Historia

Opetussuunnitelman perusteet

Historian opetuksessa palautteella pyritään rohkaisemaan oppilaita omiin tulkintoihin ja näkemystensä argumentointiin. Kirjallisten tehtävien ohella arvioinnissa on otettava huomioon oppilaiden monimuotoiset työskentelyn ja osaamisen osoittamisen tavat. Sisältöjen muistamisen sijasta arvioinnissa kiinnitetään huomiota tiedon soveltamiseen ja historiallisen ajattelun hallintaan.

Päättöarviointi sijoittuu siihen lukuvuoteen, jona historian opiskelu päättyy kaikille yhteisenä oppiaineena vuosiluokilla 7, 8 tai 9 paikallisessa opetussuunnitelmassa päätetyn ja kuvatun tuntijaon mukaisesti. Päättöarviointi kuvaa sitä, kuinka hyvin ja missä määrin oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut historian oppimäärän tavoitteet. Päättöarvosanan muodostamisessa otetaan huomioon kaikki perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa määritellyt historian tavoitteet ja niihin liittyvät päättöarvioinnin kriteerit riippumatta siitä, mille vuosiluokalle 7, 8 tai 9 yksittäinen tavoite on asetettu paikallisessa opetussuunnitelmassa. Päättöarvosana on historian tavoitteiden ja kriteerien perusteella muodostettu kokonaisarviointi. Oppilas on saavuttanut oppimäärän tavoitteet tietyn arvosanan mukaisesti, kun oppilaan osaaminen vastaa pääosin kyseisen arvosanan kriteereissä kuvattua osaamisen tasoa. Paremman osaamisen tason saavuttaminen jonkin tavoitteen osalta voi kompensoida hylätyn tai heikomman suoriutumisen jonkin muun tavoitteen osalta. Työskentelyn arviointi sisältyy historian päättöarviointiin ja siitä muodostettavaan päättöarvosanaan.

Paikallinen opetussuunnitelma

Historian opetuksessa palautteella pyritään rohkaisemaan oppilaita omiin tulkintoihin ja näkemystensä argumentointiin. Kirjallisten tehtävien ohella arvioinnissa on otettava huomioon oppilaiden monimuotoiset työskentelyn ja osaamisen osoittamisen tavat. Sisältöjen muistamisen sijasta arvioinnissa kiinnitetään huomiota tiedon soveltamiseen ja historiallisen ajattelun hallintaan.

Päättöarviointi sijoittuu siihen lukuvuoteen, jona historian opiskelu päättyy kaikille yhteisenä oppiaineena vuosiluokilla 7, 8 tai 9 paikallisessa opetus-suunnitelmassa päätetyn ja kuvatun tuntijaon mukaisesti. Päättöarviointi kuvaa sitä, kuinka hyvin ja missä määrin oppilas on opiskelun päättyessä saa-vuttanut historian oppimäärän tavoitteet. Päättöarvosanan muodostamisessa otetaan huomioon kaikki perusopetuksen opetussuunnitelman perusteis-sa määritellyt historian tavoitteet ja niihin liittyvät päättöarvioinnin kriteerit riippumatta siitä, mille vuosiluokalle 7, 8 tai 9 yksittäinen tavoite on asetet-tu paikallisessa opetussuunnitelmassa. Päättöarvosana on historian tavoitteiden ja kriteerien perusteella muodostettu kokonaisarviointi. Oppilas on saavuttanut oppimäärän tavoitteet tietyn arvosanan mukaisesti, kun oppilaan osaaminen vastaa pääosin kyseisen arvosanan kriteereissä kuvattua osaamisen tasoa. Paremman osaamisen tason saavuttaminen jonkin tavoitteen osalta voi kompensoida hylätyn tai heikomman suoriutumisen jonkin muun tavoitteen osalta. Työskentelyn arviointi sisältyy historian päättöarviointiin ja siitä muodostettavaan päättöarvosanaan.

Tavoitteet

Tavoite Arvioinnin kohde Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi
Merkitys, arvot ja asenteet
T1 vahvistaa oppilaan kiinnostusta historiasta tiedonalana ja identiteettiä rakentavana oppiaineena
Paikallinen tarkennus
SisällötS1 Teollisuusyhteiskunnan synty ja kehittyminen:• Perehdytään ilmiöön, joka on muuttanut ihmisen elämää, ihmisen ja luonnon suhdetta sekä maailmaa.S2 Ihmiset muuttavat maailmaa• Tutustutaan yhteiskunnallisiin aatteisiin, niiden merkitykseen ja seurauksiin sekä siihen, miten ihmiset ovat pystyneet vaikuttamaan omana aikanaan.S3 Suomea luodaan, rakennetaan ja puolustetaan:• Perehdytään kulttuurin merkitykseen identiteetin rakentamisessa autonomian ajalla.S4 Suurten sotien aika:• Perehdytään ensimmäiseen maailmansotaan ja sodasta selviytymiseen erityisesti tavallisten ihmisten ja ihmisoikeuskysymysten näkökulmasta.S6 Nykyisen maailmanpolitiikan juuret:• Perehdytään imperialismiin ja sen seurauksiin.Laaja-alainen osaaminenL1 Ajattelu ja oppimaan oppiminenOppilas oppii historian käsitteitä, erilaisten lähteiden ja näkökulmien tulkintaa sekä vertailua. Tavoitteena on ohjata oppilaita oivallusten tekemiseen, kriittiseen ajatteluun ja asioiden välisten vuorovaikutussuhteiden huomaamiseen.Ajattelun taitoja kehitetään luomalla monimuotoisia tilaisuuksia itsenäiseen ja yhteiseen ongelmanratkaisuun, argumentointiin, päättelyyn ja johtopäätösten tekemiseen.Historian opetuksessa syvennetään taitoa asettaa kysymyksiä ja hakea niihin vastauksia yhteistyössä muiden kanssa erilaisia tietolähteitä ja apuvälineitä hyödyntäen.L2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisuHistoriassa tuetaan oman oppilaiden oman kulttuuri-identiteetin muodostumista ja kulttuurisesti kestävää elämäntapaa, joka perustuu ihmisoikeuksien kunnioittamiselle.Oppilasta ohjataan tuntemaan ja arvostamaan omaa kulttuuriperintöään sekä pohtimaan omaa paikkaansa sukupolvien ketjussa. Historian avulla tutustutaan oman kouluyhteisön ja lähialueen kulttuuriin ennen ja nyt.Oppilas perehtyy erilaisten kulttuurien alkuperään ja kehitykseen. Tämä tarjoaa hyvän mahdollisuuden oppilaiden kulttuuriseen vuorovaikutukseen ja ilmaisuun sekä keskinäisen ymmärryksen ja arvostuksen lisäämiseen. Helsingin moninaiset kulttuuriset lähtökohdat nähdään positiivisena voimavarana ja arjen kulttuuria kohtaamisia hyödynnetään kaikessa historian opiskelussa.L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidotOppilas oppii eläytymään ja ymmärtämään menneisyyden ihmisten toimintaa, ajattelua ja selviytymistä eri historiallisina aikoina. Oppilas ymmärtää olevansa osa tätä jatkumoa.Historian avulla oppilas pääsee pohtimaan menneisyyden ja nykyisyyden ihmisten valintojen merkityksen kestävän tulevaisuuden kannalta.Oppilas hankkii tietoa teknologian kehityksestä ja vaikutuksista eri elämänalueilla. Historian opiskelun avulla oppilasta opastetaan tietotekniikan monipuoliseen hyödyntämiseen sekä vastuullisen ja turvalliseen käyttöön.L4 MonilukutaitoOppilaita ohjataan monilukutaitoisuuden syventämiseen laajentamalla tekstien kirjoa (esim. sanalliset tekstit, kaaviot, tilastot ja kuvat). Oppilaiden taitoa hakea tietoa, lukea, arvioida, tulkita ja vertailla monenlaisia tekstejä syvennetään. Helsingin kulttuurista moninaisuutta hyödynnetään tekstien ja kuvien valinnassa sekä niiden tulkinnassa.Oppilaita kannustetaan hyödyntämään monipuolisesti erilaisia tiedon lähteitä. Oppilaita ohjataan myös erilaisten haku- ja kirjastopalveluiden käyttöön.Oppilaita ohjataan omakohtaiseen työskentelyyn eri medioiden parissa koulutyössä ja vapaa-ajallaan. Erilaisten tekstien ja esitysten tuottaminen edistää monilukutaidon kehittymistä.L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminenOppilaita ohjataan monipuoliseen tiedon hankintaan ja tuottamiseen sekä tietolähteiden monipuoliseen käyttöön tutkivan ja luovan työskentelyn pohjana. Oppilas löytää itselleen sopivia oppimisstrategioita ja työtapoja.Oppilas syventää osaamistaan erilaisten tekstien tuottamiseen ja käsittelyyn sekä kuvallisen materiaalin tekemiseen eri välineillä.Oppilaita ohjataan tietotekniikan vastuulliseen ja turvalliseen hyödyntämiseen. Oppilaita opastetaan käyttämään erilaisia viestintäkanavia. Tieto- ja viestintäteknologian osaamista voidaan harjoitella myös kansainvälisessä vuorovaikutuksessa.L6 Työelämätaidot ja yrittäjyysHistorian opetuksessa edistetään oppilaiden kiinnostusta ja myönteistä asennetta työtä ja työelämää kohtaan sekä vahvistetaan siihen liittyvää historiallista tietopohjaa. Oppilaita ohjataan tuntemaan lähialueen, Helsingin ja Suomen elinkeinoelämän historiaa ja erityspiirteitä. Yhteistyö lähellä toimivien yritysten ja järjestöjen kanssa rikastuttaa opiskelua.Historian työtapojen avulla oppilas harjoittelee myös työelämässä ja yrittämisessä tarvittavia taitoja, joita ovat esimerkiksi yhteistyö, vastuullinen ja pitkäjänteinen työskentely, tutkimuksellinen ote, syy-seuraus-suhteet ja työn tulosten arviointi. Samalla oppilaita kannustetaan oma-aloitteisuuteen ja yritteliäisyyteen sekä näkemään niiden merkityksen yhteiskunnan kannalta.L7 Osallistuminen‚ vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminenOpetuksessa vahvistetaan ja syvennetään oppilaiden kiinnostusta yhteiskunnallisia asioita ja vaikuttamista kohtaan. Omassa luokkayhteisössään, eri opiskelutilanteissa ja kouluyhteisössä oppilas pääsee harjoittelemaan osallistumista ja yhteiskunnallista vaikuttamista.Oppilas oppii ymmärtämään yhteiskuntajärjestelmän merkityksen yksilön mahdollisten valintojen ja toiminnan kannalta.Oppilas oppii ymmärtämään ihmisen roolia ympäristön muokkaajana menneisyydestä nykypäivään.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas kiinnostuu historiasta tiedonalana ja sen merkityksestä identiteetille.
Tiedon hankkiminen menneisyydestä
T2 aktivoida oppilasta hankkimaan historiallista tietoa sekä arvioimaan tiedonlähteiden luotettavuutta

