Kuvataide

Opetussuunnitelman perusteet

Oppimisen ja osaamisen arviointi kuvataiteessa on luonteeltaan kannustavaa, ohjaavaa ja oppilaiden yksilöllisen edistymisen huomioivaa. Formatiivisella ja summatiivisella arvioinnilla tuetaan kuvan tuottamisen ja tulkinnan taitojen, taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin tuntemuksen, pitkäjänteisten työtapojen sekä itsearviointitaitojen kehittymistä. Oppilasta ohjataan arvioinnilla omien ajatusten ilmaisemiseen ja toisten näkemysten arvostamiseen. Oppimisen ja osaamisen arviointi kohdistuu kaikkiin opetuksen tavoitteissa määriteltyihin taideoppimisen ulottuvuuksiin. Itsearviointitaitoja ja vertaispalautteen antamisen ja vastaanottamisen taitoja kehitetään osana formatiivista arviointia. Oppimisen ja osaamisen arvioinnissa havainnoidaan oppilaan edistymistä kuvien tuottamisen, vastaanottamisen ja tulkitsemisen taitojen kehittämisessä. Opinnoissa edistymisen kannalta on keskeistä kehittää ja arvioida oppilaan osaamista kaikissa opetuksen tavoitealueissa jokaisella vuosiluokalla.

Kuvataiteen sanallista arviota tai arvosanaa antaessaan opettaja arvioi oppilaiden osaamista suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa vuosiluokittain 3–6 kohdennettuihin tavoitteisiin. Oppilaan työskentelyn arviointi sisältyy vuosiluokilla 3–6 kuvataiteen lukuvuosiarviointiin ja siitä muodostettavaan sanalliseen arvioon tai arvosanaan.  Lukuvuosiarviointi 6. luokalla perustuu paikallisessa opetussuunnitelmassa kyseiselle vuosiluokalle kohdennettuihin oppiaineen opetuksen tavoitteisiin.

Määritellessään osaamisen tasoa 6. vuosiluokan lukuvuositodistusta varten opettaja käyttää opetussuunnitelman perusteissa määriteltyjä kuvataiteen valtakunnallisia arviointikriteereitä. Oppilas on saavuttanut opetussuunnitelman perusteissa asetetut vuosiluokkien 3–6 kuvataiteen tavoitteet arvosanan 5, 7, 8 tai 9 mukaisesti, kun oppilaan osaaminen vastaa pääosin kyseisen arvosanan kriteereissä kuvattua osaamisen tasoa. Arvosanojen 4, 6 ja 10 mukaisen osaamisen kokonaisarviointi muodostetaan vuosiluokille 3–6 asetettujen kuvataiteen tavoitteiden pohjalta ja suhteessa edellä mainittuihin lukuvuosiarvioinnin kriteereihin. Paremman osaamisen tason saavuttaminen jonkin tavoitteen osalta voi kompensoida hylätyn tai heikomman suoriutumisen jonkin muun tavoitteen osalta.  Kuvataiteen 6. vuosiluokan lukuvuosiarvioinnin kriteereissä alempien arvosanojen osaamisen kuvaukset sisältyvät ylemmän arvosanan kuvauksiin.

