Käsityö

Opetussuunnitelman perusteet

Oppimisen ja osaamisen arviointi käsityössä on luonteeltaan ohjaavaa ja kannustavaa, oppilaiden yksilöllisen edistymisen huomioivaa sekä koko käsityöprosessia koskevaa. Käsityöprosessin eri vaiheiden dokumentointi toimii arvioinnin välineenä. Oppimisen ja osaamisen arvioinnissa havainnoidaan käsityöprosessia kokonaisuudessaan, käsityöhön soveltuvien materiaalien kokeilemista, testaamista, eri materiaalien työstämisen tapoja, taitoja, työskentelyn sujuvuutta ja tuotosten laatua sekä muissa oppiaineissa opitun soveltamista.  

Palautteen antamisessa korostetaan myönteisesti oppilaan kehittymistä ja kannustetaan osaamisen laajentamiseen ja syventämiseen. Keskeisten sisältöalueiden oppimisen rinnalla arvioidaan monipuolisesti laaja-alaisen käsityötaidon ja -tiedon kehittymistä. Arviointikeskustelussa ja muussa palautteessa käydään yhdessä läpi oppilaan vahvuuksia ja kehittämiskohteita ja ohjataan kehittämään suoritusta. Oppilaille tarjotaan erilaisia tapoja tehdä itse- ja vertaisarviointia. Oppilaan tai ryhmän työskentelyä ja tuotosta voidaan esitellä ja tarkastella, jolloin oppilaat oppivat asioiden selkeää ja jäsenneltyä esittämistä, toisten työskentelyn arvostamista ja rakentavaa palautteen antoa. 

Käsityön sanallista arviota tai arvosanaa antaessaan opettaja arvioi oppilaiden osaamista suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa vuosiluokittain 3–6 kohdennettuihin oppiaineen tavoitteisiin. Lukuvuosiarviointi 6. luokalla perustuu paikallisessa opetussuunnitelmassa kyseiselle vuosiluokalle kohdennettuihin oppiaineen opetuksen tavoitteisiin. 

Määritellessään osaamisen tasoa 6. vuosiluokan lukuvuositodistusta varten opettaja käyttää käsityön valtakunnallisia arviointikriteereitä. Oppilas on saavuttanut perusteissa asetetut vuosiluokkien 3–6 käsityön opetuksen tavoitteet arvosanan 5, 7, 8 tai 9 mukaisesti, kun oppilaan osaaminen vastaa pääosin kyseisen arvosanan kriteereissä kuvattua osaamisen tasoa. Arvosanojen 4, 6 ja 10 mukaisen osaamisen kokonaisarviointi muodostetaan vuosiluokille 3–6 asetettujen käsityön opetuksen tavoitteiden pohjalta ja suhteessa edellä mainittuihin lukuvuosiarvioinnin kriteereihin. Paremman osaamisen tason saavuttaminen jonkin tavoitteen osalta voi kompensoida hylätyn tai heikomman suoriutumisen jonkin muun tavoitteen osalta. Oppilaan työskentelyn arviointi sisältyy vuosiluokilla 3–6 käsityön lukuvuosiarviointiin ja siitä muodostettavaan sanalliseen arvioon tai arvosanaan. Käsityön 6. vuosiluokan lukuvuosiarvioinnin kriteerikuvauksissa alempien arvosanojen osaamisen kuvaukset sisältyvät ylemmän arvosanan kuvauksiin.  

Tavoitteet

Tavoite Arvioinnin kohde Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi
T1 vahvistaa oppilaan kiinnostusta käsin tekemiseen sekä innostaa keksivään, kokeilevaan ja paikallisuutta hyödyntävään käsityöhön
Paikallinen tarkennus
Oppilas keksii, kokeilee ja hyödyntää käsityössään paikallisuutta.
T2 ohjata oppilasta hahmottamaan ja hallitsemaan kokonainen käsityöprosessi ja sen dokumentointi
Paikallinen tarkennus
Oppilas etenee työskentelyssään kokonaisen käsityöprosessin vaiheiden mukaan: oman työn suunnittelu, valmistus, arviointi ja prosessin dokumentointi.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas toteuttaa kokonaisen käsityöprosessin, johon sisältyy oman työn suunnittelu, valmistus ja työskentelynaikainen arviointi. Hän dokumentoi prosessia.
Oman työn suunnittelu, valmistus, arviointi ja prosessin dokumentointi

