Liikunta

Opetussuunnitelman perusteet

Oppilaiden kasvamista liikuntaan ja liikunnan avulla tuetaan monipuolisella, kannustavalla ja ohjaavalla palautteella ja arvioinnilla. Ne tukevat oppilaiden myönteistä käsitystä itsestä liikkujana. Palautteessa ja arvioinnissa otetaan huomioon oppilaiden yksilölliset vahvuudet ja kehittymistarpeet ja tuetaan niitä. Liikunnan opetuksessa ja arvioinnissa tulee ottaa huomioon oppilaan terveydentila ja erityistarpeet.

Liikunnan arviointi perustuu fyysisen, sosiaalisen ja psyykkisen toimintakyvyn tavoitteisiin. Arvioinnin kohteina ovat oppiminen (tavoitteet 2–6) ja työskentely (tavoitteet 1 ja 7–10), joten fyysisten kunto-ominaisuuksien tasoa ei käytetä arvioinnin perusteena. Move!-mittausten tuloksia ei käytetä oppilaan arvioinnin perusteina. Arvioinnissa käytetään monipuolisia menetelmiä siten, että oppilailla on mahdollisuus osoittaa parasta osaamistaan. Oppilaita ohjataan itsearviointiin.

Päättöarviointi sijoittuu siihen lukuvuoteen, jona liikunnan opiskelu päättyy kaikille yhteisenä oppiaineena vuosiluokilla 7, 8 tai 9 paikallisessa opetussuunnitelmassa päätetyn ja kuvatun tuntijaon mukaisesti. Päättöarviointi kuvaa sitä, kuinka hyvin ja missä määrin oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut liikunnan oppimäärän tavoitteet. Päättöarvosanan muodostamisessa otetaan huomioon kaikki perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa määritellyt liikunnan oppimäärän tavoitteet ja niihin liittyvät päättöarvioinnin kriteerit riippumatta siitä, mille vuosiluokalle 7, 8 tai 9 yksittäinen tavoite on asetettu paikallisessa opetussuunnitelmassa. Päättöarvosana on liikunnan oppimäärän tavoitteiden ja kriteerien perusteella muodostettu kokonaisarviointi. Oppilas on saavuttanut oppimäärän tavoitteet arvosanan 5, 7, 8 tai 9 mukaisesti, kun oppilaan osaaminen vastaa pääosin kyseisen arvosanan kriteereissä kuvattua osaamisen tasoa. Arvosanojen 4, 6 ja 10 mukaisen osaamisen kokonaisarviointi muodostetaan liikunnan oppimäärän tavoitteiden pohjalta ja suhteessa edellä mainittuihin päättöarvioinnin kriteereihin. Paremman osaamisen tason saavuttaminen jonkin tavoitteen osalta voi kompensoida hylätyn tai heikomman suoriutumisen jonkin muun tavoitteen osalta. Työskentelyn arviointi sisältyy liikunnan oppimäärän päättöarviointiin ja siitä muodostettavaan päättöarvosanaan.

Liikunnassa osaaminen kertyy kumuloituvasti aikaisemman osaamisen jatkoksi. Päättöarvioinnin kriteerikuvauksissa alempien arvosanojen osaamisen kuvaukset sisältyvät ylemmän arvosanan kuvauksiin.

