Muu vieras kieli, A-oppimäärä

Opetussuunnitelman perusteet

Arviointi on luonteeltaan kannustavaa ja antaa oppilaille mahdollisuuden tulla tietoisiksi omista taidoistaan, kehittää niitä ja painottaa itselleen luontevia ilmaisumuotoja. Opinnoissa edistymisen kannalta on keskeistä, että oppilas itsearvioi oppimistaan ja saa vertaispalautetta. Oppilaat, joilla on kieleen liittyviä oppimisvaikeuksia tai joilla on muulla tavoin kielellisesti erilaiset lähtökohdat, voivat myös osoittaa osaamistaan, kun arviointi on monipuolista.  

Vieraan kielen A-oppimäärän sanallista arviota tai arvosanaa antaessaan opettaja arvioi oppilaiden osaamista suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa vuosiluokittain 3–6 kohdennettuihin tavoitteisiin. Lukuvuosiarviointi 6. luokalla perustuu paikallisessa opetussuunnitelmassa kyseiselle vuosiluokalle kohdennettuihin oppiaineen opetuksen tavoitteisiin. 

Määritellessään osaamisen tasoa 6. vuosiluokan lukuvuositodistusta varten opettaja käyttää vieraan kielen A-oppimäärän valtakunnallisia arviointikriteereitä. Oppilas on saavuttanut vieraan kielen A-oppimäärän tavoitteet arvosanan 5, 7, 8 tai 9 mukaisesti, kun oppilaan osaaminen vastaa pääosin kyseisen arvosanan kriteereissä kuvattua osaamisen tasoa. Arvosanojen 4, 6 ja 10 mukaisen osaamisen kokonaisarviointi muodostetaan vieraan kielen A-oppimäärän tavoitteiden pohjalta ja suhteessa edellä mainittuihin lukuvuosiarvioinnin kriteereihin. Paremman osaamisen tason saavuttaminen jonkin tavoitteen osalta voi kompensoida hylätyn tai heikomman suoriutumisen jonkin muun tavoitteen osalta. Työskentelyn arviointi sisältyy vieraan kielen A-oppimäärän lukuvuosiarviointiin ja siitä muodostettavaan arvosanaan.  

Arvioinnissa otetaan huomioon kaikki oppiaineen tavoitteet. Vuorovaikutuksessa toimimisen, tekstien tulkintataitojen ja tekstien tuottamistaitojen arviointi perustuu Eurooppalaiseen viitekehykseen ja sen pohjalta laadittuun suomalaiseen sovellukseen Kehittyvän kielitaidon asteikko. 


Paikallinen opetussuunnitelma

Osaamisen arviointi

Vieraan kielen saksa A-oppimäärän arviointiperusteet 3.vuosiluokalle hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan sekä kohtalaista osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kuusi varten.

Tavoitteet

Sisältö-alueet

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen

Kohtalainen/arvosanan kuusi osaaminen

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen

T 1 Oppilas havainnoi lähiympäristönsä kieliä ja kulttuureita

S1

Kielellisen sekä kohdekielen aseman ja merkityksen hahmottaminen

Oppilas tietää, että lähiympäristössä on erilaisia kieliä ja kulttuureja.

Oppilas on tietoinen, että on olemassa erilaisia kieliä ja kulttuureja.

T2 Oppilas suhtautuu arvostavasti eri kulttuureihin

S1

Ei käytetä arvion tai arvosanan muodostamisen perusteena. Oppilasta ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia.

Ei käytetä arvion tai arvosanan muodostamisen perusteena. Oppilasta ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia.

T3 Oppilas havainnoi eri kieliä. Herätetään oppilaan kielellinen uteliaisuus

S1

Kielellinen päättely

Oppilas osaa havainnoida eri kieliä ja osoittaa kiinnostusta saksan kieltä kohtaan.

Oppilas pyrkii havainnoimaan eri kieliä ja osoittaa kiinnostusta saksan kieltä kohtaan.

T4 Oppilas havainnoi saksan kielen esiintymistä lähiympäristössä.

S1

Kohdekielisen aineiston löytäminen

Oppilas osaa havainnoida saksan kielen esiintymistä lähiympäristössä

Oppilas pyrkii havainnoimaan saksan kielen esiintymistä lähiympäristössä.

Kielenopiskelutaidot

Kielenopiskelutaidot

Kielenopiskelutaidot

Kielenopiskelutaidot

T5 Oppilas harjoittelee ilmaisemaan itseään rohkeasti ja opettelee työskentelemään yhdessä pareittain tai pienissä ryhmissä

S2

Tietoisuus tavoitteista ja toiminta ryhmässä

Oppilas harjoittelee yritteliäästi ilmaisemaan itseään saksan kielellä ja osaa työskennellä muiden kanssa.

Oppilas pyrkii ilmaisemaan itseään saksan kielellä ja työskentelemään muiden kanssa.

T6 Oppilas harjoittelee työskentelemään itsenäisesti ja ottamaan vastuuta pienten tehtävien loppuunsaattamisesta

S2

Kielenopiskelutavoitteiden asettaminen ja opiskelutottumustenlöytäminen

Oppilas harjoittelee työskentelyä itsenäisesti ja ottaa vastuuta tehtävistään.

Oppilas pyrkii työskentelemään itsenäisesti, mutta tarvitsee apua tehtävän suorittamiseksi ja loppuun saattamiseksi.

