Katolinen uskonto

Opetussuunnitelman perusteet

Uskonnon opetuksessa oppimisen arviointi on ohjaavaa ja kannustavaa. Palautteella pyritään rohkaisemaan oppilasta perehtymään ja tutkimaan uskontojen keskeisiä lähteitä ja piirteitä sekä tekemään asioista omia tulkintoja. Arvioinnissa otetaan huomioon monimuotoiset kirjallisen ja suullisen tuottamisen tavat sekä muun tekemisen ja ilmaisumuotojen kautta osoitettu osaaminen. Tärkeää on niiden kautta osoitettu taito ilmaista itseään ja ajatuksiaan. Yksityiskohtaisen muistamisen sijaan arvioinnissa kiinnitetään erityisesti huomiota tiedon soveltamiseen sekä ajattelun kehittymiseen.  

Uskonnon sanallista arviota tai arvosanaa antaessaan opettaja arvioi oppilaan osaamista suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa vuosiluokittain 3–6 kohdennettuihin tavoitteisiin. Lukuvuosiarviointi 6. luokalla perustuu paikallisessa opetussuunnitelmassa kyseiselle vuosiluokalle kohdennettuihin oppiaineen opetuksen tavoitteisiin. 

Määritellessään osaamisen tasoa 6. vuosiluokan lukuvuositodistusta varten opettaja käyttää uskonnon valtakunnallisia arviointikriteereitä. Oppilas on saavuttanut uskonnon tavoitteet arvosanan 5, 7, 8 tai 9 mukaisesti, kun oppilaan osaaminen vastaa pääosin kyseisen arvosanan kriteereissä kuvattua osaamisen tasoa. Arvosanojen 4, 6 ja 10 mukaisen osaamisen kokonaisarviointi muodostetaan uskonnon tavoitteiden pohjalta ja suhteessa edellä mainittuihin lukuvuosiarvioinnin kriteereihin. Paremman osaamisen tason saavuttaminen jonkin tavoitteen osalta voi kompensoida hylätyn tai heikomman suoriutumisen jonkin muun tavoitteen osalta. Työskentelyn arviointi sisältyy uskonnon lukuvuosiarviointiin ja siitä muodostettavaan arvosanaan. Kriteerikuvauksissa alempien arvosanojen osaamisen kuvaukset sisältyvät ylemmän arvosanan kuvauksiin. 

Tavoitteet

Tavoite Arvioinnin kohde Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi
T2 ohjata oppilas tutustumaan opiskeltavan uskonnon rituaaleihin ja tapoihin ja pyhiin paikkoihin ja rakennuksiin
Paikallinen tarkennus
SisällötUskontojen merkitys Euroopan kehityksessä, maallisen hallitsijan ja kirkon suhde. Yhtenäisen kirkon jakautuminen ja ristiretket.Katolisen kirkon vaiheita SuomessaKristillinen kuvasto taiteessa ja kirkossaVierailu katolisessa messussaUskonnot mediassaLaaja-alaisen osaamisen alueetL1 Asioiden välisiä vuorovaikutussuhteita ja keskinäisiä yhteyksiä.L2 Sosiaalisia, kulttuurisia, uskonnollisia, katsomuksellisia ja kielellisiä juuria, kotiseudun kulttuuria ennen ja nyt sekä kulttuuriympäristöä ja sen muutoksia ja moninaisuutta.L4 Kertominen, kuvaaminen, vertailu ja selostaminen sekä erilaiset mediaesitykset.L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas tutustuu opiskeltavan uskonnon rituaaleihin ja tapoihin sekä pyhiin paikkoihin ja rakennuksiin.
Uskontoa koskevan tiedon hallitseminen, uskonnon monilukutaito

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa kertoa opiskeltavan uskonnon keskeisten rituaalien ja tapojen sekä pyhien paikkojen ja rakennusten merkityssisällöistä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa kertoa opiskeltavan uskonnon keskeisistä rituaaleista ja tavoista sekä kuvailla uskonnon pyhiä paikkoja tai rakennuksia.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa nimetä opiskeltavasta uskonnosta rituaaleja tai tapoja sekä pyhän paikan tai rakennuksen.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa opiskeltavaan uskontoon liittyvän rituaalin tai tavan sekä pyhän paikan tai rakennuksen.

