Kuvataide

Opetussuunnitelman perusteet

Oppimisen ja osaamisen arviointi kuvataiteessa on luonteeltaan kannustavaa, ohjaavaa ja oppilaiden yksilöllisen edistymisen huomioivaa. Formatiivisella ja summatiivisella arvioinnilla tuetaan kuvan tuottamisen ja tulkinnan taitojen, taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin tuntemuksen, pitkäjänteisten työtapojen sekä itsearviointitaitojen kehittymistä. Oppilaita ohjataan arvioinnilla omien ajatusten ilmaisemiseen ja toisten näkemysten arvostamiseen. Oppimisen ja osaamisen arviointi kohdistuu kaikkiin opetuksen tavoitteissa määriteltyihin taideoppimisen ulottuvuuksiin. Itsearviointitaitoja ja vertaispalautteen antamisen ja vastaanottamisen taitoja kehitetään osana formatiivista arviointia.

Päättöarviointi sijoittuu siihen lukuvuoteen, jona kuvataiteen opiskelu päättyy kaikille yhteisenä oppiaineena vuosiluokilla 7, 8 tai 9 paikallisessa opetussuunnitelmassa päätetyn ja kuvatun tuntijaon mukaisesti. Päättöarviointi kuvaa sitä, kuinka hyvin ja missä määrin oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut kuvataiteen oppimäärän tavoitteet. Päättöarvosanan muodostamisessa otetaan huomioon kaikki perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa määritellyt kuvataiteen oppimäärän tavoitteet ja niihin liittyvät päättöarvioinnin kriteerit riippumatta siitä, mille vuosiluokalle 7, 8 tai 9 yksittäinen tavoite on asetettu paikallisessa opetussuunnitelmassa. Päättöarvosana on kuvataiteen oppimäärän tavoitteiden ja kriteerien perusteella muodostettu kokonaisarviointi. Oppilas on saavuttanut oppimäärän tavoitteet arvosanan 5, 7, 8 tai 9 mukaisesti, kun oppilaan osaaminen vastaa pääosin kyseisen arvosanan kriteereissä kuvattua osaamisen tasoa. Arvosanojen 4, 6 ja 10 mukaisen osaamisen kokonaisarviointi muodostetaan kuvataiteen oppimäärän tavoitteiden pohjalta ja suhteessa edellä mainittuihin päättöarvioinnin kriteereihin. Paremman osaamisen tason saavuttaminen jonkin tavoitteen osalta voi kompensoida hylätyn tai heikomman suoriutumisen jonkin muun tavoitteen osalta. Työskentelyn arviointi sisältyy kuvataiteen oppimäärän päättöarviointiin ja siitä muodostettavaan päättöarvosanaan.

Kuvataiteen päättöarvioinnin kriteereissä alemman arvosanan kriteerissä kuvattu osaaminen kumuloituu ylemmän arvosanan kriteerissä edellytettyyn osaamisen tasoon. Oppilaan työskentelyä arvioidaan osana oppilaan osoittamaa osaamisen tasoa suhteessa kaikkiin oppiaineen oppimäärän tavoitteisiin ja päättöarvioinnin kriteereihin. Kuvataiteessa oppilaan osaamista kehitetään kaikissa opetuksen tavoitealueissa oppimäärän päättymiseen saakka.


Paikallinen opetussuunnitelma

Opetuksen tavoitteita avataan oppilaille sekä opetusjakson alussa että tehtäväkohtaisesti opetuksen aikana. Oppilasta ohjataan soveltamaan opetuksen tavoitteita omassa työskentelyssään sekä pohtimaan tavoitteiden toteutumista työskentelynsä arvioinnissa. Oppilasta ohjataan kannustavaan vertaisarviointiin. Opettajan antaman arvioinnin ja muun palautteen perusteena ovat kuvataiteen tavoitteet T1-T11.

Tavoitteet

Tavoite Arvioinnin kohde Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi
Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu
T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan, taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja käyttämään monipuolisesti kuvallisen tuottamisen menetelmiä
Paikallinen tarkennus
Oppilas tutkii visuaalista ympäristöään, tutustuu kulttuurilaitosten tarjontaan ja käyttää monipuolisesti kaksi- ja kolmiulotteisia kuvan tuottamisen menetelmiä, kuten piirtämistä, maalaamista, valokuvaamista, videoimista, digitaalista kuvankäsittelyä, rakentelemista, muovailemista sekä erilaisia painomenetelmiä.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria.
Taiteen, ympäristön ja muun visuaalisen kulttuurin havainnoiminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas käyttää kuvallisen tuottamisen menetelmiä tarkoituksenmukaisesti ja monipuolisesti tehdessään havaintoja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas käyttää useita kuvallisen tuottamisen menetelmiä ja eri aisteja tehdessään havaintoja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas käyttää joitakin kuvallisen tuottamisen menetelmiä tehdessään havaintoja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tekee havaintoja yksilöllisesti ohjeistettuna.

