Ympäristöoppi

Opetussuunnitelman perusteet

Opittavien asioiden jakaminen kokonaisuuksiksi, joilla on omat tavoitteensa ja arviointiperusteensa, tukee monipuolista arviointia. Työskentelyn etenemistä ohjataan rakentavan palautteen, kysymysten ja konkreettisten kehittämisehdotusten avulla. Myönteinen palaute ja kannustaminen tukevat erityisesti tutkimisen taitojen ja motivaation kehittymistä. Oppilaat voivat ilmaista osaamistaan kirjoitetun tekstin sijaan myös toimintana ja muuna ilmaisuna, joten oppilaille tarjotaan monipuolisia mahdollisuuksia osoittaa oppimistaan. Kokonaisuuksien lopussa arvioidaan sovittujen tavoitteiden saavuttamista. Oppilaat harjoittelevat tunnistamaan omaa oppimistaan ja toimintaansa. Arvioinnin kohteena eivät ole oppilaiden arvot, asenteet, terveyskäyttäytyminen, sosiaalisuus, temperamentti tai muut henkilökohtaiset ominaisuudet.

Oppimisprosessin kannalta keskeisiä arvioinnin ja palautteen antamisen kohteita ympäristöopissa ovat

  • edistyminen lähiympäristössä tutkimisessa sekä toimimisessa ja liikkumisessa
  • edistyminen havaintojen tekemisessä
  • edistyminen turvallisen toimimisen taidoissa
  • edistyminen ryhmässä toimimisen taidoissa.

Tavoitteet

Tavoite
Merkitys, arvot ja asenteet
T1 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia toteuttaa luontaista uteliaisuuttaan ja auttaa oppilasta kokemaan ympäristöopin asiat merkitykselliseksi itselleen
Paikallinen tarkennus

Arvioinnin kohde

Ympäristöopin merkityksellisyys

Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi

Osaamisen kuvaus

Arvion kuvaus

Ei vaikuta arvion tai arvosanan muodostamiseen.

Oppilaille tarjotaan mahdollisuuksia toteuttaa luontaista uteliaisuuttaan ja kokea ympäristöopin asiat merkitykselliseksi itselleen.

T2 kannustaa oppilasta iloitsemaan ympäristöopin oppimisesta, omasta osaamisesta ja uusista haasteista sekä harjoittelemaan pitkäjänteistä työskentelyä
Paikallinen tarkennus

Arvioinnin kohde

Pitkäjänteinen työskentely

Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi

Osaamisen kuvaus

Arvion kuvaus

Arvosana hyvin

Oppilas kykenee pitkäjänteiseen työskentelyyn.

T3 tukea oppilaan ympäristöherkkyyden kehittymistä ja ohjata oppilasta toimimaan kestävällä tavalla lähiympäristössä ja kouluyhteisössä
Paikallinen tarkennus

Arvioinnin kohde

Ympäristöherkkyys ja kestävä toiminta

Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi

Osaamisen kuvaus

Arvion kuvaus

Arvosana hyvin

Tunnistaa toimintansa vaikutuksia lähiympäristöön ja kouluyhteisöön sekä kestävään kehitykseen.

Tutkimisen ja toimimisen taidot
T4 ohjata oppilasta tutkimaan ja toimimaan sekä liikkumaan ja retkeilemään lähiympäristössään
Paikallinen tarkennus

Arvioinnin kohde

Tutkiminen ja toimiminen lähiympäristössä

Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi

Osaamisen kuvaus

Arvion kuvaus

Arvosana hyvin

Oppilas osaa tutkia, toimia ja liikkua lähiympäristössään.

T5 kannustaa oppilasta ihmettelemään ja kyselemään sekä käyttämään yhteisiä pohdintoja pienten tutkimusten ja muun toiminnan lähtökohtana
Paikallinen tarkennus

Arvioinnin kohde

Tutkimussuuntautunut ajattelu

 Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi

Osaamisen kuvaus

Arvion kuvaus

Arvosana hyvin

Oppilas osaa esittää kysymyksiä ja pohtia käsiteltävää ilmiötä.

Oppilas on harjoitellut tekemään pieniä tutkimuksia.