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa

T7 Oppilas havainnoi arkielämän vuorovaikutustilanteita

S3

Vuorovaikutus erilaisissa tilanteissa

Oppilas osaa havainnoida ja tunnistaa arkielämän vuorovaikutustilanteita

Oppilas pyrkii havainnoimaan ja tunnistamaan arkielämän vuorovaikutustilanteita

T8 Oppilas havainnoi helppoja kompensaatiostrategioita viestintätilanteissa.

S3

Viestintästrategioiden käyttö

Oppilas osaa havainnoida ja tunnistaa helppoja kompensaatiostrategioita viestintätilanteissa

Oppilas pyrkii havainnoimaan ja tunnistamaan helppoja kompensaatiostrategioita viestintätilanteissa.

T9 Oppilas tutustuu yksinkertaisiin saksan kielen ilmauksiin.

S3

Viestinnän kulttuurinen sopivuus

Oppilas osaa havainnoida ja tunnistaa yksinkertaisia saksan kielen kohteliaita ilmauksia

Oppilas pyrkii havainnoimaan ja tunnistamaan yksinkertaisia ikätasolleen sopivia puhuttuja ja kirjoitettuja tekstejä.

Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä

Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä

Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä

Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä

T10

Oppilas havainnoi yksinkertaisia ikätasolleen sopivia puhuttuja ja kirjoitettuja tekstejä.

S3

Tekstin tulkintataidot

Oppilas osaa havainnoida ja tunnistaa yksinkertaisia ikätasolleen sopivia puhuttuja ja kirjoitettuja tekstejä.

Oppilas pyrkii havainnoimaan ja tunnistamaan yksinkertaisia ikätasolleen sopivia puhuttuja ja kirjoitettuja tekstejä.

Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä

Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä

Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä

Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä

T11Oppilas tutustuu saksan kielen ääntämiseen.

S3

Tekstin tuottamistaidot

Oppilas tunnistaa saksan kielen äänteitä ja osaa toistaa sanoja ja yksinkertaisia sanontoja.

Oppilas pyrkii tunnistamaan saksan kielen äänteitä ja harjoittelee sanojen ja yksinkertaisten sanontojen toistamista.

Vieraan kielen saksa A-oppimäärän arviointiperusteet 4.vuosiluokalle hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan sekä kohtalaista osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kuusi varten.

Tavoitteet

Sisältö-alueet

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen

Kohtalainen/arvosanan kuusi osaaminen

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen

T 1 Oppilas havainnoi lähiympäristönsä kieliä ja kulttuureita

S1

Kielellisen ympäristön sekä kohdekielen aseman ja merkityksen hahmottaminen

Oppilas tietää, että lähiympäristössä on erilaisia kieliä ja kulttuureja.

Oppilas on tietoinen, että on olemassa erilaisia kieliä ja kulttuureja.

Työskentelyn taidot

Työskentelyn taidot

Työskentelyn taidot

Työskentelyn taidot

T2 Oppilas suhtautuu arvostavasti eri kulttuureihin

S1

Ei käytetä arvion tai arvosanan muodostamisen perusteena. Oppilasta ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia.

Ei käytetä arvion tai arvosanan muodostamisen perusteena. Oppilasta ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia.

T3 Oppilas havainnoi eri kieliä ja niitä yhdistäviä piirteitä.

S1

Kielellinen päättely

Oppilas osaa havainnoida eri kieliä ja osoittaa uteliaisuutta kieliä kohtaan.

Oppilas pyrkii havainnoimaan eri kieliä.

T4 Oppilas havainnoi saksan kielen esiintymistä lähiympäristössä ja eri medioissa.

S1

Kohdekielisen aineiston löytäminen

Oppilas osaa havainnoida saksan kielen esiintymistä lähiympäristössä.

Oppilas pyrkii havainnoimaan saksan kielen esiintymistä lähiympäristössä.

Kielenopiskelutaidot

Kielenopiskelutaidot

Kielenopiskelutaidot

Kielenopiskelutaidot

T5 Oppilas harjoittelee ilmaisemaan itseään rohkeasti ja osaa työskennellä yhdessä, pareittain tai pienissä ryhmissä

S2

Tietoisuus tavoitteista ja toiminta ryhmässä

Oppilas ilmaisee itseään rohkeasti saksan kielellä ja osaa työskennellä muiden kanssa.

Oppilas pyrkii ilmaisemaan itseään ja harjoittelemaan työskentelyä muiden kanssa.

T6 Oppilas osaa työskennellä itsenäisesti ja ottaa vastuuta pienten tehtävien loppuunsaattamisesta. Oppilas harjoittelee mahdollisuuksien mukaan erilaisten apuvälineiden sekä tieto- ja viestintäteknologian käyttöä oppimisen tukena.

S2

Kielenopiskelutavoitteiden asettaminen ja opiskelutottumustenlöytäminen

Oppilas osaa työskennellä itsenäisesti ja ottaa vastuuta tehtävistään. Oppilas harjoittelee mahdollisuuksien mukaan erilaisten apuvälineiden sekä tieto- ja viestintävälineiden käyttöä oppimisen tukena.

Oppilas harjoittelee itsenäistä työskentelyä, mutta tarvitsee apua tehtävän suorittamiseksi ja loppuun saattamiseksi. Oppilas harjoittelee mahdollisuuksien mukaan avustetusti erilaisten apuvälineiden sekä tieto- ja viestintävälineiden käyttöä oppimisen tukena.

