Historia

Opetussuunnitelman perusteet

Historian opetuksessa palautteella pyritään rohkaisemaan oppilaita omiin tulkintoihin ja näkemystensä argumentointiin. Kirjallisten tehtävien ohella arvioinnissa on otettava huomioon oppilaiden monimuotoiset työskentelyn ja osaamisen osoittamisen tavat. Sisältöjen muistamisen sijasta arvioinnissa kiinnitetään huomiota tiedon soveltamiseen ja historiallisen ajattelun hallintaan.

Päättöarviointi sijoittuu siihen lukuvuoteen, jona historian opiskelu päättyy kaikille yhteisenä oppiaineena vuosiluokilla 7, 8 tai 9 paikallisessa opetussuunnitelmassa päätetyn ja kuvatun tuntijaon mukaisesti. Päättöarviointi kuvaa sitä, kuinka hyvin ja missä määrin oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut historian oppimäärän tavoitteet. Päättöarvosanan muodostamisessa otetaan huomioon kaikki perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa määritellyt historian tavoitteet ja niihin liittyvät päättöarvioinnin kriteerit riippumatta siitä, mille vuosiluokalle 7, 8 tai 9 yksittäinen tavoite on asetettu paikallisessa opetussuunnitelmassa. Päättöarvosana on historian tavoitteiden ja kriteerien perusteella muodostettu kokonaisarviointi. Oppilas on saavuttanut oppimäärän tavoitteet tietyn arvosanan mukaisesti, kun oppilaan osaaminen vastaa pääosin kyseisen arvosanan kriteereissä kuvattua osaamisen tasoa. Paremman osaamisen tason saavuttaminen jonkin tavoitteen osalta voi kompensoida hylätyn tai heikomman suoriutumisen jonkin muun tavoitteen osalta. Työskentelyn arviointi sisältyy historian päättöarviointiin ja siitä muodostettavaan päättöarvosanaan.


Paikallinen opetussuunnitelma

Historian arviointiperusteet 7. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten sekä kohtalaista osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kuusi varten

Tavoitteet

Sisältö-alueet

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen

Kohtalainen/arvosanan kuusi osaaminen

Merkitys, arvot ja asenteet

T1

Oppilaan kyky tunnistaa niitä historiallisia tapahtumia ja ilmiöitä, jotka vuosien saatossa ovat keskeisimmin muokanneet maailmaa, vahvistuu.Oppilas löytää myös oman identiteettinsä historialliset juuret. Oppilaan kiinnostus historiasta tiedonalana, identiteettiä ja kriittistä ajattelua rakentavana oppiaineena vahvistuu.

S1-S3

Ei vaikuta arvion tai arvosanan muodostumiseen. Oppilaita ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia.

Ei vaikuta arvion tai arvosanan muodostumiseen. Oppilaita ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia.

Tiedon hankkiminen menneisyydestä

T2

Oppilas oppii etsimään lähteitä ja arvioimaan niitä lähdekritiikin keinoin.

S1-S3

Historiatiedon hankkiminen

Oppilas kykenee itsenäisesti etsimään historiallista tietoa sekä arvioimaan sitä kriittisesti.

Oppilas ymmärtää, mitä historiallisella lähteellä tarkoitetaan ja miksi niitä tulee arvioida kriittisesti.

T3

Oppilas harjoittelee etsimään ja tulkitsemaan erilaisia tulkintoja ja perusteluja historiallisille lähteille ja erilaisille näkemyksille.

S1-S3

Lähteiden tulkitseminen

Oppilas kykenee itsenäisesti muodostamaan historiallisista lähteistä erilaisia tulkintoja ja perusteluja erilaisille näkemyksille.

Oppilas kykenee ohjatusti muodostamaan tulkintoja ja perusteluja joistakin historiallisista lähteistä.

Historian ilmiöiden ymmärtäminen

T4

Oppilas tietää historiallisen ajan aikakausien jaksoja ja niihin liittyviä käsitteitä.

S1-S3

Kronologian ymmärtäminen

Oppilas tietää historiallisen ajan aikakausien jaksoja, osaa sijoittaa niitä aikajärjestykseen käyttäen niihin liittyviä käsitteitä.

