Oppilaan oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa
Arvioinnin tehtävät perusopetuksessa
Formatiivinen arviointi
Summatiivinen arviointi
Arvioinnin yleiset periaatteet
Oppimisen ja osaamisen arviointi
Työskentelyn arviointi
Käyttäytymisen arviointi
Seutukunnallinen tarkennus
Käyttäytymisen arviointi ja sen perustana olevat tavoitteet
Käyttäytymisen arviointi on osa koulun kasvatustyötä. Oppilaan tulee saada ohjausta ja tietoa käyttäytymisestä. Kyse on oppilaan tavasta huomioida muut ihmiset ja ympäristönsä ja noudattaa koulun sääntöjä. Käyttäytymistä arvioidaan suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Tavoitteet perustuvat koulun toimintatapaan ja järjestyssääntöihin. Oppilaan ja huoltajan tulee saada tietoa siitä, mihin käyttäytymisen arviointi perustuu. Arvioinnissa huomioidaan oppilaan ikä. Kaikki oppilaan opettajat arvioivat oppilaan käyttäytymistä.
Opinnoissa eteneminen perusopetuksen aikana
Opinnoissa eteneminen vuosiluokittain
Opinnoissa eteneminen tavoitekokonaisuuksittain
Lukuvuoden päätteeksi arvioitavat yhteiset oppiaineet ja valinnaiset aineet
Perusopetuksen päättöarviointi
Perusopetuksen päättöarvosanan muodostaminen
Yhteisten oppiaineiden päättöarviointi
Yhteisten taito- ja taideaineiden päättöarviointi
Valinnaisten aineiden arviointi päättöarvioinnissa
Johonkin oppiaineeseen painottuva opetus ja päättöarviointi
Oppilaskohtaisia tukitoimia saavan oppilaan päättöarviointi
Poissaolojen vaikutukset arviointiin
Arvioinnin uusiminen ja oikaisu
Todistukset
Seutukunnallinen tarkennus
Vuosiluokilla 1–2 käyttäytymistä arvioidaan sanallisesti lukuvuositodistuksen liitteessä, ja vuosiluokilla 3–9 siitä annetaan numeroarvosana lukuvuositodistukseen. Loppuarvioinnissa ei anneta arvosanaa käyttäytymisestä. Myös päättö- ja erotodistukseen käyttäytymisen arviointia ei merkitä.
Valinnaisten aineiden arviointi sen mukaan, miten opetuksen järjestäjä niitä tarjoaa
Valinnaisia aineita arvioidaan kullekin aineelle asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Oppilaanohjauksen osalta annetaan sanallinen arviointi tai hyväksytty/hylätty vuosiluokilla 7–9 sekä vuosiluokilla 4–9 alle kaksi vuosiviikkotuntia käsittävissä valinnaisaineissa.
Opinnoissa etenemisen, vuosiluokalta siirtymisen ja vuosiluokalle jättämisen periaatteet ja käytännöt
Rehtori ja oppilaan opettajat päättävät oppilaan siirtymisestä seuraavalle vuosiluokalle tai vuosiluokalle jättämisestä. Ehtolaiskuulustelu järjestetään lukuvuoden aikana tai kesäkuussa.
Sanallisen arvion ja numeroarvosanan antaminen todistuksissa eri oppiaineissa sekä käyttäytymisen arvioinnissa
Lukuvuositodistuksessa käytetään sanallista arviointia vuosiluokkien 1–2 osalta ja numeroarviointia vuosiluokkien 3–9 osalta. Toiminta-alueittain mukaisessa opetuksessa käytetään sanallista arviointia. Yksilöllistetyistä oppimääristä voidaan vuosiluokilla 1-9 antaa joko numeroarviointi tai sanallinen arviointi.
Välitodistukset, mikäli opetuksen järjestäjä niitä päättää antaa
Välitodistus voidaan antaa vuosiluokilla 1–9.
Sanalliset arviot ja numeroarvosanat todistuksissa
Lukuvuositodistus
Välitodistus
Erotodistus
Perusopetuksen päättötodistus
Erityinen tutkinto ja siitä annettavat todistukset
Seutukunnallinen tarkennus
Perusopetuksen kotiopetuksessa olevat lapset ja nuoret voivat osallistua erityiseen tutkintoon, mikäli heidän huoltajansa vastaavat oppivelvollisuuden etenemisestä. Karijoella, Kaskisissa ja Kristiinankaupungissa ei järjestetä erillisiä tilaisuuksia erityisen tutkinnon suorittamiseen.
Erityinen tutkinto voidaan kuitenkin järjestää siten, että lapsi osallistuu lähikoulussaan kaikkiin kyseisen oppiaineen koetilaisuuksiin lukuvuoden aikana. On tärkeää, että koulu saa tiedon lapsen osallistumisesta koetilaisuuksiin, ja huoltajan tulee siksi ilmoittaa toive oppiaineen erityisestä tutkinnosta lähikoululle ennen lukuvuoden alkua. Numerollinen todistus erityisestä tutkinnosta kyseisessä oppiaineessa annetaan lukuvuoden lopussa.