Muu vieras kieli, A-oppimäärä

Opetussuunnitelman perusteet

Arviointi on monipuolista, ja se antaa oppilaille mahdollisuuden painottaa itselleen luontevia ilmaisumuotoja. Formatiiviseen arviointiin liittyvän oppilaan oppimista ohjaavan ja kannustavan palautteen avulla oppilaita autetaan tulemaan tietoisiksi omista taidoistaan ja kehittämään niitä. Oppilaita rohkaistaan käyttämään oppimaansa erilaisissa viestintätilanteissa. Oppimista arvioidaan monin eri tavoin myös itsearvioinnin ja vertaispalautteen keinoin. Summatiivinen arviointi perustuu siihen, kuinka hyvin ja missä määrin oppilas on saavuttanut paikallisessa opetussuunnitelmassa vieraan kielen A-oppimäärälle asetetut tavoitteet.

Oppilaan kehittyvän kielitaidon arviointi perustuu Eurooppalaiseen viitekehykseen ja sen pohjalta laadittuun suomalaiseen sovellukseen Kehittyvän kielitaidon asteikko. Arvioinnissa välineenä voidaan käyttää myös esimerkiksi Eurooppalaista kielisalkkua.

Arvioinnin tulee olla monipuolista, jotta oppilaat, joilla on kieleen liittyviä oppimisvaikeuksia tai joilla on muulla tavoin kielellisesti erilaiset lähtökohdat, saavat erilaisia mahdollisuuksia osoittaa osaamistaan.

Päättöarviointi sijoittuu siihen lukuvuoteen, jona oppilaan vieraan kielen A-oppimäärän opiskelu päättyy vuosiluokilla 7, 8 tai 9 paikallisessa opetussuunnitelmassa päätetyn ja kuvatun tuntijaon mukaisesti. Päättöarviointi kuvaa sitä, kuinka hyvin ja missä määrin oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut vieraan kielen A-oppimäärän tavoitteet. Päättöarvosanan muodostamisessa otetaan huomioon kaikki perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa määritellyt vieraan kielen A-oppimäärän tavoitteet ja niihin liittyvät päättöarvioinnin kriteerit riippumatta siitä, mille vuosiluokalle 7, 8 tai 9 yksittäinen tavoite on asetettu paikallisessa opetussuunnitelmassa. Päättöarvosana on vieraan kielen A-oppimäärän tavoitteiden ja kriteerien perusteella muodostettu kokonaisarviointi. Oppilas on saavuttanut oppimäärän tavoitteet arvosanan 5, 7, 8 tai 9 mukaisesti, kun oppilaan osaaminen vastaa pääosin kyseisen arvosanan kriteereissä kuvattua osaamisen tasoa. Arvosanojen 4, 6 ja 10 mukaisen osaamisen kokonaisarviointi muodostetaan vieraan kielen A-oppimäärän tavoitteiden pohjalta ja suhteessa edellä mainittuihin päättöarvioinnin kriteereihin. Paremman osaamisen tason saavuttaminen jonkin tavoitteen osalta voi kompensoida hylätyn tai heikomman suoriutumisen jonkin muun tavoitteen osalta. Työskentelyn arviointi sisältyy vieraan kielen A-oppimäärän päättöarviointiin ja siitä muodostettavaan päättöarvosanaan.

Vieraan kielen A-oppimäärän kehittyvään kielitaitoon liittyvien tavoitteiden (T6–T19) arvosanassa 9 on yhdistetty kaksi taitotasoa A2.2 ja B1.1 välitasoksi A2.2/B1.1. Taitotasot löytyvät Eurooppalaisesta viitekehyksestä ja sen pohjalta laaditusta suomalaisesta sovelluksesta Kehittyvän kielitaidon asteikko.

Tavoitteet

Tavoite Arvioinnin kohde Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi
Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen
T1 edistää oppilaan taitoa pohtia opiskeltavan kielen asemaan liittyviä arvoja ja ilmiöitä ja antaa oppilaalle valmiuksia kehittää kulttuurien välistä toimintakykyään
Paikallinen tarkennus
Laaja-alainen osaaminenL1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen-Ohjataan oppilaita asettamaan omia kysymyksiä ja hakemaan niihin vastauksia itsenäisesti ja yhdessä toisten kanssaL2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisu-Ymmärretään viestinnän kulttuurisidonnaisuusSisällötS1Pohditaan kielen ja kulttuurin suhdetta (esim. kulttuurin vaikutus sanastoon).Kerrataan kohdekielen levinneisyys ja sen syyt.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii tuntemaan kohdekielen asemaan ja variantteihin liittyviä arvoja. Oppilas oppii kielialueen maiden kulttuureja ja elämänmuotoja. Oppilas oppii kehittämään kulttuurien välistä toimintakykyään.
Kielen asemaan ja variantteihin liittyvien kysymysten huomaaminen ja kulttuurien välinen toimintakyky

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa pohtia kohdekielen asemaan liittyviä ilmiöitä maailmassa. Oppilas osaa vertailla ja pohtia kielialueen maiden kulttuureja ja elämänmuotoja. Oppilas osaa vertailla ja pohtia kulttuurisia piirteitä vuorovaikutuksessa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa kertoa kohdekielen asemasta maailmassa. Oppilas osaa vertailla kielialueen maiden kulttuureja ja elämänmuotoja. Oppilas osaa kertoa kulttuurisista piirteistä vuorovaikutuksessa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa kertoa, missä kohdekieltä puhutaan ja että sitä puhutaan eri tavoin. Oppilas osaa kuvailla kielialueen maiden kulttuureja ja elämänmuotoja. Oppilas osaa nimetä vuorovaikutukseen liittyviä kulttuurisia piirteitä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa nimetä joitakin maita, joissa kohdekieltä puhutaan. Oppilas osaa kertoa jotakin kielialueen maiden kulttuureista ja elämänmuodoista.

T2 kannustaa löytämään kiinnostavia kohdekielisiä toimintaympäristöjä, jotka laajentavat oppilaan maailmankuvaa
Paikallinen tarkennus
Laaja-alainen osaaminenL1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen-Vahvistetaan oppilaan taitoa löytää tarkoituksenmukaisia kohdekielisiä toimintaympäristöjä ja apuvälineitäL2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisu-Oppilaille järjestetään mahdollisuuksia kansainväliseen yhteistyöhön ja sitä kautta eri kulttuurien vertailuunSisällötS1Laajennetaan autenttisten toimintaympäristöjen tuntemusta.Hyödynnetään blogeja, sähköpostiviestintää sekä erilaisia foorumeita verkossa.Hyödynnetään Helsingissä toimivia kohdekielisiä urheiluseuroja, yhdistyksiä ja erilaisia kulttuuritoimijoita.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii löytämään kohdekielisiä aineistoja ja toimintaympäristöjä, jotka laajentavat oppilaan maailmankuvaa.
Maailmankansalaisen taitojen kehittyminen kohdekieltä käyttämällä

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa pohtia, miten hän voi hyödyntää kohdekielisiä aineistoja ja toimintaympäristöjä omaa oppimistaan edistääkseen.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa vertailla kohdekielisiä aineistoja ja toimintaympäristöjä, jotka edistävät hänen oppimistaan.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa nimetä kohdekielisiä aineistoja ja toimintaympäristöjä, jotka edistävät hänen oppimistaan.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa antaa esimerkkejä joistakin aineistoista ja toimintaympäristöistä, joissa voi käyttää kohdekieltä.

T3 ohjata oppilasta havaitsemaan, millaisia säännönmukaisuuksia kohdekielessä on, miten samoja asioita ilmaistaan muissa kielissä sekä käyttämään kielitiedon käsitteitä oppimisensa tukena
Paikallinen tarkennus
Laaja-alainen osaaminenL1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen-Opitaan käyttämään kielitiedon käsitteitä systemaattisesti ja vertailemaan tuttuja kieliä niiden avulla-Harjoitellaan päättelemään säännönmukaisuuksia ja soveltamaan sääntöjä kielen oppimisessaL3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot-Kielitiedon käsitteitä harjoitellaan yhteistoiminnallisestiSisällötS1Vahvistetaan kielitiedon peruskäsitteiden hallintaa ja ymmärretään niiden merkitys kohdekielen opiskelun kannalta.Esim. luokittelut, sanaluokat, aikamuodot.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii löytämään kohdekielen säännönmukaisuuksia ja vertailemaan kohdekieltä muihin kieliin. Oppilas oppii käyttämään kohdekielen kielitiedon käsitteitä oppimisensa tukena.
Kielellinen päättely

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa tehdä johtopäätöksiä kohdekielen säännönmukaisuuksista ja soveltaa niitä. Oppilas osaa vertailla, miten sama asia ilmaistaan kohdekielessä ja jossakin muussa kielessä. Oppilas tuntee kohdekielen kielitiedon käsitteitä ja osaa käyttää niitä kielitaitonsa kehittämiseen.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa tehdä johtopäätöksiä kohdekielen säännönmukaisuuksista. Oppilas osaa kertoa, miten sama asia ilmaistaan kohdekielessä ja jossakin muussa kielessä. Oppilas osaa kertoa kohdekielen keskeisistä kielitiedon käsitteistä ja käyttää niitä kielitaitonsa kehittämiseen.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa tehdä joitakin johtopäätöksiä kohdekielen säännönmukaisuuksia. Oppilas osaa antaa joitakin esimerkkejä siitä, miten sama asia ilmaistaan kohdekielessä ja jossakin muussa kielessä. Oppilas osaa antaa joitakin esimerkkejä kohdekielen kielitiedon käsitteistä ja käyttää niitä kielitaitonsa kehittämiseen.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa tehdä havaintoja joistakin kohdekielen säännönmukaisuuksista.

Kielenopiskelutaidot
T4 rohkaista oppilasta asettamaan tavoitteita, hyödyntämään monipuolisia tapoja oppia kieliä ja arvioimaan oppimistaan itsenäisesti ja yhteistyössä sekä ohjata oppilasta myönteiseen vuorovaikutukseen, jossa tärkeintä on viestin välittyminen
Paikallinen tarkennus
Laaja-alainen osaaminenL1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen-Opitaan tunnistamaan omat vahvuudet ja haasteet kielenoppijana ja asettamaan omia tavoitteitaL3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot-Kehitetään sosiaalisia taitoja esim. vertaisoppimisen kauttaSisällötS2Opitaan asettamaan tavoitteita ja kokeillaan erilaisia oppilaita motivoivia tapoja oppia kieltä itsenäisesti ja yhteistyössä. Ymmärretään teknologian merkitys omassa kielen opiskelussa.Harjoitellaan yhdessä oppimisen taitoa ja kannustavaa vuorovaikutusta ryhmässä.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii asettamaan tavoitteita kielten opiskelulle ja reflektoimaan oppimistaan itsenäisesti ja yhdessä muiden kanssa. Oppilas käyttää erilaisia tapoja oppia kieliä ja löytää niistä itselleen tehokkaimmat. Oppilas oppii tapoja toimia vuorovaikutuksessa rakentavasti.
Tavoitteiden asettaminen, opiskelustrategioiden hyödyntäminen, oppimisen reflektointi ja vuorovaikutuksessa toimimisen tapojen hahmottaminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa käyttää monipuolisia itselle sopivia tapoja oppia kohdekieltä. Oppilas osaa vertailla ja pohtia tapoja toimia rakentavasti vuorovaikutustilanteissa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa käyttää keskeisimpiä itselle sopivia tapoja oppia kohdekieltä. Oppilas osaa vertailla tapoja toimia rakentavasti vuorovaikutustilanteissa

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa käyttää yleisimpiä itselle sopivia kielenoppimistapoja. Oppilas osaa kuvata joitakin tapoja toimia rakentavasti vuorovaikutuksessa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa käyttää joitakin itselle sopivia kielenoppimistapoja. Oppilas osaa antaa joitakin esimerkkejä tavoista toimia rakentavasti vuorovaikutuksessa.

T5 tukea oppilaan itsenäisyyttä ja taitoa soveltaa luovasti kielitaitoaan sekä kehittää elinikäisen kieltenopiskelun valmiuksiaan
Paikallinen tarkennus
Laaja-alainen osaaminenL1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen-Tuetaan oppilaan kasvua aktiiviseksi ja oma-aloitteiseksi kielen oppijaksi-Ohjataan oppilasta käyttämään kohdekieltä myös vapaa-ajan yhteyksissä-Ymmärretään kohde kielen osaamisen merkitys jatko-opintojen ja työn kannaltaSisällötS2Tutustutaan erilaisiin oppimisympäristöihin ja opitaan löytämään tarkoituksenmukaisia työkaluja oppimisen tueksi.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii soveltamaan ja kehittämään kielitaitoaan itsenäisesti myös koulun päätyttyä. Oppilas oppii hyödyntämään ympäristönsä kielellisiä virikkeitä. Oppilaalle kehittyy luottamus itseensä kielenoppijana.
Jatkuvan kielenopiskelun valmiuksien kehittyminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa pohtia ja vertailla erilaisia mahdollisuuksia soveltaa ja kehittää kohdekielen taitoaan myös koulun päätyttyä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa vertailla erilaisia mahdollisuuksia soveltaa ja kehittää kohdekielen taitoaan myös koulun päätyttyä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa kuvailla mahdollisuuksia kehittää kohdekielen taitoaan myös koulun päätyttyä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa antaa joitakin esimerkkejä mahdollisuuksista kehittää kohdekielen taitoaan.

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa
T6 rohkaista oppilasta harjoittelemaan monenlaisia jokapäiväisiä viestintätilanteita sekä toimimaan niissä aloitteellisesti
Paikallinen tarkennus
Laaja-alainen osaaminenL4 Monilukutaito-Harjoitellaan itsensä ilmaisemista erilaisissa yhteyksissä ja ympäristöissä-Ymmärretään, että viestinnän keinot vaihtelevat tavoitteen ja kontekstin mukaanSisällötS3Harjoitellaan arkipäiväisissä vuorovaikutustilanteissa tarvittavia rakenteita ja fraaseja, lähtökohtana oppilaan oma elämänpiiri, ja harjoitellaan niiden soveltamista uusissa tilanteissa.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii toimimaan jokapäiväisissä viestintätilanteissa aloitteellisesti.
Vuorovaikutus erilaisissa tilanteissa

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Taitotaso A2.2/B1.1 Oppilas selviää melko vaivattomasti monista jokapäiväisistä viestintätilanteista. Oppilas pystyy olemaan aloitteellinen monenlaisissa viestintätilanteissa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Taitotaso A2.2 Oppilas selviää jo kohtalaisesti monenlaisista jokapäiväisistä viestintätilanteista. Oppilas pystyy enenevässä määrin olemaan aloitteellinen viestintätilanteessa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Taitotaso A2.1 Oppilas pystyy vaihtamaan ajatuksia tai tietoja tutuissa ja jokapäiväisissä tilanteissa sekä toisinaan ylläpitämään viestintätilannetta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Taitotaso A1.2 Oppilas selviytyy satunnaisesti yleisimmin toistuvista, rutiininomaisista viestintätilanteista tukeutuen vielä enimmäkseen viestintäkumppaniin.

T7 ohjata oppilasta olemaan aktiivinen viestintätilanteessa sekä syventämään taitoaan käyttää kohdekielisiä viestinnän keinoja, vakiintuneita fraaseja, kierto- ja täyteilmauksia ja muuta kompensaatiota
Paikallinen tarkennus
Laaja-alainen osaaminenL4 Monilukutaito-Opitaan viestintästrategioita monipuolisen, myös autenttisen, materiaalin kautta-Harjoitellaan viestintästrategioita (tuottamisstrategiat, välttämisstrategiat, saavutusstrategiat, vuorovaikutusstrategiat) erilaisissa yhteyksissäSisällötS3Kannustetaan rohkeuteen sellaisissakin viestintätilanteissa, joissa ei ymmärrä kaikkea. Opitaan pyytämään selvennystä ja toistoa.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii toimimaan aktiivisesti viestintätilanteessa. Oppilas oppii hyödyntämään viestintästrategioita.
Viestintästrategioiden käyttö

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Taitotaso A2.2/B1.1 Oppilas osallistuu enenevässä määrin viestintään, osaa pyytää tarkennusta avainsanoista ja varmistaa, onko viestintäkumppani ymmärtänyt viestin. Oppilas osaa satunnaisesti kiertää tai korvata tuntemattoman sanan tai muotoilla viestinsä uudelleen.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Taitotaso A2.2 Oppilas osallistuu enenevässä määrin viestintään käyttäen tarvittaessa vakiosanontoja pyytäessään tarkennusta avainsanoista. Oppilas joutuu pyytämään toistoa tai selvennystä silloin tällöin ja käyttää esim. lähikäsitettä tai yleisempää käsitettä, kun ei tiedä täsmällistä (koira/eläin tai talo/mökki)

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Taitotaso A2.1 Oppilas osallistuu enenevässä määrin viestintään turvautuen harvemmin ei-kielellisiin ilmaisuihin. Oppilas joutuu pyytämään toistoa tai selvennystä melko usein ja osaa jonkin verran soveltaa viestintäkumppanin ilmaisuja omassa viestinnässään.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Taitotaso A1.2 Oppilas tukeutuu viestinnässään kaikkein keskeisimpiin sanoihin ja ilmauksiin. Oppilas tarvitsee paljon apukeinoja. Oppilas osaa pyytää toistamista tai hidastamista.

T8 ohjata oppilasta kiinnittämään huomiota kulttuurisesti sopivaan kielenkäyttöön viestinnässä, johon liittyy mielipiteiden ja asenteiden esiin tuomista
Paikallinen tarkennus
Laaja-alainen osaaminenL2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisu-Syvennetään taitoa toimia vuorovaikutustilanteissa kulttuuriin sopivalla tavallaSisällötS3Vertaillaan Suomen ja kohdekielisten maiden erilaisia, kulttuurisidonnaisia viestintätapoja.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii käyttämään kohdekieltä kulttuurisesti sopivalla tavalla viestinnässä.
Viestinnän kulttuurinen sopivuus

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Taitotaso A2.2/B1.1 Oppilas osaa käyttää kieltä erilaisiin tarkoituksiin. Oppilas pystyy keskustelemaan kohteliaasti käyttäen tavanomaisia ilmauksia ja perustason viestintärutiineja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Taitotaso A2.2 Oppilas osaa käyttää kieltä yksinkertaisella tavalla kaikkein keskeisimpiin tarkoituksiin, kuten tiedonvaihtoon sekä mielipiteiden ja asenteiden asianmukaiseen ilmaisemiseen. Oppilas pystyy keskustelemaan kohteliaasti käyttäen tavanomaisia ilmauksia ja perustason viestintärutiineja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Taitotaso A2.1 Oppilas selviytyy lyhyistä sosiaalisista tilanteista ja osaa käyttää yleisimpiä kohteliaita tervehdyksiä ja puhuttelumuotoja, esittää kohteliaasti esimerkiksi pyyntöjä, kutsuja, ehdotuksia ja anteeksipyyntöjä ja vastata sellaisiin.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Taitotaso A1.2 Oppilas osaa käyttää muutamia kaikkein yleisimpiä kielelle ominaisia kohteliaisuuden ilmauksia rutiininomaisissa sosiaalisissa kontakteissa.

Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä
T9 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia tulkita erilaisia tekstejä, myös selväpiirteisiä asiatekstejä, joista hankitaan tietoa, ja ohjata käyttämään tulkinnassa päättelytaitoa ja keskeisen sisällön ymmärtämistä
Paikallinen tarkennus
Laaja-alainen osaaminenL4 Monilukutaito-Kriittistä lukutaitoa kehitetään edelleen oppilaille merkityksellisissä kulttuurisissa yhteyksissäSisällötS3Harjoitellaan oppilaan omaan elämänpiiriin liittyvien puhuttujen ja kirjoitettujen tekstien tulkintaa.Harjoitellaan avainsanojen löytämistä liittyen esim. kotiin, perheeseen, harrastuksiin
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii tulkitsemaan puhuttuja ja kirjoitettuja tekstejä. Oppilas oppii tekstien ymmärtämisstrategioita.
Tekstien tulkintataidot

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Taitotaso A2.2/B1.1 Oppilas pystyy seuraamaan selväpiirteisen asiapuheen pääajatusta, tunnistaa usein ympärillään käytävän keskustelun aiheen, ymmärtää pääasiat tuttua sanastoa sisältävästä yleiskielisestä tekstistä tai hitaasta puheesta. Oppilas osaa päätellä tuntemattomien sanojen merkityksiä asiayhteydestä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Taitotaso A2.2 Oppilas pystyy seuraamaan hyvin summittaisesti selväpiirteisen asiapuheen pääkohtia, tunnistaa usein ympärillään käytävän keskustelun aiheen, ymmärtää pääasiat tuttua sanastoa sisältävästä yleiskielisestä tekstistä tai hitaasta puheesta. Oppilas osaa päätellä tuntemattomien sanojen merkityksiä asiayhteydestä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Taitotaso A2.1 Oppilas ymmärtää helppoja, tuttua sanastoa ja ilmaisuja sekä selkeää puhetta sisältäviä tekstejä. Oppilas ymmärtää lyhyiden, yksinkertaisten, itseään kiinnostavien viestien ydinsisällön ja tekstin pääajatukset tuttua sanastoa sisältävästä, ennakoitavasta tekstistä. Oppilas pystyy hyvin yksinkertaiseen päättelyyn asiayhteyden tukemana.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Taitotaso A1.2 Oppilas ymmärtää harjoiteltua, tuttua sanastoa ja ilmaisuja sisältävää muutaman sanan mittaista kirjoitettua tekstiä ja hidasta puhetta. Oppilas tunnistaa tekstistä yksittäisiä tietoja.

Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä
T10 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia tuottaa puhetta ja kirjoitusta aihepiirejä laajentaen sekä kiinnittäen huomiota myös keskeisiin rakenteisiin ja ääntämisen perussääntöihin
Paikallinen tarkennus
Laaja-alainen osaaminenL5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen-Hyödynnetään teknologiaa apuvälineenä omassa tuottamisessa-Käytetään teknologiaa yhteistoiminnallisessa tuottamisessaSisällötS3Laajennetaan sanaston ja rakenteiden hallintaa ja opetellaan lisää kohdekielen keskeisiä fraaseja ja idiomeja.Harjoitellaan ääntämisen perussääntöjä ja niiden soveltamista uusissa tilanteissa.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii ilmaisemaan itseään suullisesti ja kirjallisesti käyttäen kohdekielen keskeistä sanastoa ja keskeisiä rakenteita. Oppilas oppii ääntämään ymmärrettävästi.
Tekstien tuottamistaidot

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Taitotaso A2.2 Oppilas osaa kuvata luettelomaisesti (ikäkaudelleen tyypillisiä) jokapäiväiseen elämään liittyviä asioita käyttäen tavallista sanastoa ja joitakin idiomaattisia ilmauksia sekä perustason rakenteita ja joskus hiukan vaativampiakin. Oppilas osaa soveltaa joitakin ääntämisen perussääntöjä muissakin kuin harjoitelluissa ilmauksissa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Taitotaso A2.1 Oppilas pystyy kertomaan jokapäiväisistä ja konkreettisista sekä itselleen tärkeistä asioista käyttäen yksinkertaisia lauseita ja konkreettista sanastoa. Oppilas osaa helposti ennakoitavan perussanaston ja monia keskeisimpiä rakenteita. Oppilas osaa soveltaa joitakin ääntämisen perussääntöjä muissakin kuin harjoitelluissa ilmauksissa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Taitotaso A1.3 Oppilas osaa rajallisen määrän lyhyitä, ulkoa opeteltuja ilmauksia, keskeistä sanastoa ja perustason lauserakenteita. Oppilas pystyy kertomaan arkisista ja itselleen tärkeistä asioista käyttäen suppeaa ilmaisuvarastoa ja kirjoittamaan yksinkertaisia viestejä sekä ääntää harjoitellut ilmaisut ymmärrettävästi.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Taitotaso A1.1 Oppilas osaa ilmaista itseään puheessa hyvin suppeasti käyttäen harjoiteltuja sanoja ja opeteltuja vakioilmaisuja. Oppilas ääntää joitakin harjoiteltuja ilmauksia ymmärrettävästi ja osaa kirjoittaa joitakin erillisiä sanoja ja sanontoja.

Sisällöt

S1 Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen

Opetussuunnitelman perusteet

Rakennetaan ymmärrystä maailman moni- ja rinnakkaiskielisyydestä sekä kielellisistä oikeuksista. Otetaan selkoa niiden maiden tai alueiden kulttuureista ja elämänmuodoista, joissa opiskeltavaa kieltä puhutaan. Käytetään sellaisia kielitiedon käsitteitä, jotka auttavat oppilaita kielten välisessä vertailussa ja kohdekielen opiskelussa. Hankitaan tarvittaessa tietoa kyseisen kielen päävarianteista.

S2 Kielenopiskelutaidot

Opetussuunnitelman perusteet

Vahvistetaan edelleen kielenopiskelutaitoja. Harjoitellaan oppimateriaalin monipuolista käyttöä, sanastojen käyttöä, kokonaisuuksien hahmottamista, ryhmittelyä ja tiedon hakemista.

S3 Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa, taito tulkita tekstejä, taito tuottaa tekstejä

Opetussuunnitelman perusteet

Sisältöjä yhdessä valittaessa näkökulmana on nuoren toiminta kohdekielellä eri yhteisöissä ja maailmassa, ajankohtaisuus, oppilaiden kiinnostuksen kohteet, suuntautuminen toisen asteen opintoihin sekä tutustuminen nuorten työelämässä ja opiskelussa tarvittavaan kielitaitoon. Lisäksi otetaan huomioon opiskeltavan kielen maantieteellinen levinneisyys ja asema sekä kielialueen elämänmuoto. Sanastoa ja rakenteita opetellaan monenlaisista teksteistä, kuten kertovista, kuvaavista tai vaikuttavista teksteistä.. Havainnoidaan ja harjoitellaan runsaasti erilaisia vuorovaikutustilanteita eri viestintäkanavia hyödyntäen.

ePerusteet