Oppilaan oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa
Arvioinnin tehtävät perusopetuksessa
Puolankajärven koulun arvioinnin kehittämisen painopistealueita ovat itsearviointi ja vertaisarviointi. Niitä kehitetään koko perusopetuksen aikana käyttämällä mahdollisuuksien mukaan yhteistoiminnallisia opetusmenetelmiä ja luomalla opetuksellisia mahdollisuuksia monipuoliseen palautteen antamiseen.
Formatiivinen arviointi
Summatiivinen arviointi
Arvioinnin yleiset periaatteet
Oppimisen ja osaamisen arviointi
Työskentelyn arviointi
Oppiaineita ja käyttäytymistä arvioidaan syyslukukauden päättyessä vuosiluokilla 1 - 8 välitodistuksessa ja vuosiluokalla 9 opintomenestystiedotteessa. Jos jatko-opintoihin hakeminen vaatii päättötodistuksen periaatteiden mukaan annettavan välitodistuksen, annetaan se opintomenestystiedotteen sijaan. Vuosiluokilla 1-3 käytetään sanallista arviointia ja vuosiluokilla 4 - 9 numeroarviointia.
Numeroarviointi:
Numeroin arvioidaan kaikki yhteiset aineet (4. - 9.lk) ja kaikki valinnaiset aineet, jotka muodostavat yhtenäisen, vähintään kahden vuosiviikkotunnin oppimäärän. Vuosiluokilla 1 - 6 biologia, maantieto, fysiikka, kemia ja terveystieto sisältyvät ympäristöoppiin. Vuosiluokilla 7 - 9 ne arvioidaan erikseen.
Arviointiasteikko:
10 (erinomainen), 9 (kiitettävä), 8 (hyvä), 7 (tyydyttävä), 6 (kohtalainen), 5 (välttävä), 4 (hylätty).
Sanallinen arviointi:
Sanallisesti voidaan arvioida tietojen ja taitojen saavuttamista oppiaineen eri osa-alueilla sekä työskentelyä ja käyttäytymistä. Sanallista arviointia käytettäessä tulee ilmetä, onko oppilaan opiskelema opintokokonaisuus suoritettu hyväksytysti vai onko suoritus hylätty. Sanallisessa arvioinnissa on siten aina mukana suoritusmerkintä: hyväksytty tai hylätty. Sanallinen arviointi voi myös täydentää numeroarviointia.
Oppimäärältään alle kaksi vuosiviikkotuntia käsittävät valinnaiset aineet ja tällaisista oppimääristä koostuvat kokonaisuudet arvioidaan sanallisesti.
Yhteisistä oppiaineista oppilaanohjaus arvioidaan sanallisesti.
Valinnaisten taito -ja taideaineiden arviointi:
Valinnaiset taito- ja taideaineet arvioidaan osana yhteisinä oppiaineina opetettavien musiikin, kuvataiteen, käsityön, liikunnan ja kotitalouden opetusta. Niistä ei tule erillistä arviointia väli- tai lukuvuositodistukseen.
Käyttäytymisen arviointi
Puolankajärven koulun arvioinnin kohteet
Ihmisten ja ympäristön huomioonottaminen
Oman ja toisten työn arvostaminen
Sääntöjen tunteminen ja noudattaminen
Käyttäytymisen arviointi on jatkuvaa, ja se on luonnollinen osa koulun päivittäistä työtä. Käyttäytymistä voidaan arvioida myös oppilaan, hänen huoltajansa ja opettajan yhteistyönä. Käyttäytymisen arviointiin osallistuvat kaikki oppilasta opettavat opettajat.
