Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys |
T1 ohjata oppilasta ymmärtämään terveyden laaja-alaisuutta, terveyden edistämistä sekä elämänkulkua, kasvua ja kehitystä voimavaralähtöisesti
Paikallinen tarkennus
SisällötS1 Terveyttä tukeva kasvu ja kehitysS2 Terveyttä tukevat ja kuluttavat tekijät sekä sairauksien ehkäisyS3 Terveys, yhteisöt, yhteiskunta ja kulttuuriLaaja-alaisen osaamisen alueetL1 Ajattelu ja oppimaan oppiminenOppilas syventää tietämystään terveystiedosta oppiaineena ja opettelee valitsemaan opiskeltavaan oppisisältöön sopivia opiskelumenetelmiä. Opitaan arvioimaan kriittisesti terveystiedon erilaisia tietolähteitä. Oppilasta ohjataan pohtimaan itsetuntemukseen ja omaan hyvinvointiin liittyviä ilmiöitä useista eri näkökulmista vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Oppilasta rohkaistaan luovaan ajatteluun sekä tuottamaan ideoita ja tietoa itsenäisesti ja yhdessä terveystiedon ja hyvinvoinnin näkökulmasta.L2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisuOppilas kehittää omia vuorovaikutustaitojaan ja ymmärtää sosiaalisen vuorovaikutuksen merkityksen omalle kehitykselle ja hyvinvoinnille. Oppilasta kannustetaan tuomaan esille ja perustelemaan omia näkemyksiä sekä kuuntelemaan ja arvostamaan toisten näkemyksiä.L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidotOppilasta kannustetaan huolehtimaan itsestä ja toisista, harjoittelemaan oman elämän ja arjen kannalta tärkeitä taitoja sekä lisäämään ympäristönsä hyvinvointia. Oppilas syventää ymmärrystään hyvinvointia ja terveyttä edistävien ja sitä haittaavien tekijöiden sekä turvallisuuden merkityksestä. Oppilas opettelee vastuun kantamista omasta ja yhteisestä työstä sekä kehittää tunnetaitojaan ja sosiaalisia taitojaan. Oppilaat opettelevat arvioimaan ympäristön riskejä ja haittoja ja toimimaan vaaratilanteissa tarkoituksenmukaisesti.L7 Osallistuminen‚ vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminenOppilaat kehittävät osallistumisen ja vaikuttamisen taitojaan (neuvottelutaidot, sovittelu ja ristiriitojen ratkaiseminen). Oppilaat arvioivat median mahdollisuuksia ja haasteita vaikuttamiskanavana. Oppilaat syventävät ymmärrystään kestävän kehityksen näkökulmiin sekä omassa elämässä että koko yhteiskunnassa. Oppilasta ohjataan ymmärtämään omien valintojen , elämäntapojen ja tekojen merkitys itselle ja lähiympäristölle.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii tarkastelemaan terveyden laaja-alaisuutta, terveyden edistämistä sekä elämänkulkua, kasvua ja kehitystä voimavaralähtöisesti.
|
Arvioinnin kohteet oppiaineessa
|
Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa kuvata terveyden osa-alueet ja selittää niiden välisiä syy-seuraussuhteita sekä eritellä, mitä terveyden edistämisellä tarkoitetaan.
Oppilas osaa eritellä elämänkulun eri vaiheet sekä arvioida terveyden merkitystä elämän voimavarana elämänkulun eri vaiheissa.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa kuvata terveyden osa-alueet ja näiden välistä yhteyttä esimerkkien avulla sekä kuvata esimerkkien avulla, mitä terveyden edistämisellä tarkoitetaan.
Oppilas osaa kuvata elämänkulun vaiheita, erityisesti nuoruuden kehitystä, ja kuvata esimerkkien avulla terveyden, kasvun ja kehityksen merkitystä elämän voimavarana.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa kuvata esimerkkien avulla terveyden osa-alueita ja niiden välistä yhteyttä sekä antaa esimerkin, mitä terveyden edistämisellä tarkoitetaan.
Oppilas osaa kuvata jotakin elämänkulun vaihetta sekä nimetä nuoruuden kasvun ja kehityksen piirteitä.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa nimetä yksittäisen terveyden osa-alueen.
Oppilas osaa nimetä yksittäisen elämänkulun vaiheen.
