Kemia

Opetussuunnitelman perusteet

Työskentelyn jäsentäminen pienemmiksi kokonaisuuksiksi, projekteiksi tai kokeellisiksi töiksi, joilla on omat tavoitteensa ja arviointiperusteensa, tukee monipuolista arviointia. Kokeellisen työskentelyn arviointi voi edetä hierarkisesti turvallisen työskentelyn periaatteista taitotehtäviin ja suljetuista tutkimustehtävistä aina avoimiin tutkimuksiin asti. Oppilaita ohjataan tunnistamaan omia ennakkotietojaan, -taitojaan ja -käsityksiään. Työskentelyn etenemistä ohjataan rakentavan palautteen ja kysymysten avulla. Kannustava palaute tukee erityisesti tutkimisen taitojen kehittymistä ja motivaation rakentumista. Kokonaisuuksien lopussa arvioidaan asetettujen tavoitteiden saavuttamista ja suunnataan huomiota kohti uusia kehittämishaasteita. Arviointi perustuu monimuotoisten tuotosten lisäksi työskentelyn havainnointiin. Tuotosten sisällön lisäksi arvioidaan opiskeluprosessia ja työn eri vaiheita, kuten kysymysten muodostamista, aiheen rajaamista, tiedonhakua, näkökulmien perustelemista, käsitteiden käyttöä, ilmaisun selkeyttä ja työn loppuun saattamista. Oppilaiden itsearviointitaitoja ja vertaispalautteen antamisen ja vastaanottamisen taitoja kehitetään osana formatiivista arviointia. Opettajan ja oppilaiden välisiä keskusteluja voidaan käyttää arvioinnin tukena.

Päättöarviointi sijoittuu siihen lukuvuoteen, jona kemian opiskelu päättyy kaikille yhteisenä oppiaineena vuosiluokilla 7, 8 tai 9 paikallisessa opetussuunnitelmassa päätetyn ja kuvatun tuntijaon mukaisesti. Päättöarviointi kuvaa sitä, kuinka hyvin ja missä määrin oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut kemian oppimäärän tavoitteet. Päättöarvosanan muodostamisessa otetaan huomioon kaikki perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa määritellyt kemian tavoitteet ja niihin liittyvät päättöarvioinnin kriteerit riippumatta siitä, mille vuosiluokalle 7, 8 tai 9 yksittäinen tavoite on asetettu paikallisessa opetussuunnitelmassa. Päättöarvosana on kemian tavoitteiden ja kriteerien perusteella muodostettu kokonaisarviointi. Oppilas on saavuttanut oppimäärän tavoitteet arvosanan 5, 7, 8 tai 9 mukaisesti, kun oppilaan osaaminen vastaa pääosin kyseisen arvosanan kriteereissä kuvattua osaamisen tasoa. Arvosanojen 4, 6 ja 10 mukaisen osaamisen kokonaisarviointi muodostetaan kemian oppimäärän tavoitteiden pohjalta ja suhteessa edellä mainittuihin päättöarvioinnin kriteereihin. Paremman osaamisen tason saavuttaminen jonkin tavoitteen osalta voi kompensoida hylätyn tai heikomman suoriutumisen jonkin muun tavoitteen osalta. Työskentelyn arviointi sisältyy kemian päättöarviointiin ja siitä muodostettavaan päättöarvosanaan.

Oppilaan työskentelyn ohjaamisella kemiassa tarkoitetaan esimerkiksi suullisten lisäohjeiden antamista, ohjaavien kysymysten esittämistä, välineillä havainnollistamista tai vastaavien esimerkkien antamista työskentelyn aikana. Päättöarvioinnin kriteerien kuvaukset on kirjoitettu kumulatiivisesti, eli edellisen arvosanan osaaminen sisältyy seuraavan arvosanan osaamiseen, vaikkei tätä ole joka tavoitteen kohdalla erikseen kirjoitettu näkyviin.