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa

T7 Oppilas tutustuu monenlaisiin arkielämän vuorovaikutustilanteisiin.

S3

Vuorovaikutus erilaisissa tilanteissa

Oppilas tunnistaa monenlaisia arkielämän vuorovaikutustilanteita ja harjoittelee niissä toimimista.

Oppilas pyrkii tunnistamaan monenlaisia arkielämän vuorovaikutustilanteita.

T8 Oppilas tutustuu helppoihin kompensaatiostrategioihin viestintätilanteissa

Viestintästrategioiden käyttö

Oppilas tunnistaa ja ymmärtää helppoja kompensaatiostrategioita viestintätilanteissa.

Oppilas pyrkii tunnistamaan ja ymmärtämään helppoja kompensaatiostrategioita.

T9 Oppilas tutustuu saksan kielen kohteliaaseen kielenkäyttöön.

Viestinnän kulttuurillinen sopivuus

Oppilas tunnistaa ja ymmärtää hieman saksan kielen kohteliasta kielenkäyttöä.

Oppilas tunnistaa ja ymmärtää hieman saksan kielen kohteliasta kielenkäyttöä

Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä

Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä

Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä

Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä

T10 Oppilas tutustuu ikätasolleen sopiviin ja itseään kiinnostaviin puhuttuihin ja kirjoitettuihin teksteihin

Tekstien tulkintataidot

Oppilas tunnistaa ja ymmärtää joitakin ikätasolleen sopivia ja itseään kiinnostavia puhuttuja ja kirjoitettuja tekstejä.

Oppilas tunnistaa ikätasolleen sopivia ja itseään kiinnostavia puhuttuja ja kirjoitettuja tekstejä.

Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä

Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä

Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä

Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä

T11 Oppilas tutustuu saksan kielen ääntämiseen

Tekstien tuottamistaidot

Oppilas harjoittelee saksan kielen ääntämistä toistamalla runsaasti sanoja ja yksinkertaisia sanontoja. Oppilas harjoittelee kirjoittamaan sanoja ja yleisimpiä fraaseja.

Oppilas pyrkii harjoittelemaan saksan kielen ääntämistä toistamalla runsaasti sanoja ja yksinkertaisia sanontoja. Oppilas harjoittelee kirjoittamaan sanoja ja yleisimpiä fraaseja.

Vieraan kielen saksa A-oppimäärän arviointiperusteet 5.vuosiluokalle hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan sekä kohtalaista osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kuusi varten.

Tavoitteet

Sisältö-alueet

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen

Kohtalainen/arvosanan kuusi osaaminen

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen

T 1 Oppilas ymmärtää oman kulttuurin merkityksen ja pystyy keskustelemaan oman kulttuurinsa piirteistä äidinkielellään.

S1

Kielellisen ympäristön sekä kohdekielen aseman ja merkityksen hahmottaminen

Oppilas ymmärtää oman kulttuurinsa merkityksen ja pystyy mainitsemaan oman kulttuurinsa piirteitä.

Oppilas tunnistaa oman kulttuurinsa piirteitä ja pystyy mainitsemaan joitakin niistä.

Työskentelyn taidot

Työskentelyn taidot

Työskentelyn taidot

Työskentelyn taidot

T2 Oppilas suhtautuu arvostavasti eri kulttuureihin.

S1

Ei käytetä arvion tai arvosanan muodostamisen perusteena. Oppilasta ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia.

Ei käytetä arvion tai arvosanan muodostamisen perusteena. Oppilasta ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia.

T3 Oppilas vertailee eri kieliä ja niitä yhdistäviä piirteitä.

S1

Kielellinen päättely

Oppilas osaa havainnoida eri kieliä ja mainita yhtäläisyyksiä ja eroja äidinkielen ja saksan kielen välillä.

Oppilas osaa havainnoida eri kieliä ja tiedostaa, että niiden välillä on eroja.

T4 Oppilas tutustuu saksankielisiin aineistoihin eri medioissa.

S1

Kohdekielisen aineiston löytäminen

Oppilas tunnistaa saksan kielen esiintymiseen eri medioissa.

Oppilas tietää, että saksan kieltä esiintyy eri medioissa.

Kielenopiskelutaidot

Kielenopiskelutaidot

Kielenopiskelutaidot

Kielenopiskelutaidot

T5 Oppilas harjoittelee monipuolisesti kielenoppimistaitoja. Oppilas osaa työskennellä itsenäisesti ja yhdessä muita kannustaen.

S2

Toiminta itsenäisesti ja ryhmässä.

Oppilas osaa ilmaista itseään ja työskennellä ryhmässä muut huomioiden. Oppilas tietää, että saksan kieltä opitaan monin eri tavoin.

Oppilas osaa työskennellä itsenäisesti, tukeutuen apuun ja harjoittelee työskentelyä muiden kanssa.

T6 Oppilas osaa työskennellä tavoitteellisesti ja ottaa vastuun tehtävien loppuunsaattamisesta. Oppilas harjoittelee mahdollisuuksien mukaan erilaisten verkkotyökalujen käyttöä.

S2

Kielenopiskelutavoitteiden asettaminen ja opiskelutottumusten löytäminen.

