Kuvataide

Opetussuunnitelman perusteet

Oppimisen arviointi kuvataiteessa on luonteeltaan kannustavaa, ohjaavaa ja oppilaiden yksilöllisen edistymisen huomioivaa. Arvioinnilla tuetaan kuvan tuottamisen ja tulkinnan taitojen, taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin tuntemuksen, pitkäjänteisten työtapojen sekä itsearviointitaitojen kehittymistä. Palaute on monipuolista ja rohkaisee oppilaita omien ajatusten ilmaisemiseen ja toisten näkemysten arvostamiseen. Oppilaat saavat palautetta kaikilla tavoitteissa määritellyillä taideoppimisen alueilla.

Oppimisprosessin kannalta keskeisiä arvioinnin ja palautteen antamisen kohteita kuvataiteessa ovat

  • edistyminen tavoitteiden asettamisessa omalle toiminnalle
  • edistyminen materiaalien kokeilemisessa ja tekniikoiden harjoittelussa
  • edistyminen kuvataiteen ilmaisukeinojen käyttämisessä ja niistä keskustelemisessa
  • edistyminen omista ja muiden kuvista keskustelemisessa.

Paikallinen opetussuunnitelma

Arvioinnissa painottuu oppimisprosessi yksittäisten suoritusten sijaan. Oppilaat osallistuvat myös itsearvioinnin suunnitteluun ja toteutukseen.

