Kuvataide

Opetussuunnitelman perusteet

Oppimisen arviointi kuvataiteessa on luonteeltaan kannustavaa, ohjaavaa ja oppilaiden yksilöllisen edistymisen huomioivaa. Arvioinnilla tuetaan kuvan tuottamisen ja tulkinnan taitojen, taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin tuntemuksen, pitkäjänteisten työtapojen sekä itsearviointitaitojen kehittymistä. Palaute on monipuolista ja rohkaisee oppilaita omien ajatusten ilmaisemiseen ja toisten näkemysten arvostamiseen. Oppilaat saavat palautetta kaikilla tavoitteissa määritellyillä taideoppimisen alueilla.

Oppimisprosessin kannalta keskeisiä arvioinnin ja palautteen antamisen kohteita kuvataiteessa ovat

  • edistyminen tavoitteiden asettamisessa omalle toiminnalle
  • edistyminen materiaalien kokeilemisessa ja tekniikoiden harjoittelussa
  • edistyminen kuvataiteen ilmaisukeinojen käyttämisessä ja niistä keskustelemisessa
  • edistyminen omista ja muiden kuvista keskustelemisessa.

Paikallinen opetussuunnitelma

Eteläpohjalainen perusopetuksen opetussuunnitelma

Kuvataide arvioidaan perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden ja eteläpohjalaisen opetussuunnitelman luvun 6 mukaisesti opetuksen järjestäjän linjaukset huomioiden.