|
T2 ohjata oppilasta kehittämään valmiuksiaan tunne- ja vuorovaikutustaidoissa ja kykyä toimia erilaisissa ristiriita- ja kriisitilanteissa
Paikallinen tarkennus
SisällötS1 Terveyttä tukeva kasvu ja kehitysLaaja-alaisen osaamisen alueetL2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisuOppilas kehittää omia vuorovaikutustaitojaan ja ymmärtää sosiaalisen vuorovaikutuksen merkityksen omalle kehitykselle ja hyvinvoinnille. Oppilasta kannustetaan tuomaan esille ja perustelemaan omia näkemyksiä sekä kuuntelemaan ja arvostamaan toisten näkemyksiä.L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidotOppilasta kannustetaan huolehtimaan itsestä ja toisista, harjoittelemaan oman elämän ja arjen kannalta tärkeitä taitoja sekä lisäämään ympäristönsä hyvinvointia. Oppilas syventää ymmärrystään hyvinvointia ja terveyttä edistävien ja sitä haittaavien tekijöiden sekä turvallisuuden merkityksestä. Oppilas opettelee vastuun kantamista omasta ja yhteisestä työstä sekä kehittää tunnetaitojaan ja sosiaalisia taitojaan. Oppilaat opettelevat arvioimaan ympäristön riskejä ja haittoja ja toimimaanL4 MonilukutaitoOppilas syventää tietämystään terveystiedon tietolähteistä (kirjoitetut tekstit, kuvat, symbolit, kaaviot, tilastot yms.) ja tiedon tuottamisen välineistä. Oppilas tarkastelee kriittisesti tietolähteitä, esimerkiksi tunnistaa eron tieteellisesti tuotetun tiedon ja muiden tietolähteiden välillä (elämäntapaopit, blogit…)L7 Osallistuminen‚ vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminenOppilaat kehittävät osallistumisen ja vaikuttamisen taitojaan (neuvottelutaidot, sovittelu ja ristiriitojen ratkaiseminen). Oppilaat arvioivat median mahdollisuuksia ja haasteita vaikuttamiskanavana. Oppilaat syventävät ymmärrystään kestävän kehityksen näkökulmiin sekä omassa elämässä että koko yhteiskunnassa. Oppilasta ohjataan ymmärtämään omien valintojen , elämäntapojen ja tekojen merkitys itselle ja lähiympäristölle.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii hyödyntämään tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä erilaisia keinoja ristiriita- ja kriisitilanteiden käsittelyyn.
|
Arvioinnin kohteet oppiaineessa
|
Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa luokitella erilaisia tunteita, analysoida niiden taustatekijöitä sekä esitellä keinoja käyttäytymisen ja vuorovaikutuksen säätelyyn.
Oppilas osaa luokitella ristiriitatilanteiden syitä ja esitellä perusteltuja keinoja ja ratkaisuja ristiriitatilanteiden selvittämiseen sekä stressin ja kriisien käsittelyyn.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa kuvata perustunteiden lisäksi muita tunteita sekä antaa esimerkkejä tunteiden ja käyttäytymisen välisestä vuorovaikutuksesta ja käyttäytymisen säätelystä.
Oppilas osaa kuvata keinoja ja ratkaisuja ristiriitatilanteiden selvittämiseen sekä stressin ja kriisien käsittelyyn.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa nimetä perustunteet sekä antaa joitakin esimerkkejä tunteiden ja käyttäytymisen välisestä vuorovaikutuksesta.
Oppilas osaa nimetä keinoja ristiriitatilanteiden selvittämiseen ja stressin ja kriisien käsittelyyn.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa nimetä perustunteita ja tietää, että ne vaikuttavat käyttäytymiseen.
Oppilas osaa nimetä ristiriitatilanteita sekä stressin ja kriisien piirteitä.
|
T3 ohjata oppilasta kehittämään itsetuntemustaan, omien arvojen ja asenteiden sekä kehon ja mielen viestien tunnistamista ja säätelemään käyttäytymistään, oppimistaan ja opiskeluaan tukevia tekijöitä
Paikallinen tarkennus
SisällötS1 Terveyttä tukeva kasvu ja kehitysLaaja-alaisen osaamisen alueetL1 Ajattelu ja oppimaan oppiminenOppilas syventää tietämystään terveystiedosta oppiaineena ja opettelee valitsemaan opiskeltavaan oppisisältöön sopivia opiskelumenetelmiä. Opitaan arvioimaan kriittisesti terveystiedon erilaisia tietolähteitä. Oppilasta ohjataan pohtimaan itsetuntemukseen ja omaan hyvinvointiin liittyviä ilmiöitä useista eri näkökulmista vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Oppilasta rohkaistaan luovaan ajatteluun sekä tuottamaan ideoita ja tietoa itsenäisesti ja yhdessä terveystiedon ja hyvinvoinnin näkökulmasta.L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidotOppilasta kannustetaan huolehtimaan itsestä ja toisista, harjoittelemaan oman elämän ja arjen kannalta tärkeitä taitoja sekä lisäämään ympäristönsä hyvinvointia. Oppilas syventää ymmärrystään hyvinvointia ja terveyttä edistävien ja sitä haittaavien tekijöiden sekä turvallisuuden merkityksestä. Oppilas opettelee vastuun kantamista omasta ja yhteisestä työstä sekä kehittää tunnetaitojaan ja sosiaalisia taitojaan. Oppilaat opettelevat arvioimaan ympäristön riskejä ja haittoja ja toimimaan vaaratilanteissa tarkoituksenmukaisesti.L4 MonilukutaitoOppilas syventää tietämystään terveystiedon tietolähteistä (kirjoitetut tekstit, kuvat, symbolit, kaaviot, tilastot yms.) ja tiedon tuottamisen välineistä. Oppilas tarkastelee kriittisesti tietolähteitä, esimerkiksi tunnistaa eron tieteellisesti tuotetun tiedon ja muiden tietolähteiden välillä (elämäntapaopit, blogit…)L6 Työelämätaidot ja yrittäjyysOpetellaan työn suunnittelua, pitkäjänteistä työskentelyä ja työn arviointia itsenäisesti ja yhdessä. Jatko-opintoihin liittyviä näkökulmia pidetään yllä opetuksessa.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii kehittämään itsetuntemustaan ja säätelemään käyttäytymistään ja oppimistaan.