Arviointitavat
• Numeroarviointi tai sanallinen arvio tai molemmat yhdessä
• Arvioidaan väli -ja lukuvuositodistuksessa, jos numeroarviointi
• Arvioidaan väli -ja lukuvuositodistuksen liitteessä, jos sanallinen
Puolankajärven koulun vuosiluokilla 1- 3 käyttäytyminen arvioidaan kaksi kertaa lukuvuodessa sanallisesti väli- ja lukuvuositodistuksen liitteessä. Vuosiluokilla 4 - 8 käyttäytyminen arvioidaan kaksi kertaa lukuvuodessa väli- ja lukuvuositodistuksessa numeroin. Vuosiluokalla 9 käyttäytyminen arvioidaan kaksi kertaa lukuvuodessa numeroin: syyslukukauden lopussa välitodistuksessa ja kevätlukukauden lopussa päättötodistuksen liitteenä.
Käyttäytymisen arvioinnissa erityisen tärkeä on huolehtia, että arviointi ei kohdistu oppilaan persoonaan, temperamenttiin eikä muihin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Käyttäytyminen arvioidaan todistuksissa omana kokonaisuutena, eikä se vaikuta oppiaineesta saatavaan arvosanaan tai sanalliseen arvioon. Päättö- ja erotodistukseen käyttäytymisen arviota ei merkitä.
Arvioinnin kriteereistä riittää, kun enemmistö niistä toteutuu oppilaan kohdalla.
Käyttäytymisen arviointi ja sen perustana olevat tavoitteet
Hyvän käyttäytymisen tavoitteet perusopetuksessa
Oppilas noudattaa hyviä tapoja ja ottaa huomioon eri tilanteiden vaatimukset käyttäytymisessään.
Oppilas ottaa myönteisesti huomioon toiset ihmiset ja käyttäytyy kohteliaasti.
Oppilaan kielenkäyttö on asiallista ja kunnioittavaa niin aikuisia kuin koulutovereita kohtaan.
Oppilas on avulias, ystävällinen ja huomaavainen toisia kohtaan.
Oppilas kantaa vastuuta koulussa tehtävästä työstä ja on omaehtoisesti valmis auttamaan muita.
Oppilas toimii myönteisesti oman luokkansa ja koulunsa yhteishengen kohottamiseksi.
Oppilas kunnioittaa toisen ihmisen fyysistä, sosiaalista ja psyykkistä koskemattomuutta.
Oppilas suvaitsee erilaisuutta.
Oppilas kuuntelee muita ja suvaitsee erilaiset mielipiteet.
Oppilas ei hyväksy häirintää eikä kiusaamista.
Oppilas arvostaa ja kunnioittaa kouluympäristöä sekä kouluyhteisöä.
Oppilas kunnioittaa toisen omaisuutta.
Oppilas käyttää koulun omaisuutta asiallisesti ja siististi.
Oppilas ymmärtää sääntöjen merkityksen.
Oppilas noudattaa koulun järjestyssääntöjä, luokan sääntöjä sekä ihmisten yhteiselämän yleisiä pelisääntöjä.
Oppilas antaa työrauhan muille ja itselleen.
Oppilas on rehellinen ja oikeudenmukainen.
Oppilas noudattaa koulun aikuisten antamia ohjeita.