Oppilas oppii hankkimaan historiallista tietoa ja arvioimaan tiedonlähteiden luotettavuutta sekä ymmärtämään, että historiallista tietoa voi tulkita eri tavoin.
Historiatiedon hankkiminen ja lähteiden tulkinnallisuuden ymmärtäminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas käyttää erilaisia lähteitä ja erottaa tutkittavaan ilmiöön liittyvät lähteet muista lähteistä. Oppilas selittää, miten samoista lähteistä voi teh-dä erilaisia tulkintoja, ja arvioi tulkintojen mahdollisia puutteita.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas hankkii historian tapahtumaan tai ilmiöön liittyvää tietoa erilaisista lähteistä sekä erottelee vähemmän ja enemmän luotettavia lähteitä ja tulkintoja toisistaan.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas hankkii historian tapahtumaan tai ilmiöön liittyvää tietoa erilaisista lähteistä sekä tunnistaa lähteiden luotettavuudessa ja esi-tetyissä tulkinnoissa eroja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas löytää ohjatusti historian tapahtumaan tai ilmiöön liittyvää informaatiota hänelle annetusta lähteestä. Oppilas tunnistaa opettajan ohjaamana, että samasta ilmiöstä tai lähteestä esiintyy erilaisia tulkintoja.

T3 auttaa oppilasta ymmärtämään, että historiallista tietoa voidaan tulkita eri tavoin

Oppilas käyttää erilaisia lähteitä-ja erottaa tutkittavaan ilmiöön liittyvät lähteet muista lähteistä. Oppilas selittää, miten samoista lähteistä voi tehdä erilaisia tulkintoja, ja arvioi tulkintojen mahdollisia puutteita.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas hankkii historian tapahtumaan tai ilmiöön liittyvää tietoa erilaisista lähteistä sekä erottelee vähemmän ja enemmän luotettavia lähteitä ja tulkintoja toisistaan.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas hankkii historian tapahtumaan tai ilmiöön liittyvää tietoa erilaisista lähteistä sekä tunnistaa lähteiden luotettavuudessa ja esitetyissä tulkinnoissa eroja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas löytää ohjatusti historian tapahtumaan tai ilmiöön liittyvää informaatiota hänelle annetusta lähteestä. Oppilas tunnistaa opettajan ohjaamana, että samasta ilmiöstä tai lähteestä esiintyy erilaisia tulkintoja.