|
|
|
T4 ohjata oppilasta pohtimaan yksilöllisyyteen, yhteisöllisyyteen ja yhdenvertaisuuteen liittyviä kysymyksiä terveyden näkökulmasta sekä tukea oppilaan valmiuksia luoda vastuullisia ratkaisuja ihmisten välisissä vuorovaikutustilanteissa
Paikallinen tarkennus
SisällötS1 Terveyttä tukeva kasvu ja kehitysS3 Terveys, yhteisöt, yhteiskunta ja kulttuuriLaaja-alaisen osaamisen alueetL1 Ajattelu ja oppimaan oppiminenOppilas syventää tietämystään terveystiedosta oppiaineena ja opettelee valitsemaan opiskeltavaan oppisisältöön sopivia opiskelumenetelmiä. Opitaan arvioimaan kriittisesti terveystiedon erilaisia tietolähteitä. Oppilasta ohjataan pohtimaan itsetuntemukseen ja omaan hyvinvointiin liittyviä ilmiöitä useista eri näkökulmista vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Oppilasta rohkaistaan luovaan ajatteluun sekä tuottamaan ideoita ja tietoa itsenäisesti ja yhdessä terveystiedon ja hyvinvoinnin näkökulmasta.L2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisuOppilas kehittää omia vuorovaikutustaitojaan ja ymmärtää sosiaalisen vuorovaikutuksen merkityksen omalle kehitykselle ja hyvinvoinnille. Oppilasta kannustetaan tuomaan esille ja perustelemaan omia näkemyksiä sekä kuuntelemaan ja arvostamaan toisten näkemyksiä.L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidotOppilasta kannustetaan huolehtimaan itsestä ja toisista, harjoittelemaan oman elämän ja arjen kannalta tärkeitä taitoja sekä lisäämään ympäristönsä hyvinvointia. Oppilas syventää ymmärrystään hyvinvointia ja terveyttä edistävien ja sitä haittaavien tekijöiden sekä turvallisuuden merkityksestä. Oppilas opettelee vastuun kantamista omasta ja yhteisestä työstä sekä kehittää tunnetaitojaan ja sosiaalisia taitojaan. Oppilaat opettelevat arvioimaan ympäristön riskejä ja haittoja ja toimimaan vaaratilanteissa tarkoituksenmukaisesti.L4 MonilukutaitoOppilas syventää tietämystään terveystiedon tietolähteistä (kirjoitetut tekstit, kuvat, symbolit, kaaviot, tilastot yms.) ja tiedon tuottamisen välineistä. Oppilas tarkastelee kriittisesti tietolähteitä, esimerkiksi tunnistaa eron tieteellisesti tuotetun tiedon ja muiden tietolähteiden välillä (elämäntapaopit, blogit…)L6 Työelämätaidot ja yrittäjyysOpetellaan työn suunnittelua, pitkäjänteistä työskentelyä ja työn arviointia itsenäisesti ja yhdessä. Jatko-opintoihin liittyviä näkökulmia pidetään yllä opetuksessa.L7 Osallistuminen‚ vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminenOppilaat kehittävät osallistumisen ja vaikuttamisen taitojaan (neuvottelutaidot, sovittelu ja ristiriitojen ratkaiseminen). Oppilaat arvioivat median mahdollisuuksia ja haasteita vaikuttamiskanavana. Oppilaat syventävät ymmärrystään kestävän kehityksen näkökulmiin sekä omassa elämässä että koko yhteiskunnassa. Oppilasta ohjataan ymmärtämään omien valintojen , elämäntapojen ja tekojen merkitys itselle ja lähiympäristölle.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii pohtimaan yksilöllisyyteen, yhteisöllisyyteen ja yhdenvertaisuuteen liittyviä kysymyksiä terveyden näkökulmasta sekä oppii luomaan vastuullisia ratkaisuja ihmisten välisissä vuorovaikutustilanteissa toimimiseen.
|
Arvioinnin kohteet oppiaineessa
|
Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa analysoida perustellen yksilölliseen kehitykseen liittyviä kysymyksiä terveyden näkökulmasta ja arvioida sosiaalisten suhteiden merkitystä mielen hyvinvoinnille ja terveydelle.
Oppilas osaa arvioida yhdessä toimimiseen ja vuorovaikutukseen liittyviä eettisiä kysymyksiä sekä arvioida ja perustella niihin liittyviä ratkaisuja.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa analysoida esimerkkien avulla yksilölliseen kehitykseen liittyviä kysymyksiä terveyden näkökulmasta ja analysoida sosiaalisten suhteiden merkitystä mielen hyvinvoinnille ja terveydelle.
Oppilas osaa analysoida yhdessä toimimiseen ja vuorovaikutukseen liittyviä eettisiä kysymyksiä ja esittää niihin vastuullisia ratkaisuja.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa kuvata yksilöllisyyteen vaikuttavia tekijöitä sekä antaa esimerkkejä sosiaalisten suhteiden merkityksestä mielen hyvinvoinnille ja terveydelle.
Oppilas osaa kuvata yhdessä toimimiseen ja vuorovaikutukseen liittyviä eettisiä kysymyksiä ja esittää niihin ratkaisuja.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa nimetä yksilöllisyyteen vaikuttavia tekijöitä sekä antaa yksittäisen esimerkin sosiaalisten suhteiden yhteydestä mielen hyvinvointiin ja terveyteen.