Tavoitteet

Tavoite
Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu
T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja kuvia tekemällä
Paikallinen tarkennus
Laaja-alainen osaaminenL1 Ajattelu ja oppimaan oppiminenOppilas osaa esittää ihmetteleviä kysymyksiä tutusta ja uudesta aiheesta. Oikeiden ilmiöiden pienet tutkimukset, tutkiva ote ja autenttiset ympäristöt ohjaavat oppilaan oppimisen malleja. Oppilaat tutustuvat taideoppimisen työskentelyprosessiin.Oppilas tutkii itselle tärkeitä tai yhdessä valittuja lähiympäristön ilmiöitä ja kouluaan erilaisten tiedonhankkimistapojen kautta sekä tunnistaa käsitteitä ja asioita omasta ympäristöstään. Oppilas saa onnistumisen kokemuksia oppiessaan löytämään tietoa.L2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisuOppilaat tutustuvat taiteen keinoin oman perheensä ja kouluyhteisönsä perinteisiin ja tapoihin, kulttuuriympäristöön ja kulttuuriseen moninaisuuteen. Työskentely tukee identiteetin kehittymistä ja uskoa kuvailmaisun merkitykseen sekä halua ilmaista omia ajatuksiaL3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidotOppilas harjoittelee turvallista liikkumista jalankulkijana, pyöräilijänä ja julkisen liikenteen käyttäjänä.L4 MonilukutaitoOppilaita ohjataan monilukutaitoisuuteen. Oppilaat oppivat tulkitsemaan, tuottamaan ja arvioimaan monenlaisia ikäkaudelle sopivia kuvia, esineitä, rakennuksia ja muita visuaalisen kulttuurin ilmenemismuotoja. Oppimisympäristöjen ja työtapojen valinnoissa tunnistetaan arkinen ympäristö ja oppilaiden siitä tekemät ja valitsemat havainnot ja sisällöt.L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminenKoulutyössä harjoitellaan toiminnallisten, vuorovaikutuksellisten, leikillisten ja pelillisten toimintatapojen avulla eri laitteiden, ohjelmistojen ja palveluiden käyttöä ja opetellaan niiden keskeisiä käyttö- ja toimintaperiaatteita.SisällötS1 Omat kuvakulttuuritOpetuksen sisällöiksi valitaan oppilaiden tekemiä kuvia ja kuvakulttuureja, joihin he osallistuvat omaehtoisesti. Oppilaita rohkaistaan tutustumaan toistensa kuvakulttuureihin.Omia kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa käsitellään omien kuvakulttuurien merkitystä oppilaiden arjessa, lähiympäristössä ja vuorovaikutuksessa.S2 Ympäristön kuvakulttuuritOpetuksen sisällöt valitaan erilaisista ympäristöistä, esineistä, mediakulttuureista ja virtuaalimaailmoista.Sisältöjä valitaan monipuolisesti rakennetuista ja luonnon ympäristöistä sekä mediasta.Ympäristön kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa keskitytään oppilaiden lähiympäristön ja sen medioiden käsittelyyn.
T2 rohkaista oppilasta keskustelemaan havainnoistaan ja ajatuksistaan
Paikallinen tarkennus
Laaja-alainen osaaminenL2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisuOppilaat tutustuvat elinympäristönsä kulttuuriseen moninaisuuteen. Työskentely tukee identiteetin kehittymistä ja uskoa kuvailmaisun merkitykseen sekä halua ilmaista omia ajatuksiaL3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidotOppilas harjoittelee tunteiden tunnistamista, ilmaisemista ja säätelyä. Oppilas harjoittelee toimimaan ryhmässä ja tiedostamaan oman toiminnan vaikutuksen ja yhteisten pelisääntöjen merkityksen.L4 MonilukutaitoOpetuksen lähtökohtana on oppilaiden mahdollisuus kysyä, ihmetellä, kertoa tarinoita, esittää näkemyksiään ja jakaa kokemuksiaan käyttämällä monenlaisia ilmaisukeinoja ja välineitä. Oppilaat oppivat jakamaan tietoa muille.L6 Työelämätaidot ja yrittäjyysOppilaat saavat monimuotoisia tilaisuuksia työskennellä yksin ja yhdessä toisten kanssa.SisällötS1 Omat kuvakulttuuritOpetuksen sisällöiksi valitaan oppilaiden tekemiä kuvia ja kuvakulttuureja, joihin he osallistuvat omaehtoisesti. Oppilaita rohkaistaan tutustumaan toistensa kuvakulttuureihin.Omia kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa käsitellään omien kuvakulttuurien merkitystä oppilaiden arjessa, lähiympäristössä ja vuorovaikutuksessa.S2 Ympäristön kuvakulttuuritOpetuksen sisällöt valitaan erilaisista ympäristöistä, esineistä, mediakulttuureista ja virtuaalimaailmoista.Sisältöjä valitaan monipuolisesti rakennetuista ja luonnon ympäristöistä sekä mediasta.Ympäristön kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa keskitytään oppilaiden lähiympäristön ja sen medioiden käsittelyyn.
T3 innostaa oppilasta ilmaisemaan havaintojaan ja ajatuksiaan erilaisten kuvallisten tuottamisen tapojen avulla
Paikallinen tarkennus
