Katolinen uskonto

Opetussuunnitelman perusteet

Uskonnon opetuksessa oppimisen arviointi on ohjaavaa ja kannustavaa. Palautteella pyritään rohkaisemaan oppilasta perehtymään ja tutkimaan uskontojen keskeisiä lähteitä ja piirteitä sekä tekemään asioista omia tulkintoja. Arvioinnissa otetaan huomioon monimuotoiset kirjallisen ja suullisen tuottamisen tavat sekä muun tekemisen ja ilmaisumuotojen kautta osoitettu osaaminen. Tärkeää on niiden kautta osoitettu taito ilmaista itseään ja ajatuksiaan. Yksityiskohtaisen muistamisen sijaan arvioinnissa kiinnitetään erityisesti huomiota tiedon soveltamiseen sekä ajattelun kehittymiseen.  

Uskonnon sanallista arviota tai arvosanaa antaessaan opettaja arvioi oppilaan osaamista suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa vuosiluokittain 3–6 kohdennettuihin tavoitteisiin. Lukuvuosiarviointi 6. luokalla perustuu paikallisessa opetussuunnitelmassa kyseiselle vuosiluokalle kohdennettuihin oppiaineen opetuksen tavoitteisiin. 

Määritellessään osaamisen tasoa 6. vuosiluokan lukuvuositodistusta varten opettaja käyttää uskonnon valtakunnallisia arviointikriteereitä. Oppilas on saavuttanut uskonnon tavoitteet arvosanan 5, 7, 8 tai 9 mukaisesti, kun oppilaan osaaminen vastaa pääosin kyseisen arvosanan kriteereissä kuvattua osaamisen tasoa. Arvosanojen 4, 6 ja 10 mukaisen osaamisen kokonaisarviointi muodostetaan uskonnon tavoitteiden pohjalta ja suhteessa edellä mainittuihin lukuvuosiarvioinnin kriteereihin. Paremman osaamisen tason saavuttaminen jonkin tavoitteen osalta voi kompensoida hylätyn tai heikomman suoriutumisen jonkin muun tavoitteen osalta. Työskentelyn arviointi sisältyy uskonnon lukuvuosiarviointiin ja siitä muodostettavaan arvosanaan. Kriteerikuvauksissa alempien arvosanojen osaamisen kuvaukset sisältyvät ylemmän arvosanan kuvauksiin. 

Tavoitteet

Tavoite Arvioinnin kohde Arviointikriteerit vuosiluokkakokonaisuuden päätteeksi
T1 ohjata oppilasta perehtymään opiskeltavan uskonnon pyhiin kirjoihin ja kertomuksiin sekä keskeisiin oppeihin
Paikallinen tarkennus
SisällötRaamattu Katolisen kirkon pyhänä kirjoituskokoelmana, jako Vanhan ja Uuden testamentin kirjoituksiin, lukuihin ja jakeisiinTraditio katolisen kirkon opetuksen ja Raamatun tulkinnan perustanaKertomuksia katolisen kirkon pyhistäLaaja-alaisen osaamisen alueetL1 Oppilas hahmottaa Raamatun kirjakokoelman jakautumista osiin
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas perehtyy opiskeltavan uskonnon pyhiin kirjoihin ja kertomuksiin sekä sen keskeisiin oppeihin.
Uskontoa koskevan tiedon hallitseminen, uskonnon monilukutaito

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa pohtia kertomusten sisältöjä ja tulkintaa. Oppilas osaa kuvailla keskeisimpien oppien merkityksiä opiskeltavan uskonnon kannalta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa kertoa opiskeltavan uskonnon pyhistä kirjoista sekä kuvailla kertomusten merkityksiä tai tapoja tulkita niitä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa kertoa opiskeltavasta uskonnosta jonkin sen keskeisen opin ja kertomuksen. Oppilas osaa kertoa ohjatusti jotain kertomuksen merkityksistä tai tavoista tulkita sitä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa nimetä opiskeltavan uskonnon pyhän kirjan tai keskeisen lähteen ja tunnistaa jonkin käsitellyistä kertomuksista tai opeista.