Oppilas opiskelee tavoitteellisesti ja ottaa vastuuta tehtävien suorittamisesta ja loppuun saattamisesta.

Oppilas pyrkii opiskelemaan tavoitteellisesti, mutta tarvitsee apua tehtävien suorittamiseksi ja loppuun saattamiseksi.

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa

T7 Oppilas harjoittelee yksinkertaisia ja kirjallisia vuorovaikutustilanteita

S3

Vuorovaikutus erilaisissa tilanteissa

Oppilas harjoittelee yksinkertaisia suullisia ja kirjallisia vuorovaikutustilanteita.

Oppilas pyrkii harjoittelemaan yksinkertaisia suullisia ja kirjallisia vuorovaikutustilanteita.

T8 Oppilas harjoittelee helppoja kompensaatiostrategioita viestintätilanteissa.

S3

Viestintästrategioitten käyttö

Oppilas harjoittelee aktiivisesti helppoja kompensaatiostrategioita viestintätilanteissa.

Oppilas pyrkii harjoittelemaan helppoja kompensaatiostrategioita viestintätilanteissa.

T9 Oppilas harjoittelee yksinkertaisia saksan kielen kohteliaita ilmauksia ja kielenkäyttöä.

S3

Viestinnän kulttuurinen sopivuus

Oppilas harjoittelee yritteliäästi yksinkertaisia saksan kielen ilmauksia ja kohteliasta kielenkäyttöä.

Oppilas pyrkii harjoittelemaan yksinkertaisia saksan kielen ilmauksia ja kohteliasta kielenkäyttöä.

Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä

Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä

Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä

Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä

T10 Oppilas tulkitsee yksinkertaisia ikätasolleen sopivia ja itseään kiinnostavia puhuttuja ja kirjoitettuja tekstejä.

S3

Tekstien tulkintataidot

Oppilas osaa tulkita yksinkertaisia ikätasolleen sopivia ja itseään kiinnostavia puhuttuja ja kirjoitettuja tekstejä.

Oppilas pyrkii tulkitsemaan yksinkertaisia ikätasolleen sopivia ja itseään kiinnostavia puhuttuja ja kirjoitettuja tekstejä, mutta tarvitsee ohjausta työskentelyynsä..

Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä

Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä

Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä

Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä

T11 Oppilas harjoittelee ääntämistä, puhumista ja kirjoittamista sekä tutustuu kielen joihinkin oleellisimpiin rakenteisiin.

S3

Tekstien tuottamistaidot

Oppilas harjoittelee ääntämistä, puhumista ja kirjoittamista sekä tutustuu kielen joihinkin oleellisimpiin rakenteisiin.

Oppilas pyrkii harjoittelemaan ääntämistä, puhumista ja kirjoittamista sekä tutustuu kielen joihinkin oleellisimpiin rakenteisiin.

Saksan kielen A-oppimäärän arviointikriteerit 6.vuosiluokan päätteeksi löytyvät jokaisen tavoitteen alta vuosiluokilta 3 – 6 kohdasta Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi. Huomaa, että 6.vuosiluokan arviointikreerit on ilmoitettu jokaisessa tavoitteessa vuosiluokasta riippumatta.

Tavoitteet

Tavoite Arvioinnin kohde Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi
Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen
T1 ohjata oppilasta havaitsemaan lähiympäristön ja maailman kielellinen ja kulttuurinen runsaus sekä opiskeltavan kielen asema siinä
Paikallinen tarkennus
T1Oppilas havainnoi lähiympäristönsä kieliä ja kulttuureita.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii tunnistamaan lähiympäristönsä ja maailman kielellistä ja kulttuurista moninaisuutta sekä tuntemaan kohdekielen asemaa lähiympäristössä ja maailmassa.
Kielellisen ja kulttuurisen moninaisuuden sekä kohdekielen aseman ja merkityksen hahmottaminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa kuvailla lähiympäristönsä ja maailman kielellistä runsautta. Oppilas osaa vertailla eri kohdekielisten maiden kulttuureille tyypillisiä asioita. Oppilas osaa kertoa, missä ja millaisissa tilanteissa sekä miksi kohdekieltä käytetään globaalin viestinnän kielenä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa kertoa lähiympäristönsä ja maailman kielellisestä runsaudesta. Oppilas osaa antaa esimerkkejä eri kohdekielisten maiden kulttuureille tyypillisistä asioista. Oppilas osaa kertoa, missä ja millaisissa tilanteissa kohdekieltä käytetään globaalin viestinnän kielenä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa kertoa, mitä kieliä hänen lähiympäristössään ja maailmassa käytetään. Oppilas osaa antaa joitakin esimerkkejä eri kohdekielisten maiden kulttuureille tyypillisistä asioista. Oppilas osaa antaa esimerkin tilanteesta, jossa kohdekieltä käytetään globaalin viestinnän kielenä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa nimetä joitakin hänen lähiympäristössään tai maailmassa käytettyjä kieliä. Oppilas osaa antaa jonkin esimerkin eri kohdekielisten maiden kulttuureille tyypillisistä asioista.