Oppilas tunnistaa joitakin historiallisen ajan aikakausia ja niiden keskinäisiä aikajärjestyksiä. Oppilas tietää joitakin aikakausiin liittyviä käsitteitä.

T5

Oppilas ymmärtää merkittävien historiallisten ratkaisujen taustaa sekä ihmisen toiminnan syitä eri aikakausien näkökulmasta.

S1-S3

Historiallinen empatia

Oppilas kykenee muodostamaan erilaisia perusteluja ja motiiveja historiallisille ratkaisuille.

Oppilas kykenee joissakin historiallisissa tapahtumissa asettumaan ja eläytymään päätösten ja ratkaisujen tekijöiden asemaan.

T6

Oppilas oppii arvioimaan erilaisia syitä historiallisille tapahtumille. Oppilas oppii pohtimaan tapahtumien syitä.

S1-S3

Syy- ja seuraus-suhteiden ymmärtäminen historiassa

Oppilas osaa arvioida ja selittää historiallisia tapahtumia myös muiden syiden kuin ihmisen toiminnan avulla.

Oppilas ymmärtää, että historian kulkuun vaikuttavat myös muut asiat kuin ihmisen toiminta ja oppilas osaa mainita näistä joitakin esimerkkejä.

T7

Historiallisen tiedon käyttäminen

T8

Oppilas oppii muodostamaan historiallisen tiedon ja erilaisten lähteiden perusteella omia johtopäätöksiä ja perusteltuja tulkintoja historian tapahtumista.

S1-S3

Historian tulkitseminen

Oppilas osaa muodostaa historian tapahtumista, ilmiöistä ja jatkuvuuksista omia perusteltuja tulkintoja.

Oppilas ymmärtää historiallisia syy- ja seuraussuhteita.

T9

T10

Oppilas osaa selittää ja arvioida kriittisesti historiallisista tapahtumista tehtyjen tulkintojen luotettavuutta sekä soveltaa tietoa eri tavoin.

S1-S3

Historiallisten tulkintojen selittäminen ja arvioiminen

Oppilas osaa arvioida historian tapahtumista tai ilmiöistä tehtyjen tulkintojen luotettavuutta.

Oppilas kykenee suhtautumaan historiallisista tapahtumista tehtyihin tulkintoihin kriittisesti.

T11

T12

Tavoitteet

Tavoite Arvioinnin kohde Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi
Merkitys, arvot ja asenteet
T1 vahvistaa oppilaan kiinnostusta historiasta tiedonalana ja identiteettiä rakentavana oppiaineena
Paikallinen tarkennus
T1Oppilaan kyky tunnistaa niitä historiallisia tapahtumia ja ilmiöitä, jotka vuosien saatossa ovat keskeisimmin muokanneet maailmaa, vahvistuu.Oppilas löytää oman identiteettinsä historialliset juuret.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas kiinnostuu historiasta tiedonalana ja sen merkityksestä identiteetille.
Tiedon hankkiminen menneisyydestä
T2 aktivoida oppilasta hankkimaan historiallista tietoa sekä arvioimaan tiedonlähteiden luotettavuutta
Paikallinen tarkennus
T2Oppilas osaa etsiä lähteitä ja arvioi niitä lähdekritiikin keinoin.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii hankkimaan historiallista tietoa ja arvioimaan tiedonlähteiden luotettavuutta sekä ymmärtämään, että historiallista tietoa voi tulkita eri tavoin.
Historiatiedon hankkiminen ja lähteiden tulkinnallisuuden ymmärtäminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas käyttää erilaisia lähteitä ja erottaa tutkittavaan ilmiöön liittyvät lähteet muista lähteistä. Oppilas selittää, miten samoista lähteistä voi teh-dä erilaisia tulkintoja, ja arvioi tulkintojen mahdollisia puutteita.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas hankkii historian tapahtumaan tai ilmiöön liittyvää tietoa erilaisista lähteistä sekä erottelee vähemmän ja enemmän luotettavia lähteitä ja tulkintoja toisistaan.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas hankkii historian tapahtumaan tai ilmiöön liittyvää tietoa erilaisista lähteistä sekä tunnistaa lähteiden luotettavuudessa ja esi-tetyissä tulkinnoissa eroja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas löytää ohjatusti historian tapahtumaan tai ilmiöön liittyvää informaatiota hänelle annetusta lähteestä. Oppilas tunnistaa opettajan ohjaamana, että samasta ilmiöstä tai lähteestä esiintyy erilaisia tulkintoja.

