen omassa urasuunnittelussa
T9 ohjata oppilasta käyttämään monikanavaisia tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluja sekä arvioimaan eri tietolähteiden kautta saadun tiedon luotettavuutta ja tarkoituksenmukaisuutta urasuunnittelun näkökulmasta
Paikallinen tarkennus
Oppilas osaa käyttää ja hyödyntää urapohdinnassaan eri tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluja ja arvioida näiden tietojen luotettavuutta ja tarkoituksenmukaisuutta.
Monikulttuurisuus ja kansainvälisyys
T10 tukea oppilaan taitoja tunnistaa kulttuuritaustansa sekä kykyä toimia kulttuurienvälisissä kohtaamisissa ja yhteistyötilanteissa, opastaa oppilasta hankkimaan ja omaksumaan tietoa opiskelu- ja työskentelymahdollisuuksista monikansallisissa työympäristöissä sekä ulkomailla
Paikallinen tarkennus
Oppilas tuntee omaa kulttuuriaan ja osaa toimia monikulttuurisessa ympäristössä sekä tutustuu opiskelu- ja työmahdollisuuksiin ulkomailla.

Sisällöt

S2 Itsetuntemus ja elinikäinen urasuunnittelu

Opetussuunnitelman perusteet

Oppilaanohjauksessa käsitellään sisältöalueita, joiden avulla oppilaat laajentavat itsetuntemustaan ja itsearviointitaitojaan, tulevaisuuden suunnittelu- ja päätöksentekotaitojaan sekä kehittävät taitojaan ratkaista ongelmia tilanteessa, jossa valmista ratkaisua ei ole annettu. Harjoitettavat taidot koskevat mm. urasuunnittelu- ja urahallintataitoja, motivaatiota sekä yleisiä elämässä tarvittavia taitoja. Analysointivalmiuksia sekä omiin valintoihin vaikuttavien tekijöiden tunnistamista harjoitetaan. Tällaisia tekijöitä ovat esimerkiksi arvot ja asenteet, oppilaan taidot sekä sosiaaliset verkostot.

Paikallinen opetussuunnitelma

Itsetuntemusta ja elämänhallintaa syvennetään erilaisilla harjoitteilla ja henkilökohtaisessa ohjauksessa. Oppilas tunnistaa kykynsä, edellytyksensä sekä kiinnostuksensa ja osaa toimia niiden mukaan. Harjoitellaan itsenäisen toiminnan kehittymisen arviointia. Oppilas harjoittelee tekemään pitkäjänteistä urasuunnitelmaa.

S3 Opiskelussa ja työelämässä tarvittavat taidot

Opetussuunnitelman perusteet

Oppilaanohjauksessa tarjotaan oppilaille mahdollisuuksia harjaannuttaa taitojaan toimijana erilaisissa ympäristöissä. Huomiota kiinnitetään monipuolisten opiskelussa ja työelämässä tarvittavien taitojen sekä monikanavaisten vuorovaikutus- ja viestintätaitojen kehittymiseen. Viestintätaitoihin kuuluu myös eri tietolähteiden kautta saadun tiedon luotettavuuden arviointi urasuunnittelun kannalta.

Paikallinen opetussuunnitelma

Harjoitellaan monipuolisten opiskelussa ja työelämässä tarvittavien taitojen sekä vuorovaikutus- ja viestintätaitojen kehittämistä niin oppitunneilla, ohjauskeskusteluissa kuin työelämään ja eri opiskeluvaihtoehtoihin tutustumisissa sekä asiantuntijavierailijoiden avulla.

S4 Työelämään tutustuminen

Opetussuunnitelman perusteet

Eri elinkeinoihin, työelämään ja ammattialoihin tutustuminen sekä työn hakemisen harjoittelu lisäävät oppilaiden työelämätietoutta. Samalla oppilaat tutustuvat itseään kiinnostaviin aloihin, ammatteihin ja yrittäjyyteen. Työelämätaitoja harjoitellaan erityisesti työelämään tutustumisjaksoilla (TET), joista saatua kokemusta, tietoa ja palautetta hyödynnetään eri oppiaineiden opiskelussa sekä tulevaisuuden suunnitelmia tehtäessä. Huomiota kiinnitetään työelämän tasa-arvokysymyksiin.

Paikallinen opetussuunnitelma

Oppilas perehtyy erilaisiin ammatteihin ja työelämän sääntöihin. Oppilaalle mahdollistetaan yhtäjaksoinen, 5-päivän pituinen TET-jakso yhdeksännellä luokalla. Oppilas saa tutustua mielenkiintonsa mukaisesti eri elinkeinoihin, työelämään ja ammattialoihin sekä harjoitella työn hakemista hankkimalla itse itselleen TET-paikan. TET-kokemuksia hyödynnetään eri oppiaineiden opinnoissa ja oppilaan suunnitellessa omaa ura- ja koulutuspolkuaan.

S5 Jatko-opinnot ja niihin hakeutuminen

Opetussuunnitelman perusteet

Oppilaiden jatko-opintojen ja tulevaisuuden suunnittelun taitojen kehittyminen on jatkumo, jota syvennetään oppilaanohjauksen sisällöissä koko perusopetuksen ajan. Oppilaanohjauksessa oppilaat tutustuvat Suomen koulutusjärjestelmän tarjoamiin erilaisiin jatko-opintomahdollisuuksiin ja oppivat etsimään tarkempaa tietoa jatko-opinnoista sekä niihin hakeutumisesta sekä hyödyntämään eri tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluita.

Paikallinen opetussuunnitelma

Toisen asteen yhteishakua varten oppilaalle tehdään jatko-opintosuunnitelma yhdessä oppilaanohjaajan kanssa ennen varsinaista yhteishakua. Huoltajalla on mahdollisuus olla mukana jatko-opintosuunnitelmaa laadittaessa ja sen eri vaiheissa. Jatko-opintoihin haetaan sähköisesti Opetushallituksen ylläpitämän sivuston kautta. Haun voi tehdä kotona tai koulussa oppilaanohjaajan avustamana. Ennen hakua huoltajaa kuullaan oppilaan hakusuunnitelmasta. Oppilaalle mahdollistetaan tutustumiset eri oppilaitoksiin oman mielenkiinnon mukaisesti ja tunneilla mahdollistetaan eri alojen opiskeluesittelyitä.

ePerusteet