Evankelisluterilainen uskonto

Opetussuunnitelman perusteet

Oppimisen arviointi on oppilaita ohjaavaa ja kannustavaa. Monipuolinen palaute rakentuu osaksi työskentelyä ja yhteisiä keskusteluja. Palaute ohjaa oppilaita yhteistyötaidoissa ja rohkaisee ilmaisemaan ajatuksiaan. Opetuksessa annetaan tilaa ja oppilaita kannustetaan ihmettelyyn, kysymiseen sekä omien mielipiteiden perusteluun ja toisten näkemysten kuunteluun. Monipuoliset työtavat luovat oppilaille mahdollisuuksia osoittaa ja itse huomata edistymistään ja osaamistaan.

Oppimisprosessin kannalta keskeisiä arvioinnin ja palautteen antamisen kohteita uskonnossa ovat:

- edistyminen lähiympäristön katsomuksellisten ilmiöiden tunnistamisessa ja nimeämisessä

- edistyminen ryhmässä toimimisen taidoissa

- edistymien ajatusten ilmaisemisessa ja toisten kuuntelemisessa.

Tavoitteet

Tavoite
T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa
Paikallinen tarkennus

SEUTUKUNNALLINEN TARKENNUS

Opetuksessa herätetään mielenkiintoa ja rohkaistaan tutustumaan oman perheen, seurakunnan sekä suomalaiseen hengelliseen kulttuuriin ja historiaan ja arvostamaan sitä.

Arvioinnin kohde

Uskonnon opiskelun aloittaminen ja oman perheen uskonnollisen ja katsomuksellisen taustan tunteminen

Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi

Osaamisen kuvaus

Arvion kuvaus

Ei vaikuta arvion tai arvosanan muodostamiseen.

Oppilaille tarjotaan mahdollisuuksia harjoitella uskonnon opiskelua sekä oman perheen uskonnollisen ja katsomuksellisen taustan tunteminen.

T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin
Paikallinen tarkennus

SEUTUKUNNALLINEN TARKENNUS

Tutustutaan Raamatun keskeisiin kertomuksiin erityisesti Jeesuksen elämästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta ja niihin liittyviin käsitteisiin ja symboleihin (esim. risti).

Arvioinnin kohde

Keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin tutustuminen

Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi

Osaamisen kuvaus

Arvion kuvaus

Arvosana hyvin

Oppilas tunnistaa luterilaisen kirkon keskeisiä käsitteitä, symboleita ja keskeisimpiä Raamatun kertomuksia.

T3 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon vuodenkiertoon, juhliin ja tapoihin
Paikallinen tarkennus

SEUTUKUNNALLINEN TARKENNUS

Tutustutaan erityisesti pääsiäiseen liittyviin Raamatun kertomuksiin ja juhlaperinteisiin.

Arvioinnin kohde

Kirkkovuoden tapahtumat sekä juhlat ja niihin liittyvät tavat

Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi

Osaamisen kuvaus

Arvion kuvaus

Arvosana hyvin

Oppilas osaa kertoa kirkkovuoden keskeisimmistä tapahtumista, juhlista ja tavoista.

T4 kannustaa oppilasta tutustumaan luokan, koulun ja lähiympäristön uskontojen ja katsomusten tapoihin ja juhlaperinteisiin
Paikallinen tarkennus

SEUTUKUNNALLINEN TARKENNUS

Tutustutaan alustavasti myös jonkin muun seurakunnan pääsiäisenviettotapoihin ja -perinteisiin.

Arvioinnin kohde

Oppilaan lähiympäristön uskonnot ja katsomukset

Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi

Osaamisen kuvaus

Arvion kuvaus

Arvosana hyvin

Oppilas tietää, että hänen lähiympäristössään voi olla monia erilaisia uskontoja, katsomuksia ja niihin liittyviä tapoja.

T5 rohkaista oppilasta tunnistamaan ja ilmaisemaan omia ajatuksiaan ja tunteitaan
Paikallinen tarkennus

SEUTUKUNNALLINEN TARKENNUS

Oppilasta rohkaistaan tunnistamaan ja ilmaisemaan omia ajatuksiaan ja kysymyksiään esim. ihmisen elämään ja kuolemaan liittyen.

Arvioinnin kohde

Omien ajatuksien ja tunteiden tunnistaminen ja ilmaiseminen

Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi

Osaamisen kuvaus

Arvion kuvaus

Arvosana hyvin

Oppilas ilmaisee ajatuksiaan ja tunteitaan sekä osallistuu yhteiseen keskusteluun.