T2 motivoida oppilasta arvostamaan omaa kieli- ja kulttuuritaustaansa sekä maailman kielellistä ja kulttuurista monimuotoisuutta ja kohtaamaan ihmisiä ilman arvottavia ennakko-oletuksia
Paikallinen tarkennus
T2Oppilas suhtautuu arvostavasti eri kulttuureihin.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii arvostamaan omaa kieli- ja kulttuuritaustaansa sekä maailman kielellistä ja kulttuurista moninaisuutta. Hän oppii kohtaamaan ihmisiä ilman arvottavia ennakko-oletuksia.
T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen uteliaisuuden ja päättelykyvyn kehittymistä
Paikallinen tarkennus
T3Oppilas havainnoi eri kieliä ja niitä yhdistäviä piirteitä.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii tunnistamaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä kehittämään kielellistä päättelykykyään.
Kielellinen päättely

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa vertailla yhtäläisyyksiä ja eroja kohdekielen ja äidinkielensä tai muun osaamansa kielen välillä. Oppilas osaa käyttää sopivia kielellistä päättelyä tukevia strategioita.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa kertoa yhtäläisyyksistä ja eroista kohdekielen ja äidinkielensä tai muun osaamansa kielen välillä. Oppilas osaa nimetä joitakin kielellistä päättelyä tukevia strategioita.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa antaa esimerkkejä yhtäläisyyksistä ja eroista kohdekielen ja äidinkielensä tai muun osaamansa kielen välillä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa nimetä jonkin yhtäläisyyden ja eron kohdekielen ja äidinkielensä tai muun osaamansa kielen välillä.

T4 ohjata oppilasta löytämään kohdekielistä aineistoa
Paikallinen tarkennus
T4Oppilas havainnoi saksan kielen esiintymistä lähiympäristössä.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii löytämään ja valitsemaan itselle sopivaa ja kiinnostavaa kohdekielistä aineistoa.
Kohdekielisen aineiston löytäminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa vertailla kohdekielisiä aineistoja, jotka ovat hänelle itselleen sopivia ja jotka kiinnostavat häntä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa kertoa kohdekielisistä aineistoista, jotka ovat hänelle itselleen sopivia ja jotka kiinnostavat häntä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa antaa esimerkkejä häntä kiinnostavista kohdekielisistä aineistoista.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa antaa esimerkin jostakin itselleen sopivasta kohdekielisestä aineistosta.

Kielenopiskelutaidot
T5 tutustua yhdessä opetuksen tavoitteisiin ja luoda salliva opiskeluilmapiiri, jossa tärkeintä on viestin välittyminen sekä kannustava yhdessä oppiminen
Paikallinen tarkennus
T5Oppilas harjoittelee ilmaisemaan itseään rohkeasti ja opettelee työskentelemään yhdessä pareittain tai pienissä ryhmissä.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii kertomaan kohdekielen opiskelun tavoitteistaan sekä tekemään yhteistyötä ja toimimaan ryhmässä muita kannustaen.
Kohdekielen opiskelun tavoitteista kertominen ja ryhmässä toimiminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa kertoa kohdekielen opiskelun tavoitteistaan ja siitä, kuinka hän työskentelee saavuttaakseen tavoitteensa. Oppilas osallistuu ryhmän toimintaan ja tekee yhteistyötä monipuolisesti ja kannustavasti.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa kertoa kohdekielen opiskelun tavoitteistaan. Oppilas osallistuu ryhmän toimintaan ja tekee yhteistyötä kannustavasti.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa antaa joitakin esimerkkejä kohdekielen opiskelun tavoitteistaan. Oppilas osallistuu ryhmän toimintaan ja tekee yhteistyötä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa nimetä jonkin tavoitteen kohdekielen opiskelulleen. Oppilas osallistuu toisinaan ryhmän toimintaan ja tekee yhteistyötä.

T6 ohjata oppilasta ottamaan vastuuta omasta kielenopiskelustaan ja kannustaa harjaannuttamaan kielitaitoaan rohkeasti ja myös tieto- ja viestintäteknologiaa käyttäen sekä kokeilemaan, millaiset tavat oppia kieliä sopivat hänelle parhaiten
Paikallinen tarkennus
T6Oppilas harjoittelee työskentelemään itsenäisesti ja ottamaan vastuuta pienten tehtävien loppuun saattamisesta.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii ottamaan vastuuta kohdekielen opiskelustaan asettamalla tavoitteita opiskelulleen. Hän oppii eri tapoja oppia kieliä ja hyödyntämään tieto- ja viestintäteknologiaa kohdekielen taitonsa kehittämisessä sekä käyttämään kohdekielen taitoaan rohkeasti.
Vastuun ottaminen kohdekielen opiskelusta ja sopivien kielen oppimistapojen löytäminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa ottaa paljon vastuuta kohdekielen opiskelustaan. Oppilas osaa käyttää monipuolisesti oppimistaan edistäviä tapoja, mukaan lukien tieto- ja viestintäteknologiaa, oppiakseen kohdekieltä ja muita kieliä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas ottaa melko paljon vastuuta kohdekielen opiskelustaan. Oppilas osaa käyttää useita oppimistaan edistäviä tapoja, mukaan lukien tieto- ja viestintäteknologiaa, oppiakseen kohdekieltä ja muita kieliä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas ottaa jonkin verran vastuuta kohdekielen opiskelustaan. Oppilas osaa käyttää joitakin tapoja, mukaan lukien tieto- ja viestintäteknologiaa, oppiakseen kohdekieltä ja muita kieliä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas ottaa ohjattuna jonkin verran vastuuta kohdekielen opiskelustaan. Oppilas osaa käyttää jotakin tapaa, mukaan lukien tieto- ja viestintäteknologiaa, oppiakseen kohdekieltä ja muita kieliä.

