Oppilaanohjaus

Opetussuunnitelman perusteet

Oppilaanohjauksesta ei anneta arvosanaa kuten muista oppiaineista. Oppilaanohjauksessa arviointi on formatiivista arviointia, joka perustuu oppilaiden itsearviointiin sekä vuorovaikutteiseen, ohjaavaan ja kannustavaan palautteeseen eri ohjaustoimien yhteydessä. Oppilaat pohtivat yhdessä opettajan kanssa ja oppivat arvioimaan valmiuksiaan, osaamistaan ja taitojaan, toimintakykyään, toimijuuttaan ja voimavarojaan, ohjaus- ja tuentarpeensa määrää ja laatua sekä ryhmätyö- ja vuorovaikutustaitojaan. Oppilaita ohjataan tunnistamaan arvojen, uskomusten ja itselleen merkittävien ihmisten vaikutusta valintoihin ja päätöksiin. He harjaantuvat arvioimaan tiedonhankinta- sekä tieto- ja viestintäteknologian taitojaan koulutus- ja työelämätiedon hankkimisessa. Oppilaita kannustetaan kiinnittämään huomiota myös taitoonsa tunnistaa eri tietolähteiden luotettavuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Oppilaita ohjataan tiedostamaan erilaisten itsearviointimenetelmien ja -välineiden taustat sekä tunnistamaan niiden käyttömahdollisuuksia omassa urasuunnittelussaan. Opettajan tuella oppilaat oppivat löytämään tuki- ja ohjauspalveluita tarjoavat tahot koulussa ja yhteiskunnassa sekä kehittävät taitoaan hakea tarvitsemiaan palveluita.


Paikallinen opetussuunnitelma

Oppilaanohjauksen arviointi on kuvattu valtakunnallisessa opetussuunnitelman perusteissa. Oppilaanohjauksesta ei anneta arvosanaa kuten muista oppiaineista. Oppilaanohjauksessa arviointi perustuu oppilaiden itsearviointiin sekä vuorovaikutteiseen, ohjaavaan ja kannustavaan palautteeseen eri ohjaustoimien yhteydessä. Lisäksi arviointia tapahtuu henkilökohtaisessa, pienryhmäohjauksessa ja luokkamuotoisessa ohjauksessa. Luokkamuotoisessa ja pienryhmäohjauksessa itsearviointi tapahtuu erilaisin yksilö- ja ryhmätehtävien avulla. Henkilökohtaisessa ohjauksessa arviointi tapahtuu oppilaanohjaajan ja oppilaan vuorovaikutuksessa. Oppilaan omien vahvuuksien, tuen tarpeiden, taitojen, kykyjen ja voimavarojen tunnistaminen ja tukeminen ohjauksen avulla yhteistyössä koulun opettajien, kodin ja mahdollisten muiden tahojen kanssa.

Tavoitteet

Tavoite
Tavoitteiden asettaminen
T5 ohjata oppilaita asettamaan sekä pitkän että lyhyen aikavälin tavoitteita, tekemään niitä koskevia suunnitelmia sekä arvioimaan niiden toteutumista
Paikallinen tarkennus
Oppilas ymmärtää tavoitteiden ja suunnitelmien merkityksen elinikäisessä urasuunnittelussa ja osaa asettaa itselleen henkilökohtaisia tavoitteita. Oppilas uskaltaa ja osaa unelmoida ja suunnitella vaihtoehtoisia tulevaisuuksia omien vahvuuksiensa ja kiinnostuksensa mukaisesti. Oppilas tunnistaa vahvuuksiaan ja osaa hyödyntää niitä urasuunnittelussa.
Työelämään suuntautuva oppiminen
T6 auttaa oppilasta ymmärtämään työn merkitys oman elämänsä ja yhteiskunnan kannalta sekä edistää oppilaan taitoa tunnistaa opiskeltavien oppiaineiden merkitys tulevien opintojen sekä työelämässä ja työllistymisessä tarvittavan osaamisen kannalta
Paikallinen tarkennus
Oppilas saa laajan kuvan työelämästä, ymmärtää eri oppiaineiden merkityksen työelämässä sekä työn merkityksen oman elämänsä ja yhteiskunnan kannalta.
Koulutus- ja työelämätiedon hyödyntäminen omassa urasuunnittelussa
T8 antaa oppilaalle ja huoltajalle tietoa Suomen koulutusjärjestelmän pääpiirteistä ja sen mahdollisuuksista, tukea oppilaan taitoa etsiä koulutus- ja työelämätietoa sekä Suomesta että ulkomailta
Paikallinen tarkennus
Oppilas tuntee Suomen koulutusjärjestelmän pääpiirteet mahdollisuuksineen, oppii etsimään koulutus- ja työelämätietoa sekä Suomesta että ulkomailta.