Tavoitteet

Tavoite Arvioinnin kohde Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi
Fyysinen toimintakyky
T1 kannustaa oppilasta fyysiseen aktiivisuuteen, kokeilemaan erilaisia liikuntamuotoja ja harjoittelemaan parhaansa yrittäen
Paikallinen tarkennus
Laaja-alaisen osaamisen alueetL1 Liikunnassa vahvistetaan oppilaiden aktiivista roolia oppimisprosessissa ja luodaan edellytyksiä oppimista tukeville myönteisille kokemuksille ja tunteille.L3 Oppilaiden itsenäistymistä jatketaan yhteistyössä kotien kanssa. Oppilaiden tulisi ottaa enemmän vastuuta liikuntaan liittyvissä opetustilanteissa sekä itsestä, toisista ja arjen sujumisesta.SisällötS1 Fyysinen toimintakykyOpetukseen liittyy runsaasti fyysisesti aktiivista toimintaa monipuolisten tehtävien leikkien, harjoitteiden ja pelien kautta monipuolisesti eri vuodenaikoina ja erilaisissa oppimisympäristöissä kuten jää-, lumi-, luonto-, perus-, vesi-, musiikki-, ja tanssiliikunnassa sekä huomioidaan myös palloilut ja voimistelut.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas on fyysisesti aktiivinen, kokeilee erilaisia liikuntamuotoja ja harjoittelee aktiivisesti.
Fyysinen aktiivisuus ja yrittäminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osallistuu aktiivisesti ja harjoittelee opetettuja liikuntamuotoja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osallistuu liikuntatuntien toimintaan yleensä aktiivisesti kokeillen ja harjoitellen erilaisia liikuntamuotoja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osallistuu liikuntatunneille ja kokeilee erilaisia liikuntamuotoja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osallistuu satunnaisesti ja valikoiden liikuntatuntien toimintaan.

T2 ohjata oppilasta harjaannuttamaan havaintomotorisia taitojaan eli havainnoimaan itseään ja ympäristöään aistien avulla sekä tekemään liikuntatilanteisiin sopivia ratkaisuja
Paikallinen tarkennus
Laaja-alaisen osaamisen alueetL1 Oppilailla tulee olla mahdollisuus tehdä havaintoja liikuntatilanteissa ja harjaannuttaa havaintoherkkyyttään.L2 Oppilaiden arvostusta omaa kehoaan kohtaan syvennetään ja monipuolistetaan kehonhallintaa tunteiden, näkemysten, ajatusten ja ideoiden ilmaisemisessa.L3 Liikunta oppiaineena ohjaa ymmärtämään, että jokainen vaikuttaa toiminnallaan niin omaan kuin toistenkin hyvinvointiin, terveyteen ja turvallisuuteen.SisällötS1 Fyysinen toimintakykyLiikunnan opetukseen valitaan havainto- ja ratkaisuntekotaitoja ja niiden soveltamista monipuolisesti (kuten liikuntaleikit ja pallopelit).
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas havainnoi itseään ja ympäristöään eri aistien avulla ja tekee tarkoituksenmukaisia ratkaisuja.
Ratkaisujen teko erilaisissa liikuntatilanteissa

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas valitsee tarkoituksenmukaisia havaintoja ratkaisunteon perustaksi, pystyy perustelemaan ratkaisunsa ja sopeuttaa liikkumistaan niiden mukaan.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas tekee havaintojen pohjalta useimmiten tarkoituksenmukaisia ratkaisuja erilaisissa liikuntatilanteissa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas ymmärtää ja osaa kertoa tekemiään havaintoja sekä yhdistää niitä toimintaansa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa kertoa joitain havaintojaan ja hyödyntää niitä opettajan auttamana omassa toiminnassaan.

T3 ohjata oppilasta harjoittelun avulla kehittämään tasapaino- ja liikkumistaitojaan, jotta oppilas osaa käyttää, yhdistää ja soveltaa niitä monipuolisesti erilaisissa oppimisympäristöissä, eri vuodenaikoina ja eri liikuntamuodoissa
Paikallinen tarkennus
Laaja-alaisen osaamisen alueetL3 Oppilaita kannustetaan liikunnan avulla huolehtimaan itsestä ja toisista, harjoittelemaan oman elämän ja arjen kannalta tärkeitä taitoja sekä lisäämään ympäristönsä hyvinvointia.SisällötS1 Fyysinen toimitakykyTasapaino-, liikkumis- ja välineenkäsitelytaitoja vahvistetaan liikuntamuotojen (kuten jää-, lumi-, luonto,- perus-, musiikki-, ja tanssiliikunta sekä palloilut ja voimistelut) ja liikuntalajien avulla monipuolisesti eri vuodenaikoina ja erilaisissa oppimisympäristöissä.S3 Psyykkinen toimintakykyOpetuksen yhteydessä tutustutaan harjoittelun periaatteisiin sekä annetaan tietoa liikunnan toimitavoista eri liikuntamuodoissa.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas kehittää tasapaino- ja liikkumistaitojaan erilaisissa oppimisympäristöissä.
Motoriset perustaidot (tasapaino- ja liikkumistaidot) eri liikuntamuodoissa