T6 ohjata oppilasta tekemään havaintoja ja kokeiluja koulussa ja lähiympäristössä eri aisteja ja yksinkertaisia tutkimusvälineitä käyttäen sekä esittelemään tuloksiaan eri tavoin
Paikallinen tarkennus

Arvioinnin kohde

Havaintojen ja kokeilujen tekeminen lähiympäristössä sekä tulosten esitteleminen

Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi

Osaamisen kuvaus

Arvion kuvaus

Arvosana hyvin

Oppilas osaa tehdä havaintoja ja tutkimuksia lähiympäristössään sekä esitellä niiden tuloksia.

T7 ohjata oppilasta kuvailemaan, vertailemaan ja luokittelemaan monipuolisesti eliöitä, elinympäristöjä, ilmiöitä, materiaaleja ja tilanteita sekä nimeämään niitä
Paikallinen tarkennus

Arvioinnin kohde

Kuvailemisen, vertailemisen, luokittelemisen ja nimeämisen taitojen harjoitteleminen

Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi

Osaamisen kuvaus

Arvion kuvaus

Arvosana hyvin

Oppilas kykenee pitkäjänteiseen työskentelyyn.Oppilas kuvailee, vertailee, luokittelee ja nimeää ohjatusti.

T8 opastaa oppilasta toimimaan turvallisesti, noudattamaan annettuja ohjeita ja hahmottamaan niiden perusteluita
Paikallinen tarkennus

Arvioinnin kohde

Turvallinen toimiminen ja ohjeiden noudattaminen

Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi

Osaamisen kuvaus

Arvion kuvaus

Arvosana hyvin

Oppilas osaa toimia turvallisesti, noudattaa annettuja ohjeita ja hahmottaa niiden perusteluita.

T9 ohjata oppilasta tutustumaan monipuolisesti arjen teknologiaan sekä innostaa oppilaita kokeilemaan, keksimään, rakentamaan ja luomaan uutta yhdessä toimien
Paikallinen tarkennus

Arvioinnin kohde

Arjen teknologian tunnistaminen ja ympäristöopin toimintatapojen harjoitteleminen

Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi

Osaamisen kuvaus

Arvion kuvaus

Arvosana hyvin

Oppilas kykenee pitkäjänteiseen työskentelyyn.Oppilas tunnistaa arjen teknologiaa ja osaa ohjatusti kokeilla, keksiä, rakentaa ja luoda uutta yhdessä toimien.

T10 ohjata oppilasta harjoittelemaan ryhmässä toimimisen taitoja ja tunnetaitoja sekä vahvistamaan itsensä ja muiden arvostamista
Paikallinen tarkennus

Arvioinnin kohde

Ryhmässä toimimisen taidot ja tunnetaidot

Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi

Osaamisen kuvaus

Arvion kuvaus

Arvosana hyvin

Oppilas osaa toimia ryhmässä ja on harjoitellut tunnetaitoja.

T11 ohjata oppilasta käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa tiedon hankkimisessa sekä havaintojen taltioimisessa ja esittämisessä
Paikallinen tarkennus

Arvioinnin kohde

Tieto- ja viestintäteknologian käyttäminen

Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi

Osaamisen kuvaus

Arvion kuvaus

Arvosana hyvin

Oppilas hyödyntää tieto- ja viestintäteknologiaa tehtävien toteuttamisessa.

Tiedot ja ymmärrys
T12 ohjata oppilasta jäsentämään ympäristöä, ihmisten toimintaa ja niihin liittyviä ilmiöitä ympäristöopin eri tiedonalojen käsitteiden avulla
Paikallinen tarkennus

Arvioinnin kohde

Ympäristöopin käsitteiden käyttäminen

Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi

Osaamisen kuvaus

Arvion kuvaus

Arvosana hyvin

Oppilas osaa käyttää opiskelemiaan ympäristöopin käsitteitä.

T13 ohjata oppilasta ymmärtämään yksinkertaisia kuvia, malleja ja karttoja ympäristön kuvaajina
Paikallinen tarkennus

Arvioinnin kohde

Yksinkertaisten kuvien, mallien ja karttojen ymmärtäminen

Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi

Osaamisen kuvaus

Arvion kuvaus

Arvosana hyvin

Oppilas ymmärtää yksinkertaisia kuvia, malleja ja karttoja.

T14 rohkaista oppilasta ilmaisemaan itseään ja harjoittelemaan näkemystensä perustelemista
Paikallinen tarkennus

Arvioinnin kohde

Itseilmaisun harjoitteleminen ja näkemysten perusteleminen

Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi

Osaamisen kuvaus

Arvion kuvaus

Arvosana hyvin

Oppilas ilmaisee itseään ja osaa perustella näkemyksiään.