Tavoitteet

Tavoite
Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu
T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja kuvia tekemällä
Paikallinen tarkennus
Eteläpohjalainen perusopetuksen opetussuunnitelma Kuvataiteen tavoitteiden maakunnalliset painotukset tavoitteessa 1: MIKSI? 1. Tutkitaan ja ilmaistaan kulttuurista moninaisuutta taiteen keinoin. 2. Kuvien tuottamisella ja tulkitsemisella vahvistetaan oppilaan identiteetin rakentumista. 3. Kehitetään kykyä ymmärtää taiteen, ympäristön ja muun visuaalisen kulttuurin ilmiöitä. 4. Kannustetaan monilukutaidon kehittämiseen hyödyntämällä visuaalisuutta. 5. Tuetaan oppilaan kriittisen ajattelun kehittymistä. 6. Rohkaistaan vaikuttamaan omaan kestävään elinympäristöön ja yhteiskuntaan sekä tulevaisuuteen taiteen keinoin. MITÄ? MITEN? Tilan kuvaaminen Havainnoidaan tilaa – kokemuksien saaminen erilaisista tiloista Minä – suhde ympäristöön Majat ​Kolmiulotteinen muotoilu ja rakentelu eri materiaaleista Muovailuvaha ja muut massat Rakentelua eri materiaaleista Kierrätysmateriaali Valokuva – liikkuva kuva Kuvakerronta Sarjakuvat Kuvan monilukutaito Taidekuvan tulkinta (esim. Suomen kulta-ajan taide) Kirjoitetaan kuvasta tarina, harjoitellaan erilaisten kuvien katsomista ​Visuaalisen kulttuurin kenttään tutustuminen Oma koti, koulu Tutustutaan oppilaan omaan ympäristöön ja esineistöön Prosessin ja tuotoksen arviointi Oman työn arvostaminen, työhön keskittyminen Katsotaan tuotoksia, havainnoidaan onnistumisia, piirteitä ja ominaisuuksia eri näkökulmista osa-alueittain. (Työn sanallistaminen, erilaisten onnistumisten sanallistaminen: esim. piirrosjälki, värien käyttö, mielikuvituksellisuus, sommittelu…)​
T2 rohkaista oppilasta keskustelemaan havainnoistaan ja ajatuksistaan
Paikallinen tarkennus
Eteläpohjalainen perusopetuksen opetussuunnitelma Kuvataiteen tavoitteiden maakunnalliset painotukset tavoitteessa 2: MIKSI? 1. Tutkitaan ja ilmaistaan kulttuurista moninaisuutta taiteen keinoin. 2. Kuvien tuottamisella ja tulkitsemisella vahvistetaan oppilaan identiteetin rakentumista. 3. Kehitetään kykyä ymmärtää taiteen, ympäristön ja muun visuaalisen kulttuurin ilmiöitä. 4. Kannustetaan monilukutaidon kehittämiseen hyödyntämällä visuaalisuutta. 5. Tuetaan oppilaan kriittisen ajattelun kehittymistä. 6. Rohkaistaan vaikuttamaan omaan kestävään elinympäristöön ja yhteiskuntaan sekä tulevaisuuteen taiteen keinoin. 7. Annetaan mahdollisuuksia yhteistoiminnalliseen työskentelyyn ja yhteistyöhön koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa. MITÄ? MITEN? Ihmisen mittasuhteet Ihmisen muodon hahmottaminen oman kehon kautta Oppilaan kehon piirtäminen voimapaperille,lumienkelit, lumiukko, croques Tilan kuvaaminen Havainnoidaan tilaa – kokemuksien saaminen erilaisista tiloista Minä – suhde ympäristöön Majat ​Kolmiulotteinen muotoilu ja rakentelu eri materiaaleista Muovailuvaha ja muut massat Rakentelua eri materiaaleista Kierrätysmateriaali Valokuva - liikkuva kuva Kuvakerronta Sarjakuvat Kuvan monilukutaito Taidekuvan tulkinta (esim. Suomen kulta-ajan taide) Kirjoitetaan kuvasta tarina, harjoitellaan erilaisten kuvien katsomista ​Visuaalisen kulttuurin kenttään tutustuminen Oma koti, koulu Tutustutaan oppilaan omaan ympäristöön ja esineistöön Visuaalisen alueen mediataidot Tietoisuus siitä, ketä saa kuvata ja miten kuvaa saa käyttää Prosessin ja tuotoksen arviointi Oman työn arvostaminen, työhön keskittyminen Katsotaan tuotoksia, havainnoidaan onnistumisia, piirteitä ja ominaisuuksia eri näkökulmista osa-alueittain. (Työn sanallistaminen, erilaisten onnistumisten sanallistaminen: esim. piirrosjälki, värien käyttö, mielikuvituksellisuus, sommittelu…)​
T3 innostaa oppilasta ilmaisemaan havaintojaan ja ajatuksiaan erilaisten kuvallisten tuottamisen tapojen avulla
Paikallinen tarkennus