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas käyttää, yhdistää ja soveltaa tasapaino- ja liikkumistaitoja opetetuissa liikuntamuodoissa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa käyttää, yhdistää ja soveltaa tasapaino- ja liikkumistaitoja useimmissa opetetuissa liikuntamuodoissa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa käyttää ja yhdistää tasapaino- ja liikkumistaitoja useimmissa opetetuissa liikuntamuodoissa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa käyttää ja yhdistää tasapaino- ja liikkumistaitoja joissakin opetetuissa liikuntamuodoissa.

T4 ohjata oppilasta harjoittelun avulla kehittämään välineenkäsittelytaitojaan, jotta oppilas osaa käyttää, yhdistää ja soveltaa niitä monipuolisesti erilaisissa oppimisympäristöissä, eri välineillä, eri vuodenaikoina ja eri liikuntamuodoissa
Paikallinen tarkennus
Laaja-alaisen osaamisen alueetL3 Oppilaan tulisi tunnistaa omaa ja yhteistä hyvinvointia edistäviä ja haittaavia tekijöitä ja vakiinnuttaa terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta edistäviä toimintatapoja. Heidän tulisi osata ennakoida ja välttää vaaratilanteita ja toimia onnettomuustilanteessa tarkoituksenmukaisesti. Liikunnan opetuksessa ja muussa koulutyössä oppilaat ymmärtävät teknologian kehitystä, monimuotoisuutta ja merkitystä omassa elämässä, koulutyössä ja yhteiskunnassa. Oppilaiden kanssa pohditaan teknologiaan liittyviä eettisiä kysymyksiä ja tulevaisuuden mahdollisuuksia.SisällötS1 Fyysinen toimintakykyTasapaino-, liikkumis- ja välineenkäsittelytaitoja vahvistetaan liikuntamuotojen (kuten jää-, lumi-, luonto,- perus-, musiikki-, ja tanssiliikunta sekä palloilut ja voimistelut) ja liikuntalajien avulla monipuolisesti eri vuodenaikoina ja erilaisissa oppimisympäristöissä
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas kehittää välineenkäsittelytaitojaan erilaisissa oppimisympäristöissä.
Motoriset perustaidot (välineenkäsittelytaidot) eri liikuntamuodoissa

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas käyttää, yhdistää ja soveltaa välineenkäsittelytaitoja opetetuissa liikuntamuodoissa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa käyttää, yhdistää ja soveltaa välineenkäsittelytaitoja useimmissa opetetuissa liikuntamuodoissa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa käyttää ja yhdistää välineenkäsittelytaitoja useimmissa opetetuissa liikuntamuodoissa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa käyttää välineenkäsittelytaitoja joissakin opetetuissa liikuntamuodoissa.