Historian ilmiöiden ymmärtäminen
T4 vahvistaa oppilaan kykyä ymmärtää historiallista aikaa ja siihen liittyviä käsitteitä
Paikallinen tarkennus
SisällötS1 Teollisuusyhteiskunnan synty ja kehittyminen:• Perehdytään ilmiöön, joka on muuttanut ihmisen elämää, ihmisen ja luonnon suhdetta sekä maailmaa.S2 Ihmiset muuttavat maailmaa• Tutustutaan yhteiskunnallisiin aatteisiin, niiden merkitykseen ja seurauksiin sekä siihen, miten ihmiset ovat pystyneet vaikuttamaan omana aikanaan.S3 Suomea luodaan, rakennetaan ja puolustetaan:• Perehdytään kulttuurin merkitykseen identiteetin rakentamisessa autonomian ajalla.S4 Suurten sotien aika:• Perehdytään ensimmäiseen maailmansotaan ja sodasta selviytymiseen erityisesti tavallisten ihmisten ja ihmisoikeuskysymysten näkökulmasta.S6 Nykyisen maailmanpolitiikan juuret:• Perehdytään imperialismiin ja sen seurauksiin.Laaja-alainen osaaminenL1 Ajattelu ja oppimaan oppiminenOppilas oppii historian käsitteitä, erilaisten lähteiden ja näkökulmien tulkintaa sekä vertailua. Tavoitteena on ohjata oppilaita oivallusten tekemiseen, kriittiseen ajatteluun ja asioiden välisten vuorovaikutussuhteiden huomaamiseen.Ajattelun taitoja kehitetään luomalla monimuotoisia tilaisuuksia itsenäiseen ja yhteiseen ongelmanratkaisuun, argumentointiin, päättelyyn ja johtopäätösten tekemiseen.Historian opetuksessa syvennetään taitoa asettaa kysymyksiä ja hakea niihin vastauksia yhteistyössä muiden kanssa erilaisia tietolähteitä ja apuvälineitä hyödyntäen.L2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisuHistoriassa tuetaan oman oppilaiden oman kulttuuri-identiteetin muodostumista ja kulttuurisesti kestävää elämäntapaa, joka perustuu ihmisoikeuksien kunnioittamiselle.Oppilasta ohjataan tuntemaan ja arvostamaan omaa kulttuuriperintöään sekä pohtimaan omaa paikkaansa sukupolvien ketjussa. Historian avulla tutustutaan oman kouluyhteisön ja lähialueen kulttuuriin ennen ja nyt.Oppilas perehtyy erilaisten kulttuurien alkuperään ja kehitykseen. Tämä tarjoaa hyvän mahdollisuuden oppilaiden kulttuuriseen vuorovaikutukseen ja ilmaisuun sekä keskinäisen ymmärryksen ja arvostuksen lisäämiseen. Helsingin moninaiset kulttuuriset lähtökohdat nähdään positiivisena voimavarana ja arjen kulttuuria kohtaamisia hyödynnetään kaikessa historian opiskelussa.L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidotOppilas oppii eläytymään ja ymmärtämään menneisyyden ihmisten toimintaa, ajattelua ja selviytymistä eri historiallisina aikoina. Oppilas ymmärtää olevansa osa tätä jatkumoa.Historian avulla oppilas pääsee pohtimaan menneisyyden ja nykyisyyden ihmisten valintojen merkityksen kestävän tulevaisuuden kannalta.Oppilas hankkii tietoa teknologian kehityksestä ja vaikutuksista eri elämänalueilla. Historian opiskelun avulla oppilasta opastetaan tietotekniikan monipuoliseen hyödyntämiseen sekä vastuullisen ja turvalliseen käyttöön.L4 MonilukutaitoOppilaita ohjataan monilukutaitoisuuden syventämiseen laajentamalla tekstien kirjoa (esim. sanalliset tekstit, kaaviot, tilastot ja kuvat). Oppilaiden taitoa hakea tietoa, lukea, arvioida, tulkita ja vertailla monenlaisia tekstejä syvennetään. Helsingin kulttuurista moninaisuutta hyödynnetään tekstien ja kuvien valinnassa sekä niiden tulkinnassa.Oppilaita kannustetaan hyödyntämään monipuolisesti erilaisia tiedon lähteitä. Oppilaita ohjataan myös erilaisten haku- ja kirjastopalveluiden käyttöön.Oppilaita ohjataan omakohtaiseen työskentelyyn eri medioiden parissa koulutyössä ja vapaa-ajallaan. Erilaisten tekstien ja esitysten tuottaminen edistää monilukutaidon kehittymistä.L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminenOppilaita ohjataan monipuoliseen tiedon hankintaan ja tuottamiseen sekä tietolähteiden monipuoliseen käyttöön tutkivan ja luovan työskentelyn pohjana. Oppilas löytää itselleen sopivia oppimisstrategioita ja työtapoja.Oppilas syventää osaamistaan erilaisten tekstien tuottamiseen ja käsittelyyn sekä kuvallisen materiaalin tekemiseen eri välineillä.Oppilaita ohjataan tietotekniikan vastuulliseen ja turvalliseen hyödyntämiseen. Oppilaita opastetaan käyttämään erilaisia viestintäkanavia. Tieto- ja viestintäteknologian osaamista voidaan harjoitella myös kansainvälisessä vuorovaikutuksessa.L6 Työelämätaidot ja yrittäjyysHistorian opetuksessa edistetään oppilaiden kiinnostusta ja myönteistä asennetta työtä ja työelämää kohtaan sekä vahvistetaan siihen liittyvää historiallista tietopohjaa. Oppilaita ohjataan tuntemaan lähialueen, Helsingin ja Suomen elinkeinoelämän historiaa ja erityspiirteitä. Yhteistyö lähellä toimivien yritysten ja järjestöjen kanssa rikastuttaa opiskelua.Historian työtapojen avulla oppilas harjoittelee myös työelämässä ja yrittämisessä tarvittavia taitoja, joita ovat esimerkiksi yhteistyö, vastuullinen ja pitkäjänteinen työskentely, tutkimuksellinen ote, syy-seuraus-suhteet ja työn tulosten arviointi. Samalla oppilaita kannustetaan oma-aloitteisuuteen ja yritteliäisyyteen sekä näkemään niiden merkityksen yhteiskunnan kannalta.L7 Osallistuminen‚ vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminenOpetuksessa vahvistetaan ja syvennetään oppilaiden kiinnostusta yhteiskunnallisia asioita ja vaikuttamista kohtaan. Omassa luokkayhteisössään, eri opiskelutilanteissa ja kouluyhteisössä oppilas pääsee harjoittelemaan osallistumista ja yhteiskunnallista vaikuttamista.Oppilas oppii ymmärtämään yhteiskuntajärjestelmän merkityksen yksilön mahdollisten valintojen ja toiminnan kannalta.Oppilas oppii ymmärtämään ihmisen roolia ympäristön muokkaajana menneisyydestä nykypäivään.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii ymmärtämään historiallista aikaa ja siihen liittyviä käsitteitä.
Kronologian ymmärtäminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas jäsentää historiallisten tapahtumien, ilmiöiden ja ajanjaksojen aikajärjestyksen ja ajallisia yhteyksiä. Oppilas käyttää aikaan liittyviä käsitteitä ja erittelee historian keskeisiin ajanjaksoihin liittyviä tapahtumia, henkilöitä ja ilmiöitä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas käyttää menneisyyteen liittyviä keskeisiä sisällöllisiä käsitteitä ja kuvaa tarkasteltavana olevalle historialliselle ajanjaksolle ominaisia piir-teitä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas muistaa menneisyyteen liittyviä keskeisiä sisällöllisiä käsitteitä ja antaa joitain esimerkkejä tarkasteltavana olevalle historialliselle ajanjaksolle ominaisista piirteistä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa historian keskeisiä sisällöllisiä käsitteitä ja pystyy opettajan ohjaamana suhteuttamaan ne ajallisesti toisiinsa.