Laaja-alainen osaaminenL2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisuOppilaat osaavat kertoa itsestään ja itselleen merkityksellisistä asioista erilaisia esittämisen tapoja käyttäen.L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidotOppilas opiskelee koululaisen roolia, johon kuuluu mm. opiskeluvälineistä huolehtiminen ja itsenäisyyden lisääntyminen. Oppilas harjoittelee toimimaan ryhmässä ja tiedostamaan oman toiminnan vaikutuksen ja yhteisten pelisääntöjen merkityksen.L4 MonilukutaitoOppilaat kehittävät kuvanlukutaitoaan kokeilemalla kuvallisia ilmaisutapoja. Oppilaita kannustetaan erilaisten lukutaitojen ja viestien käyttämiseen ja tuottamiseen.L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminenOppilaiden kanssa käydään keskustelua heidän tekemistään mediasisällöistä. Oppilas harjoittelee omien ja muiden tuotosten arvioimista ja tulkintaa leikinomaisesti ja keskustellen.L7 Osallistuminen‚ vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminenOppilaita tuetaan osallistumaan oman oppimisensa ja opiskelunsa ja oppimisympäristön suunnitteluun ja arviointiin.SisällötS1 Omat kuvakulttuuritOpetuksen sisällöiksi valitaan oppilaiden tekemiä kuvia ja kuvakulttuureja, joihin he osallistuvat omaehtoisesti. Oppilaita rohkaistaan tutustumaan toistensa kuvakulttuureihin.Omia kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa käsitellään omien kuvakulttuurien merkitystä oppilaiden arjessa, lähiympäristössä ja vuorovaikutuksessa.S2 Ympäristön kuvakulttuuritOpetuksen sisällöt valitaan erilaisista ympäristöistä, esineistä, mediakulttuureista ja virtuaalimaailmoista.Sisältöjä valitaan monipuolisesti rakennetuista ja luonnon ympäristöistä sekä mediasta.Ympäristön kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa keskitytään oppilaiden lähiympäristön ja sen medioiden käsittelyyn.
Kuvallinen tuottaminen
T4 innostaa oppilasta kokeilemaan erilaisia materiaaleja ja tekniikoita sekä harjoittelemaan kuvallisia ilmaisutapoja
Paikallinen tarkennus
Laaja-alainen osaaminenL2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisuOppilaille tarjotaan monipuolisia mahdollisuuksia kehittää mielikuvitustaan, luovuuttaan ja itseilmaisuaan. Oppilaat nauttivat käden ja koko kehon taitojen kehittymisestä. Työskentely tukee identiteetin kehittymistä ja uskoa kuvailmaisun merkitykseen sekä halua ilmaista omia ajatuksia.L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidotOppilas opiskelee koululaisen roolia, johon kuuluu mm. opiskeluvälineistä huolehtiminen ja itsenäisyyden lisääntyminen.L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminenKoulutyössä harjoitellaan toiminnallisten, vuorovaikutuksellisten, leikillisten ja pelillisten toimintatapojen avulla eri laitteiden, ohjelmistojen ja palveluiden käyttöä ja opetellaan niiden keskeisiä käyttö- ja toimintaperiaatteita.Oppilaiden kanssa keskustellaan ja luodaan yhdessä tieto- ja viestintäteknologian turvallista käyttöä ja hyviä käytöstapoja.L6 Työelämätaidot ja yrittäjyysOppilaita innostetaan tutkimaan uusia asioita ja miettimään, missä itse on erityisen hyvä. Heitä rohkaistaan toimimaan uusissa tilanteissa itseensä luottaen.SisällötS1 Omat kuvakulttuuritOpetuksen sisällöiksi valitaan oppilaiden tekemiä kuvia ja kuvakulttuureja, joihin he osallistuvat omaehtoisesti. Oppilaita rohkaistaan tutustumaan toistensa kuvakulttuureihin.Omia kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa käsitellään omien kuvakulttuurien merkitystä oppilaiden arjessa, lähiympäristössä ja vuorovaikutuksessa.S2 Ympäristön kuvakulttuuritOpetuksen sisällöt valitaan erilaisista ympäristöistä, esineistä, mediakulttuureista ja virtuaalimaailmoista.Sisältöjä valitaan monipuolisesti rakennetuista ja luonnon ympäristöistä sekä mediasta.Ympäristön kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa keskitytään oppilaiden lähiympäristön ja sen medioiden käsittelyyn.
Visuaalisen kulttuurin tulkinta
T7 ohjata oppilasta käyttämään kuvataiteen käsitteistöä sekä tarkastelemaan erilaisia kuvatyyppejä
Paikallinen tarkennus
Laaja-alainen osaaminenL1 Ajattelu ja oppimaan oppiminenOppilasta kannustetaan tarkastelemaan toisiinsa liittyviä asioita sekä tunnistamaan samankaltaisia asioita. Oppilas tutkii asioita, joista voidaan muodostaa kokonaisuuksia ja opetellaan nimeämään näitä kokonaisuuksia. Oppilas oppii luokittelemaan ja vertailemaan hänelle tuttuja asioita.L4 MonilukutaitoOppilaita ohjataan monilukutaitoisuuteen. Oppilaat oppivat tulkitsemaan, tuottamaan ja arvioimaan monenlaisia kuvia, esineitä, rakennuksia ja muita visuaalisen kulttuurin ilmentymiä. Oppilaat harjoittelevat ymmärtämään ja käyttämään suullisessa ilmaisussaan kuvataiteen käsitteistöä.L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminenKoulutyössä harjoitellaan toiminnallisten, vuorovaikutuksellisten, leikillisten ja pelillisten toimintatapojen avulla eri laitteiden, ohjelmistojen ja palveluiden käyttöä ja opetellaan niiden keskeisiä käyttö- ja toimintaperiaatteita.Oppilaiden kanssa keskustellaan ja luodaan yhdessä tieto- ja viestintäteknologian turvallista käyttöä ja hyviä käytöstapoja.Oppilaita opastetaan