Käyttäytymisen arviointi
10 ERINOMAINEN
Sääntöjen noudattaminen
Noudatan koulun järjestyssääntöjä
Noudatan yhteisesti sovittuja sääntöjä ja ohjeita
Ymmärrän saamani palautteen merkityksen ja toimin saamani palautteen mukaisesti
Kannan vastuun teoistani
Hoidan saamani tehtävät tunnollisesti
Osoitan omatoimisuutta yhteisten asioiden hoidossa
Edistän ja kehitän yhteisön hyvinvointia
Hyvien tapojen noudattaminen
Noudatan hyviä tapoja
Olen kohtelias, avulias ja rehellinen
Osaan käyttäytyä esimerkillisesti erilaisissa tilanteissa
Suhtaudun myönteisesti koulutyöhön
Kannustan toisia hyvään käytökseen
Kielenkäyttöni on asiallinen
Toisten ja ympäristön huomioon ottaminen
Arvostan omaa ja muiden työtä
Osaan antaa kannustavaa palautetta
Kunnioitan toisia
Otan ihmiset huomioon tasavertaisina
Hyväksyn ihmisten erilaisuuden
Edistän omilla toimillani suvaitsevaisuutta
Pystyn työskentelemään sujuvasti kaikenlaisissa ryhmissä ja olosuhteissa
Annan työrauhan
Ylläpidän siisteyttä ja järjestystä oma-aloitteisesti
Osaan ratkoa ristiriitoja
9 KIITETTÄVÄ
Sääntöjen noudattaminen
Noudatan koulun järjestyssääntöjä
Noudatan yhteisesti sovittuja sääntöjä ja ohjeita
Ymmärrän saamani palautteen merkityksen ja toimin saamani palautteen mukaisesti
Kannan vastuun teoistani
Hoidan saamani tehtävät tunnollisesti
Osoitan yleensä omatoimisuutta yhteisten asioiden hoidossa
Edistän ja kehitän yhteisön hyvinvointia toisinaan
Hyvien tapojen noudattaminen
Noudatan hyviä tapoja
Olen kohtelias, avulias ja rehellinen
Osaan käyttäytyä erilaisissa tilanteissa
Suhtaudun myönteisesti koulutyöhön
Kannustan toisia hyvään käytökseen
Kielenkäyttöni on asiallinen
Toisten ja ympäristön huomioon ottaminen
Arvostan omaa ja muiden työtä
Osaan antaa kannustavaa palautetta
Otan ihmiset huomioon tasavertaisina
Hyväksyn ihmisten erilaisuuden
Edistän omilla toimillani suvaitsevaisuutta
Pystyn työskentelemään sujuvasti kaikenlaisissa ryhmissä ja olosuhteissa
Annan työrauhan
Ylläpidän siisteyttä ja järjestystä oma-aloitteisesti
Osaan ratkoa ristiriitoja
8 HYVÄ
Sääntöjen noudattaminen
Noudatan koulun järjestyssääntöjä
Noudatan yhteisesti sovittuja sääntöjä ja ohjeita
Ymmärrän saamani palautteen
Kannan vastuun teoistani
Hoidan saamani tehtävät tunnollisesti
Minua on voitu joutua ohjaamaan vähäisissä määrin
Hyvien tapojen noudattaminen
Noudatan hyviä tapoja
Olen kohtelias ja rehellinen
Osaan käyttäytyä erilaisissa tilanteissa
Suhtaudun myönteisesti koulutyöhön
Kielenkäyttöni on asiallinen
Minua on voitu joutua ohjaamaan vähäisissä määrin
Toisten ja ympäristön huomioon ottaminen
Arvostan omaa ja muiden työtä
Kunnioitan toisia
Otan ihmiset huomioon tasavertaisina
Hyväksyn ihmisten erilaisuuden
Pystyn työskentelemään kaikenlaisissa ryhmissä
Annan työrauhan
Ylläpidän siisteyttä ja järjestystä
Minua on voitu joutua ohjaamaan vähäisissä määrin
7 TYYDYTTÄVÄ
Sääntöjen noudattaminen
Noudatan koulun järjestyssääntöjä pääsääntöisesti
Noudatan yhteisesti sovittuja sääntöjä ja ohjeita
En aina ymmärrä saamani palautteen merkitystä
Kannan vastuun teoistani useimmiten
Hoidan saamani tehtävät useimmiten
Minua on voitu joutua ohjaamaan kasvatuksellisin tai kurinpidollisin toimin
Hyvien tapojen noudattaminen
Olen rehellinen
