Vieras kieli, B1-oppimäärä

Arviointi on monipuolista, ja se antaa oppilaille mahdollisuuden painottaa itselleen luontevia ilmaisumuotoja. Formatiiviseen arviointiin liittyvän oppilaan oppimista ohjaavan ja kannustavan palautteen avulla oppilaita autetaan tulemaan tietoisiksi omista taidoistaan ja kehittämään niitä. Oppilaita rohkaistaan käyttämään oppimaansa erilaisissa viestintätilanteissa. Oppimista arvioidaan monin eri tavoin myös itsearvioinnin ja vertaispalautteen keinoin. Summatiivinen arviointi perustuu siihen, kuinka hyvin ja missä määrin oppilas on saavuttanut paikallisessa opetussuunnitelmassa vieraan kielen B1-oppimäärälle asetetut tavoitteet.

Oppilaan kehittyvän kielitaidon arviointi perustuu Eurooppalaiseen viitekehykseen ja sen pohjalta laadittuun suomalaiseen sovellukseen Kehittyvän kielitaidon asteikko. Arvioinnissa välineenä voidaan käyttää myös esimerkiksi Eurooppalaista kielisalkkua.

Arvioinnin tulee olla monipuolista, jotta oppilaat, joilla on kieleen liittyviä oppimisvaikeuksia tai joilla on muulla tavoin kielellisesti erilaiset lähtökohdat saavat erilaisia mahdollisuuksia osoittaa osaamistaan.

Päättöarviointi sijoittuu siihen lukuvuoteen, jona oppilaan vieraan kielen B1-oppimäärän opiskelu päättyy vuosiluokilla 7, 8 tai 9 paikallisessa opetussuunnitelmassa päätetyn ja kuvatun tuntijaon mukaisesti. Päättöarviointi kuvaa sitä, kuinka hyvin ja missä määrin oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut vieraan kielen B1-oppimäärän tavoitteet. Päättöarvosanan muodostamisessa otetaan huomioon kaikki perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa määritellyt vieraan kielen B1-oppimäärän tavoitteet ja niihin liittyvät päättöarvioinnin kriteerit riippumatta siitä, mille vuosiluokalle 7, 8 tai 9 yksittäinen tavoite on asetettu paikallisessa opetussuunnitelmassa. Päättöarvosana on vieraan kielen B1-oppimäärän tavoitteiden ja kriteerien perusteella muodostettu kokonaisarviointi. Oppilas on saavuttanut oppimäärän tavoitteet arvosanan 5, 7, 8 tai 9 mukaisesti, kun oppilaan osaaminen vastaa pääosin kyseisen arvosanan kriteereissä kuvattua osaamisen tasoa. Arvosanojen 4, 6 ja 10 mukaisen osaamisen kokonaisarviointi muodostetaan vieraan kielen B1-oppimäärän tavoitteiden pohjalta ja suhteessa edellä mainittuihin päättöarvioinnin kriteereihin. Paremman osaamisen tason saavuttaminen jonkin tavoitteen osalta voi kompensoida hylätyn tai heikomman suoriutumisen jonkin muun tavoitteen osalta. Työskentelyn arviointi sisältyy vieraan kielen B1-oppimäärän päättöarviointiin ja siitä muodostettavaan päättöarvosanaan.

Vieraan kielen B1-oppimäärän kehittyvään kielitaitoon liittyvien tavoitteiden (T5–T9) arvosanassa 9 on yhdistetty kaksi taitotasoa A1.3 ja A2.1 välitasoksi A1.3/A2.1. Taitotasot löytyvät Eurooppalaisesta viitekehyksestä ja sen pohjalta laaditusta suomalaisesta sovelluksesta Kehittyvän kielitaidon asteikko.