T5 ohjata oppilasta ymmärtämään ihmisen toimintaan ja päätöksentekoon vaikuttaneita tekijöitä erilaisissa historiallisissa tilanteissa
Paikallinen tarkennus
SisällötS1 Teollisuusyhteiskunnan synty ja kehittyminen:• Perehdytään ilmiöön, joka on muuttanut ihmisen elämää, ihmisen ja luonnon suhdetta sekä maailmaa.S2 Ihmiset muuttavat maailmaa• Tutustutaan yhteiskunnallisiin aatteisiin, niiden merkitykseen ja seurauksiin sekä siihen, miten ihmiset ovat pystyneet vaikuttamaan omana aikanaan.S3 Suomea luodaan, rakennetaan ja puolustetaan:• Perehdytään kulttuurin merkitykseen identiteetin rakentamisessa autonomian ajalla.S4 Suurten sotien aika:• Perehdytään ensimmäiseen maailmansotaan ja sodasta selviytymiseen erityisesti tavallisten ihmisten ja ihmisoikeuskysymysten näkökulmasta.S6 Nykyisen maailmanpolitiikan juuret:• Perehdytään imperialismiin ja sen seurauksiin.Laaja-alainen osaaminenL1 Ajattelu ja oppimaan oppiminenOppilas oppii historian käsitteitä, erilaisten lähteiden ja näkökulmien tulkintaa sekä vertailua. Tavoitteena on ohjata oppilaita oivallusten tekemiseen, kriittiseen ajatteluun ja asioiden välisten vuorovaikutussuhteiden huomaamiseen.Ajattelun taitoja kehitetään luomalla monimuotoisia tilaisuuksia itsenäiseen ja yhteiseen ongelmanratkaisuun, argumentointiin, päättelyyn ja johtopäätösten tekemiseen.Historian opetuksessa syvennetään taitoa asettaa kysymyksiä ja hakea niihin vastauksia yhteistyössä muiden kanssa erilaisia tietolähteitä ja apuvälineitä hyödyntäen.L2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisuHistoriassa tuetaan oman oppilaiden oman kulttuuri-identiteetin muodostumista ja kulttuurisesti kestävää elämäntapaa, joka perustuu ihmisoikeuksien kunnioittamiselle.Oppilasta ohjataan tuntemaan ja arvostamaan omaa kulttuuriperintöään sekä pohtimaan omaa paikkaansa sukupolvien ketjussa. Historian avulla tutustutaan oman kouluyhteisön ja lähialueen kulttuuriin ennen ja nyt.Oppilas perehtyy erilaisten kulttuurien alkuperään ja kehitykseen. Tämä tarjoaa hyvän mahdollisuuden oppilaiden kulttuuriseen vuorovaikutukseen ja ilmaisuun sekä keskinäisen ymmärryksen ja arvostuksen lisäämiseen. Helsingin moninaiset kulttuuriset lähtökohdat nähdään positiivisena voimavarana ja arjen kulttuuria kohtaamisia hyödynnetään kaikessa historian opiskelussa.L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidotOppilas oppii eläytymään ja ymmärtämään menneisyyden ihmisten toimintaa, ajattelua ja selviytymistä eri historiallisina aikoina. Oppilas ymmärtää olevansa osa tätä jatkumoa.Historian avulla oppilas pääsee pohtimaan menneisyyden ja nykyisyyden ihmisten valintojen merkityksen kestävän tulevaisuuden kannalta.Oppilas hankkii tietoa teknologian kehityksestä ja vaikutuksista eri elämänalueilla. Historian opiskelun avulla oppilasta opastetaan tietotekniikan monipuoliseen hyödyntämiseen sekä vastuullisen ja turvalliseen käyttöön.L4 MonilukutaitoOppilaita ohjataan monilukutaitoisuuden syventämiseen laajentamalla tekstien kirjoa (esim. sanalliset tekstit, kaaviot, tilastot ja kuvat). Oppilaiden taitoa hakea tietoa, lukea, arvioida, tulkita ja vertailla monenlaisia tekstejä syvennetään. Helsingin kulttuurista moninaisuutta hyödynnetään tekstien ja kuvien valinnassa sekä niiden tulkinnassa.Oppilaita kannustetaan hyödyntämään monipuolisesti erilaisia tiedon lähteitä. Oppilaita ohjataan myös erilaisten haku- ja kirjastopalveluiden käyttöön.Oppilaita ohjataan omakohtaiseen työskentelyyn eri medioiden parissa koulutyössä ja vapaa-ajallaan. Erilaisten tekstien ja esitysten tuottaminen edistää monilukutaidon kehittymistä.L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminenOppilaita ohjataan monipuoliseen tiedon hankintaan ja tuottamiseen sekä tietolähteiden monipuoliseen käyttöön tutkivan ja luovan työskentelyn pohjana. Oppilas löytää itselleen sopivia oppimisstrategioita ja työtapoja.Oppilas syventää osaamistaan erilaisten tekstien tuottamiseen ja käsittelyyn sekä kuvallisen materiaalin tekemiseen eri välineillä.Oppilaita ohjataan tietotekniikan vastuulliseen ja turvalliseen hyödyntämiseen. Oppilaita opastetaan käyttämään erilaisia viestintäkanavia. Tieto- ja viestintäteknologian osaamista voidaan harjoitella myös kansainvälisessä vuorovaikutuksessa.L6 Työelämätaidot ja yrittäjyysHistorian opetuksessa edistetään oppilaiden kiinnostusta ja myönteistä asennetta työtä ja työelämää kohtaan sekä vahvistetaan siihen liittyvää historiallista tietopohjaa. Oppilaita ohjataan tuntemaan lähialueen, Helsingin ja Suomen elinkeinoelämän historiaa ja erityspiirteitä. Yhteistyö lähellä toimivien yritysten ja järjestöjen kanssa rikastuttaa opiskelua.Historian työtapojen avulla oppilas harjoittelee myös työelämässä ja yrittämisessä tarvittavia taitoja, joita ovat esimerkiksi yhteistyö, vastuullinen ja pitkäjänteinen työskentely, tutkimuksellinen ote, syy-seuraus-suhteet ja työn tulosten arviointi. Samalla oppilaita kannustetaan oma-aloitteisuuteen ja yritteliäisyyteen sekä näkemään niiden merkityksen yhteiskunnan kannalta.L7 Osallistuminen‚ vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminenOpetuksessa vahvistetaan ja syvennetään oppilaiden kiinnostusta yhteiskunnallisia asioita ja vaikuttamista kohtaan. Omassa luokkayhteisössään, eri opiskelutilanteissa ja kouluyhteisössä oppilas pääsee harjoittelemaan osallistumista ja yhteiskunnallista vaikuttamista.Oppilas oppii ymmärtämään yhteiskuntajärjestelmän merkityksen yksilön mahdollisten valintojen ja toiminnan kannalta.Oppilas oppii ymmärtämään ihmisen roolia ympäristön muokkaajana menneisyydestä nykypäivään.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii ymmärtämään ihmisen toimintaa ja päätöksentekoon vaikuttaneita tekijöitä erilaisissa historiallisissa tilanteissa.
Historiallinen empatia

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas asettautuu menneen ajan ihmisen asemaan, arvioi hänen toimintansa motiiveja sekä tarkastelee sitä, miten hänen sosiaalinen tai yhteiskunnallinen asemansa tai historiallinen konteksti vaikuttavat hänen toimintaansa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas tulkitsee ihmisten toimin-nan tarkoituspe-riä ja erittelee, miten ihmisten sosiaalinen ja yhteiskunnallinen asema tai historiallinen konteksti vaikuttavat hänen toimintaansa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas tunnistaa, miten ihmisten sosiaalinen ja yhteiskunnallinen asema vaikuttavat heidän tekojensa motiiveihin.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa, että ihmisillä on ollut erilaisia motiiveja toiminnalleen.