Oppilas osaa nimetä yhdessä toimimiseen ja vuorovaikutukseen liittyviä eettisiä kysymyksiä ja esittää niihin ohjatusti ratkaisuja.
|
Terveyttä tukevat ja kuluttavat tekijät sekä sairauksien ehkäisy |
T5 ohjata oppilasta syventämään ymmärrystään fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta terveydestä ja niitä vahvistavista ja vaarantavista tekijöistä ja mekanismeista sekä tukea oppilaan valmiuksia käyttää näihin liittyviä käsitteitä asianmukaisesti
Paikallinen tarkennus
SisällötS1 Terveyttä tukeva kasvu ja kehitysS2 Terveyttä tukevat ja kuluttavat tekijät sekä sairauksien ehkäisyS3 Terveys, yhteisöt, yhteiskunta ja kulttuuriLaaja-alaisen osaamisen alueetL1 Ajattelu ja oppimaan oppiminenOppilas syventää tietämystään terveystiedosta oppiaineena ja opettelee valitsemaan opiskeltavaan oppisisältöön sopivia opiskelumenetelmiä. Opitaan arvioimaan kriittisesti terveystiedon erilaisia tietolähteitä. Oppilasta ohjataan pohtimaan itsetuntemukseen ja omaan hyvinvointiin liittyviä ilmiöitä useista eri näkökulmista vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Oppilasta rohkaistaan luovaan ajatteluun sekä tuottamaan ideoita ja tietoa itsenäisesti ja yhdessä terveystiedon ja hyvinvoinnin näkökulmasta.L2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisuOppilas kehittää omia vuorovaikutustaitojaan ja ymmärtää sosiaalisen vuorovaikutuksen merkityksen omalle kehitykselle ja hyvinvoinnille. Oppilasta kannustetaan tuomaan esille ja perustelemaan omia näkemyksiä sekä kuuntelemaan ja arvostamaan toisten näkemyksiä.L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidotOppilasta kannustetaan huolehtimaan itsestä ja toisista, harjoittelemaan oman elämän ja arjen kannalta tärkeitä taitoja sekä lisäämään ympäristönsä hyvinvointia. Oppilas syventää ymmärrystään hyvinvointia ja terveyttä edistävien ja sitä haittaavien tekijöiden sekä turvallisuuden merkityksestä. Oppilas opettelee vastuun kantamista omasta ja yhteisestä työstä sekä kehittää tunnetaitojaan ja sosiaalisia taitojaan. Oppilaat opettelevat arvioimaan ympäristön riskejä ja haittoja ja toimimaan vaaratilanteissa tarkoituksenmukaisesti.L4 MonilukutaitoOppilas syventää tietämystään terveystiedon tietolähteistä (kirjoitetut tekstit, kuvat, symbolit, kaaviot, tilastot yms.) ja tiedon tuottamisen välineistä. Oppilas tarkastelee kriittisesti tietolähteitä, esimerkiksi tunnistaa eron tieteellisesti tuotetun tiedon ja muiden tietolähteiden välillä (elämäntapaopit, blogit…)
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii tarkastelemaan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista terveyttä vahvistavia ja vaarantavia tekijöitä ja mekanismeja sekä oppii käyttämään niihin liittyviä käsitteitä asianmukaisesti.
|
Arvioinnin kohteet oppiaineessa
|
Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa analysoida ja arvioida terveyttä tukevia ja vaarantavia tekijöitä sekä selittää näiden välisiä syy-seuraussuhteita.
Oppilas osaa käyttää terveyteen ja sairauteen liittyviä käsitteitä asianmukaisesti.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa analysoida terveyttä tukevia ja vaarantavia tekijöitä sekä kuvata näiden välisiä yhteyksiä.
Oppilas osaa käyttää terveyteen ja sairauteen liittyviä käsitteitä pääosin asianmukaisesti.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa kuvata terveyttä tukevia ja vaarantavia tekijöitä sekä näiden välisiä yhteyksiä pääpiirteissään.
Oppilas osaa käyttää joitakin terveyteen ja sairauteen liittyviä käsitteitä asianmukaisesti.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa nimetä terveyttä tukevia ja vaarantavia tekijöitä.
Oppilas osaa käyttää ohjatusti joitakin terveyteen ja sairauteen liittyviä käsitteitä.
