Islam

Opetussuunnitelman perusteet

Oppimisen arviointi on oppilaita ohjaavaa ja kannustavaa. Monipuolinen palaute rakentuu osaksi työskentelyä ja yhteisiä keskusteluja. Palaute ohjaa oppilaita yhteistyötaidoissa ja rohkaisee ilmaisemaan ajatuksiaan. Opetuksessa annetaan tilaa ja oppilaita kannustetaan ihmettelyyn, kysymiseen sekä omien mielipiteiden perusteluun ja toisten näkemysten kuunteluun. Monipuoliset työtavat luovat oppilaille mahdollisuuksia osoittaa ja itse huomata edistymistään ja osaamistaan.

Oppimisprosessin kannalta keskeisiä arvioinnin ja palautteen antamisen kohteita uskonnossa ovat:

- edistyminen lähiympäristön katsomuksellisten ilmiöiden tunnistamisessa ja nimeämisessä

- edistyminen ryhmässä toimimisen taidoissa

- edistymien ajatusten ilmaisemisessa ja toisten kuuntelemisessa.

Tavoitteet

Tavoite
T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa
Paikallinen tarkennus
Sisällöt• Islamin perinteitä oman perheen kautta• Koraani tapojen keskiössäLaaja-alaisen osaamisen alueetL2 Oman perheen uskonnollisten perinteiden ja tapojen tunteminen ja arvostaminenL4 Islamilainen kulttuuriperintö
T3 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon vuodenkiertoon, juhliin ja tapoihin
Paikallinen tarkennus
Sisällöt• Islamilaisen kalenterin pyhät ajat ja juhlat: ramadan, id al fitr ja id al adha sekä juhlakulttuurien moninaisuusLaaja-alaisen osaamisen alueetL2 Islamilainen kulttuuriperintöL7 Arkeen ja juhliin liittyviä kokemuksia ja toimintaa
T5 rohkaista oppilasta tunnistamaan ja ilmaisemaan omia ajatuksiaan ja tunteitaan
Paikallinen tarkennus
Sisällöt• Oppilaiden elämänkaari ja siihen liittyvät elämänkysymykset.• Elämän kunnioittaminen,• ihmisarvo ja lasten oikeudetLaaja-alaisen osaamisen alueetL2 Oppilaat voivat ilmaista itseään ja itselleen merkityksellisiä asioita myönteisessä vuorovaikutuksessaL6 Oppilaita kannustetaan tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja yhdistämään omia ideoita muiden kanssaL7 Demokraattisen toiminnan säännöt käytännön läheisesti
T6 ohjata oppilasta toimimaan oikeudenmukaisesti, eläytymään toisen asemaan sekä kunnioittamaan toisen ihmisen ajatuksia ja vakaumusta sekä ihmisoikeuksia
Paikallinen tarkennus
Sisällöt• YK:n lasten oikeuksien sopimus• Ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi• Empatia, vastuu toisista ja omasta ympäristöstäLaaja-alaisen osaamisen alueetL2 Lapsen oikeuksien sopimuksen pääperiaatteetL6 Ryhmässä toimiminenL7 Oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus

Sisällöt

S1 Suhde omaan uskontoon

Opetussuunnitelman perusteet

Tutustutaan islamiin oman perheen kautta. Opiskellaan alustavasti islamilaisen kalenterin juhlat sekä ihmisen elämänkaareen liittyvät perinteet. Sisältöjen valinnassa keskeisiä ovat islamin opin perusteet: Jumalan ykseys, profeetat, pyhät kirjat, usko näkymättömään. Tutustutaan alustavasti Koraaniin ja perimätietoon sekä Islamilaiseen yhteisöön. Tarkastellaan islamin monimuotoisuutta ilmiönä sekä moskeijan merkitystä muslimeille. Pohditaan muslimin uskonnollisia velvollisuuksia.

S2 Uskontojen maailma

Opetussuunnitelman perusteet

Tutustutaan kouluyhteisössä ja koulun lähiympäristössä läsnä oleviin uskontoihin, niiden pyhiin rakennuksiin, juhlaperinteisiin sekä uskonnottomaan tapakulttuuriin.

S3 Hyvä elämä

Opetussuunnitelman perusteet

Sisältöjen valinnassa keskeistä on oppilaiden elämänkaari ja siihen liittyvät elämänkysymykset. Keskeisiä sisältöjä ovat elämän kunnioittaminen, ihmisarvo ja lasten oikeudet. Pohditaan toisen asemaan eläytymistä. Tutustutaan islamin oikeuksiin ja velvollisuuksiin perhe-elämässä. Selvitetään YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen merkitystä oppilaan omassa elämässä. Keskeisinä opittavina sisältöinä ovat hyvän elämän perusteet islamissa. Lisäksi tarkastellaan oman perheen tapakulttuuria ja pohditaan erilaisuuden hyväksymistä.

ePerusteet