Tavoitteet

Tavoite Arvioinnin kohde Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi
Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu
T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja erilaisia kuvallisia välineitä hyödyntäen
Paikallinen tarkennus
Laaja-alainen osaaminenL1 Ajattelu ja oppimaan oppiminenOppilaiden ajattelun ja oppimaan oppimisen taitoja tuetaan ongelmanratkaisu- ja päättelytehtävin sekä kannustamalla erilaisten näkökulmien etsimiseen ja uusien oivalluksien tekemiseen. Toiminnalliset työtavat tukevat uteliaisuutta, mielikuvitusta ja kekseliäisyyttä.Oppilaiden visuaalisen ongelmanratkaisun taidot kehittyvät ja taideoppimisen työskentelyprosessi on tuttu.Opetuksessa laajennetaan oppilaiden tiedonkäsitystä ja kannustetaan käyttämään erilaisia tietolähteitä.Oppilaan oppiminen tehdään näkyväksi. Oppilaat tulevat tietoisiksi omista vahvuuksistaan ja kehitystarpeistaan. Opetuksessa on paljon vertaisoppimisen paikkoja.L2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisuOppilaat tutkivat elinympäristönsä muutosta ajassa, sen esteettisyyttä, merkityksiä ja toimivuutta. He tutustuvat keinoihin vaikuttaa siihen, niin että se vastaisi enemmän heidän toiveitaan ja tarpeitaan.Oppilaat tutustuvat Helsingin keskeisiin taide- ja kulttuurikohteisiin sekä paikallisiin luovan alan ammattilaisiin.L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidotOppilaat oppivat huolehtimaan omasta ja toisten turvallisuudesta liikenteessä opintomatkojen yhteydessä.Oppilas oppii teknologian turvallista ja toisia kunnioittavaa käyttöä.L4 MonilukutaitoOppilaita ohjataan kehittämään monilukutaitoaan yhä moninaisempien kuvien, esineiden, rakennusten ja muiden visuaalisen kulttuurin ilmenemismuotojen tulkitsemiseen, tuottamiseen ja arvioimiseen erilaisissa yhteyksissä ja ympäristöissä.L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminenOppilaat harjoittelevat etsimään tietoa tarkoituksenmukaisesti eri lähteistä hakupalveluiden avulla. Digitaalinen teknologia toimii työvälineenä tietoa hankittaessa ja jäsenneltäessä sekä kuvamateriaalia muokattaessa tai luodessa.SisällötS1 Omat kuvakulttuuritOpetuksen sisällöiksi valitaan oppilaiden tekemiä kuvia ja kuvakulttuureja, joihin he osallistuvat omaehtoisesti. Oppilaiden kuvakulttuureja tarkastellaan suhteessa muihin kuvakulttuureihin.Oppilaiden omia kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana.S2 Ympäristön kuvakulttuuritOpetuksen sisällöt valitaan erilaisista ympäristöistä, esineistä, mediakulttuureista ja virtuaalimaailmoista. Sisältöjä valitaan monipuolisesti rakennetuista ja luonnon ympäristöistä sekä mediasta.Opetuksen sisältöjä valitaan myös vakiintuneita kuvakulttuureja uudistavista, erilaisten yhteisöjen ja ryhmien tuottamista kuvista ja visuaalisen kulttuurin ilmiöistä.Ympäristön kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti. Hän käyttää kuvailmaisun välineitä ja keinoja havaitsemisen apuna.
Taiteen, ympäristön ja muun visuaalisen kulttuurin havainnoiminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa tehdä monipuolisia havaintoja eri aistein ja käyttämällä tarkoituksenmukaisesti kuvallisia välineitä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa tehdä havaintoja eri aistein ja käyttämällä useita kuvallisia välineitä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas tekee havaintoja käyttämällä joitakin kuvallisia välineitä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tekee ohjatusti havaintoja kokeilemalla jotain kuvallista välinettä.

T2 rohkaista oppilasta keskustelemaan havainnoistaan ja ajatuksistaan sekä harjoittelemaan näkemystensä perustelemista
Paikallinen tarkennus
Laaja-alainen osaaminenL2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisuOppilaat oppivat monipuolisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä hyvää käytöstä. Oppilaat harjoittelevat toisen asemaan asettumista ja asioiden tarkastelemista eri näkökulmista.Oppilaat tuntevat ja arvostavat juuriaan. Oppilaiden kulttuurien tuntemus laajenee. He suhtautuvat erilaisiin kulttuurisiin tapoihin ja visuaalisen maailman ilmiöihin kiinnostuneesti ja arvostaen.L4 MonilukutaitoOppilaat oppivat ymmärtämään ja käyttämään suullisessa ja kirjallisessa ilmaisussaan kuvataiteen käsitteistöä.Oppilaat saavat mahdollisuuden kokea erilaisia tunteita tulkitsijan ja tuottajan rooleissa sekä aineksia itsensä hyväksymiseen ja rakentavaan mielipiteiden ilmaisuun.Opetuksessa tiedon esittämisen tavoista korostuu kertominen, kuvaaminen, vertailu ja selostaminen sekä erilaiset mediaesitykset.L6 Työelämätaidot ja yrittäjyysOppilaan kokemusta omasta tehtävästä osana kokonaisuutta harjoitellaan toimimalla ryhmässä, toteuttamalla yhteisiä projekteja ja jakamalla omaa osaamista. Oppilas oppii tunnistamaan omia vahvuuksiaan.SisällötS1 Omat kuvakulttuuritOpetuksen sisällöiksi valitaan oppilaiden tekemiä kuvia ja kuvakulttuureja, joihin he osallistuvat omaehtoisesti. Oppilaiden kuvakulttuureja tarkastellaan suhteessa muihin kuvakulttuureihin.S2 Ympäristön kuvakulttuuritOpetuksen sisällöt valitaan erilaisista ympäristöistä, esineistä, mediakulttuureista ja virtuaalimaailmoista. Sisältöjä valitaan monipuolisesti rakennetuista ja luonnon ympäristöistä sekä mediasta.Opetuksen sisältöjä valitaan myös vakiintuneita kuvakulttuureja uudistavista, erilaisten yhteisöjen ja ryhmien tuottamista kuvista ja visuaalisen kulttuurin ilmiöistä.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii keskustelemaan havainnoistaan ja ajatuksistaan toisten kanssa. Hän harjoittelee näkemystensä perustelemista yksin ja ryhmän jäsenenä.
Havaintojen ja ajatusten sanallistaminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osallistuu yhteiseen keskusteluun oma-aloitteisesti ja muiden näkemyksiä huomioon ottaen. Oppilas osaa esittää näkemyksiään pääosin selkeästi perustellen.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas tuo havaintojaan ja ajatuksiaan aktiivisesti yhteiseen keskusteluun. Oppilas osaa perustella näkemyksiään.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas ilmaisee joitakin havaintojaan ja ajatuksiaan yhteisessä keskustelussa. Oppilas harjoittelee näkemystensä perustelemista.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas jakaa ohjatusti jonkin havaintonsa suullisesti tai kirjallisesti. Oppilas harjoittelee havaintojensa ja ajatustensa ilmaisemista.