|
T 6 tukea oppilaan kehittymistä terveyteen ja sairauteen liittyvän tiedon hankkijana ja käyttäjänä sekä edistää valmiuksia toimia tarkoituksenmukaisesti terveyteen, turvallisuuteen ja sairauksiin liittyvissä tilanteissa
Paikallinen tarkennus
SisällötS2 Terveyttä tukevat ja kuluttavat tekijät sekä sairauksien ehkäisyS3 Terveys, yhteisöt, yhteiskunta ja kulttuuriLaaja-alaisen osaamisen alueetL2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisuOppilas kehittää omia vuorovaikutustaitojaan ja ymmärtää sosiaalisen vuorovaikutuksen merkityksen omalle kehitykselle ja hyvinvoinnille. Oppilasta kannustetaan tuomaan esille ja perustelemaan omia näkemyksiä sekä kuuntelemaan ja arvostamaan toisten näkemyksiä.L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidotOppilasta kannustetaan huolehtimaan itsestä ja toisista, harjoittelemaan oman elämän ja arjen kannalta tärkeitä taitoja sekä lisäämään ympäristönsä hyvinvointia. Oppilas syventää ymmärrystään hyvinvointia ja terveyttä edistävien ja sitä haittaavien tekijöiden sekä turvallisuuden merkityksestä. Oppilas opettelee vastuun kantamista omasta ja yhteisestä työstä sekä kehittää tunnetaitojaan ja sosiaalisia taitojaan. Oppilaat opettelevat arvioimaan ympäristön riskejä ja haittoja ja toimimaan vaaratilanteissa tarkoituksenmukaisesti.L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminenOppilas syventää osaamista tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämisestä terveystiedon hankinnan, käsittelyn ja tuottamisen välineenä. Oppilas arvioi erilaisia verkkoympäristöjä, sovelluksia ja verkostoja. Oppilas arvioi tieto- ja viestintäteknologian hyötyjä ja haasteita terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta.L6 Työelämätaidot ja yrittäjyysOpetellaan työn suunnittelua, pitkäjänteistä työskentelyä ja työn arviointia itsenäisesti ja yhdessä. Jatko-opintoihin liittyviä näkökulmia pidetään yllä opetuksessa.L7 Osallistuminen‚ vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminenOppilaat kehittävät osallistumisen ja vaikuttamisen taitojaan (neuvottelutaidot, sovittelu ja ristiriitojen ratkaiseminen). Oppilaat arvioivat median mahdollisuuksia ja haasteita vaikuttamiskanavana. Oppilaat syventävät ymmärrystään kestävän kehityksen näkökulmiin sekä omassa elämässä että koko yhteiskunnassa. Oppilasta ohjataan ymmärtämään omien valintojen, elämäntapojen ja tekojen merkitys itselle ja lähiympäristölle.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii hakemaan ja käyttämään terveyteen ja sairauteen liittyvää tietoa sekä oppii toimimaan tarkoituksenmukaisesti terveyteen, turvallisuuteen ja sairauksiin liittyvissä tilanteissa.
|
Arvioinnin kohteet oppiaineessa
|
Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa hakea terveyteen liittyvää tietoa monipuolisesti eri tietolähteistä, muodostaa hakusanoja ja rajata tiedonhakua sekä käyttää tietoa asianmukaisesti.
Oppilas osaa arvioida erilaisia toimintatapoja itsehoidossa, avun hakemisessa ja terveyttä ja turvallisuutta vaarantavissa tilanteissa.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa hakea terveyteen liittyvää tietoa erilaisista lähteistä ja käyttää sitä pääosin asianmukaisesti.
Oppilas osaa kuvata asianmukaisia toimintatapoja itsehoidossa, avun hakemisessa ja terveyttä ja turvallisuutta vaarantavissa tilanteissa.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa hakea terveyteen liittyvää tietoa muutamista lähteistä sekä käyttää tietoa paikoitellen asianmukaisesti.
Oppilas osaa nimetä toimintatapoja itsehoitoon, avun hakemiseen ja terveyttä ja turvallisuutta vaarantaviin tilanteisiin liittyen.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa hakea terveyteen liittyvää tietoa ohjatusti.
Oppilas osaa nimetä jonkin toimintatavan liittyen itsehoitoon, avun hakemiseen sekä terveyttä ja turvallisuutta vaarantaviin tilanteisiin.
|
T7 ohjata oppilasta tunnistamaan ja arvioimaan omia terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä tottumuksiaan, valintojaan ja niiden perusteluja sekä rohkaista oppilasta pohtimaan oman terveyden kannalta merkityksellisiä voimavaroja
Paikallinen tarkennus
SisällötS1 Terveyttä tukeva kasvu ja kehitysS2 Terveyttä tukevat ja kuluttavat tekijät sekä sairauksien ehkäisyLaaja-alaisen osaamisen alueetL2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisuOppilas kehittää omia vuorovaikutustaitojaan ja ymmärtää sosiaalisen vuorovaikutuksen merkityksen omalle kehitykselle ja hyvinvoinnille. Oppilasta kannustetaan tuomaan esille ja perustelemaan omia näkemyksiä sekä kuuntelemaan ja arvostamaan toisten näkemyksiä.L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidotOppilasta kannustetaan huolehtimaan itsestä ja toisista, harjoittelemaan oman elämän ja arjen kannalta tärkeitä taitoja sekä lisäämään ympäristönsä hyvinvointia. Oppilas syventää ymmärrystään hyvinvointia ja terveyttä edistävien ja sitä haittaavien tekijöiden sekä turvallisuuden merkityksestä. Oppilas opettelee vastuun kantamista omasta ja yhteisestä työstä sekä kehittää tunnetaitojaan ja sosiaalisia taitojaan. Oppilaat opettelevat arvioimaan ympäristön riskejä ja haittoja ja toimimaan vaaratilanteissa tarkoituksenmukaisesti.L4 MonilukutaitoOppilas syventää tietämystään terveystiedon tietolähteistä (kirjoitetut tekstit, kuvat, symbolit, kaaviot, tilastot yms.) ja tiedon tuottamisen välineistä. Oppilas tarkastelee kriittisesti tietolähteitä, esimerkiksi tunnistaa eron tieteellisesti tuotetun tiedon ja muiden tietolähteiden välillä (elämäntapaopit, blogit…)L7 Osallistuminen‚ vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminenOppilaat kehittävät osallistumisen ja vaikuttamisen taitojaan (neuvottelutaidot, sovittelu ja ristiriitojen ratkaiseminen). Oppilaat arvioivat median mahdollisuuksia ja haasteita vaikuttamiskanavana. Oppilaat syventävät ymmärrystään kestävän kehityksen näkökulmiin sekä omassa elämässä että koko yhteiskunnassa. Oppilasta ohjataan ymmärtämään omien valintojen , elämäntapojen ja tekojen merkitys itselle ja lähiympäristölle.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii tunnistamaan ja arvioimaan omia terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä tekijöitä sekä oppii pohtimaan oman terveyden kannalta merkityksellisiä voimavaroja.