Tavoitteet

Tavoite Arvioinnin kohde Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi
Merkitys, arvot ja asenteet
T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun
Paikallinen tarkennus
SEUTUKUNNALLINEN TARKENNUS S3 ja S4: Kemian merkitys yhteiskunnassa ja maailmankuvan rakentajana.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas kokee kemian opiskelun mielekkääksi.
T2 ohjata ja kannustaa oppilasta tunnistamaan omaa kemian osaamistaan, asettamaan tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelemään pitkäjänteisesti
Paikallinen tarkennus
SEUTUKUNNALLINEN TARKENNUS S1 ja S5. Tutustutaan orgaanisen kemian yhdisteisiin.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas arvioi omaa kemian osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti.
T3 ohjata oppilasta ymmärtämään kemian osaamisen merkitystä omassa elämässä, elinympäristössä ja yhteiskunnassa
Paikallinen tarkennus
SEUTUKUNNALLINEN TARKENNUS S3. Tutustutaan kemian merkitykseen jatko-opintojen kannalta.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas ymmärtää kemian osaamisen merkitystä omassa elämässä, elinympäristössä ja yhteiskunnassa.
Kemian merkityksen ymmärtäminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas selittää esimerkkien avulla, millaisista kemian tiedoista ja taidoista on hyötyä omassa elämässä ja yhteiskunnassa. Oppilas osaa perustella kemian osaamisen merkitystä eri ammateissa sekä jatko-opinnoissa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas selittää esimerkkien avulla, millaisista kemian tiedoista ja taidoista on hyötyä omassa elinympäristössä. Oppilas osaa antaa esimerkkejä kemian osaamisen merkityksestä eri ammateissa ja jatko-opinnoissa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa antaa esimerkkejä arkisista tilanteista, joissa tarvitaan kemian tietoja ja taitoja. Oppilas osaa nimetä ammatteja, joissa tarvitaan kemian osaamista.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa joidenkin ilmiöiden liittymisen kemiaan sekä kemian osaamisen merkityksen joissakin ammateissa.

Tutkimisen taidot
T5 kannustaa oppilasta muodostamaan kysymyksiä tarkasteltavista ilmiöistä sekä kehittämään kysymyksiä edelleen tutkimusten ja muun toiminnan lähtökohdiksi
Paikallinen tarkennus
SEUTUKUNNALLINEN TARKENNUS S4. Tutustutaan ajankohtaisiin ilmiöihin, sovelluksiin, uutisiin ja huippututkimukseen tieteen alalla.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas muodostaa tutkimuskysymyksiä tarkasteltavista ilmiöistä.
Kysymysten muodostaminen sekä tutkimusten ja muun toiminnan suunnittelu

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas muodostaa perusteltuja kysymyksiä tarkasteltavista ilmiöistä tukeutumalla aikaisempaan tietoon ilmiöstä. Oppilas kehittää kysymyksiä tutkimusten tai muun toiminnan lähtökohdiksi.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas muodostaa täsmennettyjä kysymyksiä tarkasteltavien ilmiöiden tutkimiseksi esimerkiksi rajaamalla muuttujia.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas muodostaa tarkasteltavaan aihepiiriin liittyviä yksinkertaisia kysymyksiä, joita voidaan kehittää tutkimusten lähtökohdiksi.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa ilmiöitä, joita voidaan ottaa tutkimusten lähtökohdiksi.

T8 ohjata oppilasta hahmottamaan kemian soveltamista teknologiassa sekä osallistumaan kemiaa soveltavien ratkaisujen ideointiin, suunnitteluun, kehittämiseen ja soveltamiseen yhteistyössä muiden kanssa
Paikallinen tarkennus
SEUTUKUNNALLINEN TARKENNUS S4. Kemian soveltaminen teknologiassa ja mahdolliset omat laajat tutkimusprojektit.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas ymmärtää kemian soveltamista teknologiassa.
Teknologinen osaaminen ja yhteistyö teknologisessa ongelmanratkaisussa

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa kuvata kemiaa soveltavia teknologisia sovelluksia, selittää niiden toimintaperiaatteita sekä perustella niiden merkitystä yhteiskunnalle. Oppilas toimii kemiaa soveltavan ratkaisun ideoinnissa, suunnittelussa, kehittämisessä ja soveltamisessa sekä itsenäisesti että rakentavasti yhteistyössä muiden kanssa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa kuvata kemiaa soveltavia teknologisia sovelluksia ja selittää niiden toimintaperiaatteita. Oppilas työskentelee yhteistyössä muiden kanssa yksinkertaisen kemiaa soveltavan ratkaisun ideoinnissa, suunnittelussa, kehittämisessä ja soveltamisessa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa antaa esimerkkejä kemian soveltamisesta teknologiassa ja kuvailla niiden käyttöä. Oppilas osallistuu kemiaa soveltavan ongelmanratkaisun ideointiin ja suunnitteluun.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa teknologisten sovellusten merkityksen omassa elämässään ja osaa nimetä niistä muutamia esimerkkejä, joissa on sovellettu kemiaa.