T3 auttaa oppilasta ymmärtämään, että historiallista tietoa voidaan tulkita eri tavoin
Paikallinen tarkennus
T3Oppilas ymmärtää, että on olemassa erilaisia tulkintoja ja perusteluja historiallisille lähteille ja erilaisille näkemyksille.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii hankkimaan historiallista tietoa ja arvioimaan tiedonlähteiden luotettavuutta sekä ymmärtämään, että historiallista tietoa voi tulkita eri tavoin.
Historiatiedon hankkiminen ja lähteiden tulkinnallisuuden ymmärtäminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas käyttää erilaisia lähteitä-ja erottaa tutkittavaan ilmiöön liittyvät lähteet muista lähteistä. Oppilas selittää, miten samoista lähteistä voi tehdä erilaisia tulkintoja, ja arvioi tulkintojen mahdollisia puutteita.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas hankkii historian tapahtumaan tai ilmiöön liittyvää tietoa erilaisista lähteistä sekä erottelee vähemmän ja enemmän luotettavia lähteitä ja tulkintoja toisistaan.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas hankkii historian tapahtumaan tai ilmiöön liittyvää tietoa erilaisista lähteistä sekä tunnistaa lähteiden luotettavuudessa ja esitetyissä tulkinnoissa eroja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas löytää ohjatusti historian tapahtumaan tai ilmiöön liittyvää informaatiota hänelle annetusta lähteestä. Oppilas tunnistaa opettajan ohjaamana, että samasta ilmiöstä tai lähteestä esiintyy erilaisia tulkintoja.

Historian ilmiöiden ymmärtäminen
T4 vahvistaa oppilaan kykyä ymmärtää historiallista aikaa ja siihen liittyviä käsitteitä
Paikallinen tarkennus
T4Oppilaan aiempi tietämys historiallisen ajan aikakausien jaksottamisesta ja siihen liittyvästä käsitteistöstä syvenee.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii ymmärtämään historiallista aikaa ja siihen liittyviä käsitteitä.
Kronologian ymmärtäminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas jäsentää historiallisten tapahtumien, ilmiöiden ja ajanjaksojen aikajärjestyksen ja ajallisia yhteyksiä. Oppilas käyttää aikaan liittyviä käsitteitä ja erittelee historian keskeisiin ajanjaksoihin liittyviä tapahtumia, henkilöitä ja ilmiöitä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas käyttää menneisyyteen liittyviä keskeisiä sisällöllisiä käsitteitä ja kuvaa tarkasteltavana olevalle historialliselle ajanjaksolle ominaisia piir-teitä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas muistaa menneisyyteen liittyviä keskeisiä sisällöllisiä käsitteitä ja antaa joitain esimerkkejä tarkasteltavana olevalle historialliselle ajanjaksolle ominaisista piirteistä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa historian keskeisiä sisällöllisiä käsitteitä ja pystyy opettajan ohjaamana suhteuttamaan ne ajallisesti toisiinsa.

T5 ohjata oppilasta ymmärtämään ihmisen toimintaan ja päätöksentekoon vaikuttaneita tekijöitä erilaisissa historiallisissa tilanteissa
Paikallinen tarkennus
T5Oppilas ymmärtää historiallisten ratkaisujen taustaa sekä ihmisen toiminnan syitä erilaisissa historiallisissa tilanteissa.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii ymmärtämään ihmisen toimintaa ja päätöksentekoon vaikuttaneita tekijöitä erilaisissa historiallisissa tilanteissa.
Historiallinen empatia

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas asettautuu menneen ajan ihmisen asemaan, arvioi hänen toimintansa motiiveja sekä tarkastelee sitä, miten hänen sosiaalinen tai yhteiskunnallinen asemansa tai historiallinen konteksti vaikuttavat hänen toimintaansa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas tulkitsee ihmisten toimin-nan tarkoituspe-riä ja erittelee, miten ihmisten sosiaalinen ja yhteiskunnallinen asema tai historiallinen konteksti vaikuttavat hänen toimintaansa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas tunnistaa, miten ihmisten sosiaalinen ja yhteiskunnallinen asema vaikuttavat heidän tekojensa motiiveihin.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa, että ihmisillä on ollut erilaisia motiiveja toiminnalleen.