|
|
|
T 8 ohjata oppilasta tunnistamaan ja tarkastelemaan kriittisesti terveyteen ja sairauteen liittyviä ilmiöitä, niihin liittyviä arvoja ja normeja sekä arvioimaan tiedon luotettavuutta ja merkitystä
Paikallinen tarkennus
SisällötS1 Terveyttä tukeva kasvu ja kehitysS2 Terveyttä tukevat ja kuluttavat tekijät sekä sairauksien ehkäisyS3 Terveys, yhteisöt, yhteiskunta ja kulttuuriLaaja-alaisen osaamisen alueetL1 Ajattelu ja oppimaan oppiminenOppilas syventää tietämystään terveystiedosta oppiaineena ja opettelee valitsemaan opiskeltavaan oppisisältöön sopivia opiskelumenetelmiä. Opitaan arvioimaan kriittisesti terveystiedon erilaisia tietolähteitä. Oppilasta ohjataan pohtimaan itsetuntemukseen ja omaan hyvinvointiin liittyviä ilmiöitä useista eri näkökulmista vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Oppilasta rohkaistaan luovaan ajatteluun sekä tuottamaan ideoita ja tietoa itsenäisesti ja yhdessä terveystiedon ja hyvinvoinnin näkökulmasta.L2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisuOppilas kehittää omia vuorovaikutustaitojaan ja ymmärtää sosiaalisen vuorovaikutuksen merkityksen omalle kehitykselle ja hyvinvoinnille. Oppilasta kannustetaan tuomaan esille ja perustelemaan omia näkemyksiä sekä kuuntelemaan ja arvostamaan toisten näkemyksiä.L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidotOppilasta kannustetaan huolehtimaan itsestä ja toisista, harjoittelemaan oman elämän ja arjen kannalta tärkeitä taitoja sekä lisäämään ympäristönsä hyvinvointia. Oppilas syventää ymmärrystään hyvinvointia ja terveyttä edistävien ja sitä haittaavien tekijöiden sekä turvallisuuden merkityksestä. Oppilas opettelee vastuun kantamista omasta ja yhteisestä työstä sekä kehittää tunnetaitojaan ja sosiaalisia taitojaan. Oppilaat opettelevat arvioimaan ympäristön riskejä ja haittoja ja toimimaan vaaratilanteissa tarkoituksenmukaisesti.L4 MonilukutaitoOppilas syventää tietämystään terveystiedon tietolähteistä (kirjoitetut tekstit, kuvat, symbolit, kaaviot, tilastot yms.) ja tiedon tuottamisen välineistä. Oppilas tarkastelee kriittisesti tietolähteitä, esimerkiksi tunnistaa eron tieteellisesti tuotetun tiedon ja muiden tietolähteiden välillä (elämäntapaopit, blogit…)L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminenOppilas syventää osaamista tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämisestä terveystiedon hankinnan, käsittelyn ja tuottamisen välineenä. Oppilas arvioi erilaisia verkkoympäristöjä, sovelluksia ja verkostoja. Oppilas arvioi tieto- ja viestintäteknologian hyötyjä ja haasteita terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta.L6 Työelämätaidot ja yrittäjyysOpetellaan työn suunnittelua, pitkäjänteistä työskentelyä ja työn arviointia itsenäisesti ja yhdessä. Jatko-opintoihin liittyviä näkökulmia pidetään yllä opetuksessa.L7 Osallistuminen‚ vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminenOppilaat kehittävät osallistumisen ja vaikuttamisen taitojaan (neuvottelutaidot, sovittelu ja ristiriitojen ratkaiseminen). Oppilaat arvioivat median mahdollisuuksia ja haasteita vaikuttamiskanavana. Oppilaat syventävät ymmärrystään kestävän kehityksen näkökulmiin sekä omassa elämässä että koko yhteiskunnassa. Oppilasta ohjataan ymmärtämään omien valintojen, elämäntapojen ja tekojen merkitys itselle ja lähiympäristölle.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii tunnistamaan ja tarkastelemaan kriittisesti terveyteen ja sairauteen liittyviä ilmiöitä sekä niihin liittyviä arvoja ja normeja sekä oppii arvioimaan tiedon luotettavuutta ja merkitystä.
|
Arvioinnin kohteet oppiaineessa
|
Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa arvioida terveystottumusten omaksumiseen vaikuttavia tekijöitä ja selittää perustellen terveystottumuksiin liittyvien ilmiöiden muodostumista.
Oppilas osaa analysoida elämäntapoihin liittyviä eettisiä kysymyksiä sekä arvioida perustellen elämäntapoihin liittyvien valintojen seurauksia.
