Yhteiskuntaoppi

Opetussuunnitelman perusteet

Yhteiskuntaopissa oppimisen arvioinnilla ja palautteella oppilasta ohjataan ja kannustetaan toimimaan aktiivisesti ja rakentavasti omissa lähiyhteisöissään ja soveltamaan käytännössä yhteiskunnasta oppimiaan tietoja ja taitoja. Arvioinnissa otetaan huomioon monipuolisesti erilaisia toiminnan ja tuottamisen tapoja. Huomiota kiinnitetään yhteiskunnallisten tietojen ja taitojen hallintaan.  

Yhteiskuntaopin sanallista arviota tai arvosanaa antaessaan opettaja arvioi oppilaan osaamista suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa vuosiluokittain 3–6 kohdennettuihin tavoitteisiin. Lukuvuosiarviointi 6. luokalla perustuu paikallisessa opetussuunnitelmassa kyseiselle vuosiluokalle kohdennettuihin oppiaineen opetuksen tavoitteisiin. 

Määritellessään osaamisen tasoa 6. vuosiluokan lukuvuositodistusta varten opettaja käyttää yhteiskuntaopin valtakunnallisia arviointikriteereitä. Oppilas on saavuttanut yhteiskuntaopin tavoitteet arvosanan 5, 7, 8 tai 9 mukaisesti, kun oppilaan osaaminen vastaa pääosin kyseisen arvosanan kriteereissä kuvattua osaamisen tasoa. Arvosanojen 4, 6 ja 10 mukaisen osaamisen kokonaisarviointi muodostetaan yhteiskuntaopin tavoitteiden pohjalta ja suhteessa edellä mainittuihin lukuvuosiarvioinnin kriteereihin. Paremman osaamisen tason saavuttaminen jonkin tavoitteen osalta voi kompensoida hylätyn tai heikomman suoriutumisen jonkin muun tavoitteen osalta. Työskentelyn arviointi sisältyy yhteiskuntaopin lukuvuosiarviointiin ja siitä muodostettavaan arvosanaan.  

Opinnoissa edistymisen kannalta on keskeistä, että oppilas hahmottaa ympäröivän yhteiskunnan toimintaa sekä näkee itsensä osana kansalaisyhteiskuntaa omat vaikuttamismahdollisuutensa ja vastuunsa tiedostaen. 

Paikallinen opetussuunnitelma

Arviointi perustuu oppilaan oppimisprosessin sekä monipuolisten kirjallisten, suullisten ja kuvallisten tuotosten arviointiin. Kannustava ja jatkuva palaute sekä itse- ja vertaisarviointi ovat tärkeässä roolissa. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota yhteiskunnallisen tietojen ja taitojen hallintaan sekä oppilaan oman yhteiskunnallisen ajattelun rakentumiseen.