Osaan käyttäytyä yleensä hyvin erilaisissa tilanteissa
Suhtaudun pääsääntöisesti myönteisesti koulutyöhön
Kielenkäyttöni on pääsääntöisesti asiallista
Minua on voitu joutua ohjaamaan kasvatuksellisin tai kurinpidollisin toimin
Toisten ja ympäristön huomioon ottaminen
Arvostan pääsääntöisesti omaa ja muiden työtä
Kunnioitan pääsääntöisesti toisia
Otan pääsääntöisesti ihmiset huomioon tasavertaisina
Pääsääntöisesti hyväksyn ihmisten erilaisuuden
Pystyn työskentelemään silloin tällöin kaikenlaisissa ryhmissä ja olosuhteissa
Annan pääsääntöisesti työrauhan
Ylläpidän siisteyttä ja järjestystä pyydettäessä
Minua on voitu joutua ohjaamaan kasvatuksellisin tai kurinpidollisin toimin
6 KOHTALAINEN
Sääntöjen noudattaminen
Rikon koulun järjestyssääntöjä toistuvasti
En useinkaan toimi yhteisesti sovittujen sääntöjen mukaisesti
En ymmärrä saamani palautteen merkitystä
Kannan vastuun teoistani satunnaisesti
Hoidan saamani tehtävät satunnaisesti
Hyvien tapojen noudattaminen
Osaan käyttäytyä satunnaisesti erilaisissa tilanteissa
Suhtaudun myönteisesti koulutyöhön silloin tällöin
Kielenkäyttöni on epäasiallista
Minua on voitu joutua ohjaamaan toistuvasti kasvatuksellisin tai kurinpidollisin toimin
Toisten ja ympäristön huomioon ottaminen
Arvostan satunnaisesti omaa ja muiden työtä
Kunnioitan satunnaisesti toisia
En osaa suhtautua tasa-arvoon ja ihmisten erilaisuuteen sujuvasti
Pystyn työskentelemään ryhmissä ja erilaisissa olosuhteissa vaihtelevasti
En useinkaan anna työrauhaa
Siisteyden ja järjestyksen ylläpidossa minulla on haasteita, vaadin auktoriteetin
Uhkaava, väkivaltainen tai muu turvallisuutta vaarantava käytös
5 VÄLTTÄVÄ
Sääntöjen noudattaminen
Tarvitsen jatkuvaa tukea sääntöjen noudattamiseen
Hyvien tapojen noudattaminen
Tarvitsen jatkuvaa tukea hyvien tapojen noudattamiseen
Toisten ja ympäristön huomioon ottaminen
Tarvitsen jatkuvaa tukea toisten ja ympäristön huomioon ottamiseen
Uhkaava, väkivaltainen tai muu turvallisuutta vaarantava käytös
4 HYLÄTTY
En kykene toimimaan kouluyhteisössä
Opinnoissa eteneminen perusopetuksen aikana
Opinnoissa eteneminen vuosiluokittain
Opinnoissa eteneminen tavoitekokonaisuuksittain
Lukuvuoden päätteeksi arvioitavat yhteiset oppiaineet ja valinnaiset aineet
Perusopetuksen päättöarviointi
Perusopetuksen päättöarvosanan muodostaminen
Yhteisten oppiaineiden päättöarviointi
Yhteisten taito- ja taideaineiden päättöarviointi
Valinnaisten aineiden arviointi päättöarvioinnissa
Johonkin oppiaineeseen painottuva opetus ja päättöarviointi
Oppilaskohtaisia tukitoimia saavan oppilaan päättöarviointi
Poissaolojen vaikutukset arviointiin
Arvioinnin uusiminen ja oikaisu
Todistukset
Sanalliset arviot ja numeroarvosanat todistuksissa
Lukuvuositodistus
Välitodistus
Erotodistus
Perusopetuksen päättötodistus
Erityinen tutkinto ja siitä annettavat todistukset
Paikallisesti päätettävät asiat
Kaikki yhteisiin oppiaineisiin liittyvät oppilaan suorittamat valinnaiset aineet merkitään päättötodistukseen välittömästi kyseisen oppiaineen alle, ja niistä koostuu yksi numeroarviointi. Vanhempaintapaamisissa käydään läpi oppilaan arviointeja. Lukuvuoden ja opintokokonaisuuden alussa käydään läpi oppilaiden kanssa tavoitteet ja arvioinnin kriteerit. Arvosanat julkaistaan Wilmaan ajantasaisesti.