T9 ohjata oppilasta käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa tiedon ja tutkimustulosten hankkimiseen, käsittelemiseen ja esittämiseen sekä tukea oppilaan oppimista havainnollistavien simulaatioiden avulla
Paikallinen tarkennus
SEUTUKUNNALLINEN TARKENNUS S1, S3 ja S4. Tieto- ja viestintätekniikan monipuolinen hyödyntäminen.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa sekä simulaatioita omassa oppimisessaan.
Tieto- ja viestintäteknologian käyttö

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas käyttää tieto- ja viestintäteknologisia välineitä tai sovelluksia omatoimisesti tiedon ja tutkimustulosten hankkimiseen, käsittelemiseen ja esittämiseen. Oppilas osaa tehdä havaintoja ja johtopäätöksiä simulaatiosta. Oppilas osaa tehdä yleistyksiä simulaation avulla.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas käyttää tieto- ja viestintäteknologisia välineitä tai sovelluksia tiedon ja tutkimustulosten hankkimiseen, käsittelemiseen ja esittämiseen. Oppilas osaa tehdä havaintoja ja johtopäätöksiä simulaatiosta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa tiedon hankkimiseen ja esittämiseen ohjeiden mukaisesti. Oppilas osaa tehdä havaintoja simulaatiosta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas käyttää ohjatusti tieto- ja viestintäteknologiaa tiedon hankkimiseen. Oppilas tutustuu johonkin oppimista tukevaan simulaatioon.

Kemian tiedot ja niiden käyttäminen
T11 ohjata oppilasta käyttämään erilaisia malleja kuvaamaan ja selittämään aineen rakennetta ja kemiallisia ilmiöitä
Paikallinen tarkennus
SEUTUKUNNALLINEN TARKENNUS S5. Hiilen yhdisteet ja suurimolekyyliset biomolekyylit, kuten esim. energiaravintoaineet, valkuaisaineet ja muovit.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas käyttää erilaisia malleja aineen rakenteen ja kemiallisten ilmiöiden tarkastelussa.
Mallien käyttäminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa kuvata ja selittää aineen rakennetta ja kemiallisia ilmiöitä käyttämällä erilaisia malleja. Oppilas osaa arvioida mallin suhdetta todellisuuteen sekä mallin rajoituksia tai puutteita.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa kuvata aineen rakennetta ja kemiallisia ilmiöitä erilaisilla malleilla. Oppilas osaa arvioida mallin suhdetta todellisuuteen.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa antaa esimerkkejä, joissa aineen rakennetta ja kemiallisia ilmiöitä kuvataan malleilla.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa, että malleja käytetään aineen rakenteen kuvaamisessa.

T12 ohjata oppilasta käyttämään ja arvioimaan kriittisesti eri tietolähteitä sekä ilmaisemaan ja perustelemaan erilaisia näkemyksiä kemialle ominaisella tavalla
Paikallinen tarkennus
SEUTUKUNNALLINEN TARKENNUS S4.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas käyttää ja arvioi kriittisesti eri tietolähteitä sekä ilmaisee ja perustelee erilaisia näkemyksiä kemialle ominaisella tavalla.
Argumentointitaidot ja tietolähteiden käyttäminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas hakee tietoa erilaisista tietolähteistä ja osaa pohtia tietolähteen luotettavuutta. Oppilas osaa ilmaista ja perustella erilaisia näkökulmia kemialle ominaisella tavalla sekä vertailla keskenään ristiriitaisia näkökulmia.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas hakee tietoa erilaisista tietolähteistä ja valitsee yleisesti luotettavina pidettyjä tietolähteitä. Oppilas osaa ilmaista ja perustella erilaisia näkökulmia kemialle ominaisella tavalla.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas hakee tietoa erilaisista tietolähteistä. Oppilas osaa ilmaista erilaisia näkökulmia ja harjoittelee perustelemaan niitä kemialle ominaisella tavalla.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas hakee tietoa erilaisista tietolähteistä ohjatusti. Oppilas tunnistaa kemialle ominaisella tavalla perusteltuja näkemyksiä.