Tavoitteet

Tavoite Arvioinnin kohde Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi
Merkitys, arvot ja asenteet
T1 ohjata oppilasta kiinnostumaan ympäröivästä yhteiskunnasta ja yhteiskuntaopista tiedonalana
Paikallinen tarkennus
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen• Oppilaita ohjataan hankkimaan, käyttämään ja arvioimaan tietoa yksin ja ryhmässä.L2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisu• Oppilaita kannustetaan kokeilemaan erilaisia tapoja ilmaista itseään.L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot• Oppilaita kannustetaan ottamaan vastuuta omasta ympäristöstään sekä osallistumaan kouluyhteisön toimintatapojen kehittämiseen.• Yhteisessä työskentelyssä oppilaat voivat kehittää tunnetaitojaan ja sosiaalisia taitojaan.• Pelien ja leikkien sekä yhteisten tehtävien avulla opitaan ymmärtämään sääntöjä ja harjoitellaan päätöksentekoa.• Oppilaita opastetaan teknologian vastuulliseen ja turvalliseen käyttöön.• Oppilaat tutustuvat kestävän kuluttamisen käytäntöihin ja pohtivat säästäväisyyden sekä talouden suunnittelun merkitystä ja harjoittelevat niitä.• Oppilaat saavat ohjausta kuluttajana toimimiseen sekä mainonnan ja median vaikutusten tarkasteluun.L4 Monilukutaito• Oppilaita ohjataan kehittämään monilukutaitoaan ja tulkitsemaan ja tuottamaan tekstejä erilaisissa ympäristöissä.• Kriittistä lukutaitoa kehitetään oppilaille merkityksellisissä yhteyksissä.• Oppilaita ohjataan työskentelyyn monenlaisen median parissa koulutyössä ja vapaa-ajallaan.• Oppilas oppii hakemaan taloudelliseen toimintaan liittyvää tietoa sekä lukemaan, tulkitsemaan ja vertailemaan monenlaisia tekstejä, kaaviota ja kuvia eri yhteyksissä.• Oppilaita ohjataan havainnoimaan ja tulkitsemaan ympäristöään.L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen• Tieto- ja viestintäteknologiaa hyödynnetään monipuolisesti ja vahvistetaan yhteisöllistä oppimista.• Oppilaat saavat kokemuksia tieto- ja viestintäteknologian käyttämisestä vaikuttamiskanavana.• Oppilaat toimivat vuorovaikutuksessa koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa.L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys• Oppilaita ohjataan työskentelemään järjestelmällisesti ja pitkäjänteisesti ja ottamaan vastuuta tekemisestään.• Oppilaat saavat kokemuksia työstä, eri ammateista ja toisten hyväksi toimimisesta.• Oppilaita kannustetaan aloitteellisuuteen ja yritteliäisyyteen.L7 Osallistuminen‚ vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen• Oppilas kiinnostuu vaikuttamiseen ja yrittäjyyteen liittyvistä asioista kouluyhteisössä ja yhteiskunnassa.• Hän pääsee harjoittelemaan vaikuttamista käytännössä.• Oppilasta ohjataan ymmärtämään omien valintojen, elämäntapojen ja tekojen merkitys.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas kiinnostuu ympäröivästä yhteiskunnasta ja yhteiskuntaopista tiedonalana.
T2 tukea oppilasta harjaannuttamaan eettistä arviointikykyään liittyen erilaisiin inhimillisiin, yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin kysymyksiin

Oppilas oppii harjaannuttamaan inhimillisiin, yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin kysymyksiin liittyvää eettistä arviointikykyään.
Yhteiskunnassa tarvittavien tietojen ja taitojen omaksuminen sekä yhteiskunnallinen ymmärrys
T3 ohjata oppilasta hahmottamaan itsensä yksilönä ja erilaisten yhteisöjen jäsenenä, ymmärtämään ihmisoikeuksien ja tasa-arvon merkityksen sekä hahmottamaan yhteiskunnan oikeudellisia periaatteita
Paikallinen tarkennus
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen• Oppilaita ohjataan hankkimaan, käyttämään ja arvioimaan tietoa yksin ja ryhmässä.L2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisu• Oppilaita kannustetaan kokeilemaan erilaisia tapoja ilmaista itseään.L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot• Oppilaita kannustetaan ottamaan vastuuta omasta ympäristöstään sekä osallistumaan kouluyhteisön toimintatapojen kehittämiseen.• Yhteisessä työskentelyssä oppilaat voivat kehittää tunnetaitojaan ja sosiaalisia taitojaan.• Pelien ja leikkien sekä yhteisten tehtävien avulla opitaan ymmärtämään sääntöjä ja harjoitellaan päätöksentekoa.• Oppilaita opastetaan teknologian vastuulliseen ja turvalliseen käyttöön.• Oppilaat tutustuvat kestävän kuluttamisen käytäntöihin ja pohtivat säästäväisyyden sekä talouden suunnittelun merkitystä ja harjoittelevat niitä.• Oppilaat saavat ohjausta kuluttajana toimimiseen sekä mainonnan ja median vaikutusten tarkasteluun.L4 Monilukutaito• Oppilaita ohjataan kehittämään monilukutaitoaan ja tulkitsemaan ja tuottamaan tekstejä erilaisissa ympäristöissä.• Kriittistä lukutaitoa kehitetään oppilaille merkityksellisissä yhteyksissä.• Oppilaita ohjataan työskentelyyn monenlaisen median parissa koulutyössä ja vapaa-ajallaan.• Oppilas oppii hakemaan taloudelliseen toimintaan liittyvää tietoa sekä lukemaan, tulkitsemaan ja vertailemaan monenlaisia tekstejä, kaaviota ja kuvia eri yhteyksissä.• Oppilaita ohjataan havainnoimaan ja tulkitsemaan ympäristöään.L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen• Tieto- ja viestintäteknologiaa hyödynnetään monipuolisesti ja vahvistetaan yhteisöllistä oppimista.• Oppilaat saavat kokemuksia tieto- ja viestintäteknologian käyttämisestä vaikuttamiskanavana.• Oppilaat toimivat vuorovaikutuksessa koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa.L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys• Oppilaita ohjataan työskentelemään järjestelmällisesti ja pitkäjänteisesti ja ottamaan vastuuta tekemisestään.• Oppilaat saavat kokemuksia työstä, eri ammateista ja toisten hyväksi toimimisesta.• Oppilaita kannustetaan aloitteellisuuteen ja yritteliäisyyteen.L7 Osallistuminen‚ vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen• Oppilas kiinnostuu vaikuttamiseen ja yrittäjyyteen liittyvistä asioista kouluyhteisössä ja yhteiskunnassa.• Hän pääsee harjoittelemaan vaikuttamista käytännössä.• Oppilasta ohjataan ymmärtämään omien valintojen, elämäntapojen ja tekojen merkitys.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii hahmottamaan itsensä yksilönä ja erilaisten yhteisöjen jäsenenä, ymmärtämään ihmisoikeuksien ja tasa-arvon merkityksen sekä hahmottamaan yhteiskunnan oikeudellisia periaatteita.
Yhteisten sääntöjen, ihmisoikeuksien ja tasa-arvon periaatteiden tarkastelu