T15 ohjata oppilasta pohtimaan kasvua ja kehitystä, terveyttä ja hyvinvointia tukevia tekijöitä sekä elämän perusedellytyksiä
Paikallinen tarkennus

Arvioinnin kohde

Kasvun, kehityksen, hyvinvointitekijöiden sekä elämän perusedellytysten pohtiminen

Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi

Osaamisen kuvaus

Arvion kuvaus

Ei vaikuta arvion tai arvosanan muodostamiseen.

Oppilaille tarjotaan mahdollisuuksia pohtia kasvua, kehitystä, terveyttä ja hyvinvointia tukevia tekijöitä sekä elämän perusedellytyksiä.

Sisällöt

S1 Kasvu ja kehitys

Opetussuunnitelman perusteet

Sisältöjä valitaan siten, että oppilaalle muodostuu ymmärrys ihmisen kehon osista ja elintoiminnoista sekä elämänkulusta ja oman ikäkauden kasvusta ja kehityksestä pääpiirteissään. Harjoitellaan tunnetaitoja ja mielen hyvinvoinnin edistämistä kuten itsensä ja muiden arvostamista ikäkauden mukaisesti.

Paikallinen opetussuunnitelma

SEUTUKUNNALLINEN TARKENNUS

Oppilas tutustuu ihmisen elämänkulkuun ja oman ikäkauden kasvuun ja kehitykseen. Oppilas tunnistaa keskeiset elimet ja niiden toiminnan sekä syventää tietoaan kehonosista. Oppilas tutustuu terveellisen ravinnon, puhtauden, levon ja liikunnan merkitykseen ihmisen terveydelle. Oppilas harjoittelee tunnetaitoja ja mielen hyvinvoinnin edistämistä.

S2 Kotona ja koulussa toimiminen

Opetussuunnitelman perusteet

Oppimistehtäviä ja sisältöjä valitaan siten, että ne liittyvät kotona ja koulussa toimimiseen. Havainnoidaan oppimisympäristöjä turvallisuuden kannalta. Harjoitellaan turvallista toimimista lähiympäristössä ja liikenteessä. Perehdytään turvataitoihin sekä turvallisuusohjeisiin ja niiden perusteluihin. Käytetään ympäristöopin eri tiedonalojen käsitteitä kuvaamaan ilmiöitä ja teknologiaa sekä arjen tilanteita ja toimintaa kuten säänmukaista pukeutumista. Harjoitellaan yhteistyötaitoja ja erilaisissa ryhmissä toimimista. Lisäksi harjoitellaan arjen käyttäytymistapoja erilaisissa tilanteissa, fyysisen koskemattomuuden kunnioittamista, kiusaamisen ehkäisyä, arjen pieniä itsehoitotaitoja ja avun hakemista.

Paikallinen opetussuunnitelma

SEUTUKUNNALLINEN TARKENNUS

Oppilas opettelee liikkumaan turvallisesti lähiympäristössä ja liikenteessä. Oppilas tutustuu ympäristöopin käsitteisiin ilmiöiden ja teknologian sekä arjen tilanteiden ja toiminnan kautta. Oppilas harjoittelee tiedon etsimistä ja erilaisia työskentelytaitoja, esimerkiksi yksinkertaisia oppimisstrategioita. Oppilas harjoittelee arjen pieniä itsehoitotaitoja ja avun hakemista. Oppilas harjoittelee hyviä käytöstapoja ja toisen kunnioittamista. Lisämateriaaleina voidaan käyttää esim. KiVa-koulu- ja/tai Lions Quest -ohjelmia.

S3 Lähiympäristön ja sen muutosten havainnointi

Opetussuunnitelman perusteet

Havainnointia ja luonnossa tutkimisen ja toimimisen taitoja harjoitellaan koulun lähellä erilaisissa luonnonympäristöissä ja rakennetuissa ympäristöissä. Tunnistetaan maastossa yleisimpiä eliölajeja ja niiden elinympäristöjä sekä rakennetun ympäristön kohteita. Havainnoidaan luonnon ominaispiirteitä, ilmiöitä ja ominaisuuksia kaikkina vuodenaikoina. Ympäristöä ja sen ilmiöitä kuten säätä kuvataan ympäristöopin eri tiedonalojen käsitteiden avulla. Harjoitellaan pihakartan laatimista tutusta ympäristöstä sekä opitaan ymmärtämään kartan idea.