Tavoitteet

Tavoite Arvioinnin kohde Päättöarvioinnin osaamisen tason kuvaukset arvosanoille 5, 7, 8 ja 9 vieraan kielen B1-oppimäärässä
Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen
Tavoite 1 (vuosiluokka 7), ohjata oppilasta ymmärtämään kohdekielen asema ja merkitys yhtenä maailman kielistä, havainnoimaan ja tunnistamaan kohdekieltä eri toimintaympäristöissä, tutustuttaa oppilas kohdekielen maihin, niiden kulttuureihin ja kohdekielen kieliympäristöihin ja antaa oppilaille valmiuksia kehittää kulttuurienvälistä toimintakykyään
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii ymmärtämään kohdekielen aseman ja merkityksen yhtenä maailman kielistä.Oppilas oppii havainnoimaan ja tunnistamaan kohdekieltä eri toimintaympäristöissä.Oppilas oppii tietoja kohdekielen maista ja kulttuureista sekä kohdekielen kieliympäristöistä.Oppilas oppii kehittämään kulttuurien välistä toimintakykyään.
Kohdekielen asema ja merkitys yhtenä maailman kielistä. Kielellisten ja kulttuuristen ominaispiirteiden tunteminen kohdekielen kieliympäristöissä ja maissa, joissa kohdekieltä puhutaan. Kulttuurien välinen toimintakyky.
Tavoite 2 (vuosiluokka 7), tukea oppilaan kielellisen uteliaisuuden ja päättelykyvyn kehittymistä, ohjata oppilasta havaitsemaan, millaisia säännönmukaisuuksia kohdekielessä on ja miten samoja asioita ilmaistaan muissa kielissä, ohjata oppilasta käyttämään kielitiedon käsitteitä oppimisensa tukena ja ohjata oppilasta hyödyntämään muita kieliä kohdekieltä opiskellessaan
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii kehittämään kielellistä päättelykykyään.Oppilas oppii löytämään kohdekielen säännönmukaisuuksia, vertailemaan kohdekieltä muihin kieliin ja käyttämään kielitiedon käsitteitä oppimisensa tukena.Oppilas oppii hyödyntämään muita kieliä kohdekieltä opiskellessaan.
Ei käytetä arvosanan muodostamisen perusteena. Arvioitava osaaminen sisältyy kehittyvän kielitaidon tavoitteiden osaamisen kuvauksiin.
Kielenopiskelutaidot
Tavoite 3 (vuosiluokka 7), ohjata oppilasta ottamaan vastuuta kohdekielen opiskelustaan ja asettamaan tavoitteita opiskelulleen, ohjata oppilasta kokeilemaan monipuolisia tapoja oppia kohdekieltä myös vuorovaikutuksessa toisten kanssa sekä kannustaa oppilasta harjaannuttamaan ja kehittämään kohdekielen taitoaan monipuolisesti myös tieto- ja viestintäteknologian avulla
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii ottamaan vastuuta kohdekielen opiskelustaan ja asettamaan tavoitteita opiskelulleen.Oppilas oppii käyttämään itselleen sopivia tapoja oppia kohdekieltä sekä käyttämään ja kehittämään kohdekielen taitoaan monipuolisesti myös tieto- ja viestintäteknologian avulla.
Vastuun ottaminen kohdekielen opiskelusta, tavoitteiden asettaminen kohdekielen opiskelulle ja monipuolisten opiskelustrategioiden hyödyntäminen kohdekielen oppimisessa.
Tavoite 4 (vuosiluokka 7), kannustaa oppilasta ymmärtämään kohdekielen taito tärkeänä osana jatkuvaa oppimista ja oman kielivarannon karttumista sekä kannustaa kohdekielisten toimintaympäristöjen löytämiseen ja hyödyntämiseen
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii ymmärtämään kohdekielen taidon merkityksen osana jatkuvaa oppimista ja omaa kielivarantoa.Oppilas oppii huomaamaan, mitä hyötyä kohdekielen taidosta on myös tulevaisuudessa.Oppilas oppii löytämään ja hyödyntämään kohdekielisiä toimintaympäristöjä.
Kohdekielen taidon merkityksen ymmärtäminen osana jatkuvaa oppimista ja kielivarantoa.
Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa
Tavoite 5 (vuosiluokka 7), järjestää oppilaalle tilaisuuksia harjoitella eri viestintäkanavia käyttäen suullista ja kirjallista vuorovaikutusta
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii toimimaan erilaisissa vuorovaikutustilanteissa.