käyttämään keskeisiä hakupalveluita sekä harjoittelemaan tiedon hakemista ja jakamista eri aihepiireistä ja itseä kiinnostavista asioista.SisällötS1 Omat kuvakulttuuritOpetuksen sisällöiksi valitaan oppilaiden tekemiä kuvia ja kuvakulttuureja, joihin he osallistuvat omaehtoisesti. Oppilaita rohkaistaan tutustumaan toistensa kuvakulttuureihin.Omia kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa käsitellään omien kuvakulttuurien merkitystä oppilaiden arjessa, lähiympäristössä ja vuorovaikutuksessa.S2 Ympäristön kuvakulttuuritOpetuksen sisällöt valitaan erilaisista ympäristöistä, esineistä, mediakulttuureista ja virtuaalimaailmoista.Sisältöjä valitaan monipuolisesti rakennetuista ja luonnon ympäristöistä sekä mediasta.Ympäristön kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa keskitytään oppilaiden lähiympäristön ja sen medioiden käsittelyyn.
T8 kannustaa oppilasta tunnistamaan erilaisia taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin tuotteita lähiympäristössään
Paikallinen tarkennus
Laaja-alainen osaaminenL2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisuOppilaat tutustuvat taiteen keinoin oman perheensä ja kouluyhteisönsä perinteisiin ja tapoihin, kulttuuriympäristöön ja kulttuuriseen moninaisuuteen.Opetuksessa hyödynnetään Helsingin taide- ja kulttuuritarjontaa.L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidotOppilas harjoittelee turvallista liikkumista jalankulkijana, pyöräilijänä ja julkisen liikenteen käyttäjänä.L6 Työelämätaidot ja yrittäjyysOppilaat saavat monimuotoisia tilaisuuksia työskennellä yksin ja yhdessä toisten kanssa.L7 Osallistuminen‚ vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminenOppilaita tuetaan osallistumaan oman oppimisensa ja opiskelunsa ja oppimisympäristön suunnitteluun ja arviointiin.SisällötS1 Omat kuvakulttuuritOpetuksen sisällöiksi valitaan oppilaiden tekemiä kuvia ja kuvakulttuureja, joihin he osallistuvat omaehtoisesti. Oppilaita rohkaistaan tutustumaan toistensa kuvakulttuureihin.Omia kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa käsitellään omien kuvakulttuurien merkitystä oppilaiden arjessa, lähiympäristössä ja vuorovaikutuksessa.S2 Ympäristön kuvakulttuuritOpetuksen sisällöt valitaan erilaisista ympäristöistä, esineistä, mediakulttuureista ja virtuaalimaailmoista.Sisältöjä valitaan monipuolisesti rakennetuista ja luonnon ympäristöistä sekä mediasta.Ympäristön kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa keskitytään oppilaiden lähiympäristön ja sen medioiden käsittelyyn.
T9 innostaa oppilasta tekemään kuvia oman elinympäristön, eri aikojen ja eri kulttuurien tarkastelun pohjalta
Paikallinen tarkennus
Laaja-alainen osaaminenL1 Ajattelu ja oppimaan oppiminenL1Oppilasta kannustetaan tarkastelemaan toisiinsa liittyviä asioita sekä tunnistamaan samankaltaisia asioita. Oppilas tutkii asioita, joista voidaan muodostaa kokonaisuuksia ja opetellaan nimeämään näitä kokonaisuuksia. Oikeiden ilmiöiden pienet tutkimukset, tutkiva ote ja autenttiset ympäristöt ohjaavat oppilaan oppimisen malleja.L2 Kulttuurinen osaaminen‚ vuorovaikutus ja ilmaisuL2Oppilaat osallistuvat erilaisten vaikuttamiskeinojen avulla oman ympäristönsä ja sen kulttuurin muovaamiseen. Oppilaat osaavat kertoa itsestään ja itselleen merkityksellisistä asioista erilaisia esittämisen tapoja käyttäen. Työskentely tukee identiteetin kehittymistä ja uskoa kuvailmaisun merkitykseen sekä halua ilmaista omia ajatuksia.L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminenL5Koulutyössä harjoitellaan toiminnallisten, vuorovaikutuksellisten, leikillisten ja pelillisten toimintatapojen avulla eri laitteiden, ohjelmistojen ja palveluiden käyttöä ja opetellaan niiden keskeisiä käyttö- ja toimintaperiaatteita.L6 Työelämätaidot ja yrittäjyysL6Oppilaat saavat monimuotoisia tilaisuuksia työskennellä yksin ja yhdessä toisten kanssa. Oppilaat harjoittelevat omassa ryhmässä ja yli luokka-aste rajojen toimimista ja yhteistyötä, omien ideoiden sovittamista yhteen toisten kanssa sekä ikäkaudelle sopivaa vastuunkantoa.SisällötS1 Omat kuvakulttuuritOpetuksen sisällöiksi valitaan oppilaiden tekemiä kuvia ja kuvakulttuureja, joihin he osallistuvat omaehtoisesti. Oppilaita rohkaistaan tutustumaan toistensa kuvakulttuureihin.Omia kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa käsitellään omien kuvakulttuurien merkitystä oppilaiden arjessa, lähiympäristössä ja vuorovaikutuksessa.S2 Ympäristön kuvakulttuuritOpetuksen sisällöt valitaan erilaisista ympäristöistä, esineistä, mediakulttuureista ja virtuaalimaailmoista.Sisältöjä valitaan monipuolisesti rakennetuista ja luonnon ympäristöistä sekä mediasta.Ympäristön kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa keskitytään oppilaiden lähiympäristön ja sen medioiden käsittelyyn.

