Oppilaanohjaus

Opetussuunnitelman perusteet

Oppilaanohjauksesta ei anneta arvosanaa kuten muista oppiaineista. Oppilaanohjauksessa arviointi on formatiivista arviointia, joka perustuu oppilaiden itsearviointiin sekä vuorovaikutteiseen, ohjaavaan ja kannustavaan palautteeseen eri ohjaustoimien yhteydessä. Oppilaat pohtivat yhdessä opettajan kanssa ja oppivat arvioimaan valmiuksiaan, osaamistaan ja taitojaan, toimintakykyään, toimijuuttaan ja voimavarojaan, ohjaus- ja tuentarpeensa määrää ja laatua sekä ryhmätyö- ja vuorovaikutustaitojaan. Oppilaita ohjataan tunnistamaan arvojen, uskomusten ja itselleen merkittävien ihmisten vaikutusta valintoihin ja päätöksiin. He harjaantuvat arvioimaan tiedonhankinta- sekä tieto- ja viestintäteknologian taitojaan koulutus- ja työelämätiedon hankkimisessa. Oppilaita kannustetaan kiinnittämään huomiota myös taitoonsa tunnistaa eri tietolähteiden luotettavuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Oppilaita ohjataan tiedostamaan erilaisten itsearviointimenetelmien ja -välineiden taustat sekä tunnistamaan niiden käyttömahdollisuuksia omassa urasuunnittelussaan. Opettajan tuella oppilaat oppivat löytämään tuki- ja ohjauspalveluita tarjoavat tahot koulussa ja yhteiskunnassa sekä kehittävät taitoaan hakea tarvitsemiaan palveluita.

Tavoitteet

Tavoite
Oppimaan oppimisen taidot
T2 kannustaa ja ohjata oppilaita kehittämään opiskelutaitojaan sekä oppimaan oppimisen taitojaan
Elinikäinen oppiminen
T3 luoda edellytyksiä oppilaan halulle oppia, arvioida osaamistaan, tunnistaa ja hyödyntää taitojaan ja vahvuuksiaan, kehittää kykyään tunnistaa oppimiskohteitaan sekä antaa valmiuksia muuttaa tarvittaessa suunnitelmiaan ja toimintamallejaan
Tavoitteiden asettaminen
T5 ohjata oppilaita asettamaan sekä pitkän että lyhyen aikavälin tavoitteita, tekemään niitä koskevia suunnitelmia sekä arvioimaan niiden toteutumista
Työelämään suuntautuva oppiminen
T7 ohjata oppilasta kehittämään taitoaan arvioida eri työtehtävissä tarvittavaa osaamista, vuorovaikutus- ja viestintätaitoja sekä itselleen sopivia ammattialoja ja vahvistamaan valmiuksia hakea tietoa vaadittavan osaamisen hankkimisesta perusopetuksen jälkeen
Koulutus- ja työelämätiedon hyödyntäminen omassa urasuunnittelussa
T9 ohjata oppilasta käyttämään monikanavaisia tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluja sekä arvioimaan eri tietolähteiden kautta saadun tiedon luotettavuutta ja tarkoituksenmukaisuutta urasuunnittelun näkökulmasta
Monikulttuurisuus ja kansainvälisyys
T10 tukea oppilaan taitoja tunnistaa kulttuuritaustansa sekä kykyä toimia kulttuurienvälisissä kohtaamisissa ja yhteistyötilanteissa, opastaa oppilasta hankkimaan ja omaksumaan tietoa opiskelu- ja työskentelymahdollisuuksista monikansallisissa työympäristöissä sekä ulkomailla

Sisällöt

S1 Oppiminen ja opiskelu

Opetussuunnitelman perusteet

Keskeisinä sisältöalueina oppilaanohjauksessa ovat kouluyhteisössä toimimisen sekä opiskelutaitojen ja oppimaan oppimisen taitojen harjoittelu yhteistyössä muiden oppiaineiden kanssa elinikäisen oppimisen ja yhteisöllisyyden näkökulmista. Oppilaat harjoittelevat asettamaan itselleen opiskeluun liittyviä tavoitteita opintojen eri vaiheissa, arvioimaan itsenäisen toiminnan kehittymistä ja tavoitteiden toteutumista sekä ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan, opintoihin liittyvien valintojen tekemisestä sekä opintojensa etenemisestä.

Paikallinen opetussuunnitelma

9.luokalla oppilaita kannustetaan asettamaan itselleen oppimiseen ja opiskeluun liittyviä konkreettisia tavoitteita suhteessa omiin jatko-opintosuunnitelmiin sekä ottamaan enenevässä määrin vastuuta tavoitteiden toteutumisesta. Heitä kannustetaan jatkuvaan itsearviointiin 9.-luokan aikana. Oppilaanohjauksen tunneilla ja ohjauskeskusteluissa lasketaan tavoitekeskiarvoja sekä pohditaan yhdessä konkreettisia keinoja tehostaa omaa oppimista ja opiskelua niin että oppilas voi saavuttaa asettamiaan tavoitteita. Yhteistyö aineenopettajien, luokanohjaajan ja erityisopettajan kanssa on tärkeää muodostettaessa kuvaa oppilaan opintojen kokonaistilanteesta ja jatko-opintosuunnitelmista.