T6 auttaa oppilasta arvioimaan erilaisia syitä historiallisille tapahtumille ja ilmiöille
Paikallinen tarkennus
T6Oppilas arvioi erilaisia syitä historiallisille tapahtumille. Oppilas pohtii tapahtumien syitä.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii arvioimaan erilaisia syitä historiallisille tapahtumille ja ilmiöille sekä analysoimaan historiallista muutosta ja jatkuvuutta.
Syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen historiassa sekä muutoksen ja jatkuvuuden ymmärtäminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas erottelee historiallisia tapahtumia tai ilmiöitä selittävät keskeiset tekijät vähemmän tärkeistä ja analysoi historiallisten tapahtumien syitä ja seurauksia (kuten välittömien ja pitkäkestoisten syiden merkitystä). Oppilas arvioi, miksi joillain elämänalueilla toimittiin ennen samoin tai toisin kuin nykyään ja miten tapahtuman tai ilmiön seuraukset vaikuttivat eri lailla eri asemassa oleviin ihmisiin ja ihmisryhmiin.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas ymmärtää, että historiassa selittäminen perustuu toimijoiden tarkoitusperien analysointiin. Oppilas ymmärtää, että historiallisilla tapahtumilla ja ilmiöillä on erilaisia syitä ja seurauksia, ja antaa niistä esimerkkejä. Oppilas erittelee, miksi joillain elämänalueilla toimittiin ennen toisin tai samoin kuin nykyään.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas tunnistaa, että historiassa selittäminen perustuu toimijoiden tarkoitusperien analysointiin. Oppilas tunnistaa syitä ja seurauksia historiallisille tapahtumille ja ilmiöille. Oppilas selittää yksilöllisesti ohjeistettuna, miksi joillain elämänalueilla toimittiin ennen toisin kuin nykyään.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa menneisyydestä asioita, jotka ovat muuttuneet tai pysyneet muuttumattomina. Oppilas nimeää muutokselle tai muuttumattomuudelle jonkin yksittäisen syyn.

T7 ohjata oppilasta analysoimaan historiallista muutosta ja jatkuvuutta
Paikallinen tarkennus
T7Oppilas oppii, miten historian eri vaiheet niveltyvät tarkasteltavalla jaksolla toisiinsa ja mitkä ovat olleet keskeisimpiä näitä eri vaiheita toisistaan erottaneita ja siten maailmaa muuttaneita tekijöitä.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii arvioimaan erilaisia syitä historiallisille tapahtumille ja ilmiöille sekä analysoimaan historiallista muutosta ja jatkuvuutta.
Syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen historiassa sekä muutoksen ja jatkuvuuden ymmärtäminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas erottelee historiallisia tapahtumia tai ilmiöitä selittävät keskeiset tekijät vähemmän tärkeistä ja analysoi historiallisten tapahtumien syitä ja seurauksia (kuten välittömien ja pitkäkestoisten syiden merkitystä). Oppilas arvioi, miksi joillain elämänalueilla toimittiin ennen samoin tai toisin kuin nykyään ja miten tapahtuman tai ilmiön seuraukset vaikuttivat eri lailla eri asemassa oleviin ihmisiin ja ihmisryhmiin.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas ymmärtää, että historiassa selittäminen perustuu toimijoiden tarkoitusperien analysointiin. Oppilas ymmärtää, että historiallisilla tapahtumilla ja ilmiöillä on erilaisia syitä ja seurauksia, ja antaa niistä esimerkkejä. Oppilas erittelee, miksi joillain elämänalueilla toimittiin ennen toisin tai samoin kuin nykyään.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas tunnistaa, että historiassa selittäminen perustuu toimijoiden tarkoitusperien analysointiin. Oppilas tunnistaa syitä ja seurauksia historiallisille tapahtumille ja ilmiöille. Oppilas selittää yksilöllisesti ohjeistettuna, miksi joillain elämänalueilla toimittiin ennen toisin kuin nykyään.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa menneisyydestä asioita, jotka ovat muuttuneet tai pysyneet muuttumattomina. Oppilas nimeää muutokselle tai muuttumattomuudelle jonkin yksittäisen syyn.