Paikallinen opetussuunnitelma

SEUTUKUNNALLINEN TARKENNUS

Oppilas tunnistaa kodin, pihan ja lähiympäristön yleisimpiä kasveja ja eläimiä. Oppilas tunnistaa kasvien osia. Oppilas harjoittelee luokittelemaan eliöitä eri tavoin. Oppilas havainnoi luontoa ja sen ilmiöitä kaikkina vuodenaikoina. Oppilas tutustuu oman asuinalueensa ja Suomen karttaan. Oppilas harjoittelee esimerkiksi pihakartan laatimista tutusta ympäristöstä. Lisäksi oppilas harjoittelee hahmottamaan maapallon erilaisia alueita.

S4 Tutkiminen ja kokeileminen

Opetussuunnitelman perusteet

Sisällöksi valitaan luontoon, rakennettuun ympäristöön, arjen ilmiöihin ja teknologiaan sekä ihmiseen ja ihmisen toimintaan liittyviä ongelmanratkaisu- ja tutkimustehtäviä. Tehtävien avulla harjoitellaan tutkimuksen tekemisen eri vaiheita. Arjen pulmiin kokeillaan ja keksitään yhdessä vaihtoehtoja ja ratkaisuja. Havainnoidaan liikettä ja pohditaan syitä liikkeen muutoksiin. Pienimuotoisia kokeiluja ja tutkimuksia tehdään myös lähiympäristössä sekä kasveja kasvattamalla.

Paikallinen opetussuunnitelma

SEUTUKUNNALLINEN TARKENNUS

Lukuvuoden sisällöistä valitaan tutkimus-, ongelmanratkaisu- ja keksimistehtäviä. Oppilas harjoittelee tutkimuksen tekemisen eri vaiheita tekemällä pieniä tutkimuksia omasta ympäristöstä. Tutkimuksen kohteina ovat liike, ääni, valo ja varjo sekä tutut lähiympäristön laitteet.

S5 Elämän perusedellytysten pohtiminen

Opetussuunnitelman perusteet

Perehdytään elämän perusedellytyksiin ravinnon, veden, ilman, lämmön ja huolenpidon osalta. Tutustutaan ravinnontuotantoon ja juomaveden alkuperään. Perehdytään arjen terveystottumuksiin ja harjoitellaan niihin liittyviä taitoja. Pohditaan, mitkä asiat tuottavat ihmiselle hyvää mieltä ja iloa. Koulupäivän toimintatapoja kehitetään yhdessä terveyden, hyvinvoinnin ja oppimisen kannalta.

Paikallinen opetussuunnitelma

SEUTUKUNNALLINEN TARKENNUS

Oppilas tutustuu kotimaisen ravinnon tuotantoon ja ravintokasveihin. Oppilas hahmottaa yksinkertaisia ravintoketjuja. Oppilas ymmärtää puhtaan veden merkityksen ja tutustuu juomaveden alkuperään. Oppilas oppii käsitteet vuosi, kuukausi ja vuorokausi ja tutkii auringon ja maapallon liikkeen yhteyden näihin ajan käsitteisiin.

S6 Kestävän elämäntavan harjoitteleminen

Opetussuunnitelman perusteet

Sisältöjä valitaan monipuolisesti kestävän kehityksen eri osa-alueilta. Omista ja yhteisistä tavaroista huolehtimista harjoitellaan. Omalla toiminnalla vähennetään syntyvää jätettä sekä opitaan kierrättämään tavaroita ja lajittelemaan jätteitä. Tutustutaan omaan kotiseutuun ja sen merkitykseen. Osallistutaan oman lähiympäristön tilan sekä kouluyhteisön hyvinvoinnin edistämiseen. Pohditaan omien tekojen merkitystä itselle, muille ihmisille sekä omalle lähiympäristölle.

Paikallinen opetussuunnitelma

SEUTUKUNNALLINEN TARKENNUS

Oppilas opettelee kierrättämään tavaroita ja lajittelemaan jätteitä. Oppilas harjoittelee toimimaan ympäristöä säästävällä tavalla ja osallistuu koulun ja lähiympäristön kestävää kehitystä koskevaan toimintaan. Oppilas harjoittelee omista ja yhteisistä tavaroista huolehtimista. Oppilas tutustuu omaan kotiseutuun ja sen merkitykseen.

ePerusteet