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa
T7 järjestää oppilaalle tilaisuuksia harjoitella eri viestintäkanavia käyttäen suullista ja kirjallista viestintää ja vuorovaikutusta
Paikallinen tarkennus
T7Oppilas havainnoi arkielämän vuorovaikutustilanteita.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii viestimään suullisesti ja kirjallisesti eri viestintätilanteissa.
Vuorovaikutus erilaisissa tilanteissa

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Taitotaso A2.1: Oppilas pystyy vaihtamaan ajatuksia tai tietoja tutuissa ja jokapäiväisissä tilanteissa sekä toisinaan ylläpitämään viestintätilannetta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Taitotaso A1.3: Oppilas selviytyy monista rutiininomaisista viestintätilanteista tukeutuen joskus viestintäkumppaniin.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Taitotaso A1.2: Oppilas selviytyy satunnaisesti yleisimmin toistuvista, rutiininomaisista viestintätilanteista tukeutuen vielä enimmäkseen viestintäkumppaniin.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Taitotaso A1.1: Oppilas selviytyy satunnaisesti viestintäkumppanin tukemana muutamasta, kaikkein yleisimmin toistuvasta ja rutiininomaisesta viestintätilanteesta.

T8 tukea oppilasta kielellisten viestintästrategioiden käytössä
Paikallinen tarkennus
T8Oppilas havainnoi helppoja kompensaatiostrategioita viestintätilanteissa.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii hyödyntämään viestintästrategioita vuorovaikutustilanteissa.
Viestintästrategioiden käyttö

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Taitotaso A2.1: Oppilas osallistuu enenevässä määrin viestintään. Oppilas turvautuu harvemmin ei-kielellisiin ilmaisuihin. Oppilas joutuu pyytämään toistoa tai selvennystä melko usein. Oppilas osaa jonkin verran soveltaa viestintäkumppanin ilmaisuja omassa viestinnässään.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Taitotaso A1.3: Oppilas osallistuu viestintään, mutta tarvitsee vielä usein apukeinoja. Oppilas osaa reagoida suppein sanallisin ilmauksin, pienin elein (esim. nyökkäämällä), äännähdyksin, tai muunlaisella minimipalautteella. Oppilas joutuu pyytämään selvennystä tai toistoa hyvin usein.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Taitotaso A1.2: Oppilas tukeutuu viestinnässään kaikkein keskeisimpiin sanoihin ja ilmauksiin. Oppilas tarvitsee paljon apukeinoja. Oppilas osaa pyytää toistamista tai hidastamista.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Taitotaso A1.1: Oppilas tarvitsee paljon apukeinoja (esim. eleet, piirtäminen, sanastot, internet). Oppilas osaa joskus arvailla tai päätellä yksittäisten sanojen merkityksiä asiayhteyden, yleistiedon tai muun kielitaitonsa perusteella. Oppilas osaa ilmaista, onko ymmärtänyt.

T9 auttaa oppilasta laajentamaan kohteliaaseen kielenkäyttöön kuuluvien ilmausten tuntemustaan
Paikallinen tarkennus
T9Oppilas havainnoi yksinkertaisia saksan kielen kohteliaita ilmauksia.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii käyttämään kohdekielelle ja kielialueen kulttuureille tyypillisiä kohteliaisuuden ilmauksia.
Viestinnän kulttuurinen sopivuus

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Taitotaso A2.1: Oppilas selviytyy lyhyistä sosiaalisista tilanteista. Oppilas osaa käyttää yleisimpiä kohteliaita tervehdyksiä ja puhuttelumuotoja sekä esittää kohteliaasti esimerkiksi pyyntöjä, kutsuja, ehdotuksia ja anteeksipyyntöjä ja vastata sellaisiin.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Taitotaso A1.3: Oppilas osaa käyttää yleisimpiä kohteliaaseen kielenkäyttöön kuuluvia ilmauksia monissa rutiininomaisissa sosiaalisissa tilanteissa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Taitotaso A1.2: Oppilas osaa käyttää muutamia kaikkein yleisimpiä kielelle ominaisia kohteliaisuuden ilmauksia rutiininomaisissa sosiaalisissa kontakteissa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Taitotaso A1.1: Oppilas osaa käyttää muutamia kielelle ja kulttuurille tyypillisimpiä kohteliaisuuden ilmauksia (tervehtiminen, hyvästely, kiittäminen) joissakin kaikkein rutiininomaisimmissa sosiaalisissa kontakteissa.

Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä
T10 rohkaista oppilasta tulkitsemaan ikätasolleen sopivia ja itseään kiinnostavia puhuttuja ja kirjoitettuja tekstejä
Paikallinen tarkennus
T10Oppilas havainnoi yksinkertaisia ikätasolleen sopivia puhuttuja ja kirjoitettuja tekstejä.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii ymmärtämään erilaisia puhuttuja ja kirjoitettuja tekstejä hyödyntäen erilaisia ymmärtämisstrategioita.
Tekstien tulkintataidot

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Taitotaso A2.1: Oppilas ymmärtää helppoja, tuttua sanastoa ja ilmaisuja sekä selkeää puhetta sisältäviä tekstejä. Oppilas ymmärtää lyhyiden, yksinkertaisten, itseään kiinnostavien viestien ydinsisällön ja tekstin pääajatukset tuttua sanastoa sisältävästä, ennakoitavasta tekstistä. Oppilas pystyy hyvin yksinkertaiseen päättelyyn asiayhteyden tukemana.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Taitotaso A1.3: Oppilas ymmärtää yksinkertaista, tuttua sanastoa ja ilmaisuja sisältävää kirjoitettua tekstiä ja hidasta puhetta asiayhteyden tukemana. Oppilas pystyy löytämään tarvitsemansa yksinkertaisen tiedon lyhyestä tekstistä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Taitotaso A1.2: Oppilas ymmärtää harjoiteltua, tuttua sanastoa ja ilmaisuja sisältävää muutaman sanan mittaista kirjoitettua tekstiä ja hidasta puhetta. Oppilas tunnistaa tekstistä yksittäisiä tietoja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Taitotaso A1.1: Oppilas ymmärtää vähäisen määrän yksittäisiä puhuttuja ja kirjoitettuja sanoja ja ilmauksia. Oppilas tuntee kirjainjärjestelmän tai hyvin rajallisen määrän kirjoitusmerkkejä.

Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä
T11 tarjota oppilaalle runsaasti tilaisuuksia harjoitella ikätasolle sopivaa pienimuotoista puhumista ja kirjoittamista kiinnittäen huomiota myös ääntämiseen ja tekstin sisällön kannalta oleellisimpiin rakenteisiin
Paikallinen tarkennus
T11Oppilas tutustuu saksan kieleen toistamalla runsaasti sanoja ja yksinkertaisia sanontoja sekä tuottamalla yksinkertaisia lauseita.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii ilmaisemaan itseään suullisesti ja kirjallisesti käyttäen kohdekielen keskeistä sanastoa ja keskeisiä rakenteita. Hän oppii ääntämään ymmärrettävästi.
Tekstien tuottamistaidot

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Taitotaso A1.3: Oppilas osaa rajallisen määrän lyhyitä, ulkoa opeteltuja ilmauksia, keskeistä sanastoa ja perustason lauserakenteita. Oppilas pystyy kertomaan arkisista ja itselleen tärkeistä asioista käyttäen suppeaa ilmaisuvarastoa ja kirjoittamaan yksinkertaisia viestejä ja ääntää harjoitellut ilmaisut ymmärrettävästi.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Taitotaso A1.2: Oppilas pystyy kertomaan joistakin tutuista ja itselleen tärkeistä asioista käyttäen suppeaa ilmaisuvarastoa ja kirjoittaa muutaman lyhyen lauseen harjoitelluista aiheista. Oppilas ääntää useimmat harjoitellut ilmaisut ymmärrettävästi. Oppilas hallitsee hyvin suppean perussanaston ja muutaman tilannesidonnaisen ilmauksen sekä peruskieliopin aineksia.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Taitotaso A1.1/A1.2: Oppilas osaa ilmaista itseään puheessa hyvin suppeasti käyttäen harjoiteltuja sanoja ja opeteltuja vakioilmaisuja. Oppilas ääntää joitakin harjoiteltuja ilmauksia ymmärrettävästi ja osaa kirjoittaa joitakin erillisiä sanoja ja sanontoja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Taitotaso A1.1: Oppilas osaa ilmaista itseään puheessa hyvin suppeasti käyttäen tuttuja sanoja, harjoiteltuja sanoja ja tavallisimpia opeteltuja vakioilmaisuja. Oppilas ääntää joitakin harjoiteltuja ilmauksia ymmärrettävästi ja osaa kirjoittaa joitakin tuttuja erillisiä sanoja ja sanontoja.

Sisällöt

S1 Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen

Opetussuunnitelman perusteet

Tutustutaan kielten ja kulttuurien monimuotoisuuteen sekä opiskeltavan kielen levinneisyyteen ja tarvittaessa päävariantteihin. Hankitaan tietoa kielen ja kulttuurin merkityksestä yksilölle ja yhteisölle. Pohditaan omaa kieli- ja kulttuuritaustaa. Harjoitellaan arvostavaa kielenkäyttöä vuorovaikutuksessa. Kuunnellaan eri kieliä, katsellaan erilaisia tapoja kirjoittaa, tehdään havaintoja sanojen lainautumisesta kielestä toiseen. Pohditaan, miten voi toimia, jos osaa kieltä vain vähän.

Paikallinen opetussuunnitelma

Kulttuuri (L2):

Tutustutaan kielten ja kulttuurien moninaisuuteen omassa luokassa. Lähestytään kielen ja kulttuurin ilmiöitä oppilaslähtöisesti. Tuetaan jokaisen omaa kieli- ja kulttuuri-identiteettiä avoimesti ja arvostavasti keskustellen.

Keskustellaan erilaisista tavoista viettää juhlia eri maissa ja kulttuureissa. Tutustutaan saksalaisiin juhlapäiviin.

Tutustutaan saksalaiseen kulttuuriin esim. musiikin, elokuvien ja sarjakuvien kautta.

Kielitieto (L1, L2):

Keskustellaan saksasta ja muista kielistä: missä niitä voi kuulla ja nähdä ja miltä ne kuulostavat. Tehdään näkyväksi, mitä kieliä osataan, vaikka vain vähän. Mietitään, miten voi ymmärtää tai tulla ymmärretyksi, jos ei ole yhteistä kieltä.