Historiallisen tiedon käyttäminen
T8 kannustaa oppilasta tulkintojen tekemiseen
Paikallinen tarkennus
T8Oppilas oppii muodostamaan historiallisen tiedon ja erilaisten lähteiden perusteella omia johtopäätöksiä ja perusteltuja tulkintoja historian tapahtumista.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas rohkaistuu tulkintojen tekemiseen.
T9 ohjata oppilasta selittämään ihmisen toiminnan tarkoitusperiä
Paikallinen tarkennus
T9Oppilaan kyky arvioida ja selittää ihmisen toiminnan keskeisiä motiiveja ja pyrkimyksiä vahvistuu.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii selittämään ihmisen toiminnan tarkoitusperiä.
Ihmisen toiminnan selittäminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas selittää ihmisen toimin-nan motiiveja sekä sitä, miten ihmisten taustat ja historiallinen konteksti vaikuttavat niihin.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas esittää päätelmän, miten ihmisten taustat vaikuttavat heidän toi-mintansa motiiveihin.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas kuvailee, miten ihmisten taustat vaikuttavat heidän toimintansa motiiveihin.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osoittaa ohjatusti, miten ihmisen toimin-nan motiivi näkyy jossain historian tapahtumassa tai ilmiössä.

T10 ohjata oppilasta selittämään, miksi historiallista tietoa voidaan tulkita ja käyttää eri tavoin eri tilanteissa ja arvioimaan kriittisesti tulkintojen luotettavuutta
Paikallinen tarkennus
T10Oppilas osaa selittää ja arvioida kriittisesti historiallisista tapahtumista tehtyjen tulkintojen luotettavuutta sekä soveltaa tietoa erilaisissa tilanteissa.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii selittämään, miksi historiallista tietoa voidaan tulkita ja käyttää eri tavoin eri tilanteissa, ja arvioimaan kriittisesti tulkintojen luotettavuutta.
Historiallisten tulkintojen selittäminen ja niiden luotettavuuden arvioiminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas selittää, miten historiatie-toa käytetään johonkin tarkoitukseen ja miten lähteiden tulkitsijan tausta voi vaikuttaa tulkinnan luotettavuuteen.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas kuvailee, miten historiatie-toa käytetään johonkin tarkoitukseen ja erittelee tulkintoihin sisältyvää puolueellisuutta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas kuvailee, miten historiatietoa käytetään johonkin tarkoitukseen ja antaa esimerkkejä tulkintoihin sisältyvästä puolueellisuudesta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas antaa ohjatusti jonkin esimerkin siitä, miten historiatietoa käytetään johonkin tarkoitukseen.

T11 harjaannuttaa oppilasta käyttämään erilaisia lähteitä, vertailemaan niitä ja muodostamaan oman perustellun tulkintansa niiden pohjalta
Paikallinen tarkennus
T11Oppilas osaa vertailla ja käyttää erilaisia lähteitä.Oppilas osaa käyttää lähteistä löytämäänsä tietoa oman perustellut tulkintansa pohjana.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii käyttämään erilaisia lähteitä, vertailemaan niitä ja muodostamaan niiden pohjalta oman perustellun tulkintansa.
Historian tietolähteiden käyttäminen ja historiatiedon tuottaminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas tulkitsee erilaisia historiallisen tiedon lähteitä. Oppilas esittää historian tapahtumista tai ilmiöistä omia perusteltuja tulkintoja osoittaen tunnistavansa tulkintoihinsa liittyvän virhetulkinnan mahdollisuuden.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas vastaa menneisyyttä koskeviin kysymyksiin tulkitsemalla erilaisista lähteistä samaansa informaatiota. Oppilas esittää historian tapahtumista tai ilmiöistä omia perusteltuja tulkintoja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas esittää jonkin tulkinnan hyödyntäen käytössään olevia lähteitä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas vastaa ohjatusti menneisyyttä koskeviin kysymyksiin hänelle annetun tietolähteen pohjalta. Oppilas muodostaa opettajan ohjaamana jostain lähteestä tulkinnan.