Vuorovaikutus erilaisissa tilanteissa
Tavoite 6 (vuosiluokka 7), tukea oppilasta kielellisten viestintästrategioiden käytössä
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii hyödyntämään kielellisiä viestintästrategioita.
Viestintästrategioiden käyttö
Tavoite 7 (vuosiluokka 7), auttaa oppilasta laajentamaan kohteliaaseen kielenkäyttöön kuuluvien ilmausten tuntemustaan
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii käyttämään erilaisia kohteliaisuuden ilmauksia.
Viestinnän kulttuurinen sopivuus
Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä
Tavoite 8 (vuosiluokka 7), rohkaista oppilasta tulkitsemaan ikätasolleen sopivia ja itseään kiinnostavia puhuttuja ja kirjoitettuja tekstejä
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii ymmärtämään erilaisia puhuttuja ja kirjoitettuja tekstejä.
Tekstien tulkintataidot
Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä
Tavoite 9 (vuosiluokka 7), tarjota oppilaalle runsaasti tilaisuuksia harjoitella pienimuotoista puhumista ja kirjoittamista erilaisista aiheista kiinnittäen huomiota myös ääntämiseen ja tekstin sisällön kannalta oleellisimpiin rakenteisiin
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii ilmaisemaan itseään suullisesti ja kirjallisesti käyttäen keskeistä sanastoa ja keskeisiä rakenteita.Oppilas oppii ääntämään ymmärrettävästi.
Tekstien tuottamistaidot
Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen
Tavoite 1 (vuosiluokat 8-9), syventää oppilaan ymmärrystä kohdekielen asemasta yhtenä maailman kielistä ja syventää oppilaan tietoja kohdekielen kieli- ja kulttuuriympäristöstä, antaa oppilaille valmiuksia kehittää kulttuurienvälistä toimintakykyään ja ohjata oppilasta tutustumaan kohdekielen asemaan liittyviin arvoihin ja ilmiöihin
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii ymmärtämään kohdekielen aseman yhtenä maailman kielistä.Oppilas oppii tuntemaan kohdekielen kieli- ja kulttuuriympäristöä.Oppilas oppii tuntemaan kohdekielen asemaan ja variantteihin liittyviä arvoja ja ilmiöitä.Oppilas oppii kehittämään kulttuurien välistä toimintakykyään.
Kohdekielen kieli- ja kulttuuriympäristön hahmottaminen. Kohdekielen asemaan ja variantteihin liittyvien arvojen ja ilmiöiden tunteminen.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa vertailla kohdekielen asemaan ja variantteihin liittyviä arvoja ja ilmiöitä yhtenä maailman kielistä. Oppilas osaa vertailla kohdekielisiä kieli- ja kulttuuriympäristöjä. Oppilas osaa vertailla kohdekielen maiden ja Suomen kulttuurisia samankaltaisuuksia ja eroja osana kulttuurien välistä toimintakykyään.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa kertoa kohdekielen asemasta yhtenä maailman kielistä. Oppilas kertoa kohdekielen kieli- ja kulttuuriympäristöstä. Oppilas osaa kertoa arvoista ja ilmiöistä, jotka liittyvät kohdekielen asemaan ja variantteihin. Oppilas osaa kertoa kohdekielen maiden ja Suomen kulttuurisista samankaltaisuuksista ja eroista osana kulttuurien välistä toimintakykyään.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa antaa esimerkkejä kohdekielen asemalle yhtenä maailman kielistä. Oppilas osaa antaa joitakin esimerkkejä kohdekielen kieli- ja kulttuuriympäristöstä. Oppilas osaa nimetä joitain arvoja ja ilmiöitä, jotka liittyvät kohdekielen asemaan ja variantteihin. Oppilas osaa antaa joitain esimerkkejä kohdekielen maiden ja Suomen kulttuurisista samankaltaisuuksista ja eroista osana kulttuurien välistä toimintakykyään.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa mainita jonkin esimerkin kohdekielen asemalle yhtenä maailman kielistä. Oppilas osaa antaa jonkin esimerkin kohdekielen kieli- ja kulttuuriympäristöstä