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas erittelee yhteisten sääntöjen, oikeusjärjestelmän ja ihmisoikeuksien merkitystä yhteiskunnan toiminnalle ja sen jäsenille.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas selittää yhteisten sääntöjen merkityksen myös käytännössä. Oppilas perustelee, miksi ihmisoikeudet ovat tärkeitä ja mihin oikeusjärjestelmää tarvitaan. Oppilas antaa esimerkkejä oikeusjärjestelmän toiminnasta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas kertoo, miksi tarvitaan yhteisiä sääntöjä. Oppilas kuvailee tasa-arvon ja ihmisoikeuksien merkitystä. Oppilas antaa esimerkin oikeusjärjestelmän toiminnasta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas antaa esimerkkejä yhteisistä säännöistä. Oppilas tunnistaa ihmisoikeuksiin ja tasa-arvoon liittyviä asioita arkielämässä. Oppilas tunnistaa ohjatusti keskeisiä oikeudellisia periaatteita.

T4 ohjata oppilasta tarkastelemaan median roolia ja merkitystä omassa arjessa ja yhteiskunnassa
Paikallinen tarkennus
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen• Oppilaita ohjataan hankkimaan, käyttämään ja arvioimaan tietoa yksin ja ryhmässä.L2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisu• Oppilaita kannustetaan kokeilemaan erilaisia tapoja ilmaista itseään.L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot• Oppilaita kannustetaan ottamaan vastuuta omasta ympäristöstään sekä osallistumaan kouluyhteisön toimintatapojen kehittämiseen.• Yhteisessä työskentelyssä oppilaat voivat kehittää tunnetaitojaan ja sosiaalisia taitojaan.• Pelien ja leikkien sekä yhteisten tehtävien avulla opitaan ymmärtämään sääntöjä ja harjoitellaan päätöksentekoa.• Oppilaita opastetaan teknologian vastuulliseen ja turvalliseen käyttöön.• Oppilaat tutustuvat kestävän kuluttamisen käytäntöihin ja pohtivat säästäväisyyden sekä talouden suunnittelun merkitystä ja harjoittelevat niitä.• Oppilaat saavat ohjausta kuluttajana toimimiseen sekä mainonnan ja median vaikutusten tarkasteluun.L4 Monilukutaito• Oppilaita ohjataan kehittämään monilukutaitoaan ja tulkitsemaan ja tuottamaan tekstejä erilaisissa ympäristöissä.• Kriittistä lukutaitoa kehitetään oppilaille merkityksellisissä yhteyksissä.• Oppilaita ohjataan työskentelyyn monenlaisen median parissa koulutyössä ja vapaa-ajallaan.• Oppilas oppii hakemaan taloudelliseen toimintaan liittyvää tietoa sekä lukemaan, tulkitsemaan ja vertailemaan monenlaisia tekstejä, kaaviota ja kuvia eri yhteyksissä.• Oppilaita ohjataan havainnoimaan ja tulkitsemaan ympäristöään.L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen• Tieto- ja viestintäteknologiaa hyödynnetään monipuolisesti ja vahvistetaan yhteisöllistä oppimista.• Oppilaat saavat kokemuksia tieto- ja viestintäteknologian käyttämisestä vaikuttamiskanavana.• Oppilaat toimivat vuorovaikutuksessa koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssaL6 Työelämätaidot ja yrittäjyys• Oppilaita ohjataan työskentelemään järjestelmällisesti ja pitkäjänteisesti ja ottamaan vastuuta tekemisestään.• Oppilaat saavat kokemuksia työstä, eri ammateista ja toisten hyväksi toimimisesta.• Oppilaita kannustetaan aloitteellisuuteen ja yritteliäisyyteen.L7 Osallistuminen‚ vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen• Oppilas kiinnostuu vaikuttamiseen ja yrittäjyyteen liittyvistä asioista kouluyhteisössä ja yhteiskunnassa.• Hän pääsee harjoittelemaan vaikuttamista käytännössä.• Oppilasta ohjataan ymmärtämään omien valintojen, elämäntapojen ja tekojen merkitys.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii tarkastelemaan median roolia ja merkitystä omassa arjessa ja yhteiskunnassa.