S2 Itsetuntemus ja elinikäinen urasuunnittelu

Opetussuunnitelman perusteet

Oppilaanohjauksessa käsitellään sisältöalueita, joiden avulla oppilaat laajentavat itsetuntemustaan ja itsearviointitaitojaan, tulevaisuuden suunnittelu- ja päätöksentekotaitojaan sekä kehittävät taitojaan ratkaista ongelmia tilanteessa, jossa valmista ratkaisua ei ole annettu. Harjoitettavat taidot koskevat mm. urasuunnittelu- ja urahallintataitoja, motivaatiota sekä yleisiä elämässä tarvittavia taitoja. Analysointivalmiuksia sekä omiin valintoihin vaikuttavien tekijöiden tunnistamista harjoitetaan. Tällaisia tekijöitä ovat esimerkiksi arvot ja asenteet, oppilaan taidot sekä sosiaaliset verkostot.

Paikallinen opetussuunnitelma

9.-luokalla tutustutaan 2.asteen opiskelumahdollisuuksiin sekä suunnataan katsetta jo pidemmälle tulevaisuuteen tutustumalla erilaisiin urapolkuihin ja niitä tukeviin koulutusvalintoihin. Itsetuntemuksen kehittymistä tuetaan ja omia mielenkiinnonkohteita kartoitetaan oppilaanohjauksen oppituntien lisäksi ohjauskeskusteluissa pyrkien löytämään kullekin oppilaalle itsensä näköisiä ja realistisia vaihtoehtoja 2.asteelta. Oppilaiden kanssa käydään arvoihin ja asenteisiin liittyviä keskusteluja koskien lähestyviä valintoja, sukupuolten välistä tasa-arvoa opinnoissa ja työelämässä. Oppilaita ohjataan kiinnittämään huomiota arvoihinsa ja asenteisiinsa myös muiden tekemiä valintoja sekä kaikenlaista työtä kohtaan.

S3 Opiskelussa ja työelämässä tarvittavat taidot

Opetussuunnitelman perusteet

Oppilaanohjauksessa tarjotaan oppilaille mahdollisuuksia harjaannuttaa taitojaan toimijana erilaisissa ympäristöissä. Huomiota kiinnitetään monipuolisten opiskelussa ja työelämässä tarvittavien taitojen sekä monikanavaisten vuorovaikutus- ja viestintätaitojen kehittymiseen. Viestintätaitoihin kuuluu myös eri tietolähteiden kautta saadun tiedon luotettavuuden arviointi urasuunnittelun kannalta.

Paikallinen opetussuunnitelma

Työelämässä tarvittavia keskeisiä tietoja ja taitoja kerrataan ja syvennetään oppilaanohjauksen tunneilla sekä koulun ulkopuolella olevan TET-jakson aikana.

S4 Työelämään tutustuminen

Opetussuunnitelman perusteet

Eri elinkeinoihin, työelämään ja ammattialoihin tutustuminen sekä työn hakemisen harjoittelu lisäävät oppilaiden työelämätietoutta. Samalla oppilaat tutustuvat itseään kiinnostaviin aloihin, ammatteihin ja yrittäjyyteen. Työelämätaitoja harjoitellaan erityisesti työelämään tutustumisjaksoilla (TET), joista saatua kokemusta, tietoa ja palautetta hyödynnetään eri oppiaineiden opiskelussa sekä tulevaisuuden suunnitelmia tehtäessä. Huomiota kiinnitetään työelämän tasa-arvokysymyksiin.

Paikallinen opetussuunnitelma

Myös 9.-luokalla oppilaat suorittavat koulun ulkopuolella tapahtuvan TET-harjoittelun. TET-jaksolta saatuja kokemuksia hyödynnetään osana tulevaisuuden suunnittelua oppilaanohjauksen oppitunneilla ja henkilökohtaisessa ohjauskeskustelussa. Muita työelämään liittyviä teema-alueita 9.-luokkien ohjauksessa ovat yrittäjyys, opiskelu- ja työskentelymahdollisuudet monikansallisissa työympäristöissä sekä työelämän tasa-arvokysymykset. Näiden teemojen käsittelyssä hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan vierailijoita ja vierailukäyntejä.

S5 Jatko-opinnot ja niihin hakeutuminen

Opetussuunnitelman perusteet

Oppilaiden jatko-opintojen ja tulevaisuuden suunnittelun taitojen kehittyminen on jatkumo, jota syvennetään oppilaanohjauksen sisällöissä koko perusopetuksen ajan. Oppilaanohjauksessa oppilaat tutustuvat Suomen koulutusjärjestelmän tarjoamiin erilaisiin jatko-opintomahdollisuuksiin ja oppivat etsimään tarkempaa tietoa jatko-opinnoista sekä niihin hakeutumisesta sekä hyödyntämään eri tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluita.

Paikallinen opetussuunnitelma

9.luokalla tutustutaan ennen kaikkea lähiseudun jatko-opintomahdollisuuksiin toisella asteella. Oppilaita ohjataan käyttämään monikanavaisia tieto-, neuvonta -ja ohjauspalveluja sekä arvioimaan eri tietolähteiden kautta saadun tiedon luotettavuutta. Oppilaanohjauksen oppitunneilla tehdään vierailukäyntejä, tunneilla käy vierailijoita ja tämän lisäksi oppilaat voivat osallistua itseä kiinnostavien oppilaitosten esittelytilaisuuksiin. Oppilaita ohjataan etsimään tietoa heitä kiinnostavista koulutuksista internetin tietopalveluista. Oppilaiden kanssa käydään läpi kattavasti myös muita vaihtoehtoja kuten oppisopimuskoulutus ja toiselle asteelle valmistavat koulutukset. Oppilaanohjauksen keskeisin tavoite 9.-luokalla on löytää jokaiselle oppilaalle mielekkäät ja realistiset hakukohteet yhteishakuun.

ePerusteet