T4 ohjata oppilas etsimään, arvioimaan ja käyttämään uskontoa koskevaa tietoa erilaisista lähteistä
Paikallinen tarkennus
SisällötUskontojen merkitys Euroopan kehityksessä, maallisen hallitsijan ja kirkon suhde. Yhtenäisen kirkon jakautuminen ja ristiretket.Katolisen kirkon vaiheita SuomessaKristillinen kuvasto taiteessa ja kirkossaVierailu katolisessa messussaUskonnot mediassaLaaja-alaisen osaamisen alueetL1 Asioiden välisiä vuorovaikutussuhteita ja keskinäisiä yhteyksiä.L2 Sosiaalisia, kulttuurisia, uskonnollisia, katsomuksellisia ja kielellisiä juuria, kotiseudun kulttuuria ennen ja nyt sekä kulttuuriympäristöä ja sen muutoksia ja moninaisuutta.L4 Kertominen, kuvaaminen, vertailu ja selostaminen sekä erilaiset mediaesitykset.L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas harjaantuu etsimään, arvioimaan ja käyttämään uskontoa koskevaa tietoa erilaisista lähteistä.
Oppimaan oppimisen taidot uskonnon opiskelussa

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa etsiä ja vertailla uskontoa koskevaa tietoa eri lähteistä sekä tehdä havaintoja lähteiden luotettavuudesta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa käyttää hakemaansa tietoa ja tunnistaa, että tietolähteiden luotettavuudessa on eroja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa etsiä uskontoa koskevaa tietoa useasta lähteestä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa ohjatusti etsiä uskontoa koskevaa tietoa annetuista lähteistä.

T5 opastaa oppilasta perehtymään Suomen ja Euroopan uskonnollisiin ja katsomuksellisiin juuriin ja nykytilaan
Paikallinen tarkennus
SisällötUskontojen merkitys Euroopan kehityksessä, maallisen hallitsijan ja kirkon suhde. Yhtenäisen kirkon jakautuminen ja ristiretket.Katolisen kirkon vaiheita SuomessaKristillinen kuvasto taiteessa ja kirkossaVierailu katolisessa messussaUskonnot mediassaLaaja-alaisen osaamisen alueetL1 Asioiden välisiä vuorovaikutussuhteita ja keskinäisiä yhteyksiä.L2 Sosiaalisia, kulttuurisia, uskonnollisia, katsomuksellisia ja kielellisiä juuria, kotiseudun kulttuuria ennen ja nyt sekä kulttuuriympäristöä ja sen muutoksia ja moninaisuutta.L4 Kertominen, kuvaaminen, vertailu ja selostaminen sekä erilaiset mediaesitykset.L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas perehtyy Suomen ja Euroopan uskonnollisiin ja katsomuksellisiin juuriin ja nykytilaan.
Uskontoa ja kulttuuria koskeva tieto

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa kertoa esimerkkejä uskontojen ja katsomusten vaikutuksesta kulttuuriin ja yhteiskuntiin Suomessa ja Euroopassa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas tunnistaa uskontojen ja katsomusten vaikutuksia kulttuurissa ja yhteiskunnissa Suomessa ja Euroopassa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa kertoa esimerkkejä Suomen ja Euroopan uskonnollisista ja katsomuksellisista juurista tai nykytilasta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa annetuista esimerkeistä Suomen ja Euroopan uskonnollisiin ja katsomuksellisiin juuriin tai nykytilaan liittyviä piirteitä.