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas toteuttaa kokonaisen käsityöprosessin itsenäisesti ja dokumentoi käsityöprosessin vaiheet. Oppilas pohtii omaa työskentelyään.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas toteuttaa kokonaisen käsityöprosessin ja dokumentoi sen eri vaiheita.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas toteuttaa käsityöprosessin keskeiset osat opettajan ohjaamana. Oppilas dokumentoi joitakin käsityöprosessin vaiheita.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa käsityöprosessin osat. Oppilas toteuttaa jonkin käsityöprosessin osan opettajan konkreettisesti ohjaamana ja dokumentoi sen.

T3 opastaa oppilasta suunnittelemaan ja valmistamaan yksin tai yhdessä käsityötuote tai -teos luottaen omiin esteettisiin ja teknisiin ratkaisuihin
Paikallinen tarkennus
Oppilas suunnittelee ja harjoittelee valmistamaan tuotteita yksin tai yhdessä.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas suunnittelee ja valmistaa yksin tai ryhmässä käsityötuotteen tai teoksen, jossa toteutuu perustellut, esteettiset ja tekniset ratkaisut.
Tuotteen valmistaminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas valmistaa omaan tai yhteiseen suunnitelmaan perustuvan tuotteen tai teoksen, jossa on huomioitu esteettisyys ja toimivuus. Oppilas arvioi ja perustelee tuotteen esteettisiä tai toiminnallisia ratkaisuja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas valmistaa omaan tai yhteiseen suunnitelmaan perustuvan tuotteen tai teoksen, jossa on huomioitu esteettisyys ja toimivuus.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas valmistaa omaan tai yhteiseen suunnitelmaan perustuvan tuotteen tai teoksen opettajan ohjaamana.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas suunnittelee tai valmistaa tuotetta tai teosta opettajan konkreettisesti ohjaamana.

T4 ohjata oppilasta tunnistamaan käsitteistöä sekä tuntemaan monia erilaisia materiaaleja ja työstämään niitä tarkoituksenmukaisesti
Paikallinen tarkennus
Oppilas tuntee käsityön käsitteitä, erilaisia materiaaleja, materiaalien ominaisuuksia sekä tarkoituksenmukaisia työstötapoja.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas käyttää käsityön käsitteistöä ja tuntee erilaisia käsityön materiaaleja. Hän työstää tarkoituksenmukaisesti erilaisia materiaaleja ja valitsee niihin sopivia valmistusmenetelmiä.
Käsityössä käytettävien materiaalien ja valmistusmenetelmien valinta, yhdistäminen ja työstäminen.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas käyttää käsityön käsitteistöä monipuolisesti. Oppilas valitsee, yhdistää ja käyttää taitavasti eri materiaaleja ja valmistusmenetelmiä soveltaen niitä tarkoituksenmukaisesti.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas tuntee ja osaa käyttää käsityön käsitteistöä. Oppilas valitsee, yhdistää ja käyttää eri materiaaleja ja valmistusmenetelmiä tarkoituksenmukaisesti.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas tunnistaa ja nimeää käsityön käsitteistöä ja käyttää käsityön työvälineitä, materiaaleja ja valmistusmenetelmiä opettajan ohjaamana.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa joitakin käsityön työvälineitä, materiaaleja ja valmistusmenetelmiä opettajan konkreettisesti ohjaamana.