Sisällöt

S1 Omat kuvakulttuurit

Opetussuunnitelman perusteet

Opetuksen sisällöiksi valitaan oppilaiden tekemiä kuvia ja kuvakulttuureja, joihin he osallistuvat omaehtoisesti. Oppilaita rohkaistaan tutustumaan toistensa kuvakulttuureihin. Omia kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa käsitellään omien kuvakulttuurien merkitystä oppilaiden arjessa, lähiympäristössä ja vuorovaikutuksessa.

S2 Ympäristön kuvakulttuurit

Opetussuunnitelman perusteet

Opetuksen sisällöt valitaan erilaisista ympäristöistä, esineistä, mediakulttuureista ja virtuaalimaailmoista. Sisältöjä valitaan monipuolisesti rakennetuista ja luonnon ympäristöistä sekä mediasta. Ympäristön kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa keskitytään oppilaiden lähiympäristön ja sen medioiden käsittelyyn.

S3 Taiteen maailmat

Opetussuunnitelman perusteet

Opetuksen sisällöt valitaan eri aikoina, eri ympäristöissä ja eri kulttuureissa tuotetusta kuvataiteesta. Oppilaat tutustuvat kuvataiteen maailmaan tarkastelemalla erilaisia teoksia, aihepiirejä ja ilmiöitä. Taideteoksia käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa käsitellään taideteoksiin ja niiden kokemiseen liittyvää kulttuurista moninaisuutta.

ePerusteet