T3 innostaa oppilasta ilmaisemaan havaintojaan ja ajatuksiaan kuvallisesti ja muita tiedon tuottamisen tapoja käyttäen
Paikallinen tarkennus
Laaja-alainen osaaminenL2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisuOppilaat harjoittelevat käyttämään monipuolisesti erilaisia ilmaisukeinoja tunteiden, näkemysten, ajatusten ja ideoiden ilmaisemiseen. Oppilaat uskaltautuvat kokeiluihin sekä nauttivat itseilmaisusta ja toisten ilmaisusta.L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidotYhteisessä työskentelyssä oppilaat oppivat tunnetaitoja ja sosiaalisia taitoja.L4 MonilukutaitoOppilaita ohjataan kehittämään monilukutaitoaan yhä moninaisempien tekstien tulkitsemiseen, tuottamiseen ja arvioimiseen erilaisissa yhteyksissä ja ympäristöissä.L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminenOppilaat harjaantuvat sujuvaan mediasisällön tuottamiseen ja käsittelyyn tarkoituksenmukaisilla välineillä ja oppivat myös kuvan, äänen, videon ja animaation tekemistä. Oppilaita kannustetaan etsimään itselle sopivia ilmaisutapoja.L7 Osallistuminen‚ vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminenOppilaat osallistuvat oman oppimisensa ja opiskelunsa sekä yhteisen koulutyön ja oppimisympäristön suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin.SisällötS1 Omat kuvakulttuuritOpetuksen sisällöiksi valitaan oppilaiden tekemiä kuvia ja kuvakulttuureja, joihin he osallistuvat omaehtoisesti. Oppilaiden kuvakulttuureja tarkastellaan suhteessa muihin kuvakulttuureihin.Oppilaiden omia kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana.S2 Ympäristön kuvakulttuuritOpetuksen sisällöt valitaan erilaisista ympäristöistä, esineistä, mediakulttuureista ja virtuaalimaailmoista. Sisältöjä valitaan monipuolisesti rakennetuista ja luonnon ympäristöistä sekä mediasta.Opetuksen sisältöjä valitaan myös vakiintuneita kuvakulttuureja uudistavista, erilaisten yhteisöjen ja ryhmien tuottamista kuvista ja visuaalisen kulttuurin ilmiöistä.Ympäristön kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii ilmaisemaan havaintojaan ja ajatuksiaan kuvallisesti. Hän harjoittelee käyttämään kuvailmaisussaan myös muuta kuin näköaistiin perustuvaa tietoa.
Havaintojen ja ajatusten kuvallinen ilmaiseminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa syventää havaintojensa ja ajatustensa ilmaisemista kuvailmaisun välineillä ja keinoilla. Oppilas hyödyntää kuvailmaisussaan tavoitteellisesti muita tiedon tuottamisen tapoja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa ilmaista havaintojaan ja ajatuksiaan hyödyntämällä monipuolisesti kuvailmaisun välineitä ja keinoja. Oppilas käyttää kuvailmaisussaan myös muita tiedon tuottamisen tapoja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas ilmaisee havaintojaan ja ajatuksiaan käyttämällä kuvailmaisun välineitä ja keinoja. Oppilas käyttää kuvailmaisussaan myös jotakin muuta tiedon tuottamisen tapaa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas ilmaisee ohjatusti havaintojaan ja ajatuksiaan kuvailmaisun välineillä ja keinoilla.