Eteläpohjalainen perusopetuksen opetussuunnitelma Kuvataiteen tavoitteiden maakunnalliset painotukset tavoitteessa 3: MIKSI? 1. Tutkitaan ja ilmaistaan kulttuurista moninaisuutta taiteen keinoin. 2. Kuvien tuottamisella ja tulkitsemisella vahvistetaan oppilaan identiteetin rakentumista. 3. Kehitetään kykyä ymmärtää taiteen, ympäristön ja muun visuaalisen kulttuurin ilmiöitä. 4. Kannustetaan monilukutaidon kehittämiseen hyödyntämällä visuaalisuutta. 5. Tuetaan oppilaan kriittisen ajattelun kehittymistä. 6. Rohkaistaan vaikuttamaan omaan kestävään elinympäristöön ja yhteiskuntaan sekä tulevaisuuteen taiteen keinoin. 7. Annetaan visuaalisia välineitä itseilmaisuun. MITÄ? MITEN? Ihmisen mittasuhteet Ihmisen muodon hahmottaminen oman kehon kautta Oppilaan kehon piirtäminen voimapaperille,lumienkelit, lumiukko, croques Tilan kuvaaminen Havainnoidaan tilaa – kokemuksien saaminen erilaisista tiloista Minä – suhde ympäristöön Majat ​Värioppi Päävärit ja välivärit Värien sekoittelu Vesivärit (eli akvarellivärit) ja peitevärit ​Kolmiulotteinen muotoilu ja rakentelu eri materiaaleista Muovailuvaha ja muut massat Rakentelua eri materiaaleista Kierrätysmateriaali Valokuva – liikkuva kuva Kuvakerronta Sarjakuvat Kuvan monilukutaito Taidekuvan tulkinta (esim. Suomen kulta-ajan taide) Kirjoitetaan kuvasta tarina, harjoitellaan erilaisten kuvien katsomista ​Visuaalisen kulttuurin kenttään tutustuminen Oma koti, koulu Tutustutaan oppilaan omaan ympäristöön ja esineistöön Prosessin ja tuotoksen arviointi Oman työn arvostaminen, työhön keskittyminen Katsotaan tuotoksia, havainnoidaan onnistumisia, piirteitä ja ominaisuuksia eri näkökulmista osa-alueittain. (Työn sanallistaminen, erilaisten onnistumisten sanallistaminen: esim. piirrosjälki, värien käyttö, mielikuvituksellisuus, sommittelu…)​
Kuvallinen tuottaminen
T4 innostaa oppilasta kokeilemaan erilaisia materiaaleja ja tekniikoita sekä harjoittelemaan kuvallisia ilmaisutapoja
Paikallinen tarkennus
Eteläpohjalainen perusopetuksen opetussuunnitelma Kuvataiteen tavoitteiden maakunnalliset painotukset tavoitteessa 4: MIKSI? 1. Tutkitaan ja ilmaistaan kulttuurista moninaisuutta taiteen keinoin. 2. Kuvien tuottamisella ja tulkitsemisella vahvistetaan oppilaan identiteetin rakentumista. 3. Kannustetaan monilukutaidon kehittämiseen hyödyntämällä visuaalisuutta. 4. Annetaan visuaalisia välineitä itseilmaisuun. MITÄ? MITEN? Ihmisen mittasuhteet Ihmisen muodon hahmottaminen oman kehon kautta Oppilaan kehon piirtäminen voimapaperille,lumienkelit, lumiukko, croques Tilan kuvaaminen Havainnoidaan tilaa – kokemuksien saaminen erilaisista tiloista Minä – suhde ympäristöön Majat ​Kolmiulotteinen muotoilu ja rakentelu eri materiaaleista Muovailuvaha ja muut massat Rakentelua eri materiaaleista Kierrätysmateriaali Grafiikkaan tutustuminen Leimasinpainanta Valokuva – liikkuva kuva Kuvakerronta Sarjakuvat​ Prosessin ja tuotoksen arviointi Oman työn arvostaminen, työhön keskittyminen Katsotaan tuotoksia, havainnoidaan onnistumisia, piirteitä ja ominaisuuksia eri näkökulmista osa-alueittain. (Työn sanallistaminen, erilaisten onnistumisten sanallistaminen: esim. piirrosjälki, värien käyttö, mielikuvituksellisuus, sommittelu…)​
T5 kannustaa oppilasta pitkäjänteiseen kuvalliseen työskentelyyn yksin ja yhdessä muiden kanssa
Paikallinen tarkennus
Eteläpohjalainen perusopetuksen opetussuunnitelma Kuvataiteen tavoitteiden maakunnalliset painotukset tavoitteessa 5: MIKSI? 1. Tutkitaan ja ilmaistaan kulttuurista moninaisuutta taiteen keinoin. 2. Kuvien tuottamisella ja tulkitsemisella vahvistetaan oppilaan identiteetin rakentumista. 3. Kannustetaan monilukutaidon kehittämiseen hyödyntämällä visuaalisuutta. 4. Rohkaisee vaikuttamaan omaan kestävään elinympäristöön ja yhteiskuntaan sekä tulevaisuuteen taiteen keinoin. 5. Annetaan visuaalisia välineitä itseilmaisuun. 6. Annetaan mahdollisuuksia yhteistoiminnalliseen työskentelyyn ja yhteistyöhön koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa. MITÄ? MITEN? Ihmisen mittasuhteet Ihmisen muodon hahmottaminen oman kehon kautta Oppilaan kehon piirtäminen voimapaperille,lumienkelit, lumiukko, croques Tilan kuvaaminen Havainnoidaan tilaa – kokemuksien saaminen erilaisista tiloista Minä – suhde ympäristöön Majat ​Kolmiulotteinen muotoilu ja rakentelu eri materiaaleista Muovailuvaha ja muut massat Rakentelua eri materiaaleista Kierrätysmateriaali Grafiikkaan tutustuminen Leimasinpainanta Valokuva – liikkuva kuva Kuvakerronta Sarjakuvat Prosessin ja tuotoksen arviointi Oman työn arvostaminen, työhön keskittyminen Katsotaan tuotoksia, havainnoidaan onnistumisia, piirteitä ja ominaisuuksia eri näkökulmista osa-alueittain. (Työn sanallistaminen, erilaisten onnistumisten sanallistaminen: esim. piirrosjälki, värien käyttö, mielikuvituksellisuus, sommittelu…)​