T6 auttaa oppilasta arvioimaan erilaisia syitä historiallisille tapahtumille ja ilmiöille
Paikallinen tarkennus
SisällötS1 Teollisuusyhteiskunnan synty ja kehittyminen:• Perehdytään ilmiöön, joka on muuttanut ihmisen elämää, ihmisen ja luonnon suhdetta sekä maailmaa.S2 Ihmiset muuttavat maailmaa• Tutustutaan yhteiskunnallisiin aatteisiin, niiden merkitykseen ja seurauksiin sekä siihen, miten ihmiset ovat pystyneet vaikuttamaan omana aikanaan.S3 Suomea luodaan, rakennetaan ja puolustetaan:• Perehdytään kulttuurin merkitykseen identiteetin rakentamisessa autonomian ajalla.S4 Suurten sotien aika:• Perehdytään ensimmäiseen maailmansotaan ja sodasta selviytymiseen erityisesti tavallisten ihmisten ja ihmisoikeuskysymysten näkökulmasta.S6 Nykyisen maailmanpolitiikan juuret:• Perehdytään imperialismiin ja sen seurauksiin.Laaja-alainen osaaminenL1 Ajattelu ja oppimaan oppiminenOppilas oppii historian käsitteitä, erilaisten lähteiden ja näkökulmien tulkintaa sekä vertailua. Tavoitteena on ohjata oppilaita oivallusten tekemiseen, kriittiseen ajatteluun ja asioiden välisten vuorovaikutussuhteiden huomaamiseen.Ajattelun taitoja kehitetään luomalla monimuotoisia tilaisuuksia itsenäiseen ja yhteiseen ongelmanratkaisuun, argumentointiin, päättelyyn ja johtopäätösten tekemiseen.Historian opetuksessa syvennetään taitoa asettaa kysymyksiä ja hakea niihin vastauksia yhteistyössä muiden kanssa erilaisia tietolähteitä ja apuvälineitä hyödyntäen.L2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisuHistoriassa tuetaan oman oppilaiden oman kulttuuri-identiteetin muodostumista ja kulttuurisesti kestävää elämäntapaa, joka perustuu ihmisoikeuksien kunnioittamiselle.Oppilasta ohjataan tuntemaan ja arvostamaan omaa kulttuuriperintöään sekä pohtimaan omaa paikkaansa sukupolvien ketjussa. Historian avulla tutustutaan oman kouluyhteisön ja lähialueen kulttuuriin ennen ja nyt.Oppilas perehtyy erilaisten kulttuurien alkuperään ja kehitykseen. Tämä tarjoaa hyvän mahdollisuuden oppilaiden kulttuuriseen vuorovaikutukseen ja ilmaisuun sekä keskinäisen ymmärryksen ja arvostuksen lisäämiseen. Helsingin moninaiset kulttuuriset lähtökohdat nähdään positiivisena voimavarana ja arjen kulttuuria kohtaamisia hyödynnetään kaikessa historian opiskelussa.L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidotOppilas oppii eläytymään ja ymmärtämään menneisyyden ihmisten toimintaa, ajattelua ja selviytymistä eri historiallisina aikoina. Oppilas ymmärtää olevansa osa tätä jatkumoa.Historian avulla oppilas pääsee pohtimaan menneisyyden ja nykyisyyden ihmisten valintojen merkityksen kestävän tulevaisuuden kannalta.Oppilas hankkii tietoa teknologian kehityksestä ja vaikutuksista eri elämänalueilla. Historian opiskelun avulla oppilasta opastetaan tietotekniikan monipuoliseen hyödyntämiseen sekä vastuullisen ja turvalliseen käyttöön.L4 MonilukutaitoOppilaita ohjataan monilukutaitoisuuden syventämiseen laajentamalla tekstien kirjoa (esim. sanalliset tekstit, kaaviot, tilastot ja kuvat). Oppilaiden taitoa hakea tietoa, lukea, arvioida, tulkita ja vertailla monenlaisia tekstejä syvennetään. Helsingin kulttuurista moninaisuutta hyödynnetään tekstien ja kuvien valinnassa sekä niiden tulkinnassa.Oppilaita kannustetaan hyödyntämään monipuolisesti erilaisia tiedon lähteitä. Oppilaita ohjataan myös erilaisten haku- ja kirjastopalveluiden käyttöön.Oppilaita ohjataan omakohtaiseen työskentelyyn eri medioiden parissa koulutyössä ja vapaa-ajallaan. Erilaisten tekstien ja esitysten tuottaminen edistää monilukutaidon kehittymistä.L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminenOppilaita ohjataan monipuoliseen tiedon hankintaan ja tuottamiseen sekä tietolähteiden monipuoliseen käyttöön tutkivan ja luovan työskentelyn pohjana. Oppilas löytää itselleen sopivia oppimisstrategioita ja työtapoja.Oppilas syventää osaamistaan erilaisten tekstien tuottamiseen ja käsittelyyn sekä kuvallisen materiaalin tekemiseen eri välineillä.Oppilaita ohjataan tietotekniikan vastuulliseen ja turvalliseen hyödyntämiseen. Oppilaita opastetaan käyttämään erilaisia viestintäkanavia. Tieto- ja viestintäteknologian osaamista voidaan harjoitella myös kansainvälisessä vuorovaikutuksessa.L6 Työelämätaidot ja yrittäjyysHistorian opetuksessa edistetään oppilaiden kiinnostusta ja myönteistä asennetta työtä ja työelämää kohtaan sekä vahvistetaan siihen liittyvää historiallista tietopohjaa. Oppilaita ohjataan tuntemaan lähialueen, Helsingin ja Suomen elinkeinoelämän historiaa ja erityspiirteitä. Yhteistyö lähellä toimivien yritysten ja järjestöjen kanssa rikastuttaa opiskelua.Historian työtapojen avulla oppilas harjoittelee myös työelämässä ja yrittämisessä tarvittavia taitoja, joita ovat esimerkiksi yhteistyö, vastuullinen ja pitkäjänteinen työskentely, tutkimuksellinen ote, syy-seuraus-suhteet ja työn tulosten arviointi. Samalla oppilaita kannustetaan oma-aloitteisuuteen ja yritteliäisyyteen sekä näkemään niiden merkityksen yhteiskunnan kannalta.L7 Osallistuminen‚ vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminenOpetuksessa vahvistetaan ja syvennetään oppilaiden kiinnostusta yhteiskunnallisia asioita ja vaikuttamista kohtaan. Omassa luokkayhteisössään, eri opiskelutilanteissa ja kouluyhteisössä oppilas pääsee harjoittelemaan osallistumista ja yhteiskunnallista vaikuttamista.Oppilas oppii ymmärtämään yhteiskuntajärjestelmän merkityksen yksilön mahdollisten valintojen ja toiminnan kannalta.Oppilas oppii ymmärtämään ihmisen roolia ympäristön muokkaajana menneisyydestä nykypäivään.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii arvioimaan erilaisia syitä historiallisille tapahtumille ja ilmiöille sekä analysoimaan historiallista muutosta ja jatkuvuutta.
Syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen historiassa sekä muutoksen ja jatkuvuuden ymmärtäminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas erottelee historiallisia tapahtumia tai ilmiöitä selittävät keskeiset tekijät vähemmän tärkeistä ja analysoi historiallisten tapahtumien syitä ja seurauksia (kuten välittömien ja pitkäkestoisten syiden merkitystä). Oppilas arvioi, miksi joillain elämänalueilla toimittiin ennen samoin tai toisin kuin nykyään ja miten tapahtuman tai ilmiön seuraukset vaikuttivat eri lailla eri asemassa oleviin ihmisiin ja ihmisryhmiin.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas ymmärtää, että historiassa selittäminen perustuu toimijoiden tarkoitusperien analysointiin. Oppilas ymmärtää, että historiallisilla tapahtumilla ja ilmiöillä on erilaisia syitä ja seurauksia, ja antaa niistä esimerkkejä. Oppilas erittelee, miksi joillain elämänalueilla toimittiin ennen toisin tai samoin kuin nykyään.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas tunnistaa, että historiassa selittäminen perustuu toimijoiden tarkoitusperien analysointiin. Oppilas tunnistaa syitä ja seurauksia historiallisille tapahtumille ja ilmiöille. Oppilas selittää yksilöllisesti ohjeistettuna, miksi joillain elämänalueilla toimittiin ennen toisin kuin nykyään.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa menneisyydestä asioita, jotka ovat muuttuneet tai pysyneet muuttumattomina. Oppilas nimeää muutokselle tai muuttumattomuudelle jonkin yksittäisen syyn.

T7 ohjata oppilasta analysoimaan historiallista muutosta ja jatkuvuutta

Historiallisen tiedon käyttäminen
T8 kannustaa oppilasta tulkintojen tekemiseen

Oppilas rohkaistuu tulkintojen tekemiseen.
T9 ohjata oppilasta selittämään ihmisen toiminnan tarkoitusperiä

Oppilas oppii selittämään ihmisen toiminnan tarkoitusperiä.
Ihmisen toiminnan selittäminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas selittää ihmisen toimin-nan motiiveja sekä sitä, miten ihmisten taustat ja historiallinen konteksti vaikuttavat niihin.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas esittää päätelmän, miten ihmisten taustat vaikuttavat heidän toi-mintansa motiiveihin.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas kuvailee, miten ihmisten taustat vaikuttavat heidän toimintansa motiiveihin.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osoittaa ohjatusti, miten ihmisen toimin-nan motiivi näkyy jossain historian tapahtumassa tai ilmiössä.