Arviointi tehdään kokonaisvaltaisesti ja monipuolisesti. Oppiaineen arvosana muodostuu oppilaan tiedoista, taidoista ja työskentelystä. Yksittäistä hylättyä arvosanaa ei uusita, vaan oppilaalla on mahdollisuus osoittaa osaamisensa muilla tavoilla ja seuraavissa koetilanteissa. Poissaolotilanteissa tekemättä jääneet kokeet tehdään koulun laatimassa aikataulussa.
Arvioinnista tulee tiedottaa oppilasta ja huoltajaa riittävästi. Arvioinnin perusteet ja oppilaan rooli arviointiprosessissa selitetään oppilaille ja huoltajille arvioitavan jakson alussa.
Arviointia toteutetaan sekä lukuvuoden aikana että sen päättyessä.
Arvioinnista tiedottamisen muodot ovat oppimiskeskustelut / arviointikeskustelut, palaute testeistä, kokeista, tuntityöskentelystä ja käyttäytymisestä esim. Wilman kautta. Välitodistus annetaan jouluna, ja se osoittaa oppilaan tilanteen lukukauden vaihtuessa.
Kunnan perusopetuksen arviointirunko |
| ||
Vuosiluokka | Arviointitapa | Arvioinnin muoto | Arvioinnin ajankohta |
1 | oppimiskeskustelu | suullinen | vähintään kerran lukuvuodessa |
välitodistus | sanallinen | syyslukukauden päätteeksi | |
lukuvuositodistus | sanallinen | lukuvuoden päätteeksi | |
2 | oppimiskeskustelu | suullinen | vähintään kerran lukuvuodessa |
välitodistus | sanallinen | syyslukukauden päätteeksi | |
lukuvuositodistus | sanallinen | lukuvuoden päätteeksi | |
3 | oppimiskeskustelu | suullinen | vähintään kerran lukuvuodessa |
välitodistus | sanallinen | syyslukukauden päätteeksi | |
lukuvuositodistus | sanallinen | lukuvuoden päätteeksi | |
4 | oppimiskeskustelu | suullinen | vähintään kerran lukuvuodessa |
välitodistus | numeerinen | syyslukukauden päätteeksi | |
| lukuvuositodistus | numeerinen | lukuvuoden päätteeksi |
5 | oppimiskeskustelu | suullinen | vähintään kerran lukuvuodessa |
välitodistus | numeerinen | syyslukukauden päätteeksi | |
lukuvuositodistus | numeerinen | lukuvuoden päätteeksi | |
6 | oppimiskeskustelu | suullinen | lukuvuosittain |
ainekohtainen arviointikeskustelu | suullinen, sisältää oppilaan itsearvioinnin | vähintään kerran lukuvuodessa | |
välitodistus | numeerinen | syyslukukauden päätteeksi | |
lukuvuositodistus | numeerinen | lukuvuoden päätteeksi | |
7 | oppimiskeskustelu | suullinen | lukuvuosittain |
ainekohtainen arviointikeskustelu | suullinen, sisältää oppilaan itsearvioinnin | vähintään kerran lukuvuodessa | |
välitodistus | numeerinen | syyslukukauden päätteeksi | |
lukuvuositodistus | numeerinen | lukuvuoden päätteeksi | |
8 | oppimiskeskustelu | suullinen | lukuvuosittain |
ainekohtainen arviointikeskustelu | suullinen, sisältää oppilaan itsearvioinnin | vähintään kerran lukuvuodessa | |
välitodistus | numeerinen | syyslukukauden päätteeksi | |
lukuvuositodistus | numeerinen | lukuvuoden päätteeksi | |
9 | oppimiskeskustelu | suullinen | lukuvuosittain |
ainekohtainen arviointikeskustelu | suullinen, sisältää oppilaan itsearvioinnin | vähintään kerran lukuvuodessa | |
välitodistus | numeerinen | syyslukukauden päätteeksi | |
päättötodistus | numeerinen | perusopetuksen päättyessä | |
Luokanopettajan / luokanvalvojan tulee tarjota oppilaille ja huoltajille mahdollisuus osallistua oppimiskeskusteluun vähintään kerran lukuvuodessa. Aineenopettaja käy ainekohtaisen arviointikeskustelun oppilaan kanssa vähintään kerran lukuvuodessa.