T5 kannustaa oppilasta toimimaan pitkäjänteisesti ja vastuuntuntoisesti, huolehtimaan turvallisesta työskentelystä sekä valitsemaan ja käyttämään työhön sopivaa välineistöä
Paikallinen tarkennus
Oppilas käyttää tarkoituksenmukaisia ja turvallisia työvälineitä sekä työskentelee pitkäjänteisesti.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas toimii pitkäjänteisesti ja vastuuntuntoisesti ja työskentelee työturvallisuusohjeita noudattaen. Hän valitsee ja käyttää työhön sopivaa välineistöä.
Työskentelytaidot.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas työskentelee vastuuntuntoisesti, pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti. Oppilas huomioi työturvallisuuden omassa ja toisten kanssa työskentelyssä. Oppilas tietää käsityössä käytettävien työvälineiden ja laitteiden toimintaperiaatteita ja osaa valita niistä tarkoituksenmukaisimmat.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas ottaa vastuuta omasta työskentelystään sekä toimii pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti. Oppilas tietää käsityössä käytettävien työvälineiden ja laitteiden toimintaperiaatteita ja osaa käyttää niitä turvallisesti ja tarkoituksenmukaisesti.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas työskentelee pitkäjänteisesti, vastuullisesti ja turvallisesti opettajan ohjaamana. Oppilas harjoittelee tavoitteellista työskentelyä. Oppilas tietää käsityössä käytettävien työvälineiden ja laitteiden toimintaperiaatteita ja osaa käyttää niitä opettajan ohjaamana.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas harjoittelee pitkäjänteistä ja turvallista työskentelyä opettajan konkreettisesti ohjaamana. Oppilas valitsee ja käyttää työvälineitä opettajan konkreettisesti ohjaamana.

T6 opastaa oppilasta käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa käsityön suunnittelussa, valmistamisessa ja käsityöprosessin dokumentoinnissa
Paikallinen tarkennus
Oppilas harjoittelee tieto- ja viestintäteknologian käyttöä kokonaisessa käsityöprosessissa ja sen dokumentoinnissa.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa käsityön suunnittelussa, valmistamisessa ja käsityöprosessin dokumentoinnissa.
Tieto- ja viestintäteknologian käyttäminen omassa työskentelyssä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas käyttää itsenäisesti oman käsityöprosessinsa eri vaiheisiin ja niiden dokumentointiin sopivia tieto- ja viestintäteknologian välineitä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa ohjeistuksen mukaisesti käsityön suunnittelussa, valmistamisessa ja käsityöprosessin dokumentoinnissa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa opettajan ohjaamana käsityön suunnittelussa, valmistuksessa ja käsityöprosessin dokumentoinnissa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa jonkin käsityöprosessin vaiheen aikana opettajan konkreettisesti ohjaamana.

T7 ohjata oppilasta arvioimaan, arvostamaan ja tarkastelemaan vuorovaikutteisesti omaa ja muiden kokonaisen käsityön prosessia
Paikallinen tarkennus
Oppilas arvioi vuorovaikutteisesti omaa käsityöprosessia ja arvostaa sitä. Oppilas harjoittelee antamaan rakentavaa vertaispalautetta muiden töistä.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas arvostaa omaa ja muiden työtä sekä tarkastelee omaa käsityöprosessiaan ja tarvittaessa muuttaa työskentelyään. Hän antaa vertaispalautetta käsityöprosessista.
Oman työn ja käsityöprosessin tarkastelu, vertaispalautteen antaminen.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas tarkastelee realistisesti omaa työtään ja käsityöprosessiaan. Oppilas antaa aktiivisesti rakentavaa vertaispalautetta käsityöprosessista.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osallistuu rakentavasti oman työn ja käsityöprosessin tarkasteluun. Oppilas osallistuu tarkoituksenmukaisesti vertaispalautteen antamiseen.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osallistuu oman työn ja käsityöprosessin tarkasteluun sekä vertaispalautteen antamiseen opettajan ohjaamana.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas harjoittelee oman työn ja käsityöprosessin tarkastelua sekä vertaispalautteen antamista opettajan konkreettisesti ohjaamana.