Kuvallinen tuottaminen
T4 ohjata oppilasta käyttämään monipuolisesti erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisun keinoja sekä harjaannuttamaan kuvan tekemisen taitojaan
Paikallinen tarkennus
Laaja-alainen osaaminenL2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisuOppilaat harjoittelevat käyttämään monipuolisesti erilaisia ilmaisukeinoja (ml. digitaalisen kulttuurin keinot) tunteiden, näkemysten, ajatusten ja ideoiden ilmaisemiseen. Oppilaat lähestyvät autenttisia ilmiöitä leikkien, mielikuvitellen ja toiminnallisesti.Oppilaat tutustuvat Helsingin keskeisiin taide- ja kulttuurikohteisiin sekä paikallisiin luovan alan ammattilaisiin.L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidotOppilas oppii ajankäytön periaatteita. Hän oppii ottamaan vastuuta oppimisympäristön siisteydestä, viihtyisyydestä ja ilmapiiristä. Erilaisia materiaaleja ja työvälineitä käyttäessään oppilas oppii ymmärtämään yhteisten sääntöjen merkitystä.Oppilas oppii teknologian turvallista ja toisia kunnioittavaa käyttöäOppivat huolehtimaan omasta ja toisten turvallisuudesta liikenteessä opintomatkojen yhteydessä.L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminenOppilaat oppivat toiminnallisten, vuorovaikutuksellisten, leikillisten ja pelillisten toimintatapojen avulla käyttämään erilaisia laitteita, ohjelmistoja ja palveluita sekä ymmärtämään niiden käyttö- ja toimintalogiikkaa. Oppilaat harjaantuvat mediasisällön tuottamiseen ja käsittelyyn ja oppivat myös liikkuvan kuvan tuotantoa. Oppilaat harjoittelevat ohjelmointia esimerkiksi visuaalisen ohjelmointisovelluksen avulla.Oppilaita ohjataan tieto- ja viestintäteknologian vastuulliseen ja turvalliseen käyttöön, tietojen turvalliseen tallentamiseen, hyviin käytöstapoihin sekä tekijänoikeuksien perusperiaatteiden tuntemiseen.L6 Työelämätaidot ja yrittäjyysOppilaiden kasvua vastuun ottamiseen omasta tekemisestään tuetaan hiljalleen monipuolistuvilla ja vaativammilla työskentelyprosesseilla ja projekteilla. Heitä rohkaistaan tunnistamaan vahvuuksiaan ja kiinnostumaan erilaisista asioista. Oppilaita rohkaistaan oma-aloitteisuuteen ja luovien vaihtoehtojen kokeiluun.Oppilaat tutustuvat visuaalisen alan harrastusmahdollisuuksiin ja ammatteihin.SisällötS2 Ympäristön kuvakulttuuritOpetuksen sisällöt valitaan erilaisista ympäristöistä, esineistä, mediakulttuureista ja virtuaalimaailmoista. Sisältöjä valitaan monipuolisesti rakennetuista ja luonnon ympäristöistä sekä mediasta.Opetuksen sisältöjä valitaan myös vakiintuneita kuvakulttuureja uudistavista, erilaisten yhteisöjen ja ryhmien tuottamista kuvista ja visuaalisen kulttuurin ilmiöistä.Ympäristön kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas tutustuu erilaisiin kuvailmaisun välineisiin ja keinoihin sekä oppii käyttämään niitä monipuolisesti. Hän oppii harjoittelemaan ja kehittämään kuvan tekemisen taitojaan pitkäjänteisesti.
Kuvailmaisun välineiden ja keinojen käyttäminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa soveltaa erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisukeinoja tarkoituksenmukaisesti kuvallisessa tuottamisessaan. Oppilas harjaannuttaa kuvan tekemisen taitojaan pääosin tavoitteellisesti.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa käyttää erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisukeinoja kuvailmaisussaan. Oppilas kehittää kuvan tekemisen taitojaan.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas kokeilee ja harjoittelee erilaisten kuvailmaisun välineiden ja keinojen käyttöä. Oppilas käyttää niistä joitakin tehdessään kuvia.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas kokeilee ohjatusti jonkin materiaalin tai tekniikan käyttöä.