T6 kannustaa oppilasta tarkastelemaan kuvallisen vaikuttamisen keinoja omissa ja muiden kuvissa
Paikallinen tarkennus
Eteläpohjalainen perusopetuksen opetussuunnitelma Kuvataiteen tavoitteiden maakunnalliset painotukset tavoitteessa 6: MIKSI? 1. Tutkitaan ja ilmaistaan kulttuurista moninaisuutta taiteen keinoin. 2. Kuvien tuottamisella ja tulkitsemisella vahvistetaan oppilaan identiteetin rakentumista. 3. Kehitetään kykyä ymmärtää taiteen, ympäristön ja muun visuaalisen kulttuurin ilmiöitä. 4. Kannustetaan monilukutaidon kehittämiseen hyödyntämällä visuaalisuutta. 5. Tuetaan oppilaan kriittisen ajattelun kehittymistä. 6. Rohkaistaan vaikuttamaan omaan kestävään elinympäristöön ja yhteiskuntaan sekä tulevaisuuteen taiteen keinoin. 7. Annetaan mahdollisuuksia yhteistoiminnalliseen työskentelyyn ja yhteistyöhön koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa MITÄ? MITEN? Valokuva – liikkuva kuva Kuvakerronta Sarjakuvat Kuvan monilukutaito Taidekuvan tulkinta (esim. Suomen kulta-ajan taide) Kirjoitetaan kuvasta tarina, harjoitellaan erilaisten kuvien katsomista Prosessin ja tuotoksen arviointi Oman työn arvostaminen, työhön keskittyminen Katsotaan tuotoksia, havainnoidaan onnistumisia, piirteitä ja ominaisuuksia eri näkökulmista osa-alueittain. (Työn sanallistaminen, erilaisten onnistumisten sanallistaminen: esim. piirrosjälki, värien käyttö, mielikuvituksellisuus, sommittelu…)​
Visuaalisen kulttuurin tulkinta
T7 ohjata oppilasta käyttämään kuvataiteen käsitteistöä sekä tarkastelemaan erilaisia kuvatyyppejä
Paikallinen tarkennus
Eteläpohjalainen perusopetuksen opetussuunnitelma Kuvataiteen tavoitteiden maakunnalliset painotukset tavoitteessa 7: MIKSI? 1. Tutkitaan ja ilmaistaan kulttuurista moninaisuutta taiteen keinoin. 2. Kuvien tuottamisella ja tulkitsemisella vahvistetaan oppilaan identiteetin rakentumista. 3. Kehitetään kykyä ymmärtää taiteen, ympäristön ja muun visuaalisen kulttuurin ilmiöitä. 4. Kannustetaan monilukutaidon kehittämiseen hyödyntämällä visuaalisuutta. 5. Tuetaan oppilaan kriittisen ajattelun kehittymistä. 6. Rohkaistaan vaikuttamaan omaan kestävään elinympäristöön ja yhteiskuntaan sekä tulevaisuuteen taiteen keinoin. MITÄ? MITEN? ​Värioppi Päävärit ja välivärit Värien sekoittelu Vesivärit (eli akvarellivärit) ja peitevärit Valokuva – liikkuva kuva Kuvakerronta Sarjakuvat ​Visuaalisen alueen mediataidot Tietoisuus ketä saa kuvata ja miten kuvaa saa käyttää Prosessin ja tuotoksen arviointi Oman työn arvostaminen, työhön keskittyminen Katsotaan tuotoksia, havainnoidaan onnistumisia, piirteitä ja ominaisuuksia eri näkökulmista osa-alueittain. (Työn sanallistaminen, erilaisten onnistumisten sanallistaminen: esim. piirrosjälki, värien käyttö, mielikuvituksellisuus, sommittelu…)​
T8 kannustaa oppilasta tunnistamaan erilaisia taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin tuotteita lähiympäristössään
Paikallinen tarkennus
Eteläpohjalainen perusopetuksen opetussuunnitelma Kuvataiteen tavoitteiden maakunnalliset painotukset tavoitteessa 8: MIKSI? 1. Tutkitaan ja ilmaistaan kulttuurista moninaisuutta taiteen keinoin. 2. Kuvien tuottamisella ja tulkitsemisella vahvistetaan oppilaan identiteetin rakentumista. 3. Kehitetään kykyä ymmärtää taiteen, ympäristön ja muun visuaalisen kulttuurin ilmiöitä. 4. Kannustetaan monilukutaidon kehittämiseen hyödyntämällä visuaalisuutta. 5. Tuetaan oppilaan kriittisen ajattelun kehittymistä. 6. Rohkaistaan vaikuttamaan omaan kestävään elinympäristöön ja yhteiskuntaan sekä tulevaisuuteen taiteen keinoin. MITÄ? MITEN? Kuvan monilukutaito Taidekuvan tulkinta (esim. Suomen kulta-ajan taide) Kirjoitetaan kuvasta tarina, harjoitellaan erilaisten kuvien katsomista ​Visuaalisen kulttuurin kenttään tutustuminen Oma koti, koulu Tutustutaan oppilaan omaan ympäristöön ja esineistöön Prosessin ja tuotoksen arviointi Oman työn arvostaminen, työhön keskittyminen Katsotaan tuotoksia, havainnoidaan onnistumisia, piirteitä ja ominaisuuksia eri näkökulmista osa-alueittain. (Työn sanallistaminen, erilaisten onnistumisten sanallistaminen: esim. piirrosjälki, värien käyttö, mielikuvituksellisuus, sommittelu…)​