Median roolin tarkastelu

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas erittelee median erilaisia tapoja vaikuttaa yhteiskunnassa ja tarkastelee median käyttöä ja merkitystä kriittisesti.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas kuvailee, millainen merkitys medialla on hänen omassa elämässään ja miten erilaisia medioita voidaan käyttää vaikuttamisen välineenä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas antaa esimerkkejä erilaisista tavoista, joilla media vaikuttaa hänen omassa elämässään ja yhteiskunnassa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa, miten media vaikuttaa hänen omassa elämässään.

T6 tukea oppilasta ymmärtämään, että eri toimijoiden tuottamaan yhteiskunnalliseen tietoon liittyy erilaisia arvoja, näkökulmia ja tarkoitusperiä
Paikallinen tarkennus
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen• Oppilaita ohjataan hankkimaan, käyttämään ja arvioimaan tietoa yksin ja ryhmässä.L2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisu• Oppilaita kannustetaan kokeilemaan erilaisia tapoja ilmaista itseään.L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot• Oppilaita kannustetaan ottamaan vastuuta omasta ympäristöstään sekä osallistumaan kouluyhteisön toimintatapojen kehittämiseen.• Yhteisessä työskentelyssä oppilaat voivat kehittää tunnetaitojaan ja sosiaalisia taitojaan.• Pelien ja leikkien sekä yhteisten tehtävien avulla opitaan ymmärtämään sääntöjä ja harjoitellaan päätöksentekoa.• Oppilaita opastetaan teknologian vastuulliseen ja turvalliseen käyttöön.• Oppilaat tutustuvat kestävän kuluttamisen käytäntöihin ja pohtivat säästäväisyyden sekä talouden suunnittelun merkitystä ja harjoittelevat niitä.• Oppilaat saavat ohjausta kuluttajana toimimiseen sekä mainonnan ja median vaikutusten tarkasteluun.L4 Monilukutaito• Oppilaita ohjataan kehittämään monilukutaitoaan ja tulkitsemaan ja tuottamaan tekstejä erilaisissa ympäristöissä.• Kriittistä lukutaitoa kehitetään oppilaille merkityksellisissä yhteyksissä.• Oppilaita ohjataan työskentelyyn monenlaisen median parissa koulutyössä ja vapaa-ajallaan.• Oppilas oppii hakemaan taloudelliseen toimintaan liittyvää tietoa sekä lukemaan, tulkitsemaan ja vertailemaan monenlaisia tekstejä, kaaviota ja kuvia eri yhteyksissä.• Oppilaita ohjataan havainnoimaan ja tulkitsemaan ympäristöään.L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen• Tieto- ja viestintäteknologiaa hyödynnetään monipuolisesti ja vahvistetaan yhteisöllistä oppimista.• Oppilaat saavat kokemuksia tieto- ja viestintäteknologian käyttämisestä vaikuttamiskanavana.• Oppilaat toimivat vuorovaikutuksessa koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa.L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys• Oppilaita ohjataan työskentelemään järjestelmällisesti ja pitkäjänteisesti ja ottamaan vastuuta tekemisestään.• Oppilaat saavat kokemuksia työstä, eri ammateista ja toisten hyväksi toimimisesta.• Oppilaita kannustetaan aloitteellisuuteen ja yritteliäisyyteen.L7 Osallistuminen‚ vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen• Oppilas kiinnostuu vaikuttamiseen ja yrittäjyyteen liittyvistä asioista kouluyhteisössä ja yhteiskunnassa.• Hän pääsee harjoittelemaan vaikuttamista käytännössä.• Oppilasta ohjataan ymmärtämään omien valintojen, elämäntapojen ja tekojen merkitys.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii ymmärtämään, että yhteiskunnalliseen tietoon liittyy erilaisia arvoja, näkökulmia ja tarkoitusperiä.
Erilaisten arvojen, näkökulmien ja tarkoitusperien hahmottaminen