T2 ohjata oppilas tutustumaan opiskeltavan uskonnon rituaaleihin ja tapoihin ja pyhiin paikkoihin ja rakennuksiin
Paikallinen tarkennus
SisällötKatolisen kirkon messuEnsikommuunio, eukaristia ja parannuksen sakramenttiTutustuminen paikallisen katolisen seurakunnan toimintaan, messuUskonnollisen kielen erityispiirteisiin ja vertauskuvallisuuteen tutustuminen kirkon kuvaston, messun ja Raamatun avullaKunnioitus omaa ja toisen pyhää kohtaanVierailu toisen kirkko- tai uskontokunnan tapahtumassa tai opettajavierailuLaaja-alaisen osaamisen alueetL2 Oppilas arvostaa omia kulttuurisia ja uskonnollisia juuriaan, tunnistaa ympäristönsä uskontoon liittyviä asioita ja merkityksiäL4 Oppilas arvostaa omia kulttuurisia ja uskonnollisia juuriaan, tunnistaa ympäristönsä uskontoon liittyviä asioita ja merkityksiä
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas tutustuu opiskeltavan uskonnon rituaaleihin ja tapoihin sekä pyhiin paikkoihin ja rakennuksiin.
Uskontoa koskevan tiedon hallitseminen, uskonnon monilukutaito

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa kertoa opiskeltavan uskonnon keskeisten rituaalien ja tapojen sekä pyhien paikkojen ja rakennusten merkityssisällöistä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa kertoa opiskeltavan uskonnon keskeisistä rituaaleista ja tavoista sekä kuvailla uskonnon pyhiä paikkoja tai rakennuksia.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa nimetä opiskeltavasta uskonnosta rituaaleja tai tapoja sekä pyhän paikan tai rakennuksen.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa opiskeltavaan uskontoon liittyvän rituaalin tai tavan sekä pyhän paikan tai rakennuksen.

T3 auttaa oppilasta tunnistamaan uskonnollisen kielen erityispiirteitä ja vertauskuvallisuutta
Paikallinen tarkennus
SisällötKatolisen kirkon messuEnsikommuunio, eukaristia ja parannuksen sakramenttiTutustuminen paikallisen katolisen seurakunnan toimintaan, messuUskonnollisen kielen erityispiirteisiin ja vertauskuvallisuuteen tutustuminen kirkon kuvaston, messun ja Raamatun avullaKunnioitus omaa ja toisen pyhää kohtaanVierailu toisen kirkko- tai uskontokunnan tapahtumassa tai opettajavierailuLaaja-alaisen osaamisen alueetL2 Oppilas arvostaa omia kulttuurisia ja uskonnollisia juuriaan, tunnistaa ympäristönsä uskontoon liittyviä asioita ja merkityksiäL4 Oppilas arvostaa omia kulttuurisia ja uskonnollisia juuriaan, tunnistaa ympäristönsä uskontoon liittyviä asioita ja merkityksiä
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas tunnistaa uskonnollisen kielen erityispiirteitä ja vertauskuvallisuutta.
Uskonnon kielen ja symbolien analysointi

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa kertoa uskonnollisen kielen erityispiirteistä ja vertauskuvallisuudesta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa antaa esimerkkejä uskonnollisesta kielestä ja sen vertauskuvallisuudesta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa antaa esimerkin uskonnollisesta kielestä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa annetuista esimerkeistä uskonnollisen symbolin, vertauskuvan, kielikuvan tai väitteen.

T5 opastaa oppilasta perehtymään Suomen ja Euroopan uskonnollisiin ja katsomuksellisiin juuriin ja nykytilaan
Paikallinen tarkennus
SisällötRaamatun muodostuminen ja sen vaikutuksia eurooppalaisessa kulttuurin historiassa.Katolinen kirkko SuomessaAbrahamin merkitys juutalaisuudessa, kristinuskossa ja IslamissaEuroopan uskontohistorian vaiheita ja nykytilanneLaaja-alaisen osaamisen alueetL2 Oppilas näkee suomalaisessa elämäntavassa ja uskonnossa yhteyksiä laajempiin kulttuurisiin ja uskonnollisiin ilmiöihin.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas perehtyy Suomen ja Euroopan uskonnollisiin ja katsomuksellisiin juuriin ja nykytilaan.
Uskontoa ja kulttuuria koskeva tieto

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa kertoa esimerkkejä uskontojen ja katsomusten vaikutuksesta kulttuuriin ja yhteiskuntiin Suomessa ja Euroopassa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas tunnistaa uskontojen ja katsomusten vaikutuksia kulttuurissa ja yhteiskunnissa Suomessa ja Euroopassa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa kertoa esimerkkejä Suomen ja Euroopan uskonnollisista ja katsomuksellisista juurista tai nykytilasta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa annetuista esimerkeistä Suomen ja Euroopan uskonnollisiin ja katsomuksellisiin juuriin tai nykytilaan liittyviä piirteitä.