T13 ohjata oppilasta hahmottamaan luonnontieteellisen tiedon luonnetta ja kehittymistä sekä tieteellisiä tapoja tuottaa tietoa
Paikallinen tarkennus
SEUTUKUNNALLINEN TARKENNUS S4. Luonnon mittasuhteet ja kemian luonne kokeellisena luonnontieteenä.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas hahmottaa luonnontieteellisen tiedon luonnetta ja kehittymistä sekä tieteellisiä tapoja tuottaa tietoa.
Luonnontieteellisen tiedon luonteen ja tiedon tuottamistavan hahmottaminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa selittää perustellen kemiaan liittyvien esimerkkien avulla luonnontieteellisen tiedon luonnetta ja kehittymistä. Oppilas osaa selittää perustellen tieteellisiä tapoja tuottaa tietoa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa kuvailla kemiaan liittyvien esimerkkien avulla luonnontieteellisen tiedon luonnetta ja kehittymistä. Oppilas osaa kuvailla tieteellisiä tapoja tuottaa tietoa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa antaa esimerkkejä luonnontieteellisen tiedon kehittymisestä ja tieteellisistä tavoista tuottaa tietoa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa kokeellisuuden kemian tapana tuottaa luonnontieteellistä tietoa.

T14 ohjata oppilasta ymmärtämään perusperiaatteita aineen ominaisuuksista, rakenteesta ja aineiden muutoksista
Paikallinen tarkennus
SEUTUKUNNALLINEN TARKENNUS S5.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas ymmärtää perusperiaatteita aineen ominaisuuksista, rakenteesta ja aineiden muutoksista.
Tiedollisten jatko-opintovalmiuksien saavuttaminen aineen ominaisuuksista, rakenteesta ja aineiden muutoksista

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa käyttää aineen ominaisuuksien, rakenteiden ja aineiden muutosten keskeisiä käsitteitä, ilmiöitä ja malleja tutuissa ja soveltavissa tilanteissa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa käyttää aineen ominaisuuksien, rakenteiden ja aineiden muutosten keskeisiä käsitteitä, ilmiöitä ja malleja tutuissa tilanteissa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa käyttää joitakin aineen ominaisuuksien, rakenteiden ja aineiden muutosten keskeisiä käsitteitä, ilmiöitä ja malleja tutuissa tilanteissa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa joitakin aineen ominaisuuksiin, rakenteeseen ja aineiden muutoksiin liittyviä käsitteitä ja ilmiöitä tutuissa tilanteissa.

T15 ohjata oppilasta soveltamaan kemian tietojaan ja taitojaan monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa sekä tarjota mahdollisuuksia tutustua kemian soveltamiseen erilaisissa tilanteissa kuten luonnossa, elinkeinoelämässä, järjestöissä tai tiedeyhteisöissä
Paikallinen tarkennus
SEUTUKUNNALLINEN TARKENNUS S4. Monialaiset oppimiskokonaisuudet .
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas soveltaa kemian tietojaan ja taitojaan eri tilanteissa.

Sisällöt

S1 Luonnontieteellinen tutkimus

Opetussuunnitelman perusteet

Turvallisen työskentelyn periaatteet ja perustyötaidot luovat pohjan kokeelliselle työskentelylle. Eri sisältöalueista ja oppilaiden mielenkiinnon kohteista valitaan sopivia aihepiirejä suljettuihin ja avoimiin tutkimuksiin. Erilaisissa tutkimuksissa painotetaan tarkoituksenmukaisesti tutkimusprosessin eri vaiheita kuten ongelman tai ilmiön pohtimista, suunnittelua, koejärjestelyn toteuttamista, havainnointia, tulosten koontia ja käsittelyä sekä tulosten arviointia ja esittämistä. Tutustutaan tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämiseen tutkimusten eri vaiheissa.

Paikallinen opetussuunnitelma

SEUTUKUNNALLINEN TARKENNUS

Kemialliset tutkimukset ovat kiinteä osa kemian oppisisältöjä. Eri sisältöalueista ja oppilaiden mielenkiinnon kohteista valitaan sopivia aihepiirejä suljettuihin ja avoimiin tutkimuksiin, mahdollisesti yhteistyössä paikallisten tutkimuslaitosten kanssa.

S2 Kemia omassa elämässä ja elinympäristössä

Opetussuunnitelman perusteet

Sisältöjä valitaan siten, että oman elämän ja elinympäristön ilmiöitä pohditaan erityisesti terveyden ja turvallisuuden näkökulmista. Sisältöjen valinnassa otetaan huomioon paikallinen toimintaympäristö ja lähiympäristön tila. Tutustutaan kodin kemikaaleihin ja paloturvallisuuteen. Tutkitaan olomuotojen muutoksia.

Paikallinen opetussuunnitelma

SEUTUKUNNALLINEN TARKENNUS

Oman elämän ja elinympäristön ilmiöitä pohditaan erityisesti terveyden ja turvallisuuden näkökulmista, esim. terveelliset ruokatottumukset ja päihteet. Kasvi- ja eläinrasvojen jaottelu koviin ja pehmeisiin rasvoihin. Monialaiset opintokokonaisuudet, esim. terveellinen ruokavalio.