T2 rohkaista oppilasta keskustelemaan omista ja muiden havainnoista ja ajatuksista sekä perustelemaan näkemyksiään
Paikallinen tarkennus
Oppilas osallistuu keskusteluun ja esittää perusteltuja näkemyksiä ja mielipiteitä.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii keskustelemaan havainnoista ja ajatuksista perustellen näkemyksiään.
Havaintojen ja ajatusten sanallinen pohdinta

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osallistuu keskusteluihin näkemyksiään selkeästi perustellen ja muiden puheenvuoroja rakentavasti tulkiten.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osallistuu oma-aloitteisesti keskusteluihin ja perustelee ajatuksiaan.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas tuo joitakin havaintojaan ja ajatuksiaan yhteiseen keskusteluun.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas sanallistaa suullisesti tai kirjallisesti opettajalle jonkin havaintonsa.

T3 innostaa oppilasta ilmaisemaan havaintojaan ja ajatuksiaan kuvallisesti erilaisia välineitä ja tiedon tuottamisen tapoja käyttäen eri ympäristöissä
Paikallinen tarkennus
Oppilas esittää havaintojaan ja ajatuksiaan luonnoksina, muistiinpanoina ja kuvina ja soveltaa tieto- ja viestintäteknologiaa työskentelyssään.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii ilmaisemaan havaintojaan ja ajatuksiaan käyttämällä erilaisia kuvallisen ilmaisun tapoja.
Havaintojen ja ajatusten kuvallinen ilmaiseminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas syventää havaintojensa ja ajatustensa ilmaisemista kuvallisesti. Oppilas käyttää kuvailmaisussaan monipuolisesti muita tiedon tuottamisen tapoja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas ilmaisee havaintojaan ja ajatuksiaan kuvallisesti. Oppilas käyttää kuvailmaisussaan myös muita tiedon tuottamisen tapoja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas ilmaisee havaintojaan ja ajatuksiaan kuvallisesti. Oppilas käyttää kuvailmaisussaan myös jotakin muuta tiedon tuottamisen tapaa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas ilmaisee konkreettisesti ohjattuna joitakin havaintojaan ja ajatuksiaan kuvallisesti.

Kuvallinen tuottaminen
T4 ohjata oppilasta soveltamaan erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisun keinoja sekä syventämään kuvallisen tuottamisen taitojaan
Paikallinen tarkennus
Oppilas valitsee ja soveltaa monipuolisesti aiheeseensa sopivia kaksi- ja kolmiulotteisia kuvan tuottamisen menetelmiä ja kuvan rakentamisen keinoja, soveltaa työskentelyssään tieto- ja viestintäteknologiaa sekä syventää osaamistaan kuvan tekijänä.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii syventämään kuvailmaisun taitojaan.
Kuvailmaisun taitojen syventäminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas soveltaa tavoitteellisesti ja tarkoituksenmukaisesti erilaisia kuvailmaisun keinoja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas käyttää tavoitteellisesti erilaisia kuvailmaisun keinoja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas harjoittelee erilaisia kuvailmaisun keinoja ja käyttää niistä joitakin tavoitteellisesti.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas kokeilee jonkin materiaalin tai tekniikan käyttöä.

T5 ohjata oppilasta tutkivaan lähestymistapaan itsenäisessä ja yhteistoiminnallisessa kuvallisessa työskentelyssä
Paikallinen tarkennus
Oppilas työskentelee itsenäisesti osana ryhmää, toimii tavoitteellisesti ja käyttää tutkivaa otetta visuaalisen kulttuurin ilmiöitä tarkastellessaan ja kuvia tehdessään.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii käyttämään tutkivaa lähestymistapaa ja kehittämään ongelmanratkaisutaitojaan.
Tutkivan lähestymistavan ja ongelmanratkaisutaitojen käyttäminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas käyttää tavoitteellisesti tutkivaa lähestymistapaa yksin ja yhteistoiminnallisesti työskennellessään.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas käyttää tutkivaa lähestymistapaa yksin tai ryhmässä työskennellessään.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas harjoittelee tutkivaa lähestymistapaa yksin tai ryhmässä työskennellessään.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas harjoittelee ohjatusti tutkivaa lähestymistapaa työskentelyssään.