T12 ohjata oppilasta arvioimaan tulevaisuuden vaihtoehtoja historiatietämyksensä avulla
Paikallinen tarkennus
T12Oppilas pohtii nykytiedon valossa erilaisia tulevaisuuden skenaarioita, historian yleisiä lainalaisuuksia sekä sitä, voiko historiasta oppia.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii arvioimaan tulevaisuuden vaihtoehtoja historiatietämyksensä avulla.
Historiatietoisuuden hyödyntäminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas esittää arvion siitä, miten tulkinnat menneisyydestä vaikuttavat ihmisten tulevaisuuden odotuksiin ja valintoihin.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas kuvailee, miten historiatiedolla voidaan perustella jokin tulevaisuuden valinta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas kuvailee, miten historiaa käytetään nykyisyyden selittämisessä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osoittaa ohjatusti, miten historiaa käytetään nykyisyyden selittämisessä.

Sisällöt

S1 Teollisuusyhteiskunnan synty ja kehitys

Opetussuunnitelman perusteet

Perehdytään ilmiöön, joka on muuttanut ihmisen elämää, ihmisen ja luonnon suhdetta sekä maailmaa.

Paikallinen opetussuunnitelma

Sisältö painottuu 7. luokalla.

S2 Ihmiset muuttavat maailmaa

Opetussuunnitelman perusteet

Tutustutaan yhteiskunnallisiin aatteisiin, niiden merkitykseen ja seurauksiin sekä siihen, miten ihmiset ovat pystyneet vaikuttamaan omana aikanaan.

Paikallinen opetussuunnitelma

Sisältö painottuu 7. luokalla.

S3 Suomea luodaan, rakennetaan ja puolustetaan

Opetussuunnitelman perusteet

Perehdytään kulttuurin merkitykseen identiteetin rakentamisessa autonomian ajalla ja itsenäisen Suomen alkutaipaleeseen.

Paikallinen opetussuunnitelma

Sisältö painottuu 7. luokalla.

S4 Suurten sotien aika

Opetussuunnitelman perusteet

Perehdytään maailmansotiin, kylmään sotaan ja sodista selviytymiseen erityisesti tavallisten ihmisten ja ihmisoikeuskysymysten näkökulmasta. Paneudutaan ihmisoikeusrikoksiin kuten holokaustiin ja muihin kansanvainoihin sekä ihmisoikeuksien edistämiseen.

Paikallinen opetussuunnitelma

Käsitellään toinen maailmansota ja sen tausta (maailma ensimmäisen ja toisen maailmansodan välissä) ja seuraukset, kylmän sodan juuret ja kylmä sota ainutlaatuisena ilmiönä sekä sen päättyminen ja vaikutukset Euroopan/maailman kartalla.

S5 Hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen

Opetussuunnitelman perusteet

Tarkastellaan arkielämän historiaa ja tämän päivän juuria. Kehityksen yksilölle tuomien saavutusten ohella perehdytään elinkeinorakenteen muutokseen ja palveluammattien yleistymiseen sekä kaupungistumiseen.

Paikallinen opetussuunnitelma

Käsitellään Suomea sotien jälkeen. Käsitellään mm. sellaisia ilmiöitä kuin kaupungistuminen, hyvinvointivaltion rakentuminen sekä kulttuurin muutokset ensimmäisen maailmansodan jälkeisistä vuosista nykypäivään.

S6 Nykyisen maailmanpolitiikan juuret

Opetussuunnitelman perusteet

Syvennytään kehittyneiden ja kehittyvien maiden yhteiseen historiaan sekä uudenlaisten poliittisten jännitteiden syntyyn ja ratkaisuihin maailmassa.

Paikallinen opetussuunnitelma

Perehdytään maailmassa kylmän sodan jälkeen tapahtuneisiin muutoksiin sekä ajankohtaisten konfliktien ja ilmiöiden historialliseen taustaan.

ePerusteet