T5 ohjata oppilasta tavoitteelliseen kuvallisten taitojen kehittämiseen yksin ja yhteistyössä muiden kanssa
Paikallinen tarkennus
Laaja-alainen osaaminenL1 Ajattelu ja oppimaan oppiminenOppilaiden visuaalisen ongelmanratkaisun taidot kehittyvät ja taideoppimisen työskentelyprosessi on tuttu. Toiminta tukee mielikuvituksen käyttämistä ja luovuutta.Oppilaan oppiminen tehdään näkyväksi. Oppilaat tulevat tietoisiksi omista vahvuuksistaan ja kehitystarpeistaan. Opetuksessa on paljon vertaisoppimisen paikkoja.L2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisuOppilaat tutustuvat eri kulttuurien taiteeseen, muotoiluun, arkkitehtuuriin ja muihin visuaalisen kulttuurin muotoihin kuten mediataiteeseen ja elokuvaan. Oppilaat lähestyvät autenttisia ilmiöitä leikkien, mielikuvitellen ja toiminnallisesti. Oppilaat uskaltautuvat kokeiluihin eri ilmaisumuotoja käyttäen sekä nauttivat itseilmaisusta ja toisten ilmaisusta.Oppilaat tutustuvat Helsingin keskeisiin taide- ja kulttuurikohteisiin sekä paikallisiin luovan alan ammattilaisiin.L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidotYhteisessä työskentelyssä oppilaat oppivat tunnetaitoja ja sosiaalisia taitoja. Oppilas harjoittelee päätöksentekoa ja oppii ymmärtämään sääntöjen, sopimusten ja luottamuksen merkityksen.Oppilas oppii teknologian turvallista ja toisia kunnioittavaa käyttöä.Oppivat huolehtimaan omasta ja toisten turvallisuudesta liikenteessä opintomatkojen yhteydessä.L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminenDigitaalinen teknologia toimii työvälineenä tietoa hankittaessa ja jäsenneltäessä sekä kuvamateriaalia muokattaessa tai luodessa. Oppilaita kannustetaan etsimään itselle sopivia ilmaisutapoja.L7 Osallistuminen‚ vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminenOppilaat osallistuvat oman oppimisensa ja opiskelunsa sekä yhteisen koulutyön ja oppimisympäristön suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin.SisällötS2 Ympäristön kuvakulttuuritOpetuksen sisällöt valitaan erilaisista ympäristöistä, esineistä, mediakulttuureista ja virtuaalimaailmoista. Sisältöjä valitaan monipuolisesti rakennetuista ja luonnon ympäristöistä sekä mediasta.Opetuksen sisältöjä valitaan myös vakiintuneita kuvakulttuureja uudistavista, erilaisten yhteisöjen ja ryhmien tuottamista kuvista ja visuaalisen kulttuurin ilmiöistä.Ympäristön kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii kehittämään tavoitteellisesti kuvailmaisuaan yksin ja yhteistyössä.
Kuvailmaisun taitojen kehittäminen yksin ja yhteistyössä

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa asettaa johdonmukaisesti tavoitteita yksin ja yhteistyössä muiden kanssa. Oppilas kehittää kuvailmaisun taitojaan tavoitteiden mukaisesti.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa asettaa tavoitteita yksin ja yhteistyössä muiden kanssa. Oppilas kehittää kuvailmaisun taitojaan pääasiallisesti tavoitteiden mukaisesti.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas harjoittelee tavoitteiden asettamista yksin tai yhteistyössä muiden kanssa. Oppilas kehittää yksittäisiä kuvailmaisun taitojaan tavoitteiden suuntaisesti.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas harjoittelee ohjatusti työskentelyä oman tai yhteisen suunnitelman pohjalta.