T5 kannustaa ja ohjata oppilasta arvioimaan, ylläpitämään ja kehittämään fyysisiä ominaisuuksiaan: voimaa, nopeutta, kestävyyttä ja liikkuvuutta
Paikallinen tarkennus
Laaja-alaisen osaamisen alueetL3 Oppilaita ohjataan syventämään ymmärrystä liikunnassa omaa ja yhteistä hyvinvointia edistävistä ja haittaavista tekijöistä ja ylläpitämään terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta edistäviä toimintatapoja.SisällötS1 Fyysinen toimintakykyOpetukseen sisältyy runsaasti fyysisesti aktiivista toimintaa. Liikunnan opetukseen valitaan tehtäviä, joilla opetellaan harjoittelemaan voimaa, nopeutta, kestävyyttä ja liikkuvuutta.Liikuntatehtävien avulla oppilaat oppivat arvioimaan, ylläpitämään ja kehittämään omaa fyysistä toimintakykyä.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas arvioi, ylläpitää ja kehittää fyysisiä kunto-ominaisuuksiaan.
Fyysisten kunto-ominaisuuksien arviointi, ylläpito ja kehittäminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas tunnistaa omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan ja tunnistamisen perusteella osaa ylläpitää ja kehittää fyysisiä kunto-ominaisuuksiaan

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa arvioida fyysisiä kunto-ominaisuuksiaan ja sen pohjalta harjoittaa voimaa, nopeutta, kestävyyttä ja liikkuvuutta

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa kertoa ja valita erilaisten fyysisten kunto-ominaisuuksien arviointiin soveltuvia menetelmiä ja harjoittaa omatoimisesti joitain fyysisiä ominaisuuksiaan.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa kertoa joitain fyysisten kunto-ominaisuuksien arviointimenetelmiä ja toisen ohjauksessa harjoittaa ominaisuuksiaan

T6 vahvistaa uima- ja vesipelastustaitoja, jotta oppilas osaa sekä uida että pelastautua ja pelastaa vedestä
Paikallinen tarkennus
Laaja-alaisen osaamisen alueetL3 Oppilaiden tulisi osata vesiliikunnan opetuksen aikana tunnistaa ja ymmärtää hyvinvointia ja terveyttä edistävien ja sitä haittaavien tekijöiden sekä turvallisuuden merkitystä. Oppilaat saavat tilaisuuksia harjoitella toimimaan omasta ja muiden turvallisuudesta huolehtien erilaisissa veteen ja veden äärellä liikkumiseen liittyvissä tilanteissa. Ohjataan huolehtimaan turvavarusteiden käytöstä ja päihteettömyydestä veden äärellä.Oppilaita ohjataan ennakoimaan vaaratilanteita ja toimimaan niissä tarkoituksenmukaisesti. Opetetaan tunnistamaan keskeiset turvallisuuteen liittyvät symbolit.SisällötS1 Fyysinen toimintakykyLiikunnan opetukseen kuuluu uinnin, vesiliikunnan ja vesipelastuksen opetusta.Opetukseen sisältyy runsaasti fyysisesti aktiivista toimintaa.Liikunnan opetukseen valintaan monipuolisesti kehittäviä turvallisia tehtäviä kuten uintiin, vesiliikuntaan ja pelastamiseen ja pelastautumiseen liittyvät ominaiset pelit, leikit sekä harjoitteet.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas vahvistaa uima- ja vesipelastustaitojaan.
Uima- ja vesipelastustaidot

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa uida sujuvasti kahdella uintitavalla sekä pelastautua ja pelastaa vedestä eri tavoilla

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa uida*, pelastautua ja pelastaa vedestä (*Pohjoismaisen uimataidon kriteeri).

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas ui 50 m käyttäen kahta uintitapaa ja sukeltaa 5 m.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa uida 10 m.