T6 ohjata oppilas tutustumaan juutalaisuuteen, kristinuskoon ja islamiin ja niiden vaikutukseen ja historiaan Euroopassa
Paikallinen tarkennus
SisällötRaamatun muodostuminen ja sen vaikutuksia eurooppalaisessa kulttuurin historiassa.Katolinen kirkko SuomessaAbrahamin merkitys juutalaisuudessa, kristinuskossa ja IslamissaEuroopan uskontohistorian vaiheita ja nykytilanneLaaja-alaisen osaamisen alueetL2 Oppilas näkee suomalaisessa elämäntavassa ja uskonnossa yhteyksiä laajempiin kulttuurisiin ja uskonnollisiin ilmiöihin.
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas tutustuu juutalaisuuteen, kristinuskoon ja islamiin sekä niiden vaikutukseen ja historiaan Euroopassa.
Uskontoa ja kulttuuria koskeva tieto

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa kertoa juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin vaikutuksesta tai historiasta Euroopassa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa vertailla juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin pääpiirteitä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa kertoa juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin pääpiirteistä.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa annetuista esimerkeistä juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin pääpiirteitä.

T7 kannustaa oppilasta kunnioittamaan omaa ja toisen pyhää sekä käyttäytymään asianmukaisesti erilaisissa uskonnollisissa tilaisuuksissa ja tilanteissa
Paikallinen tarkennus
SisällötKatolisen kirkon messuEnsikommuunio, eukaristia ja parannuksen sakramenttiTutustuminen paikallisen katolisen seurakunnan toimintaan, messuUskonnollisen kielen erityispiirteisiin ja vertauskuvallisuuteen tutustuminen kirkon kuvaston, messun ja Raamatun avullaKunnioitus omaa ja toisen pyhää kohtaanVierailu toisen kirkko- tai uskontokunnan tapahtumassa tai opettajavierailuLaaja-alaisen osaamisen alueetL2 Oppilas arvostaa omia kulttuurisia ja uskonnollisia juuriaan, tunnistaa ympäristönsä uskontoon liittyviä asioita ja merkityksiäL4 Oppilas arvostaa omia kulttuurisia ja uskonnollisia juuriaan, tunnistaa ympäristönsä uskontoon liittyviä asioita ja merkityksiä
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas ymmärtää, mitä tarkoitetaan pyhän käsitteellä sekä pyrkii kunnioittamaan omaa ja toisen pyhää. Hän tietää, miten toimitaan erilaisissa uskonnollisissa tilanteissa ja paikoissa sekä pyrkii käyttäytymään niissä asianmukaisesti ja kunnioittavasti.
Uskonnon monilukutaito

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa kertoa, miten pyhyys voi ilmetä eri tavoin uskonnoissa. Käyttäytymiseen liittyvää tavoitteen osaa ei arvioida.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas ymmärtää, mitä tarkoitetaan toisen pyhän kunnioittamisella. Oppilas osaa antaa esimerkkejä uskonnollisiin tilanteisiin ja paikkoihin sekä muihin pyhiin asioihin liittyvästä tapakulttuurista. Käyttäytymiseen liittyvää tavoitteen osaa ei arvioida.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas osaa nimetä erilaisia pyhinä pidettyjä asioita ja kuvailla, millaisia tapoja niihin liittyy. Käyttäytymiseen liittyvää tavoitteen osaa ei arvioida.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa tai osaa nimetä jonkin pyhänä pidetyn asian tai siihen liittyvän tavan. Käyttäytymiseen liittyvää tavoitteen osaa ei arvioida.

T10 ohjata oppilasta arvioimaan tekemiään valintoja ja pohtimaan toiminnan taustalla vaikuttavia arvoja eettisten periaatteiden ja kestävän tulevaisuuden näkökulmasta
Paikallinen tarkennus
SisällötKristinuskon eettisiä ohjeita:kymmenen käskyä, Isä meidän, kultainen sääntöVT:n ja UT:n suhde katolisen tulkinnan näkökulmastaKertomuksia VT:sta ja UT:staKertomuksia katolisen kirkon perinteestäLuomiskertomus ja ihmisen suhde luomakuntaanLaaja-alaisen osaamisen alueetL3 Oppilas harjoittelee oman elämän ja arjen kannalta tärkeitä vuorovaikutustaitoja, miettii oikeaa ja väärää sekä harjoittelee ottamaan toisia huomioonL7 Oppilas hahmottaa tekojensa vaikutuksia arjessaan ja ympäristössään
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas harjaantuu arvioimaan tekemiään valintoja ja pohtimaan toiminnan taustalla vaikuttavia arvoja eettisten periaatteiden ja kestävän tulevaisuuden näkökulmasta.
Eettinen pohdinta

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa pohtia omia valintojaan ja eettisiä valintatilanteita arvojen, erilaisten eettisten periaatteiden ja kestävän tulevaisuuden näkökulmista.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas osaa kertoa opiskeltavan uskonnon ja uskontojen yhteisistä eettisistä periaatteista ja antaa esimerkkejä niiden soveltamisesta. Oppilas osaa kertoa arjen esimerkkejä kestävän tulevaisuuden rakentamisesta.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas tunnistaa eettisiä periaatteita. Oppilas osaa kertoa esimerkkejä eettisistä valintatilanteista ja antaa niihin ratkaisuvaihtoehtoja.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas tunnistaa annetuista esimerkeistä joitain toiminnan taustalla vaikuttavia arvoja tai eettisiä valintatilanteita.