T6 ohjata oppilasta toimimaan oikeudenmukaisesti, eläytymään toisen asemaan sekä kunnioittamaan toisen ihmisen ajatuksia ja vakaumusta sekä ihmisoikeuksia
Paikallinen tarkennus

SEUTUKUNNALLINEN TARKENNUS

Oppilas tutustuu ihmis- ja lasten oikeuksiin ja harjoittelee toimimaan oikeudenmukaisesti toisia ihmisiä ja omaa ja toisten pyhää kohtaan erilaisissa tilanteissa.

Arvioinnin kohde

Vuorovaikutustilanteissa toimiminen

Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi

Osaamisen kuvaus

Arvion kuvaus

Arvosana hyvin

Oppilas kuuntelee muita ja huomioi toisten tunteita luokan yhteisissä vuorovaikutustilanteissa.

T7 ohjata oppilaita eettiseen pohdintaan sekä hahmottamaan, mitä tarkoittaa vastuu itsestä, yhteisöstä, ympäristöstä ja luonnosta
Paikallinen tarkennus

SEUTUKUNNALLINEN TARKENNUS

Oppilas harjoittelee pohtimaan vastuunottamista itsestään, toisista ja ympäristöstään.

Arvioinnin kohde

Eettinen toiminta ja vastuullisuus

Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi

Osaamisen kuvaus

Arvion kuvaus

Arvosana hyvin

Oppilas osaa pohtia mikä on oikein ja mikä on väärin sekä toimia vastuullisesti.  

T8 luoda oppilaalle tilaisuuksia harjoitella omien mielipiteiden esittämistä ja perustelemista sekä erilaisten mielipiteiden kuuntelemista ja ymmärtämistä
Paikallinen tarkennus

Harjoitellaan kertomaan omista kokemuksista ja ajatuksista ja kuuntelemaan toisten ajatuksia uskonnollista aiheista ja sisällöistä.

Arvioinnin kohde

Oman mielipiteen ilmaiseminen ja perusteleminen sekä erilaisten mielipiteiden kuunteleminen

Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi

Osaamisen kuvaus

Arvion kuvaus

Arvosana hyvin

Oppilas osaa ilmaista mielipiteensä muita kunnioittaen ja perustella ajatuksensa sekä kuunnella erilaisia mielipiteitä.

Sisällöt

S1 Suhde omaan uskontoon

Opetussuunnitelman perusteet

Opetuksessa lähdetään liikkeelle oppilaan perheen ja suvun historiasta, uskonnoista ja katsomuksista. Opetuksessa huomioidaan erilaiset perhemuodot. Tutustutaan kirkkovuoden keskeisiin juhliin jouluun ja pääsiäiseen sekä niihin liittyviin Raamatun kertomuksiin ja perinteisiin. Opetuksessa käsitellään myös kristilliseen elämänkaareen liittyviä juhlia, niiden sisältöä ja merkitystä. Tarkastellaan perheiden erilaisia tapoja viettää vuodenkiertoon ja elämänkaareen liittyviä juhlia. Opiskellaan kirkkovuoteen ja lapsuuteen liittyviä virsiä ja musiikkia. Tutustutaan kristinuskoon ja seurakuntaan liittyviin keskeisiin käsitteisiin ja symboleihin. Tutustutaan kristilliseen jumalakäsitykseen ja kirkkorakennukseen.

S2 Uskontojen maailma

Opetussuunnitelman perusteet

Tutustutaan kouluyhteisössä ja koulun lähiympäristössä läsnä oleviin uskontoihin, niiden keskeisiin juhliin ja tapoihin. Otetaan huomioon myös kristinuskon monimuotoisuus sekä uskonnottomuus.

Paikallinen opetussuunnitelma

SEUTUKUNNALLINEN TARKENNUS

Toisella luokalla tutustutaan oman luokan erilaisiin katsomuksiin alustavasti.

S3 Hyvä elämä

Opetussuunnitelman perusteet

Opetuksessa käsitellään elämän kunnioittamisen, ihmisarvon ja lasten oikeuksien merkitystä. Opetuksessa aloitetaan oppilaan elämänkysymysten pohdinta ja avataan kristillistä näkökulmaa niihin. Keskeisiä sisältöjä ovat eettinen pohdinta, YK:n Lapsen oikeuksien sopimus ja Kultainen sääntö. Pohditaan oppilaiden arjesta nousevia kysymyksiä ja yhdistetään niitä valittuihin Raamatun kertomuksiin. Rohkaistaan oppilasta tunnistamaan ja ilmaisemaan tunteitaan sekä eläytymään toisen asemaan ja hyväksymään erilaisuutta. Pohditaan omia tekoja ja niiden seurauksia sekä vastuuta toisista ihmisistä, ympäristöstä ja luonnosta.

ePerusteet