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas selittää esimerkkien avulla, miten eri toimijoiden tuottamaan yhteiskunnalliseen tietoon liittyy erilaisia arvoja, näkökulmia ja tarkoitusperiä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas antaa esimerkkejä eri toimijoiden tuottamaan yhteiskunnalliseen tietoon liittyvistä näkökulmista ja tarkoitusperistä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas tunnistaa, että eri toimijoiden tuottamassa yhteiskunnallisessa tiedossa on erilaisia näkökulmia ja tarkoitusperiä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa ohjatusti, että eri toimijoiden tuottamassa yhteiskunnallisessa tiedossa on erilaisia näkökulmia.

Yhteiskunnallisen tiedon käyttäminen ja soveltaminen
T7 kannustaa oppilasta harjoittelemaan demokraattisen vaikuttamisen perustaitoja sekä keskustelemaan rakentavasti eri mielipiteistä
Paikallinen tarkennus
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen• Oppilaita ohjataan hankkimaan, käyttämään ja arvioimaan tietoa yksin ja ryhmässä.L2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisu• Oppilaita kannustetaan kokeilemaan erilaisia tapoja ilmaista itseään.L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot• Oppilaita kannustetaan ottamaan vastuuta omasta ympäristöstään sekä osallistumaan kouluyhteisön toimintatapojen kehittämiseen.• Yhteisessä työskentelyssä oppilaat voivat kehittää tunnetaitojaan ja sosiaalisia taitojaan.• Pelien ja leikkien sekä yhteisten tehtävien avulla opitaan ymmärtämään sääntöjä ja harjoitellaan päätöksentekoa.• Oppilaita opastetaan teknologian vastuulliseen ja turvalliseen käyttöön.• Oppilaat tutustuvat kestävän kuluttamisen käytäntöihin ja pohtivat säästäväisyyden sekä talouden suunnittelun merkitystä ja harjoittelevat niitä.• Oppilaat saavat ohjausta kuluttajana toimimiseen sekä mainonnan ja median vaikutusten tarkasteluun.L4 Monilukutaito• Oppilaita ohjataan kehittämään monilukutaitoaan ja tulkitsemaan ja tuottamaan tekstejä erilaisissa ympäristöissä.• Kriittistä lukutaitoa kehitetään oppilaille merkityksellisissä yhteyksissä.• Oppilaita ohjataan työskentelyyn monenlaisen median parissa koulutyössä ja vapaa-ajallaan.• Oppilas oppii hakemaan taloudelliseen toimintaan liittyvää tietoa sekä lukemaan, tulkitsemaan ja vertailemaan monenlaisia tekstejä, kaaviota ja kuvia eri yhteyksissä.• Oppilaita ohjataan havainnoimaan ja tulkitsemaan ympäristöään.L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen• Tieto- ja viestintäteknologiaa hyödynnetään monipuolisesti ja vahvistetaan yhteisöllistä oppimista.• Oppilaat saavat kokemuksia tieto- ja viestintäteknologian käyttämisestä vaikuttamiskanavana.• Oppilaat toimivat vuorovaikutuksessa koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssaL6 Työelämätaidot ja yrittäjyys• Oppilaita ohjataan työskentelemään järjestelmällisesti ja pitkäjänteisesti ja ottamaan vastuuta tekemisestään.• Oppilaat saavat kokemuksia työstä, eri ammateista ja toisten hyväksi toimimisesta.• Oppilaita kannustetaan aloitteellisuuteen ja yritteliäisyyteen.L7 Osallistuminen‚ vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen• Oppilas kiinnostuu vaikuttamiseen ja yrittäjyyteen liittyvistä asioista kouluyhteisössä ja yhteiskunnassa.• Hän pääsee harjoittelemaan vaikuttamista käytännössä.• Oppilasta ohjataan ymmärtämään omien valintojen, elämäntapojen ja tekojen merkitys.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii demokraattisen vaikuttamisen perustaitoja sekä rakentavaa keskustelua.
Demokraattisen vaikuttamisen perustaitojen sekä yhteisössä toimimisen tietojen ja taitojen soveltaminen käytännössä