T9 innostaa oppilasta tekemään kuvia oman elinympäristön, eri aikojen ja eri kulttuurien tarkastelun pohjalta
Paikallinen tarkennus
Eteläpohjalainen perusopetuksen opetussuunnitelma Kuvataiteen tavoitteiden maakunnalliset painotukset tavoitteessa 9: MIKSI? 1. Tutkitaan ja ilmaistaan kulttuurista moninaisuutta taiteen keinoin. 2. Kuvien tuottamisella ja tulkitsemisella vahvistetaan oppilaan identiteetin rakentumista. 3. Kehitetään kykyä ymmärtää taiteen, ympäristön ja muun visuaalisen kulttuurin ilmiöitä. 4. Kannustetaan monilukutaidon kehittämiseen hyödyntämällä visuaalisuutta. 5. Tuetaan oppilaan kriittisen ajattelun kehittymistä. 6. Rohkaistaan vaikuttamaan omaan kestävään elinympäristöön ja yhteiskuntaan sekä tulevaisuuteen taiteen keinoin. 7. Antaa visuaalisia välineitä itseilmaisuun MITÄ? MITEN? Visuaalisen kulttuurin kenttään tutustuminen Oma koti ja koulu Tutustutaan oppilaan omaan ympäristöön ja esineistöön Prosessin ja tuotoksen arviointi Oman työn arvostaminen, työhön keskittyminen Katsotaan tuotoksia, havainnoidaan onnistumisia, piirteitä ja ominaisuuksia eri näkökulmista osa-alueittain. (Työn sanallistaminen, erilaisten onnistumisten sanallistaminen: esim. piirrosjälki, värien käyttö, mielikuvituksellisuus, sommittelu…)​
Esteettinen, ekologinen ja eettinen arvottaminen
T10 ohjata oppilasta tunnistamaan taiteessa, ympäristössä ja muussa visuaalisessa kulttuurissa ilmeneviä arvoja
Paikallinen tarkennus
Eteläpohjalainen perusopetuksen opetussuunnitelma Kuvataiteen tavoitteiden maakunnalliset painotukset tavoitteessa 10: MIKSI? 1. Tutkitaan ja ilmaistaan kulttuurista moninaisuutta taiteen keinoin. 2. Kuvien tuottamisella ja tulkitsemisella vahvistetaan oppilaan identiteetin rakentumista. 3. Kehitetään kykyä ymmärtää taiteen, ympäristön ja muun visuaalisen kulttuurin ilmiöitä. 4. Kannustetaan monilukutaidon kehittämiseen hyödyntämällä visuaalisuutta. 5. Tuetaan oppilaan kriittisen ajattelun kehittymistä. 6. Rohkaistaan vaikuttamaan omaan kestävään elinympäristöön ja yhteiskuntaan sekä tulevaisuuteen taiteen keinoin. MITÄ? MITEN? Kuvan monilukutaito Taidekuvan tulkinta (esim. Suomen kulta-ajan taide) Kirjoitetaan kuvasta tarina, harjoitellaan erilaisten kuvien katsomista ​Visuaalisen kulttuurin kenttään tutustuminen Oma koti, koulu Tutustutaan oppilaan omaan ympäristöön ja esineistöön Visuaalisen alueen mediataidot Tietoisuus siitä, ketä saa kuvata ja miten kuvaa saa käyttää Prosessin ja tuotoksen arviointi Oman työn arvostaminen, työhön keskittyminen Katsotaan tuotoksia, havainnoidaan onnistumisia, piirteitä ja ominaisuuksia eri näkökulmista osa-alueittain. (Työn sanallistaminen, erilaisten onnistumisten sanallistaminen: esim. piirrosjälki, värien käyttö, mielikuvituksellisuus, sommittelu…)​
T11 kannustaa oppilasta ottamaan kuvailmaisussaan huomioon kulttuurinen moninaisuus ja kestävä kehitys
Paikallinen tarkennus
Eteläpohjalainen perusopetuksen opetussuunnitelma Kuvataiteen tavoitteiden maakunnalliset painotukset tavoitteessa 11: MIKSI? 1. Tutkitaan ja ilmaistaan kulttuurista moninaisuutta taiteen keinoin. 2. Kuvien tuottamisella ja tulkitsemisella vahvistetaan oppilaan identiteetin rakentumista. 3. Kehitetään kykyä ymmärtää taiteen, ympäristön ja muun visuaalisen kulttuurin ilmiöitä. 4. Kannustetaan monilukutaidon kehittämiseen hyödyntämällä visuaalisuutta. 5. Tuetaan oppilaan kriittisen ajattelun kehittymistä. 6. Rohkaistaan vaikuttamaan omaan kestävään elinympäristöön ja yhteiskuntaan sekä tulevaisuuteen taiteen keinoin. 7. Annetaanmahdollisuuksia yhteistoiminnalliseen työskentelyyn ja yhteistyöhön koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa. MITÄ? MITEN? Kolmiulotteinen muotoilu ja rakentelu eri materiaaleista Muovailuvaha ja muut massat Rakentelua eri materiaaleista Kierrätysmateriaali ​Visuaalisen kulttuurin kenttään tutustuminen Oma koti, koulu Tutustutaan oppilaan omaan ympäristöön ja esineistöön Prosessin ja tuotoksen arviointi Oman työn arvostaminen, työhön keskittyminen Katsotaan tuotoksia, havainnoidaan onnistumisia, piirteitä ja ominaisuuksia eri näkökulmista osa-alueittain. (Työn sanallistaminen, erilaisten onnistumisten sanallistaminen: esim. piirrosjälki, värien käyttö, mielikuvituksellisuus, sommittelu…)​