T6 rohkaista oppilasta ilmaisemaan mielipiteitään sekä soveltamaan kuvallisen viestinnän ja vaikuttamisen keinoja omissa kuvissaan
Paikallinen tarkennus
Oppilas käyttää visuaalisen kulttuurin vaikutuskeinoja vastuullisesti ja hyödyntää värejä, muotoja ja sommittelua, erilaisia materiaaleja, välineitä ja tekniikoita sekä tieto-ja viestintäteknologiaa näkemystensä ja mielipiteidensä esittämiseen.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii ilmaisemaan mielipiteitään sekä soveltamaan kuvallisen vaikuttamisen keinoja.
Kuvallisen tuottamisen avulla vaikuttaminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osallistuu ja vaikuttaa ympäristöön soveltamalla kuvallisen viestinnän keinoja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas ilmaisee mielipiteitään itselleen merkityksellisistä asioista kuvallisen viestinnän keinoin.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas käyttää joitakin kuvallisen viestinnän keinoja ilmaistessaan mielipiteitään.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa ja kokeilee kuvallisen viestinnän mahdollisuuksia.

Visuaalisen kulttuurin tulkinta
T7 ohjata oppilasta soveltamaan kuvallisia, sanallisia ja muita kuvatulkinnan menetelmiä
Paikallinen tarkennus
Oppilas tutkii ja tulkitsee kuvien sisältöjä ja muotoja sekä historiallisia ja kulttuurisia yhteyksiä kuvallisesti ja kuva-analyysin keinoin ja käyttää tulkintojaan työskentelynsä lähtökohtina.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii käyttämään erilaisia kuvatulkinnan menetelmiä.
Kuvatulkinnan menetelmien soveltaminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas soveltaa monipuolisesti erilaisia kuvatulkinnan menetelmiä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas käyttää erilaisia kuvatulkinnan menetelmiä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas harjoittelee kuvatulkinnan menetelmiä ja käyttää niistä joitakin.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas kokeilee ohjatusti jotakin kuvatulkinnan menetelmää.

T8 ohjata oppilasta tarkastelemaan taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin merkitystä yksilölle, yhteisölle ja yhteiskunnalle historian ja kulttuurin näkökulmista
Paikallinen tarkennus
Oppilas tarkastelee taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin sisältöjä, pohtii niiden vaikutusta omassa elämässään sekä ympäröivässä maailmassa ja ymmärtää niiden merkitysten olevan suhteessa historialliseen ja kulttuuriseen yhteyteensä.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii tarkastelemaan taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin erilaisia merkityksiä.
Visuaalisen kulttuurin merkityksen tarkasteleminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas perustelee näkemyksiään visuaalisen kulttuurin merkityksestä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osallistuu tulkinnoillaan keskusteluun visuaalisen kulttuurin merkityksestä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas tarkastelee joitakin visuaalisen kulttuurin merkityksiä sekä tutustuu niistä käytävään keskusteluun.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa ja nimeää jonkin visuaalisen kulttuurin merkityksen.

T9 innostaa oppilasta soveltamaan eri aikojen ja kulttuurien kuvailmaisun tapoja kuvallisessa tuottamisessaan
Paikallinen tarkennus
Oppilas tutkii eri aikakausien ja kulttuurien visuaalisen kulttuurin ilmiöitä ja menetelmiä sekä soveltaa niitä omassa kuvallisessa työskentelyssään.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii tuntemaan ja soveltamaan kulttuurisia kuvailmaisun tapoja.
Kulttuuristen kuvailmaisun tapojen tuntemus ja soveltaminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas kehittää kulttuuristen kuvailmaisun tapojen tuntemustaan soveltamalla niitä kuvallisessa tuottamisessa ja perustelemalla ratkaisujaan.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas kehittää kulttuuristen kuvailmaisun tapojen tuntemustaan soveltamalla niitä kuvallisessa tuottamisessaan.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas tutustuu ohjatusti kulttuurisiin kuvailmaisun tapoihin ja käyttää niitä kuvallisessa tuottamisessaan.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas kokeilee ohjatusti jotakin tiettyä kulttuurista kuvailmaisun tapaa.