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas soveltaa monipuolisesti demokraattisessa yhteisössä toimimisen periaatteita ja taitoja. Oppilas arvioi omaa ja yhteisönsä toimintaa demokraattisen vaikuttamisen näkökulmasta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas soveltaa demokraattisessa yhteisössä toimimisen periaatteita ja taitoja, kuten kuuntelemista, kannan ottamista, sitoutumista enemmistön päätöksiin sekä vaikuttamista lähiyhteisössä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas käyttää joitakin demokraattisen vaikuttamisen keinoja. Oppilas kuuntelee toisia ja perustelee omia näkemyksiään.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa, että hänellä on mahdollisuus vaikuttaa demokratiassa asioihin, jotka koskevat häntä ja muita yhteisön jäseniä. Oppilas antaa esimerkin tavasta vaikuttaa.

T9 kannustaa oppilasta osallistumaan erilaisten yhteisöjen toimintaan ja harjoittelemaan median käyttöä turvallisella ja yhteiskunnallisesti tiedostavalla tavalla
Paikallinen tarkennus
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen• Oppilaita ohjataan hankkimaan, käyttämään ja arvioimaan tietoa yksin ja ryhmässä.L2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisu• Oppilaita kannustetaan kokeilemaan erilaisia tapoja ilmaista itseään.L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot• Oppilaita kannustetaan ottamaan vastuuta omasta ympäristöstään sekä osallistumaan kouluyhteisön toimintatapojen kehittämiseen.• Yhteisessä työskentelyssä oppilaat voivat kehittää tunnetaitojaan ja sosiaalisia taitojaan.• Pelien ja leikkien sekä yhteisten tehtävien avulla opitaan ymmärtämään sääntöjä ja harjoitellaan päätöksentekoa.• Oppilaita opastetaan teknologian vastuulliseen ja turvalliseen käyttöön.• Oppilaat tutustuvat kestävän kuluttamisen käytäntöihin ja pohtivat säästäväisyyden sekä talouden suunnittelun merkitystä ja harjoittelevat niitä.• Oppilaat saavat ohjausta kuluttajana toimimiseen sekä mainonnan ja median vaikutusten tarkasteluun.L4 Monilukutaito• Oppilaita ohjataan kehittämään monilukutaitoaan ja tulkitsemaan ja tuottamaan tekstejä erilaisissa ympäristöissä.• Kriittistä lukutaitoa kehitetään oppilaille merkityksellisissä yhteyksissä.• Oppilaita ohjataan työskentelyyn monenlaisen median parissa koulutyössä ja vapaa-ajallaan.• Oppilas oppii hakemaan taloudelliseen toimintaan liittyvää tietoa sekä lukemaan, tulkitsemaan ja vertailemaan monenlaisia tekstejä, kaaviota ja kuvia eri yhteyksissä.• Oppilaita ohjataan havainnoimaan ja tulkitsemaan ympäristöään.L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen• Tieto- ja viestintäteknologiaa hyödynnetään monipuolisesti ja vahvistetaan yhteisöllistä oppimista.• Oppilaat saavat kokemuksia tieto- ja viestintäteknologian käyttämisestä vaikuttamiskanavana.• Oppilaat toimivat vuorovaikutuksessa koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssaL6 Työelämätaidot ja yrittäjyys• Oppilaita ohjataan työskentelemään järjestelmällisesti ja pitkäjänteisesti ja ottamaan vastuuta tekemisestään.• Oppilaat saavat kokemuksia työstä, eri ammateista ja toisten hyväksi toimimisesta.• Oppilaita kannustetaan aloitteellisuuteen ja yritteliäisyyteen.L7 Osallistuminen‚ vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen• Oppilas kiinnostuu vaikuttamiseen ja yrittäjyyteen liittyvistä asioista kouluyhteisössä ja yhteiskunnassa.• Hän pääsee harjoittelemaan vaikuttamista käytännössä.• Oppilasta ohjataan ymmärtämään omien valintojen, elämäntapojen ja tekojen merkitys.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas oppii osallistumaan erilaisten yhteisöjen toimintaan ja käyttämään mediaa turvallisella ja yhteiskunnallisesti tiedostavalla tavalla.
Osallistuminen ja mediataidot