T6 ohjata oppilasta tutustumaan erilaisiin kuvallisen viestinnän tapoihin ja käyttämään kuvallisen vaikuttamisen keinoja omissa kuvissaan
Paikallinen tarkennus
Laaja-alainen osaaminenL2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisuOppilaat tunnistavat ja analysoivat mediakulttuuria ja sen vaikutuksia. Oppilaat osaavat tarkastella kriittisesti mediassa esitettyjä erilaisia näkökulmia ja ymmärtävät sananvapauden perusperiaatteet.L4 MonilukutaitoOppilaat syventävät monilukutaitoon liittyvää perustaitojen ja – tekniikoiden hallintaa. Oppilaat harjoittelevat fiktion, faktan ja mielipiteen tarkastelua ja erottelua.Oppilaiden kriittisen ajattelun taitoja vahvistetaan havainnoimalla kuvallisen viestinnän erilaisia tavoitteita ja niihin liittyviä erilaisia keinoja. Oppilaat tulkitsevat, miten tekstit välittävät tietoa tai luovat mielikuvia mainosmediassa ja oppivat soveltamaan näitä keinoja omassa kuvallisessa työskentelyssään.L7 Osallistuminen‚ vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminenOppilaat osallistuvat oman oppimisensa ja opiskelunsa sekä oppimisympäristön suunnitteluun ja arviointiin. Oppilaat saavat tilaisuuksia harjoitella yhteistyötä, ristiriitojen käsittelyä ja ratkaisujen etsimistä sekä päätöksentekoa niin luokkayhteisössä ja eri opiskelutilanteissa kuin koko kouluyhteisössäkin. Oppilaita kannustetaan kriittiseen ajatteluun ja pohtimaan ehdotuksiaan eri osapuolten yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon sekä oikeudenmukaisen kohtelun näkökulmista. Oppilaat tutustuvat erilaisiin vaikuttamismahdollisuuksiin yhteiskunnassa.SisällötS2 Ympäristön kuvakulttuuritOpetuksen sisällöt valitaan erilaisista ympäristöistä, esineistä, mediakulttuureista ja virtuaalimaailmoista. Sisältöjä valitaan monipuolisesti rakennetuista ja luonnon ympäristöistä sekä mediasta.Opetuksen sisältöjä valitaan myös vakiintuneita kuvakulttuureja uudistavista, erilaisten yhteisöjen ja ryhmien tuottamista kuvista ja visuaalisen kulttuurin ilmiöistä.Ympäristön kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii käyttämään kuvallisen vaikuttamisen keinoja omissa kuvissaan.
Kuvien avulla vaikuttaminen ja osallistuminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa käyttää tavoitteellisesti erilaisia vaikuttamisen keinoja kuvissaan. Oppilas ilmaisee näkemyksiään kuvissaan ja osallistuu niillä keskusteluun.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa käyttää vaikuttamisen keinoja ilmaistessaan näkemyksiään kuvissaan.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas harjoittelee ja käyttää joitakin vaikuttamisen keinoja ilmaistessaan näkemyksiään kuvissaan.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas kokeilee ohjatusti jotakin vaikuttamisen keinoa kuvissaan.

Visuaalisen kulttuurin tulkinta
T7 ohjata oppilasta tarkastelemaan kuvia eri lähtökohdista ja eri yhteyksissä sekä pohtimaan todellisuuden ja fiktion suhdetta
Paikallinen tarkennus
Laaja-alainen osaaminenL1 Ajattelu ja oppimaan oppiminenOppilaiden ajattelun ja oppimaan oppimisen taitoja tuetaan ongelmanratkaisu- ja päättelytehtävin sekä kannustamalla erilaisten näkökulmien etsimiseen ja uusien oivalluksien tekemiseen. Toiminnalliset työtavat tukevat uteliaisuutta, mielikuvitusta ja kekseliäisyyttä.Opetuksessa laajennetaan oppilaiden tiedonkäsitystä ja kannustetaan käyttämään erilaisia tietolähteitä.L2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisuOppilaat tuntevat ja arvostavat juuriaan. Oppilaat tarkastelevat oman taustansa merkitystä ja paikkaansa sukupolvien ketjussa. Oppilaiden kulttuurien tuntemus laajenee. He suhtautuvat erilaisiin kulttuurisiin tapoihin ja visuaalisen maailman ilmiöihin kiinnostuneesti ja arvostaen.Oppilaat harjoittelevat toisen asemaan asettumista ja asioiden tarkastelemista eri näkökulmista. Oppilaat osaavat tarkastella kriittisesti mediassa esitettyjä erilaisia näkökulmia.Opetuksessa hyödynnetään Helsingin taide- ja kulttuuritarjontaa.L4 MonilukutaitoOppilaat tunnistavat eri medioiden luomaa ja välittämää kuvaa todellisuudesta. Oppilaiden kriittistä lukutaitoa vahvistetaan oppilaille merkityksellisissä kulttuurisissa yhteyksissä ja ikäkaudelle tärkeiden kokemusten kautta.L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminenOppilas oppii arvioimaan ja tulkitsemaan eri tuotoksia ja mediasisältöjä ja ymmärtää, että medialla voi olla eri tarkoitusperiä. Hän on tietoinen omista ja muiden oikeuksista eri medioissa ja tuntee niihin liittyvät menettelytavat.SisällötS3 Taiteen maailmatOpetuksen sisällöt valitaan eri aikoina, eri ympäristöissä ja eri kulttuureissa tuotetusta kuvataiteesta.Opetuksessa käsitellään kulttuuri-identiteetin vaikutusta taiteen tekemiseen ja vastaanottamiseen.Taideteoksia käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas tarkastelee monipuolisesti erilaisia kuvia. Hän oppii pohtimaan todellisuuden ja fiktion suhdetta.
Kuvien tarkastelu