T11 luoda oppilaalle mahdollisuuksia keskustella eettisistä kysymyksistä, ilmaista rakentavasti ajatuksiaan ja tunteitaan sekä harjoitella perustelemaan omia näkemyksiään
Paikallinen tarkennus
SisällötKristinuskon eettisiä ohjeita:kymmenen käskyä, Isä meidän, kultainen sääntöVT:n ja UT:n suhde katolisen tulkinnan näkökulmastaKertomuksia VT:sta ja UT:staKertomuksia katolisen kirkon perinteestäLuomiskertomus ja ihmisen suhde luomakuntaanLaaja-alaisen osaamisen alueetL3 Oppilas harjoittelee oman elämän ja arjen kannalta tärkeitä vuorovaikutustaitoja, miettii oikeaa ja väärää sekä harjoittelee ottamaan toisia huomioonL7 Oppilas hahmottaa tekojensa vaikutuksia arjessaan ja ympäristössään
Oppilaan oppimisen tavoite
Oppilas harjoittelee keskustelemaan eettisistä kysymyksistä sekä kehittää ajattelu- ja dialogitaitojaan.
Ajattelun ja vuorovaikutuksen taidot

Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
Oppilas osaa keskustella vastavuoroisesti sekä pohtia ja rakentaa omia näkemyksiään vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
Oppilas huomioi muut keskusteluun osallistujat ja osaa perustella omia näkemyksiään.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
Oppilas ottaa osaa yhteiseen keskusteluun ja ilmaisee itseään rakentavasti.

Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
Oppilas osaa kuunnella muita ja ilmaista jollain tavoin ajatuksiaan.

Sisällöt

S1 Suhde omaan uskontoon

Opetussuunnitelman perusteet

Opetuksessa paneudutaan katolisen kirkon opetuksen lähteisiin ja peruskäsitteisiin. Tutustutaan oman seurakunnan elämään, messuun ja sakramenttien viettoon sekä liturgian vietoissa käytettäviin paramenteihin ja sakraaliesineisiin. Opetuksessa otetaan huomioon kirkkomusiikki ja kirkkotaide. Perehdytään Vanhan ja Uuden testamentin päätapahtumiin sekä muun uskonnollisen kirjallisuuden eri lajeihin sekä niiden käyttöön katolisen kirkon elämässä. Opetuksessa käsitellään esimerkkejä Jeesuksen ja ihmisten kohtaamisesta. Tutustutaan omaan suojeluspyhään ja oman seurakunnan suojeluspyhään sekä joidenkin pyhien ihmisten elämään.

S2 Uskontojen maailma

Opetussuunnitelman perusteet

Opetuksessa tutkitaan katolisen kirkon ja muiden kristittyjen kohtaamista eri aikoina. Opetuksessa otetaan huomioon myös uskonnottomuus. Keskeisinä sisältöinä ovat pyhyys, juhlat ja erilaiset tavat harjoittaa uskontoa lähialueen kirkoissa, uskonnollisissa yhteisöissä ja eri uskontojen parissa. Perehdytään alustavasti juutalaisuuteen, islamiin ja kristinuskoon sekä niiden yhteisiin piirteisiin. Pohditaan uskonnonvapauslain vaikutusta uskontojen ja kirkkojen asemaan Suomessa. Tutustutaan ihmisoikeuksiin eri uskonnoissa, ekumeeniseen ajatteluun ja uskontodialogiin sekä Kirkkojen maailmanneuvostoon ja Suomen ekumeeniseen neuvostoon ja katolisen kirkon suhteeseen niihin.

S3 Hyvä elämä

Opetussuunnitelman perusteet

Opetuksessa tarkastellaan mitä ovat katolinen ihmiskuva ja ihmisoikeudet. Perehdytään katolisen kirkon moraaliopetukseen perusteisiin yksilöä koskevissa ja yhteiskuntamoraalia koskevissa yhteyksissä. Syvennetään Kymmenen käskyn, Vuorisaarnan, Rakkauden kaksoiskäskyn ja katolisen kirkon käskyjen tuntemista. Pohditaan käskyjä moraalisen kasvamisen perustana, omantunnon tutkistelua ja parannuksen tekoa sekä niiden seurauksia. Tärkeitä opetuksessa huomioitavia asioita ovat elämän kunnioittaminen, omat valinnat ja vastuu sekä huolenpito luonnosta. Opetuksessa keskeistä on eri uskontojen eettisten opetusten yhteisten piirteiden tutkiminen.

ePerusteet