Käsityö

Opetussuunnitelman perusteet

Oppimisen arvioinnissa kiinnitetään huomiota myönteisen palautteen antamiseen ja kannustamiseen sekä työskentelyn aikana että prosessin lopussa. Monipuolisella arvioinnilla ja palautteella tuetaan laaja-alaisen käsityötiedon ja -taidon kehittymistä. Oppilaille annetaan erilaisia tapoja osoittaa edistymistään ja kannustetaan omien vahvuuksien ylläpitämiseen sekä kehittymässä olevien taitojen harjoittelemiseen. Ryhmän työskentelyä ja tuotosta voidaan esitellä ja arvioida yhdessä, jolloin oppilaat oppivat esiintymistä ja toisten työskentelyn arvostamista.

Arviointi kohdistuu kokonaiseen käsityöprosessiin ja eri vaiheiden dokumentointi toimii arvioinnin välineenä, joka todentaa oppilaiden edistymistä ja käsityöllisen osaamisen tasoa. Oppilaita ohjataan arvioimaan omaa oppimistaan ja tarjotaan erilaisia tapoja tehdä itse- ja vertaisarviointia.

Oppimisprosessin kannalta keskeisiä arvioinnin ja palautteen antamisen kohteita käsityössä ovat

- edistyminen työskentelyn sujuvuudessa

- edistyminen suunnittelun, tekemisen ja arvioinnin taidoissa

- edistyminen tavoitteellisessa toiminnassa

- edistyminen kekseliäiden ratkaisujen tuottamisessa.

Tavoitteet

Tavoite
T1 rohkaista oppilasta kiinnostumaan ja innostumaan käsin tekemisestä sekä herättää uteliaisuutta keksivään ja kokeilevaan käsityöhön
Paikallinen tarkennus
Ohjataan oppilasta hyödyntämään suunnittelun lähtökohtana omia tunteita, tarinoita ja mielikuvitusympäristöä sekä rakennettua ja luonnonympäristöä. Tarjotaan oppilaalle mahdollisuus tutustua ja kokeilla erilaisia materiaaleja. Tarjotaan oppilaalle mahdollisuus hyödyntää suunnittelun pohjana omia ideoita ja kokeiluja. Valmistetaan omien ja yhteisöllisten suunnitelmien pohjalta käsityötuotteita ja teoksia.
T2 ohjata oppilas kokonaiseen käsityöprosessiin ja esittämään omia ideoitaan kuvallisesti sekä kertomaan käsityön tekemisestä ja valmiista tuotteesta
Paikallinen tarkennus
Ohjataan oppilasta hyödyntämään suunnittelun lähtökohtana omia tunteita, tarinoita ja mielikuvitusympäristöä sekä rakennettua ja luonnonympäristöä. Oppilaan omat ideat hyväksytään suunnittelun lähtökohdaksi. Tarjotaan mahdollisuuksia kokeilla ja valita työhön sopivia materiaaleja. Annetaan oppilaalle suunnittelutehtäviä, joissa hän yksin tai yhdessä suunnittelee tuotetta esimerkiksi piirtäen ja kertoo suunnitelmastaan. Oppilas ymmärtää suunnittelun tärkeyden.
T3 ohjata oppilasta suunnittelemaan ja valmistamaan käsityötuotteita tai teoksia luottaen omiin esteettisiin ja teknisiin ratkaisuihinsa
Paikallinen tarkennus
Pyritään hyväksymään oppilaan omat ideat suunnittelun lähtökohdaksi. Tarjotaan oppilaalle mahdollisuus kokeilla ja valita työhön sopivia materiaaleja. Ohjataan oppilasta kokeilemaan miltä erilaiset materiaalit näyttävät yhdessä. Ohjataan oppilasta ymmärtämään, että suunnittelu on tärkeä osa käsityöprosessia. Ohjataan oppilaan työskentelyä siten, että hän saa onnistumisen kokemuksia.
T4 opastaa oppilasta tutustumaan moniin erilaisiin materiaaleihin ja niiden työstämiseen sekä ohjata toimimaan vastuuntuntoisesti ja turvallisesti
Paikallinen tarkennus
Varmistetaan, että oppilas voi tutustua ja työstää erilaisia materiaaleja ohjatussa ja turvallisessa ympäristössä. Ohjataan oppilasta huomioimaan suunnitteluvaiheessa turvallisuuteen liittyvät tekijät. Ohjataan oppilasta toimimaan työskentelyssään vastuullisesti ja turvallisesti.
T5 tukea oppilaan itsetunnon kehittymistä käsityössä onnistumisen, oivaltamisen ja keksimisen kokemusten kautta
Paikallinen tarkennus
Tuetaan oppilaan itsetunnon kehittymistä ohjaamalla oppilasta hyödyntämään suunnittelun lähtökohtana omia tunteita, tarinoita ja mielikuvitusympäristöä. Hyväksytään oppilaan omia ideoita suunnittelun lähtökohdaksi. Kannustetaan oppilasta kokeilujen kautta omaan keksimiseen ja oivaltamiseen. Ohjataan oppilaan työskentelyä käsityöprosessin eri vaiheissa niin,että hän saa kokemuksia onnistuneen työskentelyn tuomasta hyvän olon tunteesta. Kuvataan ja tallennetaan oppilaan käsityöprosessin eri vaiheita ja niihin palataan valmiin tuotteen tarkastelun yhteydessä. Ohjataan oppilasta tarkastelemaan omaa työskentelyään ja tuotostaan käsityöprosessin eri vaiheissa korostaen onnistumisia ja pohtien korjaamistarpeita.

Sisällöt

S1 Ideointi

Opetussuunnitelman perusteet

Suunnittelun lähtökohtana hyödynnetään omia tunteita, tarinoita ja mielikuvitusympäristöä, rakennettua ja luonnonympäristöä sekä apuna käytetään erilaisia visuaalisia ja materiaalisia menetelmiä. Harjoitellaan kehittämään käsityölle muoto, väri ja pinta. Tutkitaan liikettä ja tasapainoa. Pohditaan säilyttämistä ja suojautumista käsityön avulla.

S2 Kokeilu

Opetussuunnitelman perusteet

Tarjotaan mahdollisuuksia monimuotoiseen materiaaliseen ja teknologiseen ympäristöön tutustumiseen. Kokeillaan erilaisia materiaaleja kuten esimerkiksi puuta, metallia, muovia, kuituja, lankaa ja kangasta. Kokeilujen pohjalta ideoidaan ja työstetään tuotetta tai teosta eteenpäin.

S3 Suunnittelu

Opetussuunnitelman perusteet

Työskennellään kokonaisen käsityöprosessin mukaisesti. Harjoitellaan prosessin ja tuotteen kuvailun taitoja.

S4 Tekeminen

Opetussuunnitelman perusteet

Valmistetaan omien tai yhteisöllisten suunnitelmien pohjalta käsityötuotteita tai teoksia. Käytetään erilaisia käsityövälineitä ja laitteita, joilla leikataan, liitetään, yhdistetään, muokataan ja työstetään materiaaleja tarkoituksenmukaisella tavalla.

S5 Dokumentointi

Opetussuunnitelman perusteet

Tieto- ja viestintätekniikan käyttöön tutustutaan ideoinnin, suunnittelun ja dokumentoinnin osana.

S6 Arviointi

Opetussuunnitelman perusteet

Tarjotaan erilaisia tapoja tehdä itse- ja vertaisarviointia prosessin edetessä. Opetellaan antamaan palautetta toisille oppilaille.

ePerusteet