Oppilaan oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa

Arvioinnin tehtävät perusopetuksessa

Formatiivinen arviointi

Summatiivinen arviointi

Arvioinnin yleiset periaatteet

Oppimisen ja osaamisen arviointi

Työskentelyn arviointi

Käyttäytymisen arviointi

Käyttäytyminen arvioinnin kohteena

Käyttäytymistä arvioidaan suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa käyttäytymiselle asetettuihin tavoitteisiin ja niiden saavuttamiseen. Käyttäytymisen arvioinnissa erityisen tärkeä on huolehtia, että arviointi ei kohdistu oppilaan persoonaan, temperamenttiin eikä muihin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Oppilaan käyttäytymiseen liittyvät tarpeet tulee tarvittaessa kirjata oppilaskohtaisen tuen toteuttamista koskevaan suunnitelmaan, jotta ne voidaan ottaa huomioon käyttäytymisen arvioinnissa. Oppilailla ja huoltajilla tulee olla mahdollisuus osallistua koulun kasvatustavoitteita ja käyttäytymiselle asetettavia tavoitteita koskevaan keskusteluun ja tavoitteiden määrittelyyn. 

Käyttäytyminen arvioidaan todistuksissa omana kokonaisuutena, eikä se vaikuta oppiaineesta saatavaan arvosanaan tai arvioon. Vuosiluokilla 1-3 käyttäytymistä arvioidaan sanallisesti lukuvuositodistuksen liitteessä. Vuosiluokilla 4-8 käyttäytymistä arvioidaan numeroarvosanalla ja sitä voidaan täydentää sanallisesti liitteessä. Päättötodistukseen ja erotodistukseen käyttäytymisen arviota ei merkitä.

Käyttäytymisen tavoitteet perustuvat koulun kasvatustavoitteisiin ja järjestyssääntöihin. Oppilaita ohjataan ottamaan huomioon muut ihmiset ja ympäristö sekä noudattamaan yhteisesti sovittuja toimintatapoja ja sääntöjä. Heille opetetaan koulun erilaisissa vuorovaikutustilanteissa asiallista, tilannetietoista käyttäytymistä ja hyviä tapoja. Oppilaille annetaan käyttäytymisestä ohjaavaa palautetta suhteessa opetussuunnitelmassa käyttäytymiselle asetettuihin tavoitteisiin. 

Käyttäytymisen taidot ja arviontikriteerit

KÄYTTÄYTYMISEN ARVIOINTI VUOSILUOKILLA 1–3

Vuosiluokilla 1–3 käyttäytymistä arvioidaan sanallisesti asteikolla: osaat erittäin hyvin – osaat hyvin – osaat tyydyttävästi tarvitset vielä harjoittelua. Sanallinen arviointi kirjataan todistuksen mukana annettavaan liitteeseen.

Käyttäytymisen arviointiin ja sanallisen arvioinnin antamiseen osallistuvat kaikki oppilasta

opettavat opettajat.

Käyttäytymisen taitoja arvioidaan todistuksiin seuraavissa kolmessa osa-alueessa:

Hyvien tapojen noudattaminen

• toimii kohteliaasti

• toimii avuliaasti

• on rehellinen

• kielen- ja äänenkäyttö on toisia kunnioittavaa

• sietää pettymyksiä

• käyttäytyy asiallisesti ja tilannetietoisesti kaikissa koulun tapahtumissa

Yhteisten toimintatapojen noudattaminen

• noudattaa koulun järjestyssääntöjä

• sitoutuu sovittuihin toimintatapoihin

• toimii annettujen ohjeiden mukaisesti

• ottaa vastuuta yhteisten asioiden hoidosta

• ei myöhästele

• käy säännöllisesti koulua

Muiden huomioon ottaminen

• hyväksyy erilaisuutta

• ei kiusaa

• on ystävällinen

• tukee toiminnallaan työrauhaa

• huolehtii oma-aloitteisesti ja vastuullisesti kouluympäristön viihtyvyydestä


Todistuksen sanallinen arvio muodostetaan seuraavin kriteerein:

Osaat erittäin hyvin

Oppilas osaa edellä kuvatut käyttäytymisen taidot erittäin hyvin. Hän on esimerkillinen

toiminnassaan ja kannustaa muitakin käyttäytymään ja työskentelemään hyvin.

Osaat hyvin

Oppilas osaa hyvin edellä kuvatut käyttäytymisen taidot. Joissakin näistä hänen toimintansa on vaatinut keskustelua ja ohjausta, mutta hän on kyennyt kehittämään toimintaansa arviointijakson aikana.


Osaat tyydyttävästi

Oppilas osaa tyydyttävästi edellä kuvatut käyttäytymisen taidot. Useissa näistä hänen toimintansa on vaatinut keskustelua ja ohjausta, mutta hän on kyennyt kehittämään toimintaansa arviointijakson aikana.

Tarvitset vielä harjoittelua

Oppilas tarvitsee vielä harjoittelua edellä kuvatuissa käyttäytymisen taidoissa. Hänen toimintansa on toistuvasti vaatinut keskustelua ja ohjausta.

KÄYTTÄYTYMISEN ARVIOINTIKRITEERIT LUOKILLE 4–9

Erinomainen (10) Mikäli oppilas ylittää lähes kaikkien kriteerien edellyttämän osaamisen tason ja tämän lisäksi hän osoittaa erityistä harrastuneisuutta aihepiiriä kohtaan

  •  Toimii esimerkillisesti ja aktiivisesti yhteistyössä muiden kanssa.

  •  Auttaa ja kannustaa oma-aloitteisesti muita.

  •  Arvostaa omaa ja muiden työtä.

  •  Käyttäytyy kohteliaasti ja toisia arvostavasti.

  •  Pitää aktiivisesti yllä työrauhaa ja sopeuttaa toimintansa oppimistilanteiden  mukaan.

  •  Ylläpitää aktiivisesti yhteisiä toimintatapoja ja sääntöjä.

  •  Ei rangaistuksia.

  •  Rakentaa oma-aloitteisesti luokan hyvää yhteishenkeä ja toimii kiusaamista  vastaan.

Kiitettävä (9)  Mikäli oppilas ylittää useimpien kriteerien edellyttämän osaamisen tason

  • huolehtii tehtävistään, välineistään ja ympäristöstään omatoimisesti 

  • on kielenkäytöltään kohtelias ja kaikessa toiminnassaan ystävällinen ja avulias, tervehtii toisia 

  • on aina ajoissa 

  • on rehellinen 

  • antaa työrauhan toisille ja huomioi toiset 

  • noudattaa koulussa annettuja sääntöjä ja ohjeita 

  • suhtautuu kunnioittavasti ja suvaitsevaisesti toisiin ihmisiin 


Hyvä (8)  Mikäli oppilas osoittaa keskimäärin kriteerien edellyttämää osaamista: joidenkin kriteerien saavuttamatta jäämisen voi kompensoida muiden kriteerien tason ylittäminen

  • huolehtii tehtävistään, välineistään ja ympäristöstään 

  • on kielenkäytöltään asiallinen 

  • on ajoissa  

  • on rehellinen 

  • antaa työrauhan toisille ja huomioi toiset 

  • noudattaa koulussa annettuja sääntöjä ja ohjeita 

  • ei kiusaa tovereitaan eikä käyttäydy väkivaltaisesti 

Tyydyttävä (7) Mikäli oppilas osoittaa osaamista, jota useimmat kriteerit edellyttävät 

  • vaatii ohjausta tehtäviensä suorittamiseen sekä välineistään ja ympäristöstään huolehtimiseen  

  • myöhästelee 

  • vaatii ohjausta työrauhan ylläpitämiseen ja ryhmässä olemiseen sekä 

  •  kanssakäymiseen toisten ihmisten kanssa   

  • jättää noudattamatta sääntöjä ja ohjeita 

Kohtalainen (6) Mikäli oppilas osoittaa joidenkin kriteerien edellytämää osaamista

  • koulutyön hoitaminen vaatii ohjausta ja valvontaa 

  • myöhästyy usein 

  • laiminlyö tehtäviään, välineitään ja suhtautuu välinpitämättömästi ympäristöön 

  • käyttäytyy epäasiallisesti  

  • kiroilee ja käyttää epäasiallista kieltä 

  • käyttäytyy joskus vilpillisesti 

  • häiritsee työrauhaa ja aiheuttaa epäsopua, ei huomio muita 

  • rikkoo jatkuvasti yhteisiä sääntöjä ja ohjeita 

Välttävä (5) Mikäli oppilas pyrkii tavoitteiden saavuttamiseen, vaikka pystyy osoittamaan vain jossakin määrin kriteerien edellyttämää osaamista

  •  Osoittaa suurta välinpitämättömyyttä koulunkäyntiä, kouluyhteisöä ja sen jäseniä kohtaan.

  •  Rikkoo koulun sääntöjä jatkuvasti ja tietoisesti.

  •  Ei kannusta tai auta muita.

  •  Ei arvosta omaa tai muiden työtä.

  •  Käytökseen liittyvistä tukitoimista ja huoltajien kanssa tehdystä yhteistyöstä huolimatta on runsaasti haasteita.

Opinnoissa eteneminen perusopetuksen aikana

Opinnoissa eteneminen vuosiluokittain

Opinnoissa eteneminen tavoitekokonaisuuksittain

Lukuvuoden päätteeksi arvioitavat yhteiset oppiaineet ja valinnaiset aineet

Perusopetuksen päättöarviointi

Perusopetuksen päättöarvosanan muodostaminen

Yhteisten oppiaineiden päättöarviointi

Yhteisten taito- ja taideaineiden päättöarviointi

Valinnaisten aineiden arviointi päättöarvioinnissa

Johonkin oppiaineeseen painottuva opetus ja päättöarviointi

Oppilaskohtaisia tukitoimia saavan oppilaan päättöarviointi

Poissaolojen vaikutukset arviointiin

Arvioinnin uusiminen ja oikaisu

Todistukset

Sanalliset arviot ja numeroarvosanat todistuksissa

Sammatin Vapaassa kyläkoululussa luokilla 1-3 annetaan sanallinen arvio koskien oppiaineita ja käyttäytymistä. Käyttäytymisen arviointi on todistuksen liitteenä.

Luokilla 4-9 annetaan numeroarvosanat sekä oppiaineista että käyttäytymisestä. Päättö- tai erotodistukseen ei merkitä käyttäytymisen arviointia. Käyttäytymisen arviontia voidaan tarvittaessa täydentää sanallisella lukuvusitodistuksen liitteellä, josta merkitään tieto todistuksen lisätietoihin.

Lukuvuositodistus

Välitodistus

Sammatin Vapaassa kyläkoulussa syyslukukauden päätteeksi annetaan välitodistus 9. luokan oppilaille.

Erotodistus

Perusopetuksen päättötodistus

Erityinen tutkinto ja siitä annettavat todistukset

Paikallisesti päätettävät asiat

Sammatin Vapaassa kyläkoulussa yhteistyötä huoltajien kanssa tehdään tiiviisti myös arvioinnin osalta. Keskusteluja arviointiin liittyen käydään matalalla kynnyksellä opettajan ja huoltajien välillä. Varsinaiset arviontikeskustelut järjestetään luokilla 2, 4, 6, 8 ja 9. Keskusteluissa ovat mukana huoltaja/huoltajat, oppilas, luokanopettaja/luokanvalvoja sekä tarpeen mukaan aineenopettajia. Arviointikeskusteluja järjestetään joustavasti myös muilla luokilla aina, kun siihen on aihetta.

Arvioinnista tiedotetaan yleisellä tasolla vanhempainilloissa sekä Wilmassa.

Käyttäytymisen arviointi ja sen perustana olevat tavoitteet on määritelty luvussa 6.5.

Valinnaisten aineiden arviointi löytyy perusteiden tekstistä luvussa 6.7 sekä tarkemmin luvusta 13.

Opinnoissa etenemisen, vuosiluokalta siirtymisen ja vuosiluokalle jättämisen periaatteet ja käytännöt noudattavat Sammatin Vapaassa kyläkoulussa perusteiden tekstiä.

Sammatin Vapaassa Kyläkoulussa sanallista arviointia niin oppiaineiden kuin käyttäytymisenkin arvioinnnissa käytetään luokilla 1-3. Luokilla 4-9 käytetään numeroarviointia oppiaineiden ja käyttäytymisen arvioinnissa. 9. luokan päättötodistukseen käyttäytymisen arviointia ei merkitä.

Välitodistus annetaan 9. luokalla syyslukukauden päätteeksi.

Erityisen tutkinnon suorittamisen (jos sellaiselle tulee tarvetta) toimintatavat noudattavat perusteiden tekstiä.

Todistusten mahdollisista liitteistä merkiitään tieto luvuvuositodistukseen.

ePerusteet