Oppilas osaa arvioida terveyteen liittyvän tiedon luotettavuutta ja käytettävyyttä eri näkökulmista.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa analysoida terveystottumusten omaksumiseen vaikuttavia tekijöitä ja selittää terveystottumuksiin liittyvien ilmiöiden muodostumista.
Oppilas osaa kuvata elämäntapoihin liittyviä eettisiä kysymyksiä ja analysoida elämäntapoihin liittyvien valintojen seurauksia.
Oppilas osaa arvioida terveyteen liittyvän tiedon luotettavuutta usean tiedon luotettavuutta kuvaavan tekijän pohjalta
Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa kuvata terveystottumusten omaksumiseen vaikuttavia tekijöitä sekä elämäntapoihin liittyviä eettisiä kysymyksiä ja antaa esimerkkejä elämäntapoihin liittyvien valintojen seurauksista.
Oppilas osaa arvioida ohjatusti terveyteen liittyvän tiedon luotettavuutta muutamien tiedon luotettavuutta kuvaavien tekijöiden pohjalta.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa nimetä terveystottumusten omaksumiseen vaikuttavia tekijöitä sekä elämäntapoihin liittyviä eettisiä kysymyksiä ja antaa esimerkin elämäntapoihin liittyvien valintojen seurauksista.
Oppilas osaa nimetä jonkin terveyteen liittyvän tiedon luotettavuutta kuvaavan tekijän.
|
Terveys, yhteisöt, yhteiskunta ja kulttuuri |
T 9 ohjata oppilasta ymmärtämään ympäristön, yhteisöjen, kulttuurin, ja tieto- ja viestintäteknologian merkitystä terveydelle ja hyvinvoinnille
Paikallinen tarkennus
SisällötS3 Terveys, yhteisöt, yhteiskunta ja kulttuuriLaaja-alaisen osaamisen alueetL2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisuOppilas kehittää omia vuorovaikutustaitojaan ja ymmärtää sosiaalisen vuorovaikutuksen merkityksen omalle kehitykselle ja hyvinvoinnille. Oppilasta kannustetaan tuomaan esille ja perustelemaan omia näkemyksiä sekä kuuntelemaan ja arvostamaan toisten näkemyksiä.L4 MonilukutaitoOppilas syventää tietämystään terveystiedon tietolähteistä (kirjoitetut tekstit, kuvat, symbolit, kaaviot, tilastot yms.) ja tiedon tuottamisen välineistä. Oppilas tarkastelee kriittisesti tietolähteitä, esimerkiksi tunnistaa eron tieteellisesti tuotetun tiedon ja muiden tietolähteiden välillä (elämäntapaopit, blogit…)L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminenOppilas syventää osaamista tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämisestä terveystiedon hankinnan, käsittelyn ja tuottamisen välineenä. Oppilas arvioi erilaisia verkkoympäristöjä, sovelluksia ja verkostoja. Oppilas arvioi tieto- ja viestintäteknologian hyötyjä ja haasteita terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta.L7 Osallistuminen‚ vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminenOppilaat kehittävät osallistumisen ja vaikuttamisen taitojaan (neuvottelutaidot, sovittelu ja ristiriitojen ratkaiseminen). Oppilaat arvioivat median mahdollisuuksia ja haasteita vaikuttamiskanavana. Oppilaat syventävät ymmärrystään kestävän kehityksen näkökulmiin sekä omassa elämässä että koko yhteiskunnassa. Oppilasta ohjataan ymmärtämään omien valintojen , elämäntapojen ja tekojen merkitys itselle ja lähiympäristölle.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii tarkastelemaan ympäristön, yhteisöjen, kulttuurin, ja tieto- ja viestintäteknologian merkitystä terveydelle ja hyvinvoinnille.
|
Arvioinnin kohteet oppiaineessa
|
Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa arvioida elinympäristön aiheuttamia keskeisiä suoria ja epäsuoria vaikutuksia terveyteen sekä arvioida yhteisöjen, kulttuurin ja tvt:n yhteyksiä terveyteen.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa analysoida elinympäristön aiheuttamia keskeisiä suoria ja epäsuoria vaikutuksia terveyteen sekä selittää yhteisöjen, kulttuurin ja tvt:n yhteyksiä terveyteen.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa kuvata elinympäristön aiheuttamia vaikutuksia terveyteen sekä antaa esimerkkejä yhteisöjen, kulttuurin tai tvt:n yhteyksistä terveyteen.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa nimetä elinympäristön aiheuttamia vaikutuksia terveyteen sekä yhteisöjen, kulttuurin tai tvt:n yhteyksiä terveyteen.
|
T 12 tukea oppilaan valmiuksia arvioida kriittisesti terveyteen ja sairauteen liittyvää viestintää sekä eritellä yksilön oikeuksia, vastuita ja vaikuttamiskeinoja terveyttä ja turvallisuutta koskevissa asioissa omassa oppimisympäristössä ja lähiyhteisöissä.