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa tarkastella monipuolisesti sisällön, muodon ja asiayhteyden vaikutusta erilaisten kuvien tulkintaan. Oppilas kertoo todellisuuden ja fiktion suhteesta erilaisissa kuvissa perustellen näkemyksiään.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa tarkastella sisällön, muodon ja asiayhteyden vaikutusta erilaisten kuvien tulkintaan. Oppilas kertoo todellisuuden ja fiktion suhteesta erilaisissa kuvissa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas tarkastelee erilaisia kuvia ja huomioi ohjatusti niiden lähtökohtia ja yhteyksiä. Oppilas ilmaisee näkemyksiään todellisuuden ja fiktion suhteesta joissakin kuvissa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tarkastelee ohjatusti kuvia sekä pohtii todellisuuden ja fiktion suhdetta jossakin kuvassa.

Esteettinen, ekologinen ja eettinen arvottaminen
T10 ohjata oppilasta keskustelemaan taiteessa, ympäristössä ja muussa visuaalisessa kulttuurissa ilmenevistä arvoista
Paikallinen tarkennus
Laaja-alainen osaaminenL4 MonilukutaitoOppilaita ohjataan kehittämään monilukutaitoaan yhä moninaisempien kuvien, rakennetun ympäristön ja muiden visuaalisen kulttuurin ilmentymien tulkitsemiseen, tuottamiseen ja arvioimiseen erilaisissa yhteyksissä ja ympäristöissä.L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminenOppilaita kannustetaan pohtimaan ajatuksiaan eri osapuolten yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon sekä oikeudenmukaisen kohtelun näkökulmista.SisällötS2 Ympäristön kuvakulttuuritOpetuksen sisällöt valitaan erilaisista ympäristöistä, esineistä, mediakulttuureista ja virtuaalimaailmoista. Sisältöjä valitaan monipuolisesti rakennetuista ja luonnon ympäristöistä sekä mediasta.Opetuksen sisältöjä valitaan myös vakiintuneita kuvakulttuureja uudistavista, erilaisten yhteisöjen ja ryhmien tuottamista kuvista ja visuaalisen kulttuurin ilmiöistä.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas harjoittelee omien näkemysten esittämistä visuaalisesta kulttuurista ja oppii keskustelemaan siinä ilmenevistä arvoista.
Arvojen tarkasteleminen ja niistä keskusteleminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas ottaa kantaa visuaalisen kulttuurin arvoista käytävään keskusteluun ja perustelee näkemyksiään.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas ilmaisee aktiivisesti näkemyksiään visuaalisessa kulttuurissa ilmenevistä arvoista.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas ilmaisee ja tuo keskusteluun joitakin näkemyksiään visuaalisessa kulttuurissa ilmenevistä arvoista.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas harjoittelee ohjatusti visuaalisessa kulttuurissa ilmenevien arvojen tarkastelemista ja niistä keskustelemista.