T10 ohjata oppilasta selittämään, miksi historiallista tietoa voidaan tulkita ja käyttää eri tavoin eri tilanteissa ja arvioimaan kriittisesti tulkintojen luotettavuutta
Paikallinen tarkennus
SisällötS1 Teollisuusyhteiskunnan synty ja kehittyminen:• Perehdytään ilmiöön, joka on muuttanut ihmisen elämää, ihmisen ja luonnon suhdetta sekä maailmaa.S2 Ihmiset muuttavat maailmaa• Tutustutaan yhteiskunnallisiin aatteisiin, niiden merkitykseen ja seurauksiin sekä siihen, miten ihmiset ovat pystyneet vaikuttamaan omana aikanaan.S3 Suomea luodaan, rakennetaan ja puolustetaan:• Perehdytään kulttuurin merkitykseen identiteetin rakentamisessa autonomian ajalla.S4 Suurten sotien aika:• Perehdytään ensimmäiseen maailmansotaan ja sodasta selviytymiseen erityisesti tavallisten ihmisten ja ihmisoikeuskysymysten näkökulmasta.S6 Nykyisen maailmanpolitiikan juuret:• Perehdytään imperialismiin ja sen seurauksiin.Laaja-alainen osaaminenL1 Ajattelu ja oppimaan oppiminenOppilas oppii historian käsitteitä, erilaisten lähteiden ja näkökulmien tulkintaa sekä vertailua. Tavoitteena on ohjata oppilaita oivallusten tekemiseen, kriittiseen ajatteluun ja asioiden välisten vuorovaikutussuhteiden huomaamiseen.Ajattelun taitoja kehitetään luomalla monimuotoisia tilaisuuksia itsenäiseen ja yhteiseen ongelmanratkaisuun, argumentointiin, päättelyyn ja johtopäätösten tekemiseen.Historian opetuksessa syvennetään taitoa asettaa kysymyksiä ja hakea niihin vastauksia yhteistyössä muiden kanssa erilaisia tietolähteitä ja apuvälineitä hyödyntäen.L2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisuHistoriassa tuetaan oman oppilaiden oman kulttuuri-identiteetin muodostumista ja kulttuurisesti kestävää elämäntapaa, joka perustuu ihmisoikeuksien kunnioittamiselle.Oppilasta ohjataan tuntemaan ja arvostamaan omaa kulttuuriperintöään sekä pohtimaan omaa paikkaansa sukupolvien ketjussa. Historian avulla tutustutaan oman kouluyhteisön ja lähialueen kulttuuriin ennen ja nyt.Oppilas perehtyy erilaisten kulttuurien alkuperään ja kehitykseen. Tämä tarjoaa hyvän mahdollisuuden oppilaiden kulttuuriseen vuorovaikutukseen ja ilmaisuun sekä keskinäisen ymmärryksen ja arvostuksen lisäämiseen. Helsingin moninaiset kulttuuriset lähtökohdat nähdään positiivisena voimavarana ja arjen kulttuuria kohtaamisia hyödynnetään kaikessa historian opiskelussa.L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidotOppilas oppii eläytymään ja ymmärtämään menneisyyden ihmisten toimintaa, ajattelua ja selviytymistä eri historiallisina aikoina. Oppilas ymmärtää olevansa osa tätä jatkumoa.Historian avulla oppilas pääsee pohtimaan menneisyyden ja nykyisyyden ihmisten valintojen merkityksen kestävän tulevaisuuden kannalta.Oppilas hankkii tietoa teknologian kehityksestä ja vaikutuksista eri elämänalueilla. Historian opiskelun avulla oppilasta opastetaan tietotekniikan monipuoliseen hyödyntämiseen sekä vastuullisen ja turvalliseen käyttöön.L4 MonilukutaitoOppilaita ohjataan monilukutaitoisuuden syventämiseen laajentamalla tekstien kirjoa (esim. sanalliset tekstit, kaaviot, tilastot ja kuvat). Oppilaiden taitoa hakea tietoa, lukea, arvioida, tulkita ja vertailla monenlaisia tekstejä syvennetään. Helsingin kulttuurista moninaisuutta hyödynnetään tekstien ja kuvien valinnassa sekä niiden tulkinnassa.Oppilaita kannustetaan hyödyntämään monipuolisesti erilaisia tiedon lähteitä. Oppilaita ohjataan myös erilaisten haku- ja kirjastopalveluiden käyttöön.Oppilaita ohjataan omakohtaiseen työskentelyyn eri medioiden parissa koulutyössä ja vapaa-ajallaan. Erilaisten tekstien ja esitysten tuottaminen edistää monilukutaidon kehittymistä.L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminenOppilaita ohjataan monipuoliseen tiedon hankintaan ja tuottamiseen sekä tietolähteiden monipuoliseen käyttöön tutkivan ja luovan työskentelyn pohjana. Oppilas löytää itselleen sopivia oppimisstrategioita ja työtapoja.Oppilas syventää osaamistaan erilaisten tekstien tuottamiseen ja käsittelyyn sekä kuvallisen materiaalin tekemiseen eri välineillä.Oppilaita ohjataan tietotekniikan vastuulliseen ja turvalliseen hyödyntämiseen. Oppilaita opastetaan käyttämään erilaisia viestintäkanavia. Tieto- ja viestintäteknologian osaamista voidaan harjoitella myös kansainvälisessä vuorovaikutuksessa.L6 Työelämätaidot ja yrittäjyysHistorian opetuksessa edistetään oppilaiden kiinnostusta ja myönteistä asennetta työtä ja työelämää kohtaan sekä vahvistetaan siihen liittyvää historiallista tietopohjaa. Oppilaita ohjataan tuntemaan lähialueen, Helsingin ja Suomen elinkeinoelämän historiaa ja erityspiirteitä. Yhteistyö lähellä toimivien yritysten ja järjestöjen kanssa rikastuttaa opiskelua.Historian työtapojen avulla oppilas harjoittelee myös työelämässä ja yrittämisessä tarvittavia taitoja, joita ovat esimerkiksi yhteistyö, vastuullinen ja pitkäjänteinen työskentely, tutkimuksellinen ote, syy-seuraus-suhteet ja työn tulosten arviointi. Samalla oppilaita kannustetaan oma-aloitteisuuteen ja yritteliäisyyteen sekä näkemään niiden merkityksen yhteiskunnan kannalta.L7 Osallistuminen‚ vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminenOpetuksessa vahvistetaan ja syvennetään oppilaiden kiinnostusta yhteiskunnallisia asioita ja vaikuttamista kohtaan. Omassa luokkayhteisössään, eri opiskelutilanteissa ja kouluyhteisössä oppilas pääsee harjoittelemaan osallistumista ja yhteiskunnallista vaikuttamista.Oppilas oppii ymmärtämään yhteiskuntajärjestelmän merkityksen yksilön mahdollisten valintojen ja toiminnan kannalta.Oppilas oppii ymmärtämään ihmisen roolia ympäristön muokkaajana menneisyydestä nykypäivään.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii selittämään, miksi historiallista tietoa voidaan tulkita ja käyttää eri tavoin eri tilanteissa, ja arvioimaan kriittisesti tulkintojen luotettavuutta.
Historiallisten tulkintojen selittäminen ja niiden luotettavuuden arvioiminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas selittää, miten historiatie-toa käytetään johonkin tarkoitukseen ja miten lähteiden tulkitsijan tausta voi vaikuttaa tulkinnan luotettavuuteen.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas kuvailee, miten historiatie-toa käytetään johonkin tarkoitukseen ja erittelee tulkintoihin sisältyvää puolueellisuutta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas kuvailee, miten historiatietoa käytetään johonkin tarkoitukseen ja antaa esimerkkejä tulkintoihin sisältyvästä puolueellisuudesta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas antaa ohjatusti jonkin esimerkin siitä, miten historiatietoa käytetään johonkin tarkoitukseen.