T8 herättää oppilas arvioimaan kulutus- ja tuotantotapoja kriittisesti
Paikallinen tarkennus
Oppilas ymmärtää erilaisten kulutus- ja tuotantotapojen merkityksiä.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas tarkastelee kulutus- ja tuotantotapoja monipuolisesti. Hän valmistaa tuotteitaan materiaalitaloudellisesti.
Kulutus- ja tuotantotapojen pohdinta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas tarkastelee monipuolisesti kulutus- ja tuotantotapojen vaikutusta tuotteen elinkaareen. Oppilas valmistaa tuotteitaan materiaalitaloudellisesti ja perustelee valintojaan.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa kertoa, miten kulutus- ja tuotantotavat vaikuttavat tuotteen elinkaareen. Oppilas valmistaa tuotteitaan materiaalitaloudellisesti.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas pohtii kulutus- ja tuotantotapoja opettajan ohjaamana. Oppilas valitsee ja käyttää materiaaleja taloudellisesti opettajan ohjaamana.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas valitsee ja käyttää materiaaleja taloudellisesti opettajan konkreettisesti ohjaamana.

Sisällöt

S1 Ideointi

Opetussuunnitelman perusteet

Suunnittelussa perehdytään erilaisiin lähtökohtiin ja hyödynnetään omia moniaistisia kokemuksia ja elämyksiä sekä havainnoidaan ja analysoidaan esineitä, rakennettua ja luonnon ympäristöä uusien ideoiden kehittämiseksi. Käsityössä yhdistetään värejä, kuviota, erilaisia pintoja, tyylejä ja muotoja. Sovelletaan materiaalien lujuus- ja taipumisominaisuuksia. Tutkitaan rakenteiden syntymistä ja energian käyttöä.

Paikallinen opetussuunnitelma

Oppilasta rohkaistaan keksimään yksin tai yhdessä innostavia ideoita ja uskomaan niihin. Oppilasta myös rohkaistaan yhdistämään käsityö omaan elinpiiriin. Harjaannutaan huomaamaan tutussa ympäristössä tilanteita, joihin voidaan hakea ratkaisua käsityön keinoin. Moniaististen havaintojen ja virikkeiden äärellä oppilasta ohjataan ilmaisemaan itseään käsityönsä avulla.

S2 Suunnittelu

Opetussuunnitelman perusteet

Laaditaan omalle tuotteelle tai teokselle ja työskentelylle suunnitelma ja kehitetään sitä tarvittaessa. Kokeillaan erilaisia materiaaleja ja työskentelytekniikoita ideoiden kehittämiseksi tuotteeksi tai teokseksi. Harjoitellaan suunnitelman dokumentointia sanallisesti ja/tai visuaalisesti sekä numeerisesti käyttäen esimerkiksi mittoja, määriä ja mittakaavoja.

Paikallinen opetussuunnitelma

Oppilaita ohjataan tutustumaan erilaisiin käsityötaitoihin ja käsityön mahdollisuuksiin: sosiaalinen media, museot, näyttelyt tai vierailut.

Tiedetään käsityöprosessin vaiheet: suunnittelu sisältäen alkumielikuvan ja ideoinnin, tekeminen ja arviointi sekä dokumentointi. Suunnittelun oppimiseksi havainnoidaan ja analysoidaan esineitä: muoto, pinta, koko, väri, materiaali sekä niiden merkitys tuotteen käytölle, ulkoasulle ja valmistukselle. Harjoitellaan huomioimaan suunnittelussa tuotteen käyttö ja sen ilmaiseva viesti.

Harjoitellaan suunnitelman dokumentointia sanallisesti ja/tai visuaalisesti sekä numeerisesti käyttäen esimerkiksi mittoja, määriä ja mittakaavoja. Harjoitellaan esittämään suunnitelma sanallisesti ja kuvallisesti.

S3 Kokeilu

Opetussuunnitelman perusteet

Tutkitaan materiaalien ominaisuuksia sekä käsityön tekemisessä tarvittavien tavallisimpien koneiden ja laitteiden toimintaperiaatteita. Sovelletaan näin hankittua tietoa omassa työssä. Kokeillaan monipuolisesti erilaisia materiaaleja kuten erilaisia puulajeja, metalleja, muoveja, kuituja, lankoja, kankaita ja kierrätysmateriaaleja. Harjoitellaan ohjelmoimalla aikaan saatuja toimintoja, joista esimerkkinä robotiikka ja automaatio. Kokeilujen pohjalta tuotetta tai teosta kehitetään vielä eteenpäin.

Paikallinen opetussuunnitelma

Perehdytään yksin tai ryhmässä työn valmistamiseen tarvittaviin taitoihin, valmistustapaan ja työjärjestykseen. Oppilasta ohjataan etsimään tietoa tekemisestä sekä selvittämään käytettävissä olevat soveltuvat materiaalit ja työvälineet sekä hakemaan tietoa niiden ominaisuuksista.

S4 Tekeminen

Opetussuunnitelman perusteet

Valmistetaan erilaisia yksilöllisiä ja /tai yhteisöllisiä tuotteita ja teoksia, joiden toteuttamiseen käytetään monenlaisia käsityössä tarvittavia valmistustekniikoita, työvälineitä, koneita ja laitteita. Työskennellään itse tehdyn suunnitelman ohjaamana.

Paikallinen opetussuunnitelma

Oppilasta ohjataan kiinnittämään huomiota käsityön merkitykseen ihmisen kasvulle ja hyvinvoinnille.

Harjoitellaan mittaamista ja mittojen merkitsemistä suunnitelmaan. Työstetään puuta, metallia ja muovia sahaamalla, höyläämällä, hiomalla, liittämällä, naulaamalla ja pintakäsittelyllä. Tutustutaan elektroniikkatyöhön opettelemalla juottamaan.

Kuitua työstetään huovuttamalla, lankaa työstetään kutomalla ja kangasta työstetään ompelemalla ompelukoneella.

Perehdytään erilaisiin materiaaleihin kuten puuhun, metalliin, muoviin, kankaaseen, lankaan, pellavakuituun sekä niiden valmistusmenetelmiin ja ominaisuuksiin. Tutustutaan materiaaliin ja tekniikkaan liittyviin termeihin, kuten loimi, kude, sauma, päärme, kaava, anturit, toimilaitteet.

Tutustutaan käsityössä käytettävän materiaalin syntymiseen, jalostamiseen, ominaisuuksiin, käyttöön sekä kierrättämiseen ja käytöstä poistamiseen. Tutustutaan ekologisesti ja eettisesti kestävän tuotannon perusajatuksiin.

S5 Soveltaminen

Opetussuunnitelman perusteet

Työskennellessä opitaan käyttämään alan peruskäsitteistöä ja tutustutaan turvallisiin materiaaleihin ja työtapoihin. Perehdytään laadukkaan tuotteen ominaisuuksiin ja turvalliseen työskentelykulttuuriin.

Paikallinen opetussuunnitelma

Suunnittelun perustaksi tutkitaan erilaisia mekanismeja ja luonnonlakeja.

Harjoitellaan tunnistamaan käsityöhön liittyviä riskejä ja vaaroja sekä harjoitellaan niiltä suojautumista. Ymmärretään työmenetelmien turvallisuuden merkitys siten, että osataan käyttää harkiten työvälineitä tuotteiden valmistamisessa.

Opitaan vastuuntuntoista työskentelyä opettelemalla huolehtimaan omista ja koulun opiskeluvälineistä, luokan järjestyksestä ja siisteydestä sekä oman tuotteen asiallisesta säilyttämisestä.

S6 Dokumentointi ja arviointi

Opetussuunnitelman perusteet

Tieto- ja viestintäteknologiaa käytetään osana ideointia, suunnittelua ja dokumentointia. Tehdään käsityöprosessin itse- ja vertaisarviointia prosessin edetessä. Opetellaan antamaan yksilö- ja ryhmäpalautetta.

Paikallinen opetussuunnitelma

Saadaan kokemusta dokumentoinnin merkityksestä arvioinnin apuvälineenä. Harjoitellaan suunnittelun, työskentelyn vaiheiden ja arvioinnin esittämistä sekä valmiin työn esittelyä digitaalisesti.

Ohjataan oppilasta tarkastelemaan käsitysprosessia sen kaikissa vaiheissa kannustavasti sekä korostamaan onnistumisia ja esittämään tarpeellisia muutoksia.

Arvioinnin yhteydessä ohjataan oppilasta pohtimaan yksin ja yhdessä käsityöhön, käsityöprosesseihin ja käsityötuotteeseen liittyviä arvoja.

ePerusteet