Opinnoissa etenemisen, vuosiluokalta siirtymisen ja vuosiluokalle jättämisen periaatteet ja käytännöt
Lukuvuositodistukseen kirjataan seuraavalle vuosiluokalle siirtyminen. Jos oppilaalle on tulossa hylätty arvosana, hänelle ja hänen huoltajalleen on hyvissä ajoin tiedotettava tästä. Lisäksi oppilaalle ja huoltajalle täytyy tiedottaa hyväksyttyyn arvosanaan vaadituista suorituksista. Ennen luokalle jättämistä oppilaalle annetaan mahdollisuus osoittaa saavuttaneensa hyväksyttävät tiedot ennen lukuvuoden päättymistä erikseen sovittavana ajankohtana. Lukuvuoden päätyttyä kesäkuussa voidaan antaa myös mahdollisuus näyttöihin.
Mikäli oppilas jää luokalle, hänen ja hänen huoltajiensa kanssa on hyvissä ajoin keskusteltava tukitoimista ja opetuksen muista mahdollisista järjestelyistä. Mahdollisen luokalle jäämisen yhtenä vaihtoehtona on tavoitekokonaisuuksittain eteneminen. Oppilaan opetusjärjestelyjä pohditaan aina tapauskohtaisesti.
Sanallisen arvion tai numeroarvosanan antaminen todistuksissa eri oppiaineissa sekä käyttäytymisen arvioinnissa
Sanallinen arvio annetaan eri oppiaineista todistuksissa vuosiluokilla 1 - 3. Numeroarvosana annetaan sekä välitodistuksissa että lukuvuositodistuksissa eri oppiaineissa vuosiluokilla 4 - 9. Käyttäytymisen numeroarvosana annetaan sekä välitodistuksissa vuosiluokilla 4.-9. että lukuvuositodistuksissa vuosiluokilla 4 - 8. Päättötodistuksessa 9. luokalla käyttäytymisen numeroarvosana annetaan liitteenä pyynnöstä.
Valinnaisten aineiden arviointi päättöarvioinnissa
Valinnaisista aineista, jotka muodostavat yhtenäisen, vähintään kahden vuosiviikkotunnin oppimäärän luokilla 7–9, merkitään päättötodistukseen numeroarvosana. Yhteisiin oppiaineisiin liittyvistä syventävistä numeroin arvioitavista valinnaisista aineista merkitään päättötodistukseen yhteisen oppiaineen nimen alle valinnaisen aineen nimi, vuosiviikkotuntimäärä ja annettu arvosana. Kaikki yhteisiin oppiaineisiin liittyvät oppilaan suorittamat syventävät valinnaiset aineet merkitään päättötodistukseen välittömästi kyseisen oppiaineen alle.
Oppimäärältään alle kaksi vuosiviikkotuntia käsittävistä syventävistä valinnaisista aineista ja tällaisista oppimääristä koostuvista kokonaisuuksista merkitään todistuksiin sanallinen arvio. Sanallisesti arvioitavan valinnaisen oppiaineen nimen alle merkitään valinnaisen aineen nimi, vuosiviikkotuntimäärä ja merkintä ”hyväksytty”.
Ne valinnaiset aineet, jotka eivät liity mihinkään yhteiseen oppiaineeseen merkitään päättötodistukseen otsikon ”soveltavat valinnaiset aineet” alle. Aineesta mainitaan nimi, vuosiviikkotuntimäärä sekä arvio joko numeroarvosanana tai merkinnällä ”hyväksytty”.
Välitodistus
Välitodistus annetaan kaikille vuosiluokille syyslukukauden päättyessä samoin perustein kuin lukuvuositodistus. Sanallisistakin arvioista tulee käydä ilmi, onko oppilas suoriutunut hyväksytysti lukukauden opinnoista kussakin opinto-ohjelmaansa kuuluvissa oppiaineissa.