Käsityö

Opetussuunnitelman perusteet

Oppimisen arvioinnissa kiinnitetään huomiota myönteisen palautteen antamiseen ja kannustamiseen sekä työskentelyn aikana että prosessin lopussa. Monipuolisella arvioinnilla ja palautteella tuetaan laaja-alaisen käsityötiedon ja -taidon kehittymistä. Oppilaille annetaan erilaisia tapoja osoittaa edistymistään ja kannustetaan omien vahvuuksien ylläpitämiseen sekä kehittymässä olevien taitojen harjoittelemiseen. Ryhmän työskentelyä ja tuotosta voidaan esitellä ja arvioida yhdessä, jolloin oppilaat oppivat esiintymistä ja toisten työskentelyn arvostamista.

Arviointi kohdistuu kokonaiseen käsityöprosessiin ja eri vaiheiden dokumentointi toimii arvioinnin välineenä, joka todentaa oppilaiden edistymistä ja käsityöllisen osaamisen tasoa. Oppilaita ohjataan arvioimaan omaa oppimistaan ja tarjotaan erilaisia tapoja tehdä itse- ja vertaisarviointia.

Oppimisprosessin kannalta keskeisiä arvioinnin ja palautteen antamisen kohteita käsityössä ovat

- edistyminen työskentelyn sujuvuudessa

- edistyminen suunnittelun, tekemisen ja arvioinnin taidoissa

- edistyminen tavoitteellisessa toiminnassa

- edistyminen kekseliäiden ratkaisujen tuottamisessa.

Tavoitteet

Tavoite
T1 rohkaista oppilasta kiinnostumaan ja innostumaan käsin tekemisestä sekä herättää uteliaisuutta keksivään ja kokeilevaan käsityöhön
T2 ohjata oppilas kokonaiseen käsityöprosessiin ja esittämään omia ideoitaan kuvallisesti sekä kertomaan käsityön tekemisestä ja valmiista tuotteesta
T3 ohjata oppilasta suunnittelemaan ja valmistamaan käsityötuotteita tai teoksia luottaen omiin esteettisiin ja teknisiin ratkaisuihinsa
T4 opastaa oppilasta tutustumaan moniin erilaisiin materiaaleihin ja niiden työstämiseen sekä ohjata toimimaan vastuuntuntoisesti ja turvallisesti
T5 tukea oppilaan itsetunnon kehittymistä käsityössä onnistumisen, oivaltamisen ja keksimisen kokemusten kautta

Sisällöt

S1 Ideointi

Opetussuunnitelman perusteet

Suunnittelun lähtökohtana hyödynnetään omia tunteita, tarinoita ja mielikuvitusympäristöä, rakennettua ja luonnonympäristöä sekä apuna käytetään erilaisia visuaalisia ja materiaalisia menetelmiä. Harjoitellaan kehittämään käsityölle muoto, väri ja pinta. Tutkitaan liikettä ja tasapainoa. Pohditaan säilyttämistä ja suojautumista käsityön avulla.

S2 Kokeilu

Opetussuunnitelman perusteet

Tarjotaan mahdollisuuksia monimuotoiseen materiaaliseen ja teknologiseen ympäristöön tutustumiseen. Kokeillaan erilaisia materiaaleja kuten esimerkiksi puuta, metallia, muovia, kuituja, lankaa ja kangasta. Kokeilujen pohjalta ideoidaan ja työstetään tuotetta tai teosta eteenpäin.

S3 Suunnittelu

Opetussuunnitelman perusteet

Työskennellään kokonaisen käsityöprosessin mukaisesti. Harjoitellaan prosessin ja tuotteen kuvailun taitoja.

Paikallinen opetussuunnitelma

Opetussuunnitelman teksti

Tuotteen valmistusprosessin opettelua

valmistettavan tuotteen suunnittelu piirtämällä, suunnitelmasta kertominen, kaavan piirtäminen, tuotteen valmistaminen, tuotteesta kertominen, tuotteen dokumentointi ja itsearviointi

S4 Tekeminen

Opetussuunnitelman perusteet

Valmistetaan omien tai yhteisöllisten suunnitelmien pohjalta käsityötuotteita tai teoksia. Käytetään erilaisia käsityövälineitä ja laitteita, joilla leikataan, liitetään, yhdistetään, muokataan ja työstetään materiaaleja tarkoituksenmukaisella tavalla.

Paikallinen opetussuunnitelma

Käsityöhön liittyvien perustaitojen opettelua

erilaisiin uusiin ja kierrätettäviin materiaaleihin, työvälineisiin ja käsityökaluihin tutustuminen, työvälineiden toimintaperiaatteiden läpikäyminen, työturvallisuuteen liittyvien asioiden läpikäyminen, suojavälineiden käyttäminen (kuulosuojaimet, suojalasit)

Tekniseen työhön liittyvien perustaitojen opettelua

mittaaminen, sahaaminen, hiominen, naulaaminen, liimaaminen, puun käsitteleminen petsaamalla tai maalaamalla

Tekstiilityöhön liittyvien perustaitojen opettelua

mittaaminen, leikkaaminen, nuppineulojen kiinnittäminen, valmiin kaavan jäljentäminen kankaalle, solmun tekeminen, langan pujottaminen silmäneulaan

Tuotteen valmistusprosessin opettelua

valmistettavan tuotteen suunnittelu piirtämällä, suunnitelmasta kertominen, kaavan piirtäminen, tuotteen valmistaminen, tuotteesta kertominen, tuotteen dokumentointi ja itsearviointi

Käsinkirjonnan opettelua

erilaisten kirjontapistojen opettelua (kuten etupisto, luotospisto, pykäpisto)

Kudonnan opettelua

pujottelu, hapsujen purkaminen, ryijysolmu

Kankaanpainan opettelua

erilaisten painantatekniikoiden soveltaminen, kuten leimasinpainanta, sablonapainanta, kangastusseilla piirtäminen kankaalle

Huovuttamisen opettelua opettelua

erilaisten huovutustapojen kokeilua, kuten neulahuovutus ja märkähuovutus

Lankatöiden opettelua

nyörit, tupsut, ketjusilmukka sormivirkkaamalla ja/tai, virkkuukoululla, letittäminen

Käsityön tietojen ja taitojen soveltamista

erilaisten kovien ja pehmeiden materiaalien työstäminen ja niistä rakentelu opittuja ja harjoiteltavia taitoja soveltaen

S5 Dokumentointi

Opetussuunnitelman perusteet

Tieto- ja viestintätekniikan käyttöön tutustutaan ideoinnin, suunnittelun ja dokumentoinnin osana.

Paikallinen opetussuunnitelma

Opetussuunnitelman teksti

Virikemateriaalin etsiminen eri lähteistä ja niiden hyödyntäminen.

Työprosessin ja valmiin tuotteen dokumentointi esimerkiksi valokuvaamalla.

S6 Arviointi

Opetussuunnitelman perusteet

Tarjotaan erilaisia tapoja tehdä itse- ja vertaisarviointia prosessin edetessä. Opetellaan antamaan palautetta toisille oppilaille.

Paikallinen opetussuunnitelma

Tuotteesta kertominen, tuotteen dokumentointi ja itsearviointi sekä vertaisarviointi eri tavoin.

ePerusteet