T7 ohjata oppilasta turvalliseen ja asialliseen toimintaan
Paikallinen tarkennus
Laaja-alaisen osaamisen alueetL3 Oppilaiden tulisi osata tunnistaa, ennakoida ja välttää vaaratilanteita ja toimia liikunnassa tapahtuvissa tapaturma- sekä onnettomuustilanteissa tarkoituksenmukaisesti.L6 Oppilaita opetetaan tuntemaan lähialueen elinkeinoelämän erityispiirteitä. Huolehditaan, että oppilaat saavat kokemuksia työelämästä ja yhteistyöstä koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa.L7 Oppilaita ohjataan ymmärtämään liikunnanopetuksen avulla, omien valintojen ja tekojen merkitys itselle sekä lähiyhteisölle, yhteiskunnalle ja luonnolle. Perusopetuksen aikana muodostuu näkemys siitä, miksi liikunnan opiskelu ja osallistuminen ovat tärkeitä, mitä kestävä liikunnallinen elämäntapa merkitsee ja miten koulussa hankittua osaamista voi käyttää kestävän tulevaisuuden rakentamisessa.SisällötS1 Fyysinen toimintakykyLiikunnan opetukseen valitaan havainto- ja ratkaisuntekotaitoja ja niiden soveltamista monipuolisesti kehittäviä turvallisia tehtäviä liikuntalajien avulla monipuolisesti eri vuodenaikoina ja erilaisissa oppimisympäristöissä.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas toimii tunneilla turvallisesti ja asiallisesti.
Toiminnan turvallisuus liikuntatunneilla

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas toimii turvallisesti ja asiallisesti sekä edistää turvallisuutta liikuntatunneilla.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas toimii turvallisesti ja asiallisesti liikuntatunneilla.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas ymmärtää turvallisuuteen liittyviä riskitekijöitä ja toimii tunnilla turvallisesti sekä varustautuu asiallisesti.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa kertoa, miten toimitaan turvallisesti ja asiallisesti, sekä toimii ja varustautuu yleensä ohjeiden mukaan.

Sosiaalinen toimintakyky
T8 ohjata oppilasta työskentelemään kaikkien kanssa sekä säätelemään toimintaansa ja tunneilmaisuaan liikuntatilanteissa toiset huomioon ottaen
Paikallinen tarkennus
Laaja-alaisen osaamisen alueetL2 Oppilaiden tulisi osata ilmaista mielipiteensä rakentavasti ja toimimaan osaamistaan soveltaen monenlaisissa liikuntaan liittyvissä esiintymis-, yhteistyö- ja vuorovaikutustilanteissa. Liikunnassa oppilaat harjoittelevat käyttämään liikettä vuorovaikutuksen ja ilmaisun välineenä.L3 Oppilaiden tulisi ottaa vastuuta itsestä ja toisista ja arjen sujumisesta. Sosiaalisia taitoja harjoitellaan edelleen ja tuetaan tunnetaitojen kehitystä. Käsitellään yhdessä ristiriitaisten tunteiden ja ajatusten ja ajatusten kohtaamista ja hallintaa.L6 Toiminnallisissa opiskelutilanteissa opitaan suunnittelemaan työprosesseja, asettamaan hypoteeseja, kokeilemaan erilaisia vaihtoehtoja, tekemään johtopäätöksiä ja löytämään uusia ratkaisuja olosuhteiden muuttuessa. Samalla opitaan tarttumaan tehtäviin aloitteellisesti, ennakoimaan työskentelyn mahdollisia vaikeuksia, arvioimaan ja ottamaan hallittuja riskejä, kohtaamaan myös epäonnistumisia ja pettymyksiä sekä viemään työ sisukkaasti loppuun.L7 Liikunnassa osallistumisella harjaannutetaan oppilaita ilmaisemaan näkemyksiään rakentavasti, etsimään ratkaisuja yhteistyössä toisten kanssa sekä pohtimaan erilaisten toimintatapojen oikeutusta eri näkökulmista. Liikuntatuntien toiminnassa tulisi osata neuvotella, sovitella ja ratkaista ristiriitoja.SisällötS2 Sosiaalinen toimintakykyLiikuntatehtävien avulla oppilaat oppivat arvioimaan ja kehittämään omaa sosiaalista toimintakykyään.Liikunnan opetukseen valitaan erilaisia pari- ja ryhmätehtäviä, leikkejä, harjoituksia ja pelejä, joissa opitaan ottamaan toiset huomioon sekä harjoitellaan muiden auttamista ja avustamista.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas työskentelee kaikkien kanssa ja pystyy säätelemään toimintaansa ja tunneilmaisuaan liikuntatilanteissa.
Tunne- ja vuorovaikutustaidot sekä työskentelytaidot

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas työskentelee kaikkien kanssa ja edistää ryhmän toimintaa ja oppimista.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas työskentelee eri liikuntatilanteissa yhteisesti sovitulla tavalla ja toiset huomioon ottaen.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas työskentelee kaikkien kanssa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas työskentelee valikoimiensa ihmisten kanssa sekä säätelee toimintaansa ja tunneilmaisuaan niin, että pystyy toimimaan liikuntatilanteissa muiden kanssa.

T9 ohjata oppilasta toimimaan reilun pelin periaatteella sekä ottamaan vastuuta yhteisistä oppimistilanteista
Paikallinen tarkennus
Laaja-alaisen osaamisen alueetL2 Oppilaita ohjataan asettumaan toisen asemaan ja kasvatetaan kohtaamaan arvostavasti muita ihmisiä sekä noudattamaan hyviä tapoja.Liikunnassa tulisi osata työskennellä itsenäisesti ja yhdessä toisten kanssa sekä toimia järjestelmällisesti ja pitkäjänteisesti. Lisäksi oppilaita rohkaistaan suhtautumaan uusiin mahdollisuuksiin monipuolisesti sekä avoimesti ja toimimaan muutostilanteissa joustavasti ja luovasti sekä kohtaamaan myös epäonnistumisia ja pettymyksiä.L7 Liikunnassa vahvistetaan ja syvennetään oppilaiden kiinnostusta yhteisiä ja yhteiskunnallisia asioita kohtaan ja harjoitellaan toimintaa demokraattisen yhteiskunnan jäseninä. Myönteiset kokemukset tukevat oppilaiden itsetuntoa, oma-aloitteisuutta ja rohkaistumista vastuulliseen toimintaan.SisällötS2 Sosiaalinen toimintakykyTehtävien myötä opitaan vastuun ottamista yhteisistä asioista ja niiden järjestelyistä sekä säännöistä.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas toimii reilun pelin periaatteiden mukaisesti ja ottaa vastuuta yhteisistä oppimistilanteista.
Vastuun kanto yhteisissä oppimistilanteissa

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas kantaa vastuuta yhteisestä toiminnasta ja edistää sitä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas noudattaa reilun pelin periaatteita ja osoittaa ottavansa vastuuta yhteisistä oppimistilanteista.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas noudattaa reilun pelin periaatteita ja antaa muille työrauhan.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa kertoa reilun pelin periaatteita ja kantaa satunnaisesti vastuuta yhteisistä oppimistilanteista.

Psyykkinen toimintakyky
T10 kannustaa oppilasta ottamaan vastuuta omasta toiminnasta ja vahvistaa oppilaan itsenäisen työskentelyn taitoja
Paikallinen tarkennus
Laaja-alaisen osaamisen alueetL1 Oppilaiden omien ideoiden tukemisen lisäksi kehitetään ajattelun taitoja luomalla monimuotoisia tilaisuuksia itsenäiseen ja yhteiseen ongelmanratkaisuun, argumentointiin, päättelyyn ja johtopäätösten tekemiseen. Yleisesti johdatellaan systemaattisen ajatteluun. Eettisen ajattelun kehittymistä tuetaan pohtimalla oikeata ja väärää.L2 Oppilaita ohjataan ilmaisemaan tunteitaan, näkemyksiään, ajatuksiaan ja ideoitaan eri tavoin. Oppilaat saavat rohkeutta esiintyä eri tilanteissa ja olla luovia. Oppilaita ohjataan asettumaan toisen asemaan ja kasvatetaan heitä kohtaamaan muita ihmisiä arvostavasti sekä noudattamaan hyviä tapoja.L3 Oppilaiden itsenäistymistä tuetaan yhteistyössä kotien kanssa. Oppilaan tulisi ottaa vastuuta itsestä ja arjen sujumisesta.Oppilaita ohjataan pohtimaan kulutustottumuksiaan kestävän tulevaisuuden näkökulmasta, tarkastelemaan mainosviestintää analyyttisesti ja toimimaan vastuullisina kuluttajina.SisällötS3 Psyykkinen toimintakykyErilaisilla tehtävillä harjoitellaan vastuun ottamista.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas ottaa vastuuta omasta toiminnastaan ja osaa työskennellä itsenäisesti.
Itsenäisen työskentelyn taidot

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas työskentelee vastuullisesti ja itsenäisesti.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas työskentelee yleensä vastuullisesti ja itsenäisesti.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas ottaa vastuuta omasta toiminnastaan ja osaa työskennellä ajoittain itsenäisesti.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa kertoa, miten voi ottaa vastuuta omasta toiminnasta, ja toimii opettajan ohjaamana.

T11 huolehtia siitä, että oppilaat saavat riittävästi myönteisiä kokemuksia omasta kehosta, pätevyydestä ja yhteisöllisyydestä
Paikallinen tarkennus
Laaja-alaisen osaamisen alueetL1 Ajattelun ja oppimaan oppimisen taitoja kehitetään sekä yksilöllisesti että yhteisöllisesti. Leikit, pelillisyys, fyysinen aktiivisuus, kokeellisuus ja muut toiminnalliset työtavat edistävät oppimisen iloa ja vahvistavat edellytyksiä luovaan ajatteluun.L2 Liikunnassa heitä ohjataan arvostamaan ja hallitsemaan omaa kehoaan ja käyttämään sitä tunteiden, näkemysten, ajatusten ja ideoiden ilmaisemiseen. Oppilaita ohjataan liikunnassa tunnistamaan ja arvostamaan elinympäristöään ja sen suomen- ja ruotsinkielistä kulttuuriperintöä sekä omia kulttuurisia, katsomuksellisia ja kielellisiä juuriaan.SisällötS3 Psyykkinen toimintakykyIloa ja virkistystä tuottavilla liikuntatehtävillä edistetään myönteisten tunteiden kokemuksia ja myönteistä minäkäsitystä.
T12 auttaa oppilasta ymmärtämään riittävän fyysisen aktiivisuuden ja liikunnallisen elämäntavan merkitys kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille
Paikallinen tarkennus
Laaja-alaisen osaamisen alueetL3 Erityistä huomiota kiinnitetään unen ja levon, tasapainoisen elämänrytmin, liikkumisen ja monipuolisen ravinnon sekä päihteettömyyden merkityksen ja hyvin tapojen tärkeyden elämässä.SisällötS3 Psyykkinen toimintakykyOpetuksen yhteydessä tutustutaan harjoittelun periaatteisiin sekä annetaan tietoa liikunnan toimitavoista eri liikuntamuodoissa.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii ymmärtämään riittävän fyysisen aktiivisuuden ja liikunnallisen elämäntavan merkityksestä kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille.
T13 tutustuttaa oppilas yleisten liikuntamuotojen harrastamiseen liittyviin mahdollisuuksiin, tietoihin ja taitoihin, jotta hän saa edellytyksiä löytää itselleen sopivia iloa ja virkistystä tuottavia liikuntaharrastuksia
Paikallinen tarkennus
Laaja-alaisen osaamisen alueetL1Oppiainerajat ylittävä, kokeileva, tutkiva ja toiminnallinen työskentely oppilaita kiinnostavien ilmiöiden tarkastelemiseksi on tärkeä paitsi ajattelun taitojen myös oppimisen motivaation ja perusopetuksen jälkeisiin opintoihin liittyvien valintojen kannalta. Eri oppiaineiden tunneilla pohditaan opiskelun sekä omien ajattelu- ja työskentelytapojen merkitystä tulevaisuudelle.L3 Lisätään oppilaiden mahdollisuuksia osallistua koulutyön ja oppimisympäristön suunnitteluun ja toteuttamiseen. Erityistä huomiota kiinnitetään unen ja levon, tasapainoisen elämänrytmin, liikkumisen ja monipuolisen ravinnon merkityksen ja hyvin tapojen tärkeyden elämässä.SisällötS3 Psyykkinen toimintakykyOpetuksen yhteydessä annetaan tietoa liikunnan merkityksestä kasvulle ja kehitykselle, tutustutaan harjoittelun periaatteisiin sekä annetaan tietoa liikunnan harrastusmahdollisuuksista ja toimintatavoista eri liikuntamuodoissa.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii löytämään itselleen sopivia iloa ja virkistystä tuottavia liikuntaharrastuksia.
Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Sisällöt

S1 Fyysinen toimintakyky

Opetussuunnitelman perusteet

Opetukseen sisältyy runsaasti fyysisesti aktiivista toimintaa. Liikunnan opetukseen valitaan havainto- ja ratkaisuntekotaitoja ja niiden soveltamista monipuolisesti kehittäviä turvallisia tehtäviä (kuten liikuntaleikit ja pallopelit). Tasapaino-, liikkumis- ja välineenkäsittelytaitoja vahvistetaan liikuntamuotojen (kuten jää-, lumi-, luonto-, perus-, musiikki- ja tanssiliikunta sekä palloilut ja voimistelut) ja liikuntalajien avulla monipuolisesti eri vuodenaikoina ja erilaisissa oppimisympäristöissä. Liikunnan opetukseen kuuluu uinnin, vesiliikunnan ja vesipelastuksen opetusta.

Monipuoliset tehtävät, leikit, harjoitteet ja pelit mahdollistavat osallisuuden, pätevyyden, itsenäisyyden sekä kehollisen ilmaisun ja esteettisyyden kokemuksia. Liikunnan opetukseen valitaan tehtäviä, joilla opetellaan harjoittelemaan voimaa, nopeutta, kestävyyttä ja liikkuvuutta. Liikuntatehtävien avulla oppilaat oppivat arvioimaan, ylläpitämään ja kehittämään omaa fyysistä toimintakykyään. Valtakunnallisen fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä Move!:n mittaukset tehdään niin, että ne tukevat 8. vuosiluokalla koulussa järjestettäviä laajoja terveystarkastuksia.

S2 Sosiaalinen toimintakyky

Opetussuunnitelman perusteet

Liikuntatehtävien avulla oppilaat oppivat arvioimaan ja kehittämään omaa sosiaalista toimintakykyään. Liikunnan opetukseen valitaan erilaisia pari- ja ryhmätehtäviä, leikkejä, harjoituksia ja pelejä, joissa opitaan ottamaan toiset huomioon sekä auttamaan ja avustamaan muita. Tehtävien myötä opitaan vastuun ottamista yhteisistä asioista ja niiden järjestelyistä sekä säännöistä. Myönteistä yhteisöllisyyttä lisätään ryhmätehtävillä.

S3 Psyykkinen toimintakyky

Opetussuunnitelman perusteet

Liikunnan opetuksessa käytetään tehtäviä, joissa opitaan pitkäjännitteisesti ponnistelemaan yksin ja yhdessä muiden kanssa tavoitteen saavuttamiseksi. Erilaisilla tehtävillä harjoitellaan vastuun ottamista. Iloa ja virkistystä tuottavilla liikuntatehtävillä edistetään myönteisten tunteiden kokemista, jotka vahvistavat pätevyyden kokemuksia ja myönteistä minäkäsitystä. Opetuksen yhteydessä annetaan tietoa liikunnan merkityksestä kasvulle ja kehitykselle, tutustutaan harjoittelun periaatteisiin sekä annetaan tietoa liikunnan harrastusmahdollisuuksista ja toimintatavoista eri liikuntamuodoissa.

ePerusteet