Havainnoidaan saksan kielelle ominaisia käyttötapoja (esim. henkilöiden puhuttelu ja teitittely).

S2 Kielenopiskelutaidot

Opetussuunnitelman perusteet

Opetellaan suunnittelemaan toimintaa yhdessä, antamaan ja ottamaan vastaan palautetta ja ottamaan vastuuta. Opetellaan tehokkaita kielenopiskelutapoja, kuten uusien sanojen ja rakenteiden aktiivista käyttöä omissa ilmaisuissa, muistiinpainamiskeinoja, tuntemattoman sanan merkityksen päättelemistä asiayhteydestä. Totutellaan arvioimaan omaa kielitaitoa esimerkiksi Eurooppalaista kielisalkkua käyttäen.

Paikallinen opetussuunnitelma

Kannustetaan oppilasta käyttämään omia vahvuuksiaan oppimisessa ja iloitsemaan onnistumisista. Vahvistetaan oppilaan itseluottamusta oppijana ja kielenkäyttäjänä ja rohkaistaan häntä käyttämään saksankielisiä sanoja ilman epäonnistumisen pelkoa.

Käytetään ilmaisuun kannustavia työtapoja, esimerkiksi leikkejä, lauluja, pelejä, draaman keinoja, joissa ei kiinnitetä huomiota virheisiin.

Opetellaan saksan kieltä monin eri tavoin: toiminnallisesti ja kaikkia eri aisteja käyttäen. Opiskellaan pareittain, pienissä ryhmissä, yksin ja koko luokan kanssa. Opetellaan kuuntelemaan ja puhumaan. Opetellaan eläytymään tilanteisiin ja viestimään koko kehoa käyttäen.

Opetellaan mieleenpainamiskeinoja harjoittelemalla sanoja esimerkiksi aihepiireittäin visualisoimalla, esittämällä, ääneen lukemalla, parin kanssa tai itseltä kyselemällä.

Opetellaan käyttämään erilaisia apuvälineitä, kuten aakkosellisia sanastoja ja kappalesanastoja.

Opetellaan tekemään kotitehtäviä säännöllisesti kuuntelemalla, ääneen lukemalla ja toistamalla, itseltä kyselemällä sekä piirtäen ja kirjoittaen. Opetellaan ottamaan vastuu omista tehtävistä ja tekemään ne huolellisesti loppuun. Harjoitellaan vertais- ja itsearviointia.

S3 Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa, taito tulkita tekstejä, taito tuottaa tekstejä

Opetussuunnitelman perusteet

Opetellaan kuulemaan, puhumaan, lukemaan ja kirjoittamaan kohdekieltä monenlaisista aiheista. Keskeisiä aiheita ovat minä itse, perheeni, ystäväni, koulu, harrastukset ja vapaa-ajan vietto sekä elämä kohdekielisessä ympäristössä. Lisäksi valitaan aiheita yhdessä. Sisältöjen valinnassa lähtökohtana on oppilaiden jokapäiväinen elämänpiiri, kiinnostuksen kohteet sekä ajankohtaisuus, näkökulmana minä, me ja maailma. Valitaan erilaisia kielenkäyttötarkoituksia, kuten esimerkiksi tervehtiminen, avun pyytäminen tai mielipiteen ilmaiseminen. Sanastoa ja rakenteita opetellaan monenlaisten tekstien, kuten pienten tarinoiden, näytelmien, haastattelujen ja sanoitusten yhteydessä. Tarjotaan mahdollisuuksia harjoitella vaativampia kielenkäyttötilanteita. Opetellaan löytämään kohdekielistä aineistoa esimerkiksi verkosta. Valittaessa tekstejä ja aiheita otetaan huomioon opiskeltavan kielen maantieteellinen levinneisyys sekä kielialueen elämänmuoto. Havainnoidaan ja harjoitellaan runsaasti ääntämistä sekä sana- ja lausepainoa, puherytmiä ja intonaatiota. Harjoitellaan tunnistamaan opiskeltavan kielen foneettisen tarkekirjoituksen merkkejä sekä tuottamaan tarvittavia kirjoitusmerkkejä.

Paikallinen opetussuunnitelma

Opetellaan kuulemaan, toistamaan ja tunnistamaan saksankielisiä sanoja ja sanontoja sekä jonkin verran kirjoittamaan saksan kieltä. Keskeisiä aiheita ovat minä itse, perheeni, kotini ja ystäväni.

Harjoitellaan yksinkertaisia

kielenkäyttötilanteita, esimerkiksi tervehtimistä, esittäytymistä, nimeämistä, kiittämistä ja puhumista yksinkertaisissa arkipäivän tilanteissa.

Sanastoa kuten värejä, eläimiä, numeroita ja sanontoja esim. mieltymyksien kertomista ja tekemisistä kertomista opetellaan laulujen, leikkien ja pelien yhteydessä. Lisäksi niitä harjoitellaan liikettä, rytmiikkaa ja musiikkia käyttäen.

Yksinkertaisia kielen rakenteita ja lausemalleja harjoitellaan suullisesti sanastollisina fraaseina.

Havainnoidaan ja harjoitellaan runsaasti ääntämistä, puherytmiä ja intonaatiota kielellä leikitellen ja teksteihin eläytyen.

ePerusteet