T11 kannustaa oppilasta ottamaan huomioon kulttuurinen moninaisuus ja kestävä kehitys kuvailmaisun sisältöjä ja toimintatapoja valitessaan
Paikallinen tarkennus
Laaja-alainen osaaminenL1 Ajattelu ja oppimaan oppiminenOppilaiden visuaalisen ongelmanratkaisun taidot kehittyvät ja taideoppimisen työskentelyprosessi on tuttu. Toiminnalliset työtavat tukevat uteliaisuutta, mielikuvitusta ja kekseliäisyyttä.Oppilaat tulevat tietoisiksi omista vahvuuksistaan ja kehitystarpeistaan. Opetuksessa on paljon vertaisoppimisen paikkoja.L2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisuOppilaat tunnistavat sekä luonnon että rakennetusta ympäristöstä kulttuurisia arvoja. Oppilaat oppivat luonnon- ja kierrätysmateriaalien luovaa käyttöä ilmaisussa.Oppilaat harjoittelevat toisen asemaan asettumista ja asioiden tarkastelemista eri näkökulmista.L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidotOppilas oppii ymmärtämään, että omalla toiminnalla on vaikutusta omaan ja yhteiseen hyvinvointiin.L4 MonilukutaitoOppilaiden kuvanlukutaidon kehittymistä tuetaan käyttämällä erilaisia kuvatulkinnan menetelmiä ja esittämisen tapoja.L7 Osallistuminen‚ vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminenOppilas tarkastelee omien valintojen ja tekojen vaikutusta ilmastoon ja luonnon monimuotoisuuteen sekä harjoittelee toimimaan globaalisti vastuullisella tavalla. Oppilaat harjoittelevat käytännön tekoja, joilla voivat itse vaikuttaa myönteisten muutosten puolesta omassa elämässä. Opetus tarjoaa mahdollisuuden luovuuteen ja uusien kestävän tulevaisuuden innovaatioiden ja ideoiden kehittelyyn ja niiden pienimuotoiseen kokeilemiseen.SisällötS1 Omat kuvakulttuuritOpetuksen sisällöiksi valitaan oppilaiden tekemiä kuvia ja kuvakulttuureja, joihin he osallistuvat omaehtoisesti. Oppilaiden kuvakulttuureja tarkastellaan suhteessa muihin kuvakulttuureihin.Oppilaiden omia kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana.S2 Ympäristön kuvakulttuuritOpetuksen sisällöt valitaan erilaisista ympäristöistä, esineistä, mediakulttuureista ja virtuaalimaailmoista. Sisältöjä valitaan monipuolisesti rakennetuista ja luonnon ympäristöistä sekä mediasta.Opetuksen sisältöjä valitaan myös vakiintuneita kuvakulttuureja uudistavista, erilaisten yhteisöjen ja ryhmien tuottamista kuvista ja visuaalisen kulttuurin ilmiöistä.Ympäristön kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtanaS3 Taiteen maailmatOpetuksen sisällöt valitaan eri aikoina, eri ympäristöissä ja eri kulttuureissa tuotetusta kuvataiteesta.Opetuksessa käsitellään kulttuuri-identiteetin vaikutusta taiteen tekemiseen ja vastaanottamiseen.Taideteoksia käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas ottaa kuvailmaisussaan huomioon kulttuuriseen moninaisuuteen ja kestävään kehitykseen liittyviä näkökulmia.
Kuvailmaisun valinnat omien näkemysten esittämisessä

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas huomioi kuvailmaisunsa sisällöissä ja toimintatavoissa tavoitteellisesti kulttuurisen moninaisuuden ja kestävän kehityksen näkökulmia. Hän perustelee näkemyksiään ja ratkaisujaan.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas huomioi kuvailmaisunsa sisällöissä ja toimintatavoissa kulttuurisen moninaisuuden ja kestävän kehityksen näkökulmia. Oppilas kertoo kuvailmaisun valinnoillaan näkemyksistään.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas huomioi joissakin kuvailmaisunsa sisällöissä tai toimintatavoissa kulttuurisen moninaisuuden ja kestävän kehityksen näkökulmia.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tuo ohjatusti esille jonkin kulttuurisen moninaisuuden tai kestävän kehityksen näkökulman.

Sisällöt

S1 Omat kuvakulttuurit

Opetussuunnitelman perusteet

S1 Omat kuvakulttuurit: Opetuksen sisällöiksi valitaan oppilaiden tekemiä kuvia ja kuvakulttuureja, joihin he osallistuvat omaehtoisesti. Oppilaiden kuvakulttuureja tarkastellaan suhteessa muihin kuvakulttuureihin. Omia kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa käsitellään omien kuvakulttuurien merkitystä oppilaiden osallistumiselle eri yhteisöissä, ympäristöissä ja yhteyksissä.

S2 Ympäristön kuvakulttuurit

Opetussuunnitelman perusteet

S2 Ympäristön kuvakulttuurit: Opetuksen sisällöt valitaan erilaisista ympäristöistä, esineistä, mediakulttuureista ja virtuaalimaailmoista. Sisältöjä valitaan monipuolisesti rakennetuista ja luonnon ympäristöistä sekä mediasta. Opetuksen sisältöjä valitaan myös vakiintuneita kuvakulttuureja uudistavista, erilaisten yhteisöjen ja ryhmien tuottamista kuvista ja visuaalisen kulttuurin ilmiöistä. Ympäristön kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa käsitellään oppilaiden laajenevaa elinpiiriä ja medioiden merkitystä yhteiskunnassa.

S3 Taiteen maailmat:

Opetussuunnitelman perusteet

S3 Taiteen maailmat: Opetuksen sisällöt valitaan eri aikoina, eri ympäristöissä ja eri kulttuureissa tuotetusta kuvataiteesta. Oppilaat perehtyvät taiteelle ominaisiin toimintatapoihin, taiteen eri lajeihin sekä erilaisiin käsityksiin taiteesta. Taideteoksia käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa käsitellään kulttuuri-identiteetin vaikutusta taiteen tekemiseen ja vastaanottamiseen.

ePerusteet