Sisällöt

S2 Itsetuntemus ja elinikäinen urasuunnittelu

Opetussuunnitelman perusteet

Oppilaanohjauksessa käsitellään sisältöalueita, joiden avulla oppilaat laajentavat itsetuntemustaan ja itsearviointitaitojaan, tulevaisuuden suunnittelu- ja päätöksentekotaitojaan sekä kehittävät taitojaan ratkaista ongelmia tilanteessa, jossa valmista ratkaisua ei ole annettu. Harjoitettavat taidot koskevat mm. urasuunnittelu- ja urahallintataitoja, motivaatiota sekä yleisiä elämässä tarvittavia taitoja. Analysointivalmiuksia sekä omiin valintoihin vaikuttavien tekijöiden tunnistamista harjoitetaan. Tällaisia tekijöitä ovat esimerkiksi arvot ja asenteet, oppilaan taidot sekä sosiaaliset verkostot.

Paikallinen opetussuunnitelma

Kehitetään vastuunottamista opinnoista sekä omista koulunkäyntiin ja opintoihin liittyvistä valinnoista, valintojen perusteista ja opintojen etenemisestä. Oppilas kehittää myös taitojaan tunnistaa omia vahvuuksiaan ja hyödyntää niitä urasuunnittelussa. Oppilas osaa unelmoida ja suunnitella vaihtoehtoisia tulevaisuuksia kykyjensä, kiinnostuksiensa ja edellytystensä mukaan.

S3 Opiskelussa ja työelämässä tarvittavat taidot

Opetussuunnitelman perusteet

Oppilaanohjauksessa tarjotaan oppilaille mahdollisuuksia harjaannuttaa taitojaan toimijana erilaisissa ympäristöissä. Huomiota kiinnitetään monipuolisten opiskelussa ja työelämässä tarvittavien taitojen sekä monikanavaisten vuorovaikutus- ja viestintätaitojen kehittymiseen. Viestintätaitoihin kuuluu myös eri tietolähteiden kautta saadun tiedon luotettavuuden arviointi urasuunnittelun kannalta.

Paikallinen opetussuunnitelma

Oppilas harjoittelee työelämätaitoja niin oppitunneilla kuin työelämään tutustumisjakson aikana. Monipuolisia opiskelussa ja työelämässä tarvittavia taitoja kehitetään harjoittelemalla vuorovaikutus- ja viestintätaitoja eri tilanteissa sekä tiedonhakuharjoitusten avulla. Tiedonhakuharjoitusten avulla oppilas perehtyy Suomen koulutusjärjestelmän jatko-opintomahdollisuuksiin ja eri elinkeinoihin, työelämään ja ammattialoihin.

S4 Työelämään tutustuminen

Opetussuunnitelman perusteet

Eri elinkeinoihin, työelämään ja ammattialoihin tutustuminen sekä työn hakemisen harjoittelu lisäävät oppilaiden työelämätietoutta. Samalla oppilaat tutustuvat itseään kiinnostaviin aloihin, ammatteihin ja yrittäjyyteen. Työelämätaitoja harjoitellaan erityisesti työelämään tutustumisjaksoilla (TET), joista saatua kokemusta, tietoa ja palautetta hyödynnetään eri oppiaineiden opiskelussa sekä tulevaisuuden suunnitelmia tehtäessä. Huomiota kiinnitetään työelämän tasa-arvokysymyksiin.

Paikallinen opetussuunnitelma

Työelämään tutustuminen (=TET) toteutetaan yksilölliset tarpeet huomioiden. Hyödynnetään valtakunnallisia ja paikallisia sähköisiä tai muita tiedotuskanavia ja osallistutaan työpaikka- tai asiantuntijavierailuihin. Oppilaalla on ainakin yksi 1-5 päivän pituinen työelämäjakso koulun ulkopuolisessa työelämässä. Oppilas harjoittelee itse hakemaan TET-paikkaa harjoitellen samalla työnhakutaitoja. Oppilasta kannustetaan etsimään aidosti itseään kiinnostavia työelämän tutustumispaikkoja. Lisäksi oppilas tutustuu eri ammatteihin ja yrittäjyyteen haastatteluin ja mahdollisten vierailujen avulla. Tutustutaan koulutuksen merkitykseen työelämässä.

S5 Jatko-opinnot ja niihin hakeutuminen

Opetussuunnitelman perusteet

Oppilaiden jatko-opintojen ja tulevaisuuden suunnittelun taitojen kehittyminen on jatkumo, jota syvennetään oppilaanohjauksen sisällöissä koko perusopetuksen ajan. Oppilaanohjauksessa oppilaat tutustuvat Suomen koulutusjärjestelmän tarjoamiin erilaisiin jatko-opintomahdollisuuksiin ja oppivat etsimään tarkempaa tietoa jatko-opinnoista sekä niihin hakeutumisesta sekä hyödyntämään eri tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluita.

Paikallinen opetussuunnitelma

Oppilas tutustuu eri tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluihin. Oppilas tutustuu erityisesti Opetushallituksen ylläpitämään ohjaussivustoon jatko-opintojen tietolähteenä ja harjoittelee sen käyttöä tiedon etsimisessä. Oppilas tietää toisen asteen koulutusten valintakriteerit. Harjoitellaan ja vahvistetaan tulevaisuusajattelua, jolloin oppilas pitää ajatuksensa tulevaisuudesta avoimena ja useita erilaisia mahdollisuuksia sisältävänä. Oppilas pyrkii rakentamaan toisen asteen koulutuksen pohjalta erilaisia koulutus- ja urapolkuja.

ePerusteet