Sisällöt

S1 Omat kuvakulttuurit

Opetussuunnitelman perusteet

Opetuksen sisällöiksi valitaan oppilaiden tekemiä kuvia ja kuvakulttuureja, joihin he osallistuvat omaehtoisesti. Oppilaita rohkaistaan tutustumaan toistensa kuvakulttuureihin. Omia kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa käsitellään omien kuvakulttuurien merkitystä oppilaiden arjessa, lähiympäristössä ja vuorovaikutuksessa.

S2 Ympäristön kuvakulttuurit

Opetussuunnitelman perusteet

Opetuksen sisällöt valitaan erilaisista ympäristöistä, esineistä, mediakulttuureista ja virtuaalimaailmoista. Sisältöjä valitaan monipuolisesti rakennetuista ja luonnon ympäristöistä sekä mediasta. Ympäristön kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa keskitytään oppilaiden lähiympäristön ja sen medioiden käsittelyyn.

S3 Taiteen maailmat

Opetussuunnitelman perusteet

Opetuksen sisällöt valitaan eri aikoina, eri ympäristöissä ja eri kulttuureissa tuotetusta kuvataiteesta. Oppilaat tutustuvat kuvataiteen maailmaan tarkastelemalla erilaisia teoksia, aihepiirejä ja ilmiöitä. Taideteoksia käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa käsitellään taideteoksiin ja niiden kokemiseen liittyvää kulttuurista moninaisuutta.

ePerusteet