T11 luoda oppilaalle mahdollisuuksia keskustella eettisistä kysymyksistä, ilmaista rakentavasti ajatuksiaan ja tunteitaan sekä harjoitella perustelemaan omia näkemyksiään
Paikallinen tarkennus
SisällötVapaa tahto, laupeuden teot ja sakramentitPaasto ja kilvoittelu. VuorisaarnaSynti, armo ja anteeksiantaminen. Yksilön vastuu ympäristöstäänLaaja-alaisen osaamisen alueetL6 Oppilaita ohjataan työskentelemään järjestelmällisesti ja pitkäjänteisesti ja ottamaan kasvavassa määrin vastuuta tekemisestään.L7 Oppilaita ohjataan ymmärtämään omien valintojen, elämäntapojen ja tekojen merkitys paitsi itselle, myös lähiyhteisöille, yhteiskunnalle ja luonnolle.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas harjoittelee keskustelemaan eettisistä kysymyksistä sekä kehittää ajattelu- ja dialogitaitojaan.
Ajattelun ja vuorovaikutuksen taidot

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa keskustella vastavuoroisesti sekä pohtia ja rakentaa omia näkemyksiään vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas huomioi muut keskusteluun osallistujat ja osaa perustella omia näkemyksiään.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas ottaa osaa yhteiseen keskusteluun ja ilmaisee itseään rakentavasti.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa kuunnella muita ja ilmaista jollain tavoin ajatuksiaan.

T12 auttaa ja tukea oppilasta muodostamaan ja vahvistamaan myönteistä maailmankatsomusta, itsetuntoa ja luottamusta elämään
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas saa valmiuksia muodostaa ja vahvistaa myönteistä maailmankatsomustaan, itsetuntoaan ja luottamusta elämäänsä.

Sisällöt

S1 Suhde omaan uskontoon

Opetussuunnitelman perusteet

Opetuksessa paneudutaan katolisen kirkon opetuksen lähteisiin ja peruskäsitteisiin. Tutustutaan oman seurakunnan elämään, messuun ja sakramenttien viettoon sekä liturgian vietoissa käytettäviin paramenteihin ja sakraaliesineisiin. Opetuksessa otetaan huomioon kirkkomusiikki ja kirkkotaide. Perehdytään Vanhan ja Uuden testamentin päätapahtumiin sekä muun uskonnollisen kirjallisuuden eri lajeihin sekä niiden käyttöön katolisen kirkon elämässä. Opetuksessa käsitellään esimerkkejä Jeesuksen ja ihmisten kohtaamisesta. Tutustutaan omaan suojeluspyhään ja oman seurakunnan suojeluspyhään sekä joidenkin pyhien ihmisten elämään.

S2 Uskontojen maailma

Opetussuunnitelman perusteet

Opetuksessa tutkitaan katolisen kirkon ja muiden kristittyjen kohtaamista eri aikoina. Opetuksessa otetaan huomioon myös uskonnottomuus. Keskeisinä sisältöinä ovat pyhyys, juhlat ja erilaiset tavat harjoittaa uskontoa lähialueen kirkoissa, uskonnollisissa yhteisöissä ja eri uskontojen parissa. Perehdytään alustavasti juutalaisuuteen, islamiin ja kristinuskoon sekä niiden yhteisiin piirteisiin. Pohditaan uskonnonvapauslain vaikutusta uskontojen ja kirkkojen asemaan Suomessa. Tutustutaan ihmisoikeuksiin eri uskonnoissa, ekumeeniseen ajatteluun ja uskontodialogiin sekä Kirkkojen maailmanneuvostoon ja Suomen ekumeeniseen neuvostoon ja katolisen kirkon suhteeseen niihin.

S3 Hyvä elämä

Opetussuunnitelman perusteet

Opetuksessa tarkastellaan mitä ovat katolinen ihmiskuva ja ihmisoikeudet. Perehdytään katolisen kirkon moraaliopetukseen perusteisiin yksilöä koskevissa ja yhteiskuntamoraalia koskevissa yhteyksissä. Syvennetään Kymmenen käskyn, Vuorisaarnan, Rakkauden kaksoiskäskyn ja katolisen kirkon käskyjen tuntemista. Pohditaan käskyjä moraalisen kasvamisen perustana, omantunnon tutkistelua ja parannuksen tekoa sekä niiden seurauksia. Tärkeitä opetuksessa huomioitavia asioita ovat elämän kunnioittaminen, omat valinnat ja vastuu sekä huolenpito luonnosta. Opetuksessa keskeistä on eri uskontojen eettisten opetusten yhteisten piirteiden tutkiminen.

ePerusteet