Paikallinen tarkennus
SisällötS3 Terveys, yhteisöt, yhteiskunta ja kulttuuriLaaja-alaisen osaamisen alueetL1 Ajattelu ja oppimaan oppiminenOppilas syventää tietämystään terveystiedosta oppiaineena ja opettelee valitsemaan opiskeltavaan oppisisältöön sopivia opiskelumenetelmiä. Opitaan arvioimaan kriittisesti terveystiedon erilaisia tietolähteitä. Oppilasta ohjataan pohtimaan itsetuntemukseen ja omaan hyvinvointiin liittyviä ilmiöitä useista eri näkökulmista vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Oppilasta rohkaistaan luovaan ajatteluun sekä tuottamaan ideoita ja tietoa itsenäisesti ja yhdessä terveystiedon ja hyvinvoinnin näkökulmasta.L2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisuOppilas kehittää omia vuorovaikutustaitojaan ja ymmärtää sosiaalisen vuorovaikutuksen merkityksen omalle kehitykselle ja hyvinvoinnille. Oppilasta kannustetaan tuomaan esille ja perustelemaan omia näkemyksiä sekä kuuntelemaan ja arvostamaan toisten näkemyksiä.L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidotOppilasta kannustetaan huolehtimaan itsestä ja toisista, harjoittelemaan oman elämän ja arjen kannalta tärkeitä taitoja sekä lisäämään ympäristönsä hyvinvointia. Oppilas syventää ymmärrystään hyvinvointia ja terveyttä edistävien ja sitä haittaavien tekijöiden sekä turvallisuuden merkityksestä. Oppilas opettelee vastuun kantamista omasta ja yhteisestä työstä sekä kehittää tunnetaitojaan ja sosiaalisia taitojaan. Oppilaat opettelevat arvioimaan ympäristön riskejä ja haittoja ja toimimaan vaaratilanteissa tarkoituksenmukaisesti.L4 MonilukutaitoOppilas syventää tietämystään terveystiedon tietolähteistä (kirjoitetut tekstit, kuvat, symbolit, kaaviot, tilastot yms.) ja tiedon tuottamisen välineistä. Oppilas tarkastelee kriittisesti tietolähteitä, esimerkiksi tunnistaa eron tieteellisesti tuotetun tiedon ja muiden tietolähteiden välillä (elämäntapaopit, blogit…)L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminenOppilas syventää osaamista tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämisestä terveystiedon hankinnan, käsittelyn ja tuottamisen välineenä. Oppilas arvioi erilaisia verkkoympäristöjä, sovelluksia ja verkostoja. Oppilas arvioi tieto- ja viestintäteknologian hyötyjä ja haasteita terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta.L6 Työelämätaidot ja yrittäjyysOpetellaan työn suunnittelua, pitkäjänteistä työskentelyä ja työn arviointia itsenäisesti ja yhdessä. Jatko-opintoihin liittyviä näkökulmia pidetään yllä opetuksessa.L7 Osallistuminen‚ vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminenOppilaat kehittävät osallistumisen ja vaikuttamisen taitojaan (neuvottelutaidot, sovittelu ja ristiriitojen ratkaiseminen). Oppilaat arvioivat median mahdollisuuksia ja haasteita vaikuttamiskanavana. Oppilaat syventävät ymmärrystään kestävän kehityksen näkökulmiin sekä omassa elämässä että koko yhteiskunnassa. Oppilasta ohjataan ymmärtämään omien valintojen , elämäntapojen ja tekojen merkitys itselle ja lähiympäristölle.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii arvioimaan kriittisesti terveyteen ja sairauteen liittyvää viestintää sekä oppii tarkastelemaan yksilön oikeuksia, vastuita ja vaikuttamiskeinoja terveyttä ja turvallisuutta koskevissa asioissa omassa oppimisympäristössä ja lähiyhteisöissä.
|
Arvioinnin kohteet oppiaineessa
|
Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa arvioida terveyteen liittyvän viestinnän vaikutuskeinoja ja luotettavuutta.
Oppilas osaa arvioida ja perustella elämäntapojen seurauksia toisille ihmisille, yhteiskunnalle ja ympäristön terveydelle ja turvallisuudelle.
Oppilas osaa arvioida ja perustella keinoja, joilla lähiyhteisöjen ja ympäristön terveyteen ja turvallisuuteen voidaan vaikuttaa.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa analysoida terveyteen liittyvän viestinnän vaikutuskeinoja ja luotettavuutta.
Oppilas osaa analysoida elämäntapojen seurauksia toisille ihmisille, yhteiskunnalle ja ympäristön terveydelle ja turvallisuudelle.
Oppilas osaa analysoida keinoja, joilla terveyteen ja turvallisuuteen voidaan vaikuttaa lähiyhteisöissä.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa analysoida ohjatusti terveyteen liittyvän viestinnän vaikutuskeinoja ja luotettavuutta.
Oppilas osaa kuvata elämäntapojen seurauksia toisille ihmisille, yhteiskunnalle tai ympäristön terveydelle ja turvallisuudelle.
Oppilas osaa kuvata keinoja, miten terveyteen ja turvallisuuteen voidaan vaikuttaa lähiyhteisössä.
Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa nimetä yksittäisen terveysviestinnän vaikutuskeinon tai luotettavuuteen vaikuttavan tekijän.
Oppilas osaa nimetä jonkin elämäntapojen seurauksen yhteiskunnalle tai ympäristön terveydelle tai turvallisuudelle.
Oppilas osaa nimetä jonkin keinon, miten terveyteen ja turvallisuuteen voidaan vaikuttaa lähiyhteisössä.
|