S3 Kemia yhteiskunnassa

Opetussuunnitelman perusteet

Kemian ilmiöihin ja sovelluksiin liittyviä sisältöjä valitaan erityisesti ihmiskunnan hyvinvoinnin ja teknologian näkökulmista. Pääpaino on kestävässä luonnonvarojen käytössä, ja tuotteiden elinkaariajattelu on yhtenä tarkastelutapana. Tutustutaan erilaisiin koulutuspolkuihin ja ammatteihin, joissa tarvitaan kemian osaamista.

Paikallinen opetussuunnitelma

SEUTUKUNNALLINEN TARKENNUS

Kemian ilmiöihin ja sovelluksiin liittyviä sisältöjä valitaan erityisesti ihmiskunnan hyvinvoinnin ja teknologian näkökulmista.

Metallit: metallien jalostus, käyttö ja ominaisuudet. Sähkökemialliset ilmiöt: sähköpari ja elektrolyysi keskeisimpinä käsitteinä.

Raakaöljy ja petrokemian tuotteet. Teknologiateollisuudesta ja peruskemianteollisuudesta ammatti. Tutustutaan eri ammattialoihin, joissa tarvitaan kemian osaamista.

S4 Kemia maailmankuvan rakentajana

Opetussuunnitelman perusteet

Sisältöjä valitaan siten, että niissä tulee esiin kemian luonne tieteenä, aineen ja energian säilymisen periaatteet sekä luonnon mittasuhteet. Sisältöihin kuuluvat myös tutustuminen kemiaan liittyviin uutisiin, ajankohtaisiin ilmiöihin, sovelluksiin ja nykypäivän tutkimukseen.

Paikallinen opetussuunnitelma

SEUTUKUNNALLINEN TARKENNUS

Ajankohtaiset ilmiöt, esim. geenimanipuloidut tuotteet. Perimän ja ympäristön vaikutus sairauksiin. Geenit. Huippututkimukseen tutustuminen yhteistyössä paikallisten tutkimuslaitosten kanssa.

S5 Aineiden ominaisuudet ja rakenne

Opetussuunnitelman perusteet

Tutkitaan monipuolisesti seosten ja puhtaiden aineiden ominaisuuksia kuten vesi- ja rasvaliukoisuutta. Alkuaineiden ominaisuuksien pohjalta tutustutaan aineen koostumiseen atomeista, atomin rakenteeseen ja jaksolliseen järjestelmään. Malleja ja simulaatioita käytetään yhdisteiden rakentumisen hahmottamisessa. Tutustutaan hiileen, sen yhdisteisiin ja ravintoaineisiin. Perehdytään johonkin orgaaniseen yhdisteryhmään.

Paikallinen opetussuunnitelma

SEUTUKUNNALLINEN TARKENNUS

Hiilen allotroopit. Elollisen luonnon yhdisteet eli hiilen yhdisteet. Tutustutaan laajaan joukkkoon orgaanisia yhdisteitä, joiden alkuperä on lähtöisin luonnosta. Nykyisin hiiliyhdisteitä tunnetaan kymmeniä miljoonia. Opitaan orgaanisten yhdisteiden systemaattinen nimeäminen ja tutustutaan eri yhdisteryhmien ominaisuuksiin ja rakenteisiin. Suurimolekyylisiin biomolekyyleihin tutustutaan rasvojen, hiilihydraattien ja proteiinien eli ravintoaineiden kautta.

S6 Aineiden ominaisuudet ja muutokset

Opetussuunnitelman perusteet

Tutustutaan energian ja aineiden muuttumiseen kemiallisissa reaktioissa. Havainnoidaan reaktionnopeutta ja pohditaan siihen vaikuttavia tekijöitä. Perehdytään hiilen kiertokulkuun ja sen merkitykseen elämälle. Tutustutaan pitoisuuteen ja happamuuteen arkisten esimerkkien yhteydessä. Harjoitellaan kemian merkkikielen ja yksinkertaisten reaktioyhtälöiden tulkitsemista.

Paikallinen opetussuunnitelma

SEUTUKUNNALLINEN TARKENNUS

Aineiden muuttumiseen kemiallisissa reaktioissa tutustutaan ravintoaineiden reaktioiden kautta. Esim. valkuaisaineiden denaturoituminen, koaguloituminen ja sokerin karamellisoituminen, rasvan härskiintyminen ja saippuan valmistaminen rasvasta. Hiilen kiertokulku luonnossa.

ePerusteet