T11 harjaannuttaa oppilasta käyttämään erilaisia lähteitä, vertailemaan niitä ja muodostamaan oman perustellun tulkintansa niiden pohjalta
Paikallinen tarkennus
SisällötS1 Teollisuusyhteiskunnan synty ja kehittyminen:• Perehdytään ilmiöön, joka on muuttanut ihmisen elämää, ihmisen ja luonnon suhdetta sekä maailmaa.S2 Ihmiset muuttavat maailmaa• Tutustutaan yhteiskunnallisiin aatteisiin, niiden merkitykseen ja seurauksiin sekä siihen, miten ihmiset ovat pystyneet vaikuttamaan omana aikanaan.S3 Suomea luodaan, rakennetaan ja puolustetaan:• Perehdytään kulttuurin merkitykseen identiteetin rakentamisessa autonomian ajalla.S4 Suurten sotien aika:• Perehdytään ensimmäiseen maailmansotaan ja sodasta selviytymiseen erityisesti tavallisten ihmisten ja ihmisoikeuskysymysten näkökulmasta.S6 Nykyisen maailmanpolitiikan juuret:• Perehdytään imperialismiin ja sen seurauksiin.Laaja-alainen osaaminenL1 Ajattelu ja oppimaan oppiminenOppilas oppii historian käsitteitä, erilaisten lähteiden ja näkökulmien tulkintaa sekä vertailua. Tavoitteena on ohjata oppilaita oivallusten tekemiseen, kriittiseen ajatteluun ja asioiden välisten vuorovaikutussuhteiden huomaamiseen.Ajattelun taitoja kehitetään luomalla monimuotoisia tilaisuuksia itsenäiseen ja yhteiseen ongelmanratkaisuun, argumentointiin, päättelyyn ja johtopäätösten tekemiseen.Historian opetuksessa syvennetään taitoa asettaa kysymyksiä ja hakea niihin vastauksia yhteistyössä muiden kanssa erilaisia tietolähteitä ja apuvälineitä hyödyntäen.L2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisuHistoriassa tuetaan oman oppilaiden oman kulttuuri-identiteetin muodostumista ja kulttuurisesti kestävää elämäntapaa, joka perustuu ihmisoikeuksien kunnioittamiselle.Oppilasta ohjataan tuntemaan ja arvostamaan omaa kulttuuriperintöään sekä pohtimaan omaa paikkaansa sukupolvien ketjussa. Historian avulla tutustutaan oman kouluyhteisön ja lähialueen kulttuuriin ennen ja nyt.Oppilas perehtyy erilaisten kulttuurien alkuperään ja kehitykseen. Tämä tarjoaa hyvän mahdollisuuden oppilaiden kulttuuriseen vuorovaikutukseen ja ilmaisuun sekä keskinäisen ymmärryksen ja arvostuksen lisäämiseen. Helsingin moninaiset kulttuuriset lähtökohdat nähdään positiivisena voimavarana ja arjen kulttuuria kohtaamisia hyödynnetään kaikessa historian opiskelussa.L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidotOppilas oppii eläytymään ja ymmärtämään menneisyyden ihmisten toimintaa, ajattelua ja selviytymistä eri historiallisina aikoina. Oppilas ymmärtää olevansa osa tätä jatkumoa.Historian avulla oppilas pääsee pohtimaan menneisyyden ja nykyisyyden ihmisten valintojen merkityksen kestävän tulevaisuuden kannalta.Oppilas hankkii tietoa teknologian kehityksestä ja vaikutuksista eri elämänalueilla. Historian opiskelun avulla oppilasta opastetaan tietotekniikan monipuoliseen hyödyntämiseen sekä vastuullisen ja turvalliseen käyttöön.L4 MonilukutaitoOppilaita ohjataan monilukutaitoisuuden syventämiseen laajentamalla tekstien kirjoa (esim. sanalliset tekstit, kaaviot, tilastot ja kuvat). Oppilaiden taitoa hakea tietoa, lukea, arvioida, tulkita ja vertailla monenlaisia tekstejä syvennetään. Helsingin kulttuurista moninaisuutta hyödynnetään tekstien ja kuvien valinnassa sekä niiden tulkinnassa.Oppilaita kannustetaan hyödyntämään monipuolisesti erilaisia tiedon lähteitä. Oppilaita ohjataan myös erilaisten haku- ja kirjastopalveluiden käyttöön.Oppilaita ohjataan omakohtaiseen työskentelyyn eri medioiden parissa koulutyössä ja vapaa-ajallaan. Erilaisten tekstien ja esitysten tuottaminen edistää monilukutaidon kehittymistä.L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminenOppilaita ohjataan monipuoliseen tiedon hankintaan ja tuottamiseen sekä tietolähteiden monipuoliseen käyttöön tutkivan ja luovan työskentelyn pohjana. Oppilas löytää itselleen sopivia oppimisstrategioita ja työtapoja.Oppilas syventää osaamistaan erilaisten tekstien tuottamiseen ja käsittelyyn sekä kuvallisen materiaalin tekemiseen eri välineillä.Oppilaita ohjataan tietotekniikan vastuulliseen ja turvalliseen hyödyntämiseen. Oppilaita opastetaan käyttämään erilaisia viestintäkanavia. Tieto- ja viestintäteknologian osaamista voidaan harjoitella myös kansainvälisessä vuorovaikutuksessa.L6 Työelämätaidot ja yrittäjyysHistorian opetuksessa edistetään oppilaiden kiinnostusta ja myönteistä asennetta työtä ja työelämää kohtaan sekä vahvistetaan siihen liittyvää historiallista tietopohjaa. Oppilaita ohjataan tuntemaan lähialueen, Helsingin ja Suomen elinkeinoelämän historiaa ja erityspiirteitä. Yhteistyö lähellä toimivien yritysten ja järjestöjen kanssa rikastuttaa opiskelua.Historian työtapojen avulla oppilas harjoittelee myös työelämässä ja yrittämisessä tarvittavia taitoja, joita ovat esimerkiksi yhteistyö, vastuullinen ja pitkäjänteinen työskentely, tutkimuksellinen ote, syy-seuraus-suhteet ja työn tulosten arviointi. Samalla oppilaita kannustetaan oma-aloitteisuuteen ja yritteliäisyyteen sekä näkemään niiden merkityksen yhteiskunnan kannalta.L7 Osallistuminen‚ vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminenOpetuksessa vahvistetaan ja syvennetään oppilaiden kiinnostusta yhteiskunnallisia asioita ja vaikuttamista kohtaan. Omassa luokkayhteisössään, eri opiskelutilanteissa ja kouluyhteisössä oppilas pääsee harjoittelemaan osallistumista ja yhteiskunnallista vaikuttamista.Oppilas oppii ymmärtämään yhteiskuntajärjestelmän merkityksen yksilön mahdollisten valintojen ja toiminnan kannalta.Oppilas oppii ymmärtämään ihmisen roolia ympäristön muokkaajana menneisyydestä nykypäivään.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii käyttämään erilaisia lähteitä, vertailemaan niitä ja muodostamaan niiden pohjalta oman perustellun tulkintansa.
Historian tietolähteiden käyttäminen ja historiatiedon tuottaminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas tulkitsee erilaisia historiallisen tiedon lähteitä. Oppilas esittää historian tapahtumista tai ilmiöistä omia perusteltuja tulkintoja osoittaen tunnistavansa tulkintoihinsa liittyvän virhetulkinnan mahdollisuuden.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas vastaa menneisyyttä koskeviin kysymyksiin tulkitsemalla erilaisista lähteistä samaansa informaatiota. Oppilas esittää historian tapahtumista tai ilmiöistä omia perusteltuja tulkintoja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas esittää jonkin tulkinnan hyödyntäen käytössään olevia lähteitä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas vastaa ohjatusti menneisyyttä koskeviin kysymyksiin hänelle annetun tietolähteen pohjalta. Oppilas muodostaa opettajan ohjaamana jostain lähteestä tulkinnan.