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas arvioi erilaisia median käyttötapoja sekä vaikuttamisen että median turvallisen käytön näkökulmasta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas pohtii median käyttämiseen liittyviä turvallisuusnäkökulmia ja käyttää mediaa yhteiskunnallisen ajattelun ja toiminnan välineenä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas antaa esimerkkejä median turvallisesta käyttämisestä ja tunnistaa median käyttöön liittyviä riskejä. Oppilas antaa esimerkkejä tavoista käyttää mediaa yhteiskunnallisen ajattelun ja toiminnan välineinä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas antaa esimerkin median turvallisesta käyttämisestä. Oppilas osaa ohjatusti antaa esimerkin median käyttämisestä yhteiskunnallisen toiminnan välineenä.

Sisällöt

S1 Arkielämä ja oman elämän hallinta

Opetussuunnitelman perusteet

Tutustutaan yhteiskunnan toimintaan yksilön, perheen ja muiden lähiyhteisöjen näkökulmasta. Pohditaan, kuinka jokainen voi itse vaikuttaa lähiyhteisön turvallisuuteen ja viihtyisyyteen. Lisäksi perehdytään työntekoon, ammatteihin, omaan rahan käyttöön ja talouden hoitoon sekä vastuulliseen kuluttamiseen arjen tilanteissa.

S2 Demokraattinen yhteiskunta

Opetussuunnitelman perusteet

Perehdytään erilaisiin oppilasta lähellä oleviin yhteisöihin, niiden jäsenten oikeuksiin ja velvollisuuksiin, sekä harjoitellaan yhteistä päätöksentekoa. Opetuksessa tarkastellaan demokraattisen toiminnan arvoja ja perusperiaatteita kuten ihmisoikeuksia, tasa-arvoa sekä yhdenvertaisuutta. Tutustutaan Suomen eri kulttuureihin ja vähemmistöryhmiin.

S3 Aktiivinen kansalaisuus ja vaikuttaminen

Opetussuunnitelman perusteet

Tarkastellaan ja harjoitellaan käytännössä demokraattisen vaikuttamisen ja yhteiskunnassa toimimisen taitoja, joita tarvitaan erilaisten yhteisöjen vastuullisena ja osallistuvana jäsenenä esimerkiksi luokassa, koulussa, erilaisissa harrastuksissa ja järjestöissä, mediassa sekä taloudellisessa toiminnassa. Harjoitellaan yhteistyötä lähiyhteisön toimijoiden kanssa.

S4 Taloudellinen toiminta

Opetussuunnitelman perusteet

Tarkastellaan taloudellista toimintaa ja sen merkitystä. Perehdytään rahankäyttöön ja ansaitsemiseen, sekä säästämiseen ja kestävään kuluttamiseen. Lisäksi tutustutaan käytännön tilanteiden kautta paikallisen talouden toimintaan, kuten lähiympäristön yrityksiin, työpaikkoihin ja palveluiden tuottajiin.

ePerusteet