Tavoite 2 (vuosiluokat 8-9), tukea oppilaan kielellisen uteliaisuuden ja päättelykyvyn kehittymistä, ohjata oppilasta havaitsemaan, millaisia säännönmukaisuuksia kohdekielessä on ja käyttämään kielitiedon käsitteitä oppimisensa tukena sekä hyödyntämään muita kieliä kohdekieltä opiskellessaan
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii kehittämään kielellistä päättelykykyään.Oppilas oppii hyödyntämään kohdekielen säännönmukaisuuksia ja käyttämään kielitiedon käsitteitä oppimisensa tukena.Oppilas oppii hyödyntämään muita kieliä kohdekieltä opiskellessaan.
Ei käytetä arvosanan muodostamisen perusteena. Arvioitava osaaminen sisältyy kehittyvän kielitaidon tavoitteiden osaamisen kuvauksiin.
Kielenopiskelutaidot
Tavoite 3 (vuosiluokat 8-9), ohjata oppilasta ottamaan vastuuta kohdekielen opiskelustaan, asettamaan tavoitteita opiskelulleen ja kannustaa oppilasta käyttämään monipuolisia tapoja oppia kohdekieltä myös vuorovaikutuksessa toisten kanssa sekä harjaannuttamaan ja kehittämään kohdekielen taitoaan monipuolisesti myös tieto- ja viestintäteknologian avulla
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii ottamaan vastuuta kohdekielen opiskelustaan ja asettamaan tavoitteita opiskelulleen.Oppilas oppii käyttämään itselle parhaiten sopivia tapoja oppia kohdekieltä sekä käyttämään ja kehittämään kohdekielen taitoaan monipuolisesti myös tieto- ja viestintäteknologian avulla.
Vastuun ottaminen kohdekielen opiskelusta ja monipuolisten opiskelustrategioiden hyödyntäminen kohdekielen oppimisessa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas ottaa vastuuta kohdekielen opiskelustaan. Oppilas osaa käyttää monipuolisia itselleen sopivia tapoja oppiakseen kohdekieltä ja kehittääkseen kielitaitoaan myös vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas ottaa usein vastuuta kohdekielen opiskelustaan. Oppilas osaa käyttää joitakin tapoja oppiakseen kohdekieltä ja kehittääkseen kielitaitoaan myös vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas ottaa säännöllisesti vastuuta kohdekielen opiskelustaan. Oppilas osaa käyttää useita itselleen sopivia tapoja oppiakseen kohdekieltä ja kehittääkseen kielitaitoaan myös vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas ottaa ohjattuna satunnaisesti vastuuta kohdekielen opiskelustaan. Oppilas osaa käyttää jotakin tapaa oppiakseen kohdekieltä ja kehittääkseen kielitaitoaan myös vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Tavoite 4 (vuosiluokat 8-9), kannustaa oppilasta ymmärtämään kohdekielen taito tärkeänä osana jatkuvaa oppimista ja oman kielivarannon karttumista, kannustaa ja ohjata oppilasta huomaamaan mahdollisuuksia käyttää kohdekieltä omassa elämässään ja ohjata oppilasta käyttämään kohdekieltä rohkeasti eri tilanteissa myös koulun ulkopuolella
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii ymmärtämään kohdekielen taidon tärkeänä osana jatkuvaa oppimista ja oman kielivarannon karttumista.Oppilas oppii huomaamaan mahdollisuuksia käyttää kohdekieltä.Oppilas oppii harjoittelemaan ja käyttämään kohdekielen taitoaan erilaisissa tilanteissa ja toimintaympäristöissä myös koulun ulkopuolella.
Kohdekielen taidon merkityksen ymmärtäminen osana omaa kielivarantoa ja jatkuvaa oppimista.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa antaa esimerkkejä kohdekielen taidon merkityksestä osana omaa elämää. Oppilas harjoittelee ja käyttää satunnaisesti kohdekielen taitoaan erilaisissa tilanteissa ja toimintaympäristöissä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa kertoa kohdekielen taidon merkityksestä osana omaa elämää, kielivarannon kartuttamista ja jatkuvaa oppimista. Oppilas harjoittelee ja käyttää säännöllisesti kohdekielen taitoaan erilaisissa tilanteissa ja toimintaympäristöissä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa antaa esimerkkejä kohdekielen taidon merkityksestä osana omaa elämää ja kielivarannon kartuttamista. Oppilas harjoittelee ja käyttää usein kohdekielen taitoaan erilaisissa tilanteissa ja toimintaympäristöissä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa antaa jonkin esimerkin kohdekielen taidon merkityksestä.

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa
Tavoite 5 (vuosiluokat 8-9), järjestää oppilaalle tilaisuuksia harjoitella eri viestintäkanavia käyttäen suullista ja kirjallista vuorovaikutusta
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii toimimaan erilaisissa vuorovaikutustilanteissa.
Vuorovaikutus erilaisissa tilanteissa

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Taitotaso A1.3/A2.1, Oppilas selviytyy monista rutiininomaisista viestintätilanteista. Oppilas pystyy vaihtamaan ajatuksia tai tietoja tutuissa ja jokapäiväisissä tilanteissa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Taitotaso A1.3, Oppilas selviytyy monista rutiininomaisista viestintätilanteista tukeutuen joskus viestintäkumppaniin.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Taitotaso A1.2, Oppilas selviytyy satunnaisesti yleisimmin toistuvista, rutiininomaisista viestintätilanteista tukeutuen vielä enimmäkseen viestintäkumppaniin.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Taitotaso A1.1, Oppilas selviytyy satunnaisesti viestintäkumppanin tukemana muutamasta, kaikkein yleisimmin toistuvasta ja rutiininomaisesta viestintätilanteesta.

Tavoite 6 (vuosiluokat 8-9), tukea oppilasta kielellisten viestintästrategioiden käytössä
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii hyödyntämään kielellisiä viestintästrategioita.
Viestintästrategioiden käyttö

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Taitotaso A1.3/A2.1, Oppilas osallistuu viestintään ja tarvitsee vain satunnaisesti apukeinoja. Oppilas osaa reagoida suppein sanallisin ilmauksin. Oppilas joutuu pyytämään selvennystä tai toistoa melko usein turvautuen harvemmin ei-kielellisiin ilmaisuihin. Oppilas osaa soveltaa jonkin verran viestintäkumppanin ilmaisuja omassa viestinnässään.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Taitotaso A1.3, Oppilas osallistuu viestintään, mutta tarvitsee vielä usein apukeinoja. Oppilas osaa reagoida suppein sanallisin ilmauksin, pienin elein (esim. nyökkäämällä), äännähdyksin tai muunlaisella minimipalautteella. Oppilas joutuu pyytämään selvennystä tai toistoa hyvin usein.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Taitotaso A1.2, Oppilas tukeutuu viestinnässään kaikkein keskeisimpiin sanoihin ja ilmauksiin. Oppilas tarvitsee paljon apukeinoja. Oppilas osaa pyytää toistamista tai hidastamista

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Taitotaso A1.1, Oppilas tarvitsee paljon apukeinoja (esim. eleet, piirtäminen, sanastot, netti). Oppilas osaa joskus arvailla tai päätellä yksittäisten sanojen merkityksiä asiayhteyden, yleistiedon tai muun kielitaitonsa perusteella. Oppilas osaa ilmaista, onko ymmärtänyt.

Tavoite 7 (vuosiluokat 8-9), auttaa oppilasta laajentamaan kohteliaaseen kielenkäyttöön kuuluvien ilmausten tuntemustaan
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii käyttämään erilaisia kohteliaisuuden ilmauksia.
Viestinnän kulttuurinen sopivuus

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Taitotaso A1.3/A2.1, Oppilas selviytyy joistakin lyhyistä sosiaalisista tilanteista ja osaa käyttää joitakin kohteliaita tervehdyksiä ja puhuttelumuotoja sekä esittää esimerkiksi pyyntöjä, kutsuja, ehdotuksia ja anteeksipyyntöjä ja vastata sellaisiin.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Taitotaso A1.3, Oppilas osaa käyttää yleisimpiä kohteliaaseen kielenkäyttöön kuuluvia ilmauksia monissa rutiininomaisissa sosiaalisissa kontakteissa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Taitotaso A1.2, Oppilas osaa käyttää muutamia kaikkein yleisimpiä kielelle ominaisia kohteliaisuuden ilmauksia rutiininomaisissa sosiaalisissa kontakteissa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Taitotaso A1.1, Oppilas osaa käyttää muutamia kielelle ja kulttuurille tyypillisimpiä kohteliaisuuden ilmauksia (tervehtiminen, hyvästely, kiittäminen) joissakin kaikkein rutiininomaisimmissa sosiaalisissa kontakteissa.

Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä
Tavoite 8 (vuosiluokat 8-9), rohkaista oppilasta tulkitsemaan ikätasolleen sopivia ja itseään kiinnostavia puhuttuja ja kirjoitettuja tekstejä
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii ymmärtämään erilaisia puhuttuja ja kirjoitettuja tekstejä.
Tekstien tulkintataidot

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Taitotaso A1.3/A2.1, Oppilas ymmärtää helppoja, tuttua sanastoa ja ilmaisuja sekä hidasta puhetta sisältäviä tekstejä. Oppilas pystyy löytämään tarvitsemansa tiedon lyhyistä, yksinkertaisista, itseään kiinnostavista viesteistä ja tekstin pääajatukset tuttua sanastoa sisältävästä, ennakoitavasta tekstistä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Taitotaso A1.3, Oppilas ymmärtää yksinkertaista, tuttua sanastoa ja ilmaisuja sisältävää kirjoitettua tekstiä ja hidasta puhetta asiayhteyden tukemana. Oppilas pystyy löytämään tarvitsemansa yksinkertaisen tiedon lyhyestä tekstistä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Taitotaso A1.2, Oppilas ymmärtää harjoiteltua, tuttua sanastoa ja ilmaisuja sisältävää muutaman sanan mittaista kirjoitettua tekstiä ja hidasta puhetta. Oppilas tunnistaa tekstistä yksittäisiä tietoja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Taitotaso A1.1, Oppilas ymmärtää vähäisen määrän yksittäisiä puhuttuja ja kirjoitettuja sanoja ja ilmauksia. Oppilas tuntee kirjainjärjestelmän tai hyvin rajallisen määrän kirjoitusmerkkejä.

Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä
Tavoite 9 (vuosiluokat 8-9), tarjota oppilaalle runsaasti tilaisuuksia harjoitella pienimuotoista puhumista ja kirjoittamista erilaisista aiheista kiinnittäen huomiota myös ääntämiseen ja tekstin sisällön kannalta oleellisimpiin rakenteisiin
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii ilmaisemaan itseään suullisesti ja kirjallisesti käyttäen keskeistä sanastoa ja keskeisiä rakenteita.Oppilas oppii ääntämään ymmärrettävästi.
Tekstien tuottamistaidot

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Taitotaso A1.3/A2.1, Oppilas pystyy kertomaan jokapäiväisistä ja konkreettisista sekä itselleen tärkeistä asioista käyttäen yksinkertaisia lauseita ja konkreettista sanastoa. Oppilas osaa keskeistä perussanastoa ja rakenteita. Oppilas osaa soveltaa joitakin ääntämisen perussääntöjä muissa kuin harjoitelluissa ilmauksissa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Taitotaso A1.3, Oppilas osaa rajallisen määrän lyhyitä, ulkoa opeteltuja ilmauksia, keskeistä sanastoa ja perustason lauserakenteita. Oppilas pystyy kertomaan arkisista ja itselleen tärkeistä asioista käyttäen suppeaa ilmaisuvarastoa ja kirjoittamaan yksinkertaisia viestejä ja ääntää harjoitellut ilmaisut ymmärrettävästi.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Taitotaso A1.2, Oppilas pystyy kertomaan joistakin tutuista ja itselleen tärkeistä asioista käyttäen suppeaa ilmaisuvarastoa ja kirjoittaa muutaman lyhyen lauseen harjoitelluista aiheista. Oppilas ääntää useimmat harjoitellut ilmaisut ymmärrettävästi ja hallitsee hyvin suppean perussanaston, muutaman tilannesidonnaisen ilmauksen ja peruskieliopin aineksia.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Taitotaso A1.1, Oppilas osaa ilmaista itseään puheessa hyvin suppeasti käyttäen harjoiteltuja sanoja ja opeteltuja vakioilmaisuja. Oppilas ääntää joitakin harjoiteltuja ilmauksia ymmärrettävästi ja osaa kirjoittaa joitakin erillisiä sanoja ja sanontoja.

Sisällöt

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen

Havainnoidaan kohdekieltä eri toimintaympäristöissä kuten medioissa, kotona, harrastuksissa, matkustaessa ja muissa tilanteissa. Keskeisiä aiheita ovat kohdekielen kieliympäristöt sekä maat, joissa kohdekieltä puhutaan ja niiden kulttuurit. Sisältöjä valittaessa näkökulmana on myös oppilaita kiinnostavat ja oppilaille merkitykselliset aihepiirit. Pohditaan, mikä kohdekielen asema on yhtenä maailman kielistä sekä kohdekielen asemaan ja variantteihin liittyviä arvoja ja ilmiöitä. Tutustutaan kohdekielen maiden ja Suomen kulttuurisiin samankaltaisuuksiin ja eroihin kulttuurien välisen toimintakyvyn kehittämiseksi.

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen

Herätellään oppilaiden kielitietoisuutta ja kehitetään oppilaan kielitietoa. Tutustutaan kohdekielen säännönmukaisuuksiin kielitiedon käsitteiden avulla ja harjoitellaan hyödyntämään niitä kohdekielen oppimisessa. Kohdekielen sanaston, ilmauksien, vakiintuneiden sanontojen ja rakenteiden opiskelu kytketään oppilaiden elämään ja arkeen liittyviin tilanteisiin, jolloin kielitietoa voidaan käyttää monipuolistamaan oppilaiden kielitaitoa.

Kielenopiskelutaidot

Harjoitellaan ottamaan vastuuta omasta kohdekielen opiskelusta. Käytetään pitkäjänteiseen kielenopiskeluun ja kriittiseen tiedonhankintaan ohjaavia työtapoja. Asetetaan tavoitteita myös yhdessä ja osallistetaan oppilaita eri tavoin oppimistilanteiden suunnittelussa. Harjoitellaan monipuolisesti eri tapoja oppia kohdekieltä myös tieto- ja viestintäteknologian avulla. Opetellaan hyödyntämään itselle sopivia tapoja oppia kohdekieltä.

Kielenopiskelutaidot

Pohditaan kohdekielen osaamisen merkitystä osana jatkuvaa oppimista ja omaa kielivarantoa. Selvitetään, missä kohdekielen taitoa tarvitaan ja missä sitä voi käyttää nyt ja tulevaisuudessa. Tutustutaan erilaisiin kohdekielisiin toimintaympäristöihin. Havainnoidaan ja pohditaan yhdessä, missä kohdekieltä käytetään ja hyödynnetään sekä miten kohdekielen näkyy erilaisissa tilanteissa ja toimintaympäristöissä.

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutustilanteissa

Vuorovaikutusta harjoitellaan suullisesti ja kirjallisesti erilaisissa oppilaan elinpiiriin liittyvissä tilanteissa kuten tervehtiminen, kuulumiset, omasta tai jonkun toisen elämästä kertominen ja erilaiset asiointitilanteet. Sisältöjä valittaessa näkökulmana on myös oppilaita kiinnostavat ja oppilaille merkitykselliset aihepiirit. Vuorovaikutusta harjoitellaan eri viestintäkanavia käyttäen. Erilaisia vuorovaikutustilanteita harjoitellaan toiminnallisesti.

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutustilanteissa

Harjoitellaan eri tapoja pyytää toistoa, hidastusta ja selvennystä puhekumppanilta sekä ei-viestinnällisiä keinoja kuten ilmeitä ja eleitä viestin perille saamiseksi. Harjoitellaan eri tapoja käyttää kompensaatiostrategioita kuten kiertoilmauksia. Vahvistetaan oppilaiden luottamusta omiin kykyihinsä oppia kieliä ja käyttää vähäistäkin kielitaitoa rohkeasti.

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutustilanteissa

Harjoitellaan kohteliasta kielen käyttöä kuten erilaisia kohteliaisuuden ilmauksia rutiininomaisissa viestintätilanteissa kulttuuriin sopivalla tavalla.

Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä

Sanastoa, ilmauksia, vakiintuneita sanontoja ja rakenteita harjoitellaan oppilaiden elämään liittyvien aihepiirien yhteydessä. Sisältöjä valittaessa näkökulmana on ajankohtaisuus sekä oppilaita kiinnostavat ja oppilaille merkitykselliset aihepiirit. Sanastoa, ilmauksia ja vakiintuneita sanontoja harjoitellaan monenlaisista puhutuista ja kirjoitetuista teksteistä. Harjoitellaan kohdekielen äänteitä, sanapainoa ja intonaatiota.

Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä

Sanastoa, ilmauksia ja vakiintuneita sanontoja harjoitellaan nuorten elämään liittyvissä luontevissa kielenkäyttötilanteissa sekä suullisesti että kirjallisesti. Sisältöjä valittaessa näkökulmana on ajankohtaisuus sekä oppilaita kiinnostavat ja oppilaille merkitykselliset aihepiirit. Harjoitellaan runsaasti ja monipuolisesti kohdekielen äänteitä, sanapainoa ja intonaatiota. Harjoitellaan hyödyntämään foneettisia merkkejä ääntämisen opettelussa.

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen

Havainnoidaan kohdekieltä eri toimintaympäristöissä kuten medioissa, työelämässä, harrastuksissa tai muissa tilanteissa. Keskeisiä aiheita ovat kohdekielen kieliympäristöt sekä maat, joissa kohdekieltä puhutaan ja niiden kulttuurit. Syvennetään tietoja siitä, mikä kohdekielen asema on yhtenä maailman kielistä sekä tietoja kohdekielen asemaan ja variantteihin liittyvistä arvoista ja ilmiöistä. Syvennetään tietoja kohdekielen maiden ja Suomen kulttuurisista samankaltaisuuksista ja eroista kulttuurien välisen toimintakyvyn kehittämiseksi. Sisältöjä valittaessa näkökulmana on myös oppilaita kiinnostavat ja oppilaille merkitykselliset aihepiirit.

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen

Vahvistetaan oppilaiden kielitietoisuutta ja kehitetään oppilaan kielitietoa. Kohdekielen sanaston, ilmauksien, vakiintuneiden sanontojen ja rakenteiden opiskelu kytketään oppilaiden elämään ja arkeen liittyviin tilanteisiin, jolloin kielitietoa voidaan käyttää monipuolistamaan oppilaiden kielitaitoa. Harjoitellaan hyödyntämään kohdekielen säännönmukaisuuksia ja käyttämään kielitiedon käsitteitä oppimisen tukena. Harjoitellaan hyödyntämään muita kieliä kohdekielen oppimisessa.

Kielenopiskelutaidot

Harjoitellaan ottamaan vastuuta omasta kohdekielen opiskelusta ja asettamaan tavoitteita kohdekielen opiskelulle. Käytetään itsenäiseen, pitkäjänteiseen työskentelyyn ja kriittiseen tiedonhankintaan ohjaavia toimintatapoja. Suunnitellaan toimintaa ja asetetaan tavoitteita myös yhdessä. Harjoitellaan monipuolisesti eri tapoja oppia kohdekieltä myös tieto- ja viestintäteknologian avulla ja opetellaan hyödyntämään itselle sopivia tapoja oppia kohdekieltä.

Kielenopiskelutaidot

Pohditaan kohdekielen osaamisen merkitystä osana jatkuvaa oppimista ja omaa kielivarantoa. Selvitetään, missä kohdekielen taitoa tarvitaan ja missä sitä voi käyttää nyt ja tulevaisuudessa. Havainnoidaan ja pohditaan yhdessä, missä kohdekieltä käytetään ja hyödynnetään sekä miten kohdekieli näkyy erilaisissa tilanteissa ja toimintaympäristöissä. Hyödynnetään erilaisia kohdekielisiä toimintaympäristöjä.

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutustilanteissa

Vuorovaikutustilanteiden sisältöjä valittaessa näkökulmana on nuoren toiminta kohdekielellä eri yhteisöissä, ajankohtaisuus, oppilaiden kiinnostuksen kohteet, suuntautuminen toisen asteen opintoihin sekä tutustuminen nuorten työelämässä ja opiskelussa tarvittavaan kielitaitoon. Harjoitellaan runsaasti erilaisia vuorovaikutustilanteita eri viestintäkanavia hyödyntäen. Erilaisia vuorovaikutustilanteita harjoitellaan toiminnallisesti.

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutustilanteissa

Harjoitellaan eri tapoja pyytää toistoa, hidastusta ja selvennystä puhekumppanilta sekä ei-viestinnällisiä keinoja kuten ilmeitä ja eleitä viestin perille saamiseksi. Harjoitellaan eri tapoja käyttää kompensaatiostrategioita kuten kiertoilmauksia. Vahvistetaan oppilaiden luottamusta omiin kykyihinsä oppia kieliä ja käyttää vähäistäkin kielitaitoa rohkeasti.

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutustilanteissa

Harjoitellaan kohteliasta kielen käyttöä kuten erilaisia kohteliaisuuden ilmauksia rutiininomaisissa viestintätilanteissa kulttuuriin sopivalla tavalla.

Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä

Sanastoa, ilmauksia, vakiintuneita sanontoja ja rakenteita harjoitellaan nuorten elämään liittyvien aihepiirien yhteydessä. Sisältöjä valittaessa näkökulmana on ajankohtaisuus, sekä oppilaita kiinnostavat ja oppilaille merkitykselliset aihepiirit, tutustuminen nuorten työelämässä ja opiskelussa tarvittavaan kielitaitoon sekä oppilaan omaan tulevaisuuteen liittyvät suunnitelmat. Sanastoa, ilmauksia, vakiintuneita sanontoja ja rakenteita opetellaan monenlaisista puhutuista ja kirjoitetuista teksteistä. Harjoitellaan kohdekielen äänteitä, sanapainoa ja intonaatiota.

Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä

Sanastoa, ilmauksia, vakiintuneita sanontoja ja rakenteita harjoitellaan nuorten elämään liittyvissä luontevissa kielenkäyttötilanteissa sekä suullisesti että kirjallisesti. Sisältöjä valittaessa näkökulmana on ajankohtaisuus, oppilaiden kiinnostuksen kohteet ja oppilaille merkitykselliset aihepiirit, kuten tutustuminen nuorten työelämässä ja opiskelussa tarvittavaan kielitaitoon sekä oppilaan omaan tulevaisuuteen liittyvät suunnitelmat. Harjoitellaan runsaasti ja monipuolisesti kohdekielen äänteitä, sanapainoa ja intonaatiota. Harjoitellaan hyödyntämään foneettisia merkkejä ääntämisen opettelussa.

ePerusteet