T12 ohjata oppilasta arvioimaan tulevaisuuden vaihtoehtoja historiatietämyksensä avulla
Paikallinen tarkennus
SisällötS1 Teollisuusyhteiskunnan synty ja kehittyminen:• Perehdytään ilmiöön, joka on muuttanut ihmisen elämää, ihmisen ja luonnon suhdetta sekä maailmaa.S2 Ihmiset muuttavat maailmaa• Tutustutaan yhteiskunnallisiin aatteisiin, niiden merkitykseen ja seurauksiin sekä siihen, miten ihmiset ovat pystyneet vaikuttamaan omana aikanaan.S3 Suomea luodaan, rakennetaan ja puolustetaan:• Perehdytään kulttuurin merkitykseen identiteetin rakentamisessa autonomian ajalla.S4 Suurten sotien aika:• Perehdytään ensimmäiseen maailmansotaan ja sodasta selviytymiseen erityisesti tavallisten ihmisten ja ihmisoikeuskysymysten näkökulmasta.S6 Nykyisen maailmanpolitiikan juuret:• Perehdytään imperialismiin ja sen seurauksiin.Laaja-alainen osaaminenL1 Ajattelu ja oppimaan oppiminenOppilas oppii historian käsitteitä, erilaisten lähteiden ja näkökulmien tulkintaa sekä vertailua. Tavoitteena on ohjata oppilaita oivallusten tekemiseen, kriittiseen ajatteluun ja asioiden välisten vuorovaikutussuhteiden huomaamiseen.Ajattelun taitoja kehitetään luomalla monimuotoisia tilaisuuksia itsenäiseen ja yhteiseen ongelmanratkaisuun, argumentointiin, päättelyyn ja johtopäätösten tekemiseen.Historian opetuksessa syvennetään taitoa asettaa kysymyksiä ja hakea niihin vastauksia yhteistyössä muiden kanssa erilaisia tietolähteitä ja apuvälineitä hyödyntäen.L2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisuHistoriassa tuetaan oman oppilaiden oman kulttuuri-identiteetin muodostumista ja kulttuurisesti kestävää elämäntapaa, joka perustuu ihmisoikeuksien kunnioittamiselle.Oppilasta ohjataan tuntemaan ja arvostamaan omaa kulttuuriperintöään sekä pohtimaan omaa paikkaansa sukupolvien ketjussa. Historian avulla tutustutaan oman kouluyhteisön ja lähialueen kulttuuriin ennen ja nyt.Oppilas perehtyy erilaisten kulttuurien alkuperään ja kehitykseen. Tämä tarjoaa hyvän mahdollisuuden oppilaiden kulttuuriseen vuorovaikutukseen ja ilmaisuun sekä keskinäisen ymmärryksen ja arvostuksen lisäämiseen. Helsingin moninaiset kulttuuriset lähtökohdat nähdään positiivisena voimavarana ja arjen kulttuuria kohtaamisia hyödynnetään kaikessa historian opiskelussa.L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidotOppilas oppii eläytymään ja ymmärtämään menneisyyden ihmisten toimintaa, ajattelua ja selviytymistä eri historiallisina aikoina. Oppilas ymmärtää olevansa osa tätä jatkumoa.Historian avulla oppilas pääsee pohtimaan menneisyyden ja nykyisyyden ihmisten valintojen merkityksen kestävän tulevaisuuden kannalta.Oppilas hankkii tietoa teknologian kehityksestä ja vaikutuksista eri elämänalueilla. Historian opiskelun avulla oppilasta opastetaan tietotekniikan monipuoliseen hyödyntämiseen sekä vastuullisen ja turvalliseen käyttöön.L4 MonilukutaitoOppilaita ohjataan monilukutaitoisuuden syventämiseen laajentamalla tekstien kirjoa (esim. sanalliset tekstit, kaaviot, tilastot ja kuvat). Oppilaiden taitoa hakea tietoa, lukea, arvioida, tulkita ja vertailla monenlaisia tekstejä syvennetään. Helsingin kulttuurista moninaisuutta hyödynnetään tekstien ja kuvien valinnassa sekä niiden tulkinnassa.Oppilaita kannustetaan hyödyntämään monipuolisesti erilaisia tiedon lähteitä. Oppilaita ohjataan myös erilaisten haku- ja kirjastopalveluiden käyttöön.Oppilaita ohjataan omakohtaiseen työskentelyyn eri medioiden parissa koulutyössä ja vapaa-ajallaan. Erilaisten tekstien ja esitysten tuottaminen edistää monilukutaidon kehittymistä.L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminenOppilaita ohjataan monipuoliseen tiedon hankintaan ja tuottamiseen sekä tietolähteiden monipuoliseen käyttöön tutkivan ja luovan työskentelyn pohjana. Oppilas löytää itselleen sopivia oppimisstrategioita ja työtapoja.Oppilas syventää osaamistaan erilaisten tekstien tuottamiseen ja käsittelyyn sekä kuvallisen materiaalin tekemiseen eri välineillä.Oppilaita ohjataan tietotekniikan vastuulliseen ja turvalliseen hyödyntämiseen. Oppilaita opastetaan käyttämään erilaisia viestintäkanavia. Tieto- ja viestintäteknologian osaamista voidaan harjoitella myös kansainvälisessä vuorovaikutuksessa.L6 Työelämätaidot ja yrittäjyysHistorian opetuksessa edistetään oppilaiden kiinnostusta ja myönteistä asennetta työtä ja työelämää kohtaan sekä vahvistetaan siihen liittyvää historiallista tietopohjaa. Oppilaita ohjataan tuntemaan lähialueen, Helsingin ja Suomen elinkeinoelämän historiaa ja erityspiirteitä. Yhteistyö lähellä toimivien yritysten ja järjestöjen kanssa rikastuttaa opiskelua.Historian työtapojen avulla oppilas harjoittelee myös työelämässä ja yrittämisessä tarvittavia taitoja, joita ovat esimerkiksi yhteistyö, vastuullinen ja pitkäjänteinen työskentely, tutkimuksellinen ote, syy-seuraus-suhteet ja työn tulosten arviointi. Samalla oppilaita kannustetaan oma-aloitteisuuteen ja yritteliäisyyteen sekä näkemään niiden merkityksen yhteiskunnan kannalta.L7 Osallistuminen‚ vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminenOpetuksessa vahvistetaan ja syvennetään oppilaiden kiinnostusta yhteiskunnallisia asioita ja vaikuttamista kohtaan. Omassa luokkayhteisössään, eri opiskelutilanteissa ja kouluyhteisössä oppilas pääsee harjoittelemaan osallistumista ja yhteiskunnallista vaikuttamista.Oppilas oppii ymmärtämään yhteiskuntajärjestelmän merkityksen yksilön mahdollisten valintojen ja toiminnan kannalta.Oppilas oppii ymmärtämään ihmisen roolia ympäristön muokkaajana menneisyydestä nykypäivään.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii arvioimaan tulevaisuuden vaihtoehtoja historiatietämyksensä avulla.
Historiatietoisuuden hyödyntäminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas esittää arvion siitä, miten tulkinnat menneisyydestä vaikuttavat ihmisten tulevaisuuden odotuksiin ja valintoihin.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas kuvailee, miten historiatiedolla voidaan perustella jokin tulevaisuuden valinta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas kuvailee, miten historiaa käytetään nykyisyyden selittämisessä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osoittaa ohjatusti, miten historiaa käytetään nykyisyyden selittämisessä.

Sisällöt

S1 Teollisuusyhteiskunnan synty ja kehitys

Opetussuunnitelman perusteet

Perehdytään ilmiöön, joka on muuttanut ihmisen elämää, ihmisen ja luonnon suhdetta sekä maailmaa.

S2 Ihmiset muuttavat maailmaa

Opetussuunnitelman perusteet

Tutustutaan yhteiskunnallisiin aatteisiin, niiden merkitykseen ja seurauksiin sekä siihen, miten ihmiset ovat pystyneet vaikuttamaan omana aikanaan.

S3 Suomea luodaan, rakennetaan ja puolustetaan

Opetussuunnitelman perusteet

Perehdytään kulttuurin merkitykseen identiteetin rakentamisessa autonomian ajalla ja itsenäisen Suomen alkutaipaleeseen.

S4 Suurten sotien aika

Opetussuunnitelman perusteet

Perehdytään maailmansotiin, kylmään sotaan ja sodista selviytymiseen erityisesti tavallisten ihmisten ja ihmisoikeuskysymysten näkökulmasta. Paneudutaan ihmisoikeusrikoksiin kuten holokaustiin ja muihin kansanvainoihin sekä ihmisoikeuksien edistämiseen.

S5 Hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen

Opetussuunnitelman perusteet

Tarkastellaan arkielämän historiaa ja tämän päivän juuria. Kehityksen yksilölle tuomien saavutusten ohella perehdytään elinkeinorakenteen muutokseen ja palveluammattien yleistymiseen sekä kaupungistumiseen.

S6 Nykyisen maailmanpolitiikan juuret

Opetussuunnitelman perusteet

Syvennytään kehittyneiden ja kehittyvien maiden yhteiseen historiaan sekä uudenlaisten poliittisten jännitteiden syntyyn ja ratkaisuihin maailmassa.

ePerusteet