Esteettinen, ekologinen ja eettinen arvottaminen
T10 ohjata oppilasta ottamaan kantaa taiteessa, ympäristössä ja muussa visuaalisessa kulttuurissa ilmeneviin arvoihin
Paikallinen tarkennus
Oppilas ottaa kantaa keskusteluissa ja työskentelyssään visuaalisessa kulttuurissa ilmeneviin esteettisiin, ekologisiin ja eettisiin arvoihin ja pohtii niiden vaikutuksia ympäröivään maailmaan, omaan elämäänsä ja identiteettinsä rakentumiseen.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii esittämään näkemyksiään visuaalisessa kulttuurissa ilmenevistä arvoista.
Kannan ottaminen visuaalisessa kulttuurissa ilmeneviin arvoihin

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osallistuu visuaalisessa kulttuurissa ilmeneviä arvoja koskevaan keskusteluun ja perustelee näkemyksiään.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas ottaa kantaa visuaalisessa kulttuurissa ilmeneviä arvoja koskevaan keskusteluun.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas nimeää ja pohtii visuaalisessa kulttuurissa ilmeneviä arvoja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa ja nimeää jonkin visuaalisessa kulttuurissa ilmenevän arvon.

T11 kannustaa oppilasta ottamaan kuvailmaisussaan huomioon kulttuurinen moninaisuus ja kestävä kehitys sekä vaikuttamaan kuvien avulla
Paikallinen tarkennus
Oppilas ottaa huomioon kulttuurisen moninaisuuden ja kestävän kehityksen sekä pyrkii vaikuttamaan kuviensa avulla ympäristöönsä.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii tarkastelemaan kulttuurista moninaisuutta ja kestävää kehitystä sekä vaikuttamaan kuvien avulla.
Omien arvojen kuvallinen ilmaiseminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas esittää näkemyksiään kulttuurisen moninaisuuden ja kestävän kehityksen kysymyksistä sekä vaikuttaa kuvien avulla.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas tarkastelee kuvailmaisussaan kulttuurista moninaisuutta ja kestävää kehitystä sekä tunnistaa kuvilla vaikuttamisen mahdollisuuksia.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas ottaa kuvailmaisussaan huomioon erilaisia kulttuurisen moninaisuuden ja kestävän kehityksen näkökulmia.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas ottaa kuvailmaisussaan huomioon jonkin kulttuurisen moninaisuuden tai kestävän kehityksen näkökulman.

Sisällöt

S1 Omat kuvakulttuurit

Opetussuunnitelman perusteet

Opetuksen sisällöiksi valitaan oppilaiden tekemiä kuvia ja kuvakulttuureja, joihin he osallistuvat omaehtoisesti. Opetuksen sisältöjä valitaan myös oppilaiden omia kuvakulttuureja uudistavista ilmiöistä. Omia kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa käsitellään omien kuvakulttuurien merkitystä omaan elinympäristöön sekä yhteiskuntaan vaikuttamisen kannalta.

Paikallinen opetussuunnitelma

Oppilasta ohjataan ottamaan kantaa tuottamissaan kuvissa itselleen tärkeisiin ja ajankohtaisiin visuaalisen kulttuurin ilmiöihin. Oppilasta rohkaistaan huomaamaan ilmiöiden moninaisuus ja tarkastelemaan niiden vaikutuksia oman identiteetin rakentumiseen.

Oppilaita ohjataan turvalliseen ja vastuulliseen kuvien käyttämiseen ja rohkaistaan valitsemaan ja soveltamaan monipuolisesti ja tavoitteellisesti erilaisia kuvallisen tuottamisen tapoja, kuten piirtämistä, maalaamista, valokuvaamista, videoimista, digitaalista kuvankäsittelyä, rakentelemista ja muovailemista sekä erilaisten painomenetelmien soveltamista. Oppilasta ohjataan kehittämään omaa persoonallista ilmaisuaan yksin ja yhdessä muiden kanssa. Sisältöalueessa käsiteltävien ilmiöiden ympärille voidaan rakentaa useampaa oppiainetta yhdistäviä monialaisia oppimiskokonaisuuksia.

S2 Ympäristön kuvakulttuurit

Opetussuunnitelman perusteet

Opetuksen sisällöt valitaan erilaisista ympäristöistä, esineistä, mediakulttuureista ja virtuaalimaailmoista. Sisältöjä valitaan monipuolisesti rakennetuista ja luonnon ympäristöistä sekä mediasta. Sisältöjen valinnoilla kehitetään oppilaan tietoisuutta erilaisia ympäristöjä ja medioita koskevista laajemmista kysymyksistä. Ympäristön kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa käsitellään erilaisten ympäristöjen ja medioiden merkitystä sekä oppilaiden elinpiirin että globaalin maailman näkökulmista.

Paikallinen opetussuunnitelma

Opetuksen lähtökohtana ovat oppilaan oman elinpiirin esineet, media-, viihde- ja populaarikulttuuri, virtuaalimaailmat sekä rakennettu ja luonnon ympäristö. Oppilasta kannustetaan tutkimaan ympäristön esteettisiä ja ekologisia ominaispiirteitä niin paikallisesti kuin globaalistikin. Oppilasta ohjataan kiinnittämään huomiota kestävään tulevaisuuteen vaikuttaviin tekijöihin ja omakohtaisten valintojen taustalla vaikuttaviin median ja mainonnan keinoihin. Oppilas hyödyntää osallisuuttaan sosiaalisessa mediassa, tutustuu suunnittelun ja muotoilun prosesseihin ja syventää sommittelun, väriopin, tilan esittämisen, graafisen muotoilun ja mediakerronnan taitojaan soveltuvien kuvallisten harjoitustöiden avulla. Kouluympäristöön vaikutetaan kaksi- ja kolmiulotteisen kuvallisen toiminnan avulla, kuten tekemällä ympäristö- ja tilateoksia sekä laittamalla oppilastöitä näytteille.

Oppilaita ohjataan turvalliseen ja vastuulliseen kuvien käyttämiseen ja rohkaistaan valitsemaan ja soveltamaan monipuolisesti ja tavoitteellisesti erilaisia kuvallisen tuottamisen tapoja, kuten piirtämistä, maalaamista, valokuvaamista, videoimista, digitaalista kuvankäsittelyä, rakentelemista ja muovailemista sekä erilaisten painomenetelmien soveltamista. Oppilasta ohjataan kehittämään omaa persoonallista ilmaisuaan yksin ja yhdessä muiden kanssa. Sisältöalueessa käsiteltävien ilmiöiden ympärille voidaan rakentaa useampaa oppiainetta yhdistäviä monialaisia oppimiskokonaisuuksia.

S3 Taiteen maailmat

Opetussuunnitelman perusteet

Opetuksen sisällöt valitaan eri aikoina, eri ympäristöissä ja eri kulttuureissa tuotetusta kuvataiteesta. Oppilaat syventyvät erilaisiin taidekäsityksiin ja taiteen ilmiöihin tarkastelemalla niitä taiteilijan ja vastaanottajan sekä taiteen instituutioiden ja yhteiskunnan näkökulmista. Taideteoksia käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa käsitellään kulttuurisen moninaisuuden vaikutuksia sekä taiteen tuottamiseen että tulkintaan yksilön ja yhteiskunnan näkökulmista.

Paikallinen opetussuunnitelma

Opetuksen lähtökohtana ovat kuvataiteen keskeiset ilmiöt, kuten tilan ja ihmisen esittäminen eri aikakausien taiteessa, Suomen kultakauden ajan taide, kuvataiteen modernit ja postmodernit virtaukset sekä nykytaiteen tavat tarkastella maailmaa. Ilmiöitä peilataan niin yhteiskunnassa tapahtuneisiin muutoksiin, taiteen menneisyyteen ja nykyisyyteen sekä muuhun visuaaliseen kulttuuriin. Oppilasta ohjataan huomaamaan erilaisten taidekäsitysten merkityksiä ja vaikutuksia yhteiskunnassa, eri kulttuureissa ja eri aikakausina. Taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin ilmiöitä tutkitaan kuvia tarkastellen ja tuottaen sekä kulttuurilaitoksissa vieraillen.

Oppilaita ohjataan turvalliseen ja vastuulliseen kuvien käyttämiseen ja rohkaistaan valitsemaan ja soveltamaan monipuolisesti ja tavoitteellisesti erilaisia kuvallisen tuottamisen tapoja, kuten piirtämistä, maalaamista, valokuvaamista, videoimista, digitaalista kuvankäsittelyä, rakentelemista ja muovailemista sekä erilaisten painomenetelmien soveltamista. Oppilasta ohjataan kehittämään omaa persoonallista ilmaisuaan yksin ja yhdessä muiden kanssa. Sisältöalueessa käsiteltävien ilmiöiden ympärille voidaan rakentaa useampaa oppiainetta yhdistäviä monialaisia